Hei! Voiko Ortodoksiseen uskontoon kuuluva nuori käydä Luterilaisessa Rippikoulussa? Onko jotain ongelmia? Voiko ryhtyä kummiksi vaikka käy luterilaisen? Kiitos vastauksista!
Olisi hyvä tietää voiko mennä?)
10
3297
Vastaukset
Ortodoksin ei tarvitse saavuttaakseen täydet oikeudet käydä mitään koulua, ei myöskään ortodoksista kristinoppikoulua eli kriparia.
Luterilaisen rippikoulun käymisestä ei ole muuta hyötyä, kuin että pääsee kavereitten kanssa samalle leirille ja on täyttänyt ehdon, joka tarvitaan luterilaiseen kirkkoon liittymiseksi. Sen käyminen ei vähennä oikeuksia ortodoksisessa kirkossa eikä muuallakaan.
Ortodoksiseen kirkkoon kuuluva on aina pätevä ortodoksilapsen kummiksi. Luterilaisen lapsen kummiksi hän voi tulla kahden pakollisen luterilaisen kummin ohella.
Jos kuuluu ortodoksiseurakuntaan, ei tarvitse käydä luterilaista rippikoulua eikä edes ortodoksista kristinoppikoulua tullakseen kirkollisesti vihityksi. Velvollisuus on vain niillä, jotka kuuluvat ainoastaan SUOMEN luterilaiseen kirkkoon. Jos kuuluu samalla myös esim. Ruotsin luterilaiseen kirkkoon, on vapaa velvollisuudesta käydä rippikoulu. Ortodoksi voi tulla vihityksi avioliittoon ortodoksin kanssa ortodoksisessa kirkossa, luterilaisesen kanssa kummassa tahansa.Voiko ortodoksi käydä nyt "kavereitten kanssa leirillä" ilman että vaihtaa/tulee luterilaiseksi?
Joo ymmärsin ortodokseillä on "konfirmaatio" /vahivistuminen jos kasteen yhteydessä. Mutta Voiko ortodoksiseen uskontoo kuuluva käydä luterilaisen rippikoulun vain sen vuoksi, että haluaa viettää kavereitten kanssa aikaa :)
Miska205 kirjoitti:
Joo ymmärsin ortodokseillä on "konfirmaatio" /vahivistuminen jos kasteen yhteydessä. Mutta Voiko ortodoksiseen uskontoo kuuluva käydä luterilaisen rippikoulun vain sen vuoksi, että haluaa viettää kavereitten kanssa aikaa :)
Voi, aivan hyvin voi.
Luterilaiset eivät pyri saamaan käännynnäisiä ortodokseista. Voit käydä luterilaisen rippikoulun ja osallistua luterilaiseen konfirmaatiotilaisuuteenkin, eikä sinulla ole mitään velvollisuutta siirtyä luterilaiseen kirkkoon. Kivaa kesää!
- kanoninen-oikeus
Mikäänhän ei estä osallistumasta luterilaisellle rippikoululeirille, MUTTA kanonisen oikeuden perusteella siinä rippikoulun päätösjumalanpalveluksessa ortodoksin ei tule ottaa vastaan sitä konfirmaatiorukouksen jälkeistä siunausta eikä osallistua ehtoolliseen, koska ehtoollisyhteyttä ei ole olemassa luterilaisten saatika muidenkaan protestanttien kanssa, joten silloin on parempi jäädä vähintäinkin penkkiin istumaan, kun luterilaiset menevät alttarille.
Jos kuitenkin menettelee siten, että ottaa vastaan ev.lut. konfirmaation ja ehtoollisen, on käytännöllisesti katsoen julistanut itse itsensä anateemaan, ja on siis kirkon kanosin oikeuden kannalta luopio.- popotti
Minun käsittääkseni Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumaton ei voi ottaa vastaan ko. kirkkokunnan konfirmaatiota. Ja siis tämä on kirkkokunnan oma sääntö. Rippikouluun voi kyllä mennä, ja osallistua konfirmaatiojumalanpalvelukseen muuten. Ehtoolliselle ei ole asiaa, jollei kuulu kirkkokuntaan, jonka kanssa on ehtoollisyhteys.
Eli siis samaa mieltä asiasta näin luterilaiselta kannalta.
- wafawefaer
Ei missään tapauksessa mihinkään luterilaisten aivopesuleireille. Katso luterilaisuuttaa nykyään ja mieti.
- aaootk
hei.kysyvä ei tieltä eksy.en tiedä syytä miksi ortodoksin pitäisi käydä suomen evl rippikoulussa.kavereiden tapaaminen ja ajan vietäminen leirillä on varmasti kivaa,mutta... jos et huomaa siellä käydessä eroa ortodoksiseen jumalanpalvelukseen ja sakramentteihin olet väärällä tiellä.
olen huomannut että suomen evl kirkosta on enneminkin vetoa ortodosikirkkoon päin.voin todeta että evl seurakunassa eläessäni 50 vuotta olen nähnyt sen laimistuvan ja loppua sille ei näy.surullinen asia.
tämä onkinvarmaan yksi syy ort kirkkon liittymiselle näin ex evl jäsenenä.
hyvä tietä etsivä älä lähde tuolle sivutielle mitä kyselit. - nnddfnxksl3
Ev.lut. ainakin minut jätti täysin tyhjäksi. Olin pitkään aikaan etsijän tiellä.Ortodoksisuus siihen tutustuttani tuntui oikealta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811238
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t234566Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520