USKONNONHARJOITUKSEN MUODOSTA
Suomen Helluntaikirkon (Pingstkyrkan i Finland) tunnustus perustuu Jumalan pyhään sanaan,
Raamattuun. Tunnustuksen keskeinen sisältö on lausuttu helluntaiseurakunnan uskon pääkohdissa ja
apostolisessa uskontunnustuksessa.
HELLUNTAISEURAKUNNAN USKON PÄÄKOHDAT
1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.
2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan
ja maan luoja.
3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli
synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman
synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui
eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan
lapseksi.
5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman
pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä,
joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on
tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.
6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö.
Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka
näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään
kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen
papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.
7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen
Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään
paikalliseen seurakuntaan.
8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta
itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja
ylösnousemukseensa.
9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän
ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee
kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on
vanhurskaiden ikuinen osa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Imelää runoutta !
Uskon jumalaan.
Inhoan uskonharjoittamista, luuletteko ylhäällä odotetaan meiltä palvontaa en usko, omilla teoilla jokapäiväisessä elämässä varmasti olemme yhdenvertaisia.
Luulo ei ole toedon väärti. Lue Jumalan sanaa ja viisastu sinäkin.
Sisäistän jumalan, eihän jumalan sanaa voi lukea, raamatun kertomuksiin olen tutustunut varauksella enkä hyväksy asennetta jossa asetutaan luuloon jossa luullaan jumalan olevan jotain mieltä emmehän tunne jumalan olemusta.
Jumala ilmoittaa tahtonsa sanassaan, Raamatussa.
Ei jumalan tahtoansa raamatussa, sen kirjoittajat luulivat kirjoittavansa jumalan tahtoa joka on harhaa.
Ainatko sen sinulle ilmoittivat?
Apinatko sinulle ilnoittavat?
Lukekaa sanaa.