Täällä SDP painii PAKKORUOTSIN kanssa

gbny6u

Mihin ne äänet menee , no arvatkaa edes. Onko SDP naimisissa RKP:n kanssa ??

123

874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SalarakkaatVuodesta1968

      RKP on ollut SDP:n salarakas vuodesta 1968. SAK-SDP on puolestaan ollut RKP:n piika ja renki vuodesta 1968.
      Paasion hallitus valmisteli uuden peruskouluesityksen huolellisesti. Siihen ei sisältynyt pakkoruotsia. Hallitus jätti eronpyynnön Kekkosen tultua valituksi presidentiksi uudelleen. Se oli tapana. Ei muita syitä. Kekkonen nimitti Koiviston uudeksi hallitusneuvottelijaksi.
      Koivistosta ei olisi tullut vasemmistoenemmistöisen hallituksen pääministeriä ilman pakkoruotsia. Niinpä pakkoruotsi ympättiin valmiiseen peruskoululakiesitykseen täysin puskista. Tarkoitus oli ollut lukea englantia ensimmäisenä vieraana kielenä. Koiviston hallitusta ei olisi siinä tapauksessa saatu kasaan. Koivisto ei olisi päässyt pääministeriksi. Hallitus toimi 1968-1970.
      Siitä alkoi pitkään jatkunut salasuhde. RKP ja SAK-SDP olivat hallitusvastuussayhdessä ja yhteen menoon 36 vuotta, vuoteen 2015. SAK-SDP tosin putosi kaksi kertaa oppositioon, vuosina 1991-1995 ja 2007-2011, mutta RKP vahti ruotsinkielisten ja samalla SAK:n etuja silloinkin.
      Valta koukuttaa. Nyt on pää kipeä, joka paikasta särkee, kouristaa. Vieroitusoireita. Salarakkaat joutuivat ulos hallituksesta vuonna 2015 yhtäaikaa. Ensimmäinen kerta!!!!
      Stuppi ja L-Graaham hoitelivat RKP:n etuja, minkä kerkisivät. Stuppi putosi. Hyvin on vapaa kielivalinta - kokeilua jarrutettu sen jälkeenkin, muiden kiireiden seassa.
      Meillä on unelma ja pakkomielle. RKP:n ja SAK:n edut on säilytettävä. Hallitus on kaadettava.

    • tiltux

      Joo outo tuo pakkoruotsiin ripustautuminen mistäkähän se johtuu onko kysymys pelkästään rahoista joita saavat vai onko kysymys jostakin muusta käsittämättömättömmästä .
      sitten vielä tarrautuminen naton vastustamiseen , mitä ihmeen hyväksynnän kerjäämistä tämä on .

      • JaVerovapaudetPäälle

        Käytännössä pakkoruotsia koskevat lehmänkaupat tekivät RKP ja Kepun Johannes Virolainen. Pakkoruotsi oli RKP:n Jan Magnus Janssonin keksintö. Koivisto pääsi pääministeriksi ja mitätöi edeltäjänsä, SDP:n Pertti Paasion hallituksen huolelliset ja perusteelliset selvitykset.
        Laskua on maksanut jo kaksi sukupolvea vientiteollisuuden ohella.

    • todetaan

      Aloittajalla pakkomielle ja jankutus päällä, ei muilla.

    • EletäänKuinPellossa

      SAK ja sen jäsenjärjestöt saavat verovapaata rahaa pilvin pimein ja verovapaat osingot mm. VVO;lta. Sata miljoonaa on pieni raha. Miljardeja, vaikka missä? Kirjanpidon ei tarvitse täyttää yleisiä kriteereitä. Varallisuutta, tulovirtoja ja rahavirtojen suuntia ja säilöpaikkoja ei tarvitse ilmoittaa edes verottajalle. Verot maksakoot muut.
      Ruotsinkieliset verovapaat jättisäätiöt ja rahastot ovat oma lukunsa. Tuhlaripojat tosin ovat pistäneet rahan haisemaan, joten veronmaksajan kukkaro on tärkeä.
      Pakkoruotsi kaventaa kielivarantoa. Pelkona on, että ilman pakkoa pakkoruotsia ei lueta ollenkaan. Vapaa kielivalinta siis roskikseen. Keinotekoinen kaksikielisyys ja kalliit, turhat ja tehottomat rakenteet säilytettävä - viis kansainvälisestä kilpailukyvystä.
      Ruotsinkielisten kiintiöpaikat yliopistossa säilytettävä. Niihin pääsee huomattavasti pienemmillä pisteillä kuin suomenkielisiin osastoihin. Jos vapaa kielivalinta toteutuisi, suomenkielisten pelätään saavan etulyöntiaseman ruotsinkielisiin nähden ja paljon ruotsinkielisten suojatyöpaikkoja käännöstöineen ym olisi vaarassa.
      Vaikutusvaltainen ruotsalainen poliitikko totesi, että heillä Ruotsissa ei olisi varaa samanlaiseen kaksikielisyyteen. Ei ole Suomessakaan. Funlandia.

      • aikalaillasiis

        Ja tuota samaa vääristelypropagandaa pakkomielteisesti spammaat monilla palstoilla. Osta elämä.

      • huudsa
        aikalaillasiis kirjoitti:

        Ja tuota samaa vääristelypropagandaa pakkomielteisesti spammaat monilla palstoilla. Osta elämä.

        Tuo on kaikki hyvin totta.

        SDPn uudet johtajat kielivät että pakkoruotsin kannatus jatkuu SDPssä.

        Maarit Feldt-Ranta pääsi varapuheenjohtajaksi ja Antton Rönnholm puoluesihteeriksi.

        Syyllisiä siihen että suomalaisten pitää opiskella turhaa kieltä, pakkoruotsia, ilman järkeviä perusteluja voidaan etsiä SDPn riveistä. SDPn johto on ollut kymmeniä vuosia pakkoruotsin kannalla ja SDPhen on syntynyt pakkoruotsia kannattava kulttuuri. RKPn säätiöistä on valunut rahaa SDPn jäsenille.

        Vain P. pakkoruotsi Lipponen on onnistunut perustelemaan pakkoruotsin. Hän on sanonut että kukaan ei valitsisi ruotsia jos se ei olisi pakollinen.

        Minä olen samaa mieltä P. pakkoruotsi Lipposen kanssa, koska kukaan ei valitsisi turhaa kieltä jos se olisi vapaaehtoinen.

      • defrgthnb
        huudsa kirjoitti:

        Ei vääristely muutu todeksi jankutuksella, vaikka joku niin toivookin.
        Oppivelvollisuuteen kuuluu monia aineita, koita kestää.

      • SitVerovapaatPerskännit

        SAK-SDP:n päivystävän trollin jankutus ei muuta tosiasioita.

    • ghy67jk9

      Vapautetaan SUOMI pakkoruotsittajista ,eikö vaan ? Täällä joku HIMO pakkkoruotsittaja vetää hernettä nenään.

    • fgy7u

      Kyllä se nyt lähtee

    • Hallaahon.äänestäjä
      • ihlam

        Ajatellaanpa järkevästi. Pakkoruotsi on paljon pienempi paha kuin pakkomatutus.
        Kaikki isot puolueet ovat sekä pakkoruotsin että pakkomatutuksen kannattajia vaikka suomalaisten enemmistö on niiden vastustajia.
        Itse me olemme edustajamme valinneet ja saamme syyttää itseämme.
        Suomessa rasistiksi leimautumisen pelko on päättäjien suurin kauhun aihe.
        Seuraavissa vaaleissa pitäisi jokaisen ehdokkaan sanoa kantansa sekä pakkoruotsista että matutuksesta. Ja myös pitää sanansa.
        Tällaisessa asiassa edustajille täytyy antaa vapaa mielipide ja äänioikeus ilman puoluejohdon pakkomielipiteitä.

    • fgty678

      Jokaisessa puolueessa on TÄMÄ rkp-ryhmä joka pitää kovaa ääntä pakkoruotsin puolesta...no persuilla ei taida vai onko?

    • Kalle-M

      Nej tack Svenska..!!!

    • enemmistömäärää

      Suomi on kahden kansalliskielen maa, koska enemmistö niin haluaa.
      Vähemmistö saa itkeä, jos se helpottaa, mutta demokratiassa me päätämme.

      • ghfdjfjfdjdfjdfj

        Tarkoitatko saamea ja suomea? Nehän ovat alkuperäiset kielet.

    • hookkani

      Niin mutta miten häviävänpienen vähemmistön kieli voi olla kaikille pakollinen ?
      Miksi suomalaisille tarpeetonta ruotsinkieltä täytyy kaikkien opiskella?
      Miksi töihinpääsyn edellytyksenä on ruotsinkielen osaaminen ?
      Tämä kaikki demokratiassa jossa kuitenkaan kukaan ei ruotsia haluaisi opiskella . Maailmassa jossa olisi tärkeitäkin kieliä joita pitäisi opetella mutta esteenä on pakkoruotsi ?

      • nmkjty

        Mikään ei estä opiskelemasta muitakin kieliä, kuin kotimaisia, kokoajanhan kouluissa opiskellaan ns. vieraita kieliäkin. Ruotsin kieli tarpeeton? Sadat tuhannet ovat saaneet työtä, kun osaavat kahta kotimaista kieltämme, palvelualat, myynti jne.
        Muka ei kukaan halua opiskella ruotsia? Höpö, höpö, viime vuonna oli kielialoite vapaasta kielenopiskelusta, se sai mitättömän vähän kannatusta, eikä päässyt eduskunnan käsittelyyn edes.

      • hookkani

        Ei etene eduskunnassa ei sitähän tässä ihmetellään , kuitenkaan ruotsia ei kukaan vapaaehtoisesti opiskelisi . Töihinpääsyyn vaikuttaa virkamiesruotsipakko , virkoihin ei pääse jos ei osaa ruotsia siis sitä turhaa kieltä joka on haittana oikeiden kielten opiskelulle .

      • maicn
        hookkani kirjoitti:

        Eikö tutkimuksen mukaan 45% valitsisi edelleen ruotsin, jos se muutettaisiin vapaaehtoiseksi? Ei ihme, ruotsi on tärkeä kieli osata Suomessa. Ulkomaankauppamme suuntautuu erittäin paljon naapurimaahan.

    • hookani

      Höpsis ulkomaankauppa nimenomaan tarvitsisi saksan , venäjän , espanjan ,ranskan kielen taitoisia ja vaikka intian tai kiinan .Ruottalaisten kanssa pärjätään englannilla ja eikös suomessa asu pieni ruotsinkielinen vähemmistö hehän voivat mainiosti hoidella englantia osaamattomat ruotsalaiset ? Kyllä pakkoryotsi on pelkästään haitallinen samoin kuin "virkamiesruotsi" .

      • faktaatäs

        Enemmistö on täysin eri mieltä, viime vuotinen kielialoite ei saanut kannatusta. Nykyinen kieliopetus on parhaaksi todettu.

    • hookkani

      Enemmistö nimenomaan vastustaa pakkoruotsia . Pakkoruotsin kova puolestapuhuja Paavo Lipponenkin sanoi että ruotsia ei kukaan opiskelisi jos se ei olisi pakollista . Siitä johtuu nimikin pakkoruotsi .

      • Naiivius

        "Paavo Lipponenkin sanoi että ruotsia ei kukaan opiskelisi jos se ei olisi pakollista "

        Tutkimus kertoo aivan muuta.

        Onko täällä niin naiiveja ihmisiä, että kun joku yksittäinen ihminen sanoo jotain, se sana on laki (!)

      • hookkani

        Ei ainoastaan yksi , Soininvaarakin sanoi niin kun oli lopettanut poliittisen uransa .
        Pakkoruotsia vaatii ruotsinkielinen eliitti jolla on rahat hallussaan . Sitten siihen yhtyy vielä tavalliset tohvelitkin rahamiesten perässä .

      • siiskö2

        ai että peräti 2 on sanonut, ja ei edes ole enää politiikassa mukana oleva, just...

      • uuilli
        siiskö2 kirjoitti:

        ai että peräti 2 on sanonut, ja ei edes ole enää politiikassa mukana oleva, just...

        Eläköityneet opetusneuvoksetkin uskaltavat sanoa vastustavansa.
        Kertoo paljon pakkoruotsijärjestelmästä kun vasta virasta poisjäätyä uskaltaa kertoa mitä pitäisi tehdä.
        Taas yksi pointti miksi pitää saada opillaat käyttämään kansalaistottelemattomuutta pakkoruotsia vastaan.

        http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005116136.html

      • itseasiassa-
        uuilli kirjoitti:

        Fiksut suomalaiset sanoivat EI viime vuonna kielialoitteelle. Kaikki ymmärsivät sen olevan muutaman hörhön vääristelyä koko juttu.

      • uuilli
        itseasiassa- kirjoitti:

        Fiksut suomalaiset sanoivat EI viime vuonna kielialoitteelle. Kaikki ymmärsivät sen olevan muutaman hörhön vääristelyä koko juttu.

        Viestisi oikein korostaa tätä:
        Taas yksi pointti miksi pitää saada opillaat käyttämään kansalaistottelemattomuutta pakkoruotsia vastaan.

        Ymmärätkö että ihmiset muistavat ensimmäisen kielialoitteen ja miten pakottajat valehtelivat eduskunnassa.

      • enemmistömäärää
        uuilli kirjoitti:

        Viestisi oikein korostaa tätä:
        Taas yksi pointti miksi pitää saada opillaat käyttämään kansalaistottelemattomuutta pakkoruotsia vastaan.

        Ymmärätkö että ihmiset muistavat ensimmäisen kielialoitteen ja miten pakottajat valehtelivat eduskunnassa.

        Ymmärrätkö et demokratiassa me päätämme, ei vähemmistö.
        Älä ole fanaatikko, suomalaiset inhoavat fanatismia.

      • uuilli
        enemmistömäärää kirjoitti:

        Ymmärrätkö et demokratiassa me päätämme, ei vähemmistö.
        Älä ole fanaatikko, suomalaiset inhoavat fanatismia.

        Missä olet viesteissäni nähnyt kiihkoilua.
        On selvää että eduskunta ei tule tekemään tarvittavia päätöksiä ilman kannustusta.
        Kansalaistottelemattomuus on enemmistön arvoja kunnioittavaa toimintaa.

      • kannanotto

        No, mikset kunnioita enemmistöä, joka ei allekirjoittanut kielialoitetta? Mikset kunnioita eduskunnan enemmistöä, joka hylkäsi edellisen kielialoitteen?
        Missä kunnioitus on?
        Keskittyisit Suomen oikeisiin ongelmiin, niitä riittää....

      • uuilli
        kannanotto kirjoitti:

        "Keskittyisit Suomen oikeisiin ongelmiin, niitä riittää...."
        Et voi käskyttää mikä on suomenkielisille ja minulle ongelma.

      • kannanotto
        uuilli kirjoitti:

        "Keskittyisit Suomen oikeisiin ongelmiin, niitä riittää...."
        Et voi käskyttää mikä on suomenkielisille ja minulle ongelma.

        En käskytä, yritän puolustaa enemmistödemokratiaa, jota sanot kunnioittavasi, ja haukut kuitenkin kokoajan. Ja millä oikeudella yhtäkkiä alat puhumaan suomenkielisten puolesta? Olen suomenkielinen äidinkieleltäni, etkä edusta minua. Oletko kysynyt muilta luvan puhua heidän nimissään? Et, joten puhu vain omasta puolestasi.

        Kolme neljästä suomalaisesta luopuisi pakkoruotsista. Åbo Akademin tutkimuksen mukaan 62 prosenttia kansasta on sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kuin ruotsia.
        https://yle.fi/uutiset/3-7702930

        Pakkoruotsittajatkaan ei edusta minua. Siksi meillä pitää olla vapaakielivalinta jotta voi opiskella sitä kieltä johon tuntee olevan tarvetta.

        3/4 osaa on vääristelyä, koska viime vuonna oli kielialoite allekirjoitettavana, mutta vain 20.000 vaivautui, se ei päässyt edes eduskuntaan. Kaikki ymmärtävät, et tuollaisien kyselyjen lopputulos olisi aivan toinen jos samaa asiaa kysytään hieman eri tavalla, kukaan ei luota noihin kyselyihin, onneksi. Mitä siitäkin tulisi, kun jokaisen uuden kyselyn jälkeen saisi muuttaa päätöksiä jatkuvasti.
        Ruotsinopiskelu ei estä muiden kielten opiskelua, miksi sellaista väität? Jatkuvasti Suomen kouluissa opiskellaan muitakin kieliä, kuin kahta kotimaista. Ota selvää asioista, kuulemma ja huhut ei ole totta.

      • uuilli
        kannanotto kirjoitti:

        3/4 osaa on vääristelyä, koska viime vuonna oli kielialoite allekirjoitettavana, mutta vain 20.000 vaivautui, se ei päässyt edes eduskuntaan. Kaikki ymmärtävät, et tuollaisien kyselyjen lopputulos olisi aivan toinen jos samaa asiaa kysytään hieman eri tavalla, kukaan ei luota noihin kyselyihin, onneksi. Mitä siitäkin tulisi, kun jokaisen uuden kyselyn jälkeen saisi muuttaa päätöksiä jatkuvasti.
        Ruotsinopiskelu ei estä muiden kielten opiskelua, miksi sellaista väität? Jatkuvasti Suomen kouluissa opiskellaan muitakin kieliä, kuin kahta kotimaista. Ota selvää asioista, kuulemma ja huhut ei ole totta.

        Ymmärätkö että ihmiset muistavat ensimmäisen kielialoitteen ja miten pakottajat valehtelivat eduskunnassa.

        Aloitat tämän vänkäämisen taas siitä missä oltiin jo aikaisemmin.
        Tämä kierros korostaa kansalaistottelemattomuuden tarvetta. Samat valheet kuullaan myös pakkoakannattavilta kansanedustajilta.

        Sen minkä sanoit olevan kysely on: Åbo Akademin TUTKIMUKSEN mukaan 62 prosenttia kansasta.

        Aivan sama, enemmistö päättää vapaassa maassa, ei vähemmistö. Se on pahimmankin demokratian vastustajan hyväksyttävä.

      • uuilli
        kannanotto kirjoitti:

        Aivan sama, enemmistö päättää vapaassa maassa, ei vähemmistö. Se on pahimmankin demokratian vastustajan hyväksyttävä.

        Olemme demokratiasta samaa mieltä ja haluamme molemmat enemmistön päättävän.
        Ymmärrätkö käsitteen prosentti?

        Prosentti (merkki %) on mitta, jota käytetään ilmaisemaan suhteellista osuutta tai määrällistä suhdetta. Se ilmaisee, kuinka monta sadasosaa jokin on jostakin. Yksi prosentti on siis yhtä suuri kuin 1/100 tai 0,01 jostakin.[1] Prosentin nimitys tulee lat. per centum, sataa kohden tai pro centum, joka tarkoittaa sadasta tai sadan puolesta.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Prosentti

        Åbo Akademin tutkimuksen mukaan 62 prosenttia kansasta on sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kuin ruotsia.

        Kun tutkimus antoi tuloksen 62% vapaankielivalinnan puolesta on se enemmistö ja tuloksen mukaan pakkoruotsi pitää poistaa.

        Vielä kerran; missä ne 62% kansasta oli, kun oli näytön paikka viime vuonna, ja mahdollisuus allekirjoituksella osoittaa haluavansa muutosta? Kerron; heitä ei ole muualla, kuin harhaisissa tutkimuksissa.
        Todellisuus on aivan eri asia, kuin kyselytutkimukset, moni muu kansalaisaloite on saanut hetkessä ja helposti yli 50.000 nimeä, kielialoite ei.
        Työttömyys on ongelma, ei koulujen kieltenopetus.

      • uuilli
        kannanotto kirjoitti:

        Vielä kerran; missä ne 62% kansasta oli, kun oli näytön paikka viime vuonna, ja mahdollisuus allekirjoituksella osoittaa haluavansa muutosta? Kerron; heitä ei ole muualla, kuin harhaisissa tutkimuksissa.
        Todellisuus on aivan eri asia, kuin kyselytutkimukset, moni muu kansalaisaloite on saanut hetkessä ja helposti yli 50.000 nimeä, kielialoite ei.
        Työttömyys on ongelma, ei koulujen kieltenopetus.

        Ymmärätkö että ihmiset muistavat ensimmäisen kielialoitteen ja miten pakottajat valehtelivat eduskunnassa.

        Aloitat tämän vänkäämisen taas siitä missä oltiin jo aikaisemmin.
        Tämä kierros korostaa kansalaistottelemattomuuden tarvetta. Samat valheet kuullaan myös pakkoakannattavilta kansanedustajilta.

      • kannanotto
        uuilli kirjoitti:

        Ymmärätkö että ihmiset muistavat ensimmäisen kielialoitteen ja miten pakottajat valehtelivat eduskunnassa.

        Aloitat tämän vänkäämisen taas siitä missä oltiin jo aikaisemmin.
        Tämä kierros korostaa kansalaistottelemattomuuden tarvetta. Samat valheet kuullaan myös pakkoakannattavilta kansanedustajilta.

        Oppivelvollisuusaineet on pakkoa, niistä valittaminen on sallittua, ei pakollista.

      • uuilli
        kannanotto kirjoitti:

        Oppivelvollisuusaineet on pakkoa, niistä valittaminen on sallittua, ei pakollista.

        Kansanedustajien valehtelu alentaa kyseisen instituution arvoa.

    • Paavo Lipponen kehoitti opiskelemaan ruotsia. Venäjän ja Saksan välisen kaasuputken konsultoinnilla hän tekee rahaa. Mihin siinä konsultoinnissa käytetään ruotsia? Venäjällä vai Saksassa?

      • eihyvä

        Oot kova levittämään paskaa ympäri suomi24:sta. Monilla palstoilla ja ketjuissa tätä samaa maanisuutta.
        "lukiolaislikkoja"...ymmärräks kuinka typerä ukko sä oot?....

      • eihyvä kirjoitti:

        Oot kova levittämään paskaa ympäri suomi24:sta. Monilla palstoilla ja ketjuissa tätä samaa maanisuutta.
        "lukiolaislikkoja"...ymmärräks kuinka typerä ukko sä oot?....

        Mä en ymmärrä, kuinka typerä ukko olen?
        Kaikki asiat, joista olen kirjoittanut on toteutunut.
        Viimeisin oli Stockkan myynti S-ryhmälle.
        Viimeisin väitteni, että Ruotsi sulki ovet suomalaisilta, koska ruotsinsuomalaiset lähtivät Ruotsiin opiskelemaan paljastuu myös todeksi. En epäile hetkeäkään.
        Harmittaisi, jos kuuluisin ihmisryhmään, jonka elämää rajoitetaan. Tosin samalla menee toki muiltakin suomalaisilta mahdollisuus opiskella Ruotsissa.

      • jhreöl
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Vääristelysi ovat senverran lapsellisia, ettei kukaan järkevä ota niitä tosissaan. Osatotuuksia, kummallisia yleistyksiä ja naurettavia yksittäisten asioiden suurentelua. Olet roskanpuhuja, huomionkipeä trolli.

      • jhreöl kirjoitti:

        Onnellinen ihminen, kun on päässyt eroon pakkoruotsista.
        Enää ei kukaan voi pakottaa opiskelemaan tai puhumaan ruotsia.
        Suomalaisten pitäisi vihdoinkin vapautua ruotsista, jotta voisivat elää käyttäen vain omaa rakasta ja kaunista äidinkieltään. Yle voidaan lopettaa!

      • ghdfjfdjfdj

        Nyt on jo ruotsissa suomenkieltä kielletty puhumasta.

      • ghdfjfdjfdj kirjoitti:

        Nyt on jo ruotsissa suomenkieltä kielletty puhumasta.

        Eikä ne ota suomalaisia opiskelijoita!

      • sdfnmbuoi

        Miksi pitää valehdella?

    • Demari, joka tarvitsee osata ruotsia lienee harvinaisuus. Pakkoruotsin tukeminen on rikkaan ruotsinkielisen etu ja sopii duunari demarin etua vastaan. Nuoret miehet lipeävät demareista ja kannattavat Halla-ahoa, joka on ainut politiikko, joka uskaltaa sanoa toisen kansalliskielen olevan turha. Halla-aho lienee politiikko, joka ei saa ruotsinkielistä vaalirahaa.
      Demari naiset ovat eliitin asialla.

      • diagnos

        Etsi apua.

    • Pakkomielle_xx

      Täällä 24h/7 spämmääjät painivat pakkoruotsin kanssa. Ja kun katsoo tarkemmin he eivät edes paini pakkoruotsin kanssa vaan halveeraavat maamme vähemmistöä.

      • samvly

        ei tarvi olla iso vika, ku se on korvien välissä

    • Suomen pitää olla salaisesti vauraampi maa kuin Ruotsi. Meillä on varaa ylläpitää 2 kansalliskieltä ja opettaa niitä pakolla. Ruotsi ei tätä tee. Luultavasti se on peruste, että Ruotsi on vauras maa? Ruotsi ei tuhlaa rahaa jätepaperiin.

      Olisi erinomaisen hyvä, jos joku selvittäisi kustannukset, mitä kahdesta kielestä syntyy. Jokainen voisi sitten miettiä, että saiko vastinetta maksamalleen verolle.
      Harva tilaa HBL:ää kotiin, koska se on niin kallis. Jokainen on pakotettu kustantamaan Svenska Yle ja sen lisäksi tungetaan TV1 kanavalle kamalaa ruotsinkielistä yhteislaulua.

    • hookkani

      Titta joka sana .
      Mikä oli se ruotsin ministeri joka ihmetteli suomen kaksikielipolitiikkaa ja totesi että ruotsilla ei olisi varaa moiseen .
      Ruotsalaiset ovat säästäväisinä hävittäneet suomenkielen alueeltaan , länsipohjan alueen suomenkielen jättivät hassunkuriseksi poikkeukseksi ja nimesivät sen meänkieleksi , erotukseksi suomenkielestä .
      Täällä suomessa meidän täytyy vaalia ruotsinkieltä . Voisi sen nimeksi laittaa vaikka teänkielen .

      • aikalaillasiis

        Siinäpä pari kommenttia eksyneiltä ja vainoharhaisilta. Onneksi teitä ei ole kuin pari koko Suomessa.

      • gggggggö

        Ruotsin pääministeri Göran Pärson sanoi että ei olisi varaa moiseen

      • bvhfgu
        gggggggö kirjoitti:

        Ruotsin pääministeri Göran Pärson sanoi että ei olisi varaa moiseen

        Älä vääristele Perssonin sanomisia.

    • halonen54

      Halonen se jaksaa tuoda pakkoruotsin AINA esille kun pääsee MEDIAAN tai muuhun esille,ei oo honannu että ääniä karkaa muualle .......Sääli. ....muuten puhuu asiaan.

    • nikkell

      Demareilla oli hieno ja kunniakas alku mutta nyt on mennyt kukkahattutädeille koko homma , ei tuu mittään . Pakkoruotsia ja höpönassujen hyväätarkoittavien hölmöjen höpötystä . Lipponenkin joka oli sentään jämerä mies meni venäläisten loppariksi voi vee. Ei voi enään äänestää .

    • säälittävää6

      Säälittävää tämä YLEN vaikeneminen PAKKORUOTSISTA ja siitä seuraavaa etuisuus TULVAA, joka sekin KIISTETÄÄN

      • kolikonpuolet

        Ja suomenkielisten etuisuustulvasta ei sanaakaan....

    • fgrt56

      Äänestystulos ratkaisee,eikö vaan ?

    • uuilli

      Vaasa näivettyy demarienkin kannattaman kielipolitiikan vuoksi.

      Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtajana viime vaalikauden ajan toiminut Seppo Rapo (kok.) näkee, että pääsyy hakijakatoon on liian tiukat kielitaitovaatimukset. Toimitilajohtajalta vaadittiin sekä suomen että ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa (Pohjalainen 24.7.).
      Kaksikielisyydestä ei pidä tehdä fanaattista opinkappaletta, johon pitää tulijoiden vihkiytyä, vaan antaa töiden ja arjen opettaa. Suomen ja ruotsin kielen välistä aitaa pitää madaltaa, eikä tehdä kielestä estettä.

      https://www.pohjalainen.fi/mielipide/pääkirjoitus/pääkirjoitus-vaasan-kannattaa-löysätä-kielivaatimuksia-ja-avautua-rohkeasti-muualle-suomeen-1.2349767

      • vaasavasa

        Vaasa näivettyy? Vaasa on pääkaupunkiseudun ohella Suomen parhaiten menestyvä alue. Wärtsilä, ABB, Vacon, Citec, jne. monipuolinen energiaklusteri, vienti vetää niin hyvin, et vaasalaiset elättävät aika suurta osaa heikommin pärjäävästä muusta Suomesta. Ruotsinkielisillä on merkittävä osuus asioiden suht. hyvästä tilasta Vaasassa, vaikka ovatkin vähemmistö.
        Hra Rapoa huolettaa aivan väärä asia.

      • uuilli
        vaasavasa kirjoitti:

        Joskus ikävä sana on sanottava niin kuin se on. Tiukat ruotsin kielen vaatimukset Vaasan kaupungin työpaikkoihin karkottavat hakijoita.
        Kriteerien väljentäminen on tärkeää kasvun kannalta, sillä pula osaajista on totta jo nyt.
        Pohjanmaan kauppakamarin mukaan kolmanneksella yrityksistä on vaikeuksia löytää sopivaa työvoimaa.

        Suomenkieliset perheet ei halua muuttaa alueelle koska pelkäävät SFP vetoista kielipolitiikkaa.

      • kaikkiaan-

        Saamme Vaasaan kielitaitoista ja fiksua, menestyvää porukkaa ihan tarpeeksi, sen huomaa alueen hyvinvoinnista ja elinvoimaisuudesta. Kateutta taitaa olla joillakin?
        Suomenkieliset ei halua muuttaa alueelle? Voi näitä höpöhöpö juttuja...hohhoijaa.

      • oprwpirow

        Jos työpaikoissa on tiukat vaatimukset, niin se on normaalia elämää. On normaalia että kielten osaamista vaaditaan alueella, jossa ruotsinkielisten osuus on suuri. Näin on aina ollut ja tulee olemaan vielä pitkään. Suomessa ei ole varaa taantua tässä suhteessa.

      • uuilli
        kaikkiaan- kirjoitti:

        Saamme Vaasaan kielitaitoista ja fiksua, menestyvää porukkaa ihan tarpeeksi, sen huomaa alueen hyvinvoinnista ja elinvoimaisuudesta. Kateutta taitaa olla joillakin?
        Suomenkieliset ei halua muuttaa alueelle? Voi näitä höpöhöpö juttuja...hohhoijaa.

        Linkistä löytyy tietoja väestökehityksestä.
        Äidinkielet ja kansalaisuudet kohdasta näet suomenkielisten määrän kehityksen vuosilta 2005-2016.
        Suomenkielisten määrä on kääntynyt voimakkaaseen laskuun 2015 ja sama kehitys jatkuu myös tänä vuonna.

        https://www.vaasa.fi/tilastotietoja-vaasasta-ja-vaasan-seudulta/vaesto-ja-muuttoliike

      • hjkwerbvc

        Suomenkielisten määrä vähenee lähes koko maassa, mutta jätät sen kertomatta, koska olet tarkoitushakuinen ja yrität kaikin tavoin vain mollata ruotsinkieltä ja -kielisiä. Tämä näkyy selvästi.
        Koita muistaa, et osatotuus ei ole koko totuus koskaan.

      • uuilli
        hjkwerbvc kirjoitti:

        Vaasan tilanne on kiinnostava siksi kun käänne on noin nopea ja voimakas.
        Pohjalaisen jutussa on kommentti myös Pohjanmaan kauppakamarilta jossa todetaan yrityksillä olevan vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa.

        Linkissä on tarkempaa analyysiä väestökehityksestä.
        http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewtopic.php?f=13&t=2986&sid=e426077ad898b2d57ae8f50afa27d61f

      • sdfpoib

        Yrityksillä on vaikea löytää aina työvoimaa, ja se taas johtuu monestakin syystä. Yksi syy on Vaasan kohdalla, kun aivan liian moni toimittaja, eli median edustaja ei tiedä Vaasan kielitilanteesta, vaan luulee Vaasan olevan ruotsinkielinen kaupunki! Jatkuvasti saa lukea ihmejuttuja joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, esim. luullaan ettei Vaasassa pärjää, jos ei osaa ruotsia! Vaasassa on n. 23% ruotsinkielisiä, n. 70% suomenk. Suurin osa muualla asuvista luulee tilanteen olevan toisinpäin! Oikean tiedon puute ja ennakkoasenteet estävät työvoiman saantia.
        p.s. vapaa kielivalinta-porukalle vois kertoa maamme oikeista ongelmista, esim. työttömyydestä, vanhusten ja sairaiden hoidosta, jne.

      • uuilli
        sdfpoib kirjoitti:

        Eikö se herätä mitään ajatuksia kun näin selkeästi huomaat suomenkielisten vierastavan ruotsinkielisiä alueita.
        Tämähän on selkeä merkki kielipolitiikan epäonnistumisesta. SFP ajaa kuitenkin kovempaa pakkoruotsitusta ja yrittää kaikin tavoin saada kielikokeilun floppaamaan, taitaa myös onnistua siinä.
        On aivan käsittämätöntä kuinka demaritkin duunaripuolueena ei välitä kannattajiensa ajatuksista.

      • hyväsuomi

        Kielipolitiikka ei ole epäonnistunut, vaan suomenkielisten itsetunto on heikko, kaikkea pelätään ja vierastetaan, ulkomaalaiset leimataan kaikki samanlaisiksi ja halutaan poistaa maasta, vaikka täällä ei ole kuin murto-osa siitä, mitä muissa maissa on ulkomaalaisia. Ahdasmielisyyttä riittää.
        Demarit eivät välitä kannattajiensa ajatuksista? Mistä tiedät mitä ihmiset oikeasti ajattelevat? Ihmefakiiri olet jos tiedät.
        Jospa suomalaiset osaisivatkin kunnolla maan kansalliskieliä, olen varma et pärjäisimme paremmin kaikin tavoin maailmassa, markkinataloudessa jne.

      • uuilli
        hyväsuomi kirjoitti:

        Ihan ensin.
        Ymmärrätkö kuinka alentavalta kuulostat.

        Ajatushautomo Magma teki tutkimuksen.

        Pakkoruotsi.
        Kjell Herbertsin mukaan viime vuosina on kuitenkin tapahtunut paljon ja ruotsin kieleen suhtaudutaan negatiivisemmin. Hän puhui jaetusta kansakunnasta.

        – Aika moni ei pidä itsestäänselvyytenä sitä, että Suomi on kahden kansalliskielen maa, Herberts sanoi.

        Nuoret suhtautuvat nuivemmin ruotsin kieleen

        Alle 25-vuotiaista yli puolet katsoo, ettei Suomessa tarvita kahta kansalliskieltä. Kysymyksessä näkyi kuitenkin selviä puoluekannatuseroja.

        – Mitä nuorempi vastaaja, sitä nuivemmin suhtaudutaan kaksikielisyyteen. Tämä tarkoittaa, että ajan myötä kysymykseen tulee lisää painetta. Voidaan miettiä, miten tämä vaikuttaa 10–20 vuoden päästä, Sami Borg sanoi.

        – Monet hyväksyvät ruotsin kielen, mutta monikulttuurisessa perspektiivissä ruotsi ei välttämättä mahdu mukaan omana osana.

        Linkissä juttu kokonaan.

        http://www.addeto.com/2017/06/02/fi-FI/kahden-kansalliskielen-suomi-ei-enää-itsestäänselvyys-36532937

    • dederr

      Virkamiesruotsista on iso haitta kaikille suomalaisille . Todella tyhmää jääräpäisyyttä .

    • pois23

      Ehdottomasti pois pakkoruotsi,ainoa vaihtoehto.

    • Matkailutulo on 14 miljardia. Ruotsista tulee hyvin vähän matkailijoita ja hekin ovat tottuneet ulkomailla puhumaan englantia. Kouluissa luetaan pakkoruotsia, vaikka tarvittaisiin saksaa, venäjää ja kiinaa.

      • ghbv

        Kouluissamme luetaan saksaa, venäjää, ransaa, espanjaa, italiaa, kiinaakin omien kansalliskielten lisäksi. Ruotsin osaamisesta on eniten hyötyä suomalaiselle, noin yleisesti ottaen.

      • ghbv kirjoitti:

        Kouluissamme luetaan saksaa, venäjää, ransaa, espanjaa, italiaa, kiinaakin omien kansalliskielten lisäksi. Ruotsin osaamisesta on eniten hyötyä suomalaiselle, noin yleisesti ottaen.

        Hyvä, jos joku osaisi kertoa, että missä ruotsista on hyötyä? Suomi on täynnä pakkoruotsin opiskelleita ylioppilaita, jotka koulun jälkeen eivät suostu puhumaan ruotsia. Huonolla ruotsilla olet aina kielellisessä underdog asemassa.
        Mikäli osaat avustavasti kiinaa tai venäjää se ilahduttaa turisteja, jotka usein ovat varsin kielitaidottomia. Ruotsalaiset osaavat erinomaisesti englantia.

      • repuneväät

        On kerrottu monesti, miksi sulle pitäisi joka päivä kertoa samat asiat uudelleen? Unohdatko kaiken minkä luet? Luetun ymmärrys vajaata?
        Huonolta näyttää tilanteesi.

      • repuneväät kirjoitti:

        On kerrottu monesti, miksi sulle pitäisi joka päivä kertoa samat asiat uudelleen? Unohdatko kaiken minkä luet? Luetun ymmärrys vajaata?
        Huonolta näyttää tilanteesi.

        Kirjoita nyt isolla yksi hyvä syy, jotta suomenkielisen ihmisen kannattaa opiskella ruotsia. Vielä en sitä ole mistään lukenut! Yksi riittää, kunhan se on hyvä. Esimerkiksi väite, että monessa työpaikassa vaaditaan ruotsia ei ole hyvä!
        Mikäli työpaikassa vaaditaan ruotsin osaamista ei pakkoruotsi riitä.
        Toisaalta on helpompi olla vaatimatta ruotsin osaamista.

      • Parassyy

        Suomi, ruotsi ja englanti ovat olleet kysytyimmät työkielet Suomessa vuosikymmenet yksityisellä puolella. Jos sulla on korkeakoulututkinto ja olet joskus hakenut töitä, niin et ole voinut välttyä tältä asialta. Voiko parempaa syytä kielten opiskelulle olla kuin se, että sitä kysytään työelämässä?

      • Parassyy kirjoitti:

        Suomen 20 suurimmalta yritykseltä kysyttiin kielitaitovaatimuksesta yhdessäkään ei vaadittu ruotsinkielen taitoa. Liike-elämä ei ole ruotsinkielestä pätkääkään kiinnostunut, koska se ei tuo taloudellista lisäarvoa. Voit lukea Amos Arv julkaisusta Konstsamfundetin VD:n K-G Berghin haastattelun, jossa hän näin toteaa.

        Suomi on täynnä ylioppilaita, jotka eivät ole kirjoittaneet ruotsia yo-kirjoituksissa. Pian ei löydy myöskään virkamiehiksi ruotsia osaavia.
        Maahanmuuttajilta ei voida myöskään vaatia ruotsin osaamista.

      • wwwoooo

        Maahanmuuttajilta ei välttämättä vaaditakaan ruotsin taitoa työhaussa. Tutustu kielilakiin, niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän.

        Ja vaikkei 20 suurinta yritystä ehdottomasti edellytäkään ruotsin osaamista, niin ruotsi on silti etu: Jos kaksi tasaväkistä hakijaa hakee työtä, niin se, jolla on ruotsin taito, valitaan.

      • wwwoooo kirjoitti:

        Ruotsia osaa kaikki, joten kannattaa opiskella jokin muu kieli. Esimerkiksi Saksan kanssa kauppaa käyvässä yrityksessä ruotsilla ei ole mitään merkitystä.
        Saksa on Suomen suurin kauppakumppani.
        Ruotsi ja Venäjä ovat lähes tasoissa. Venäjän kauppa tulee kasvamaan!

    • 32514711

      Töölön eliitti demarit päättävät puolueen kielipolitiikasta. Heille on siitä taloudellista hyötyä. Itä-ja Keski-Suomen demareiden luulisi vastustavan lastensa elämän pilaamista.

    • rfdew23

      Kaikki SDP:n ehdokkaat kannattaa pakkoruotsia joka on hyvin asia. .....äänet valuu PERSUILLE !

    • Tämän päivän lehti kirjoitti Päivi Lipposen saavan takuueläkettä, vaikka on konsulttiyrityksen toimitusjohtaja. Näin toimii demari.
      Konsulttiyritys saa Anne Berneriltä rahakkaita sopimuksia. Tämä johtuu Lipposen pariskunnan voimakkaasta tuesta pakkoruotsille. Ruotsinkieliseen yhteisöön kuuluva Berner palkitsee yhteiskunnan rahoilla. Näin demarit pysyvät pakkoruotsin takana. Duunari demarien lapset taas kärsivät. Muuta kieltä, kuin ruotsia opiskelemalla he hankkisivat paremman elannon.

    • uuilli

      Pakkoruotsittajien hellimä totuus on ollut että pakkoruotsilla ei ole vaikutusta mitä puoluetta kannattaa.
      Magman tutkimuksessa kuitenkin ilmeni Perussuomalaisten nuorten vastustavan pakkoruotsia yli 60 prosenttisesti.
      Tässähän olisi demareilla saumaa nuorentaa omaa kannattajakuntaansa, varsinkin kun persut ovat sekaisin kuin seinäkello.

    • hookkani

      Pakkoruotsi ja "virkamiesruotsi" ovat valtava rasite koko suomelle .

    • fgcxtr43

      Tuskin SOTE kaan tulee kun se pakkoruotsi pitää huomioida , rkp ja virkamiesruotsi pitää sovittaa soteen?

    • dfcvgrt56

      Munattomia ovat valitettavasti sanoisi pakkoruotsittaja Martti ja Paavolla koko suku.

    • dfvbgt56

      Pakkoruotsi on SDP:lle kynnyskysymys lähes kaikkeen, kannatus lähtee nousuun vain pakkoruotsin poistolla. Syyksi tuodaan milloin mitäkin eikä haluta myöntää TOTUUTTA ....surkeaaa !!

      • eikdcn

        TOTUUS on et enemmistö on päättänyt kieltenopetuksen, ei SDP tai mikään muukaan puolue yksin. Hyväksy demokratia.

      • hookkani

        Höpsis pakkoruotsi tuli kouluihin peruskoulu uudistuksen mukana demareiden ja rkp:n häpeällisten polittisten lehmänkauppojen myötä .

      • hyväsuomi
        hookkani kirjoitti:

        Höpsis pakkoruotsi tuli kouluihin peruskoulu uudistuksen mukana demareiden ja rkp:n häpeällisten polittisten lehmänkauppojen myötä .

        Koulu-uudistus tuli, ja asioita muutettiin paremmiksi, siksi ne ovatkin pysyneet siitä lähtien samanlaisina. Sitäpaitsi kaikki polittinen päätöksenteko on kompromisseja, eli lehmänkauppoja tavallaan.

      • kjjäp

        Ei pakkoruotsi ole pysynyt samanlaisena.
        Sitä on kiristetty aina kun se on ollut poliittisesti mahdollista. Kiristämisessä on ollut myös demarit mukana.

      • yeljbx
        kjjäp kirjoitti:

        Ei pakkoruotsi ole pysynyt samanlaisena.
        Sitä on kiristetty aina kun se on ollut poliittisesti mahdollista. Kiristämisessä on ollut myös demarit mukana.

        Mitä oikein itket? Suomi on Pisan kärkimaa, kaikki kadehtivat koulujamme.

      • haje44
        kjjäp kirjoitti:

        Ei pakkoruotsi ole pysynyt samanlaisena.
        Sitä on kiristetty aina kun se on ollut poliittisesti mahdollista. Kiristämisessä on ollut myös demarit mukana.

        Ei ole kiristetty, vaan helpotettu. Yo-kirjoituksista se poistettiin, ja vaikka opetus alkaa jo 6. luokalta, tuntimäärää ei lisätty (ja tuntimäärä onkin aivan liian pieni yläkoulussa).

        On tyypillistä, että kun on pakkoja ja oppilailta vaaditaan, syntyy hyviä tuloksia (PISA, Suomen menestyminen EU-maiden kielitaitovertailussa).

      • kjjäp
        haje44 kirjoitti:

        4. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus luovat mahdollisuuksia perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden oppiainejakoisuuden loiventamiseksi niin, että ruotsin kielen ja kulttuurin sisältöjä on mahdollista integroida muihin oppiaineisiin perusopetuksen luokilla 1–6

        http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewtopic.php?f=13&t=2999&sid=c6d3c41e6d9f1609ca2c874ca9bcfac0
        Kommentoi

        Integroiminen muihin aineisiin on pakkoruotsituksen lisäämistä.
        Tulee olemaan mielenkiintoista uskaltaako kukaan tutkia kuinka paljon tuo lisää koulupudokkaita. Ne joilla on oppimisvaikeuksia jo suomeksikin tulee olemaan todellisessa pulassa.

      • rgju

        Oppiaineissa on monia muitakin, eli lähes kaikki sellaisia oppiaineita joiden kanssa on vaikeuksia joillakin oppilailla, ei niitä aleta vapaaehtoiseksi sentakia muuttamaan, tukiopetusta saa. Kaikilla ei ole ns. kielipäätä, se on selvä, kyllä hekin silti löytävät itselleen sopivia ammatteja yllin kyllin, missä ei tarvitse osata kieliä.

      • kjjäp
        rgju kirjoitti:

        Totta ja meillehän on tulossa sosiaaliturvan aktiivimalli. Pudokkaillekkin löytyy varmasti tulevaisuudessa puuhasteltavaa.

      • kjjäp
        rgju kirjoitti:

        Oppiaineissa on monia muitakin, eli lähes kaikki sellaisia oppiaineita joiden kanssa on vaikeuksia joillakin oppilailla, ei niitä aleta vapaaehtoiseksi sentakia muuttamaan, tukiopetusta saa. Kaikilla ei ole ns. kielipäätä, se on selvä, kyllä hekin silti löytävät itselleen sopivia ammatteja yllin kyllin, missä ei tarvitse osata kieliä.

        Sitten sitä todellisuutta kouluista.

        Kielten opiskelua on aikaistettu jatkuvasti jonkinlaisen kielikylvyn verukkeella. Vaikka asia esitettäisiin miten kauniisti tahansa, jo englannin kanssa taistelevalle viidesluokkalaiselle ruotsin aloitus on lähinnä itkun paikka.

        http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005340748.html

      • eitoimivaa

        Tuolla logiikalla pitäisi kaikki aineet laittaa vapaaehtoisiksi. Jollakin on vaikeaa, vapautetaan opetuksesta, oli syy mikä tahansa ja oppiaine mikä tahansa.

      • kjjäp
        eitoimivaa kirjoitti:

        Tuolla logiikalla pitäisi kaikki aineet laittaa vapaaehtoisiksi. Jollakin on vaikeaa, vapautetaan opetuksesta, oli syy mikä tahansa ja oppiaine mikä tahansa.

        Nämä ovat niitä kiertoilmauksia joilla verrataan vaikkapa matematiikkaa pakkoruotsiin.
        Kaipa se joillekkin menee läpi kun sitä harrastetaan.

    • Funlandiankansalainen

      Sossut eivät osaa edes yksinkertaista matematiikkaa. Maailmaa syleilevällä toiminnalla sossut saavat jonkun yksittäisen mamun keräämät 5000 ääntä ja samalla menettävät 50000 suomalaista äänestäjää. Matematiikka ei ole vaan sossujen oma laji vaan hyysäys toisten piikkiin. Sossut eivät herää ennen kuin TUS sosialistit ovat kadonneet ja kannatus on alle 10%. Siihen ei mene enään kauan, joten ehkä vielä joskus nähdään muutakin agendaa kuin mamutusta.

    • fvgty67

      Eivät tajua ennen kuin kannatus lähes nollassa ?

    • kjjäp

      Olisiko puolueen pressaehdokkaalla kanta asiaan jonka on tuominnut EU ja Suomi jättänyt toteuttamatta.

      Eu:n tuomioistuinkin on jo hermostunut asian johdosta:
      wikipedia
      EU:n komissio nosti heinäkuussa 2004 kanteen Suomea vastaan EY:n tuomioistuimessa. Komissio oli tyytymätön siihen, kuinka yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevaa direktiiviä noudatettiin Ahvenanmaalla. EU:n tuomioistuimen mukaan Suomi oli Ahvenanmaalla lyönyt laimin velvoitteensa kohdella tasavertaisesti kaikkia ihmisiä heidän rodullisesta tai etnisestä taustastaan huolimatta.[9] Komissio on 18. lokakuuta 2005 huomauttanut Suomea siitä, ettei yhdenvertaisuusdirektiiviä ole edelleenkään pantu täytäntöön Ahvenanmaalla.

    • fvbhg76

      SDP tuhoaa puolueensa RKP alttarille.

    • muuta45

      Pakkoruotsi ja virkamiesruotsi on puhtaasti ETUISUUKSIEN hankintatyökalu sitä ei mitkään veivaukset muuksi muuta !

      • gtyhju

        Paskapuhetta, niistä nenäs.....aikuinen mies itkee ku kakara.

    • dc67yh

      Miksi ihmeessä SDP kannattaa PAKKORUOTSIA vaikka näkyvissä on TUHON tie. Haatainen ihan turhaan ehdokkaana....tai no tuohan se ääniä Saulille sitte loppupeleissä ?

    • Demareiden kannattaa lähteä seuraaviin eduskuntavaaleihin niin, että ehdokkaiksi ei oteta pakkoruotsin kannattajia. On selvää, että ne jotka kannattavat saavat rahoitusta toisten kustannuksella. Piirijärjestöjen pitää olla tiukkoina, ettei Töölön demarit pääse päättämään!

    • muten45

      Minäkin voisin äänestää SDP:tä mutta ei pakkoruotsitus estää, muuten ihan jees .

      • VesaKaitera

        On melkoisen omistuista, että puolue, jonka äänestäjistä liki 80% vastustaa pakkoruotsia, on tiiviisti liimautunut pakkoruotsia tukevaan rintamaan. Mutta tämähän kumminkin on se SDP:n tilanne. Luulisi, että tuolla puolueella olisi edes senverran itsesuojeluvaistoa, että se lakkaisi olemasta kieliasioissa täysin RKP:n käskytettävänä.

    • rrvvgg56g

      Eikös se HURMEKKIN ole SDP:n kannattaja.

    • fvbgty67u

      Eikös AHTISAARI saanut Nuubelin pakkoruotsista ja sen antoi RUOTSITTAJAT.....joo näin oli ...on se räskiä ?

    • fgbhty674

      SIIVOTKAA PAKKORUOTSITTAJAT POIS PUOLUEESTA.......kiitti niin teemme ?

    • dfvgrt45

      Ei haittaa RKP:tä tulee säätiö rahhaa johtaville SDP:n politikoille , joilla eletää komeesti ?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe