https://yle.fi/uutiset/3-9630084
Mikä nyt on, kun väestön enemmistö ei pelkää. Ei, vaikka rassukat koko ajan huutelevat, että kansan enemmistö on sitä taikka tätä mieltä.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuoreen tutkimuksen mukaan vain neljännes (25%) pelkää maahanmuuton aiheittamia turvallisuusuhkia, terrorismia pelkää vielä pienempi osa (12%).
Mutta tämähän tiedettiin jo entuudestaan. Suomalaiset ovat tolkun kansaa. Harkinta pitää ja maltti säilyy, vaikka naapurin sauna olisi tulessa.
Tälle palstalle ovat vain valikointuneet ne pelokkaat hosupellet, joista jo E.Leino runoili:
Tuo oli tumma maammon marja syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä. ;)))
Mikä nyt on, kun väestön enemmistö ei pelkää. Ei, vaikka rassukat koko ajan huutelevat, että kansan enemmistö on sitä taikka tätä mieltä.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuoreen tutkimuksen mukaan vain neljännes (25%) pelkää maahanmuuton aiheittamia turvallisuusuhkia, terrorismia pelkää vielä pienempi osa (12%).
Mutta tämähän tiedettiin jo entuudestaan. Suomalaiset ovat tolkun kansaa. Harkinta pitää ja maltti säilyy, vaikka naapurin sauna olisi tulessa.
Tälle palstalle ovat vain valikointuneet ne pelokkaat hosupellet, joista jo E.Leino runoili:
Tuo oli tumma maammon marja syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä. ;)))
Vastaukset 49
Vanhimmat
Täällä on paljon venäjämielisiä tuoleja. Haluavat vain hämmentää ja kylvää epäsopua.
Itse kylvät epäsopua ja venäjänpelkoa. Terroriuskovaisia on syytä pelätä paljon enemmän.
Älä nyt työnnä päätäsi pensaaseen. Tässä maassa on monta "dosenttia", jotka aamusta iltaan levittävät venäjämielistä propagandaa. Osa trollien työstä on disinformaation kylväminen. Siinä totuuteen sekoitetaan fiktiivisiä elementtä siinä tarkoituksessa, että hämmennys lisää epäsopua ja lyö santaa rattaisiin.
Jos seuraat tarkemmin tätä palstaa, huomaat, että samat kirjoittajat pyörivät palstalla aamusta iltaan. Toisinaan vajavainen (=monotoninen tyyli) kirjoitustaito vihjaa, että mielipide voi olla kirjoitettu Pietarin trollitehtaassa. Tyyppillistä on, että trolli reagoi heti. Sinäkin vastasit nimimerkin "46677656" viestiin välittömästi.
Olkoon vaan noin, muttet suvakkihuorana omien sääntöjesi mukaan saa yleistää venäjämielisyyttä kaikkeen itsellesi epämieluisaan. Sinun on kehiteltävä kiertoilmauksia, jaariteltava, yksilöitävä jne..
On se kyllä kumma millaisia debiilejä suvakit ovat, kun niin ollaan ritarillisesti taistelemassa pahoja rasistisia yleistyksiä vastaan rasistisilla yleistyksillä. Vitun kehitysvammaiset liskoihmiset. Desantin älyllisellä ja moraalisella tasolla.
juuuuuuus
Venäjämielisillä+pelottelija+kai+kuuluu+tuon+25%+joukkoon?+
Miten+nyt+sitten+pelon+ottaa?+En+minä+varsinaisesti+pelkää,+vaikka+tiedänkin,+että+turvallisuustilanne+maahanmuuton+takia+heikkenee.+Tuskin+se+kuitenkaan+minuun+enää+kovin+usein+osuu.+On+tosin+osunut+aiemmin,+mutta+nykyään+asun+"maalla",+enkä+liiku+niin+usein+yöelämässä,+enkä+joudu+työssänikään+enää+kohtaamaan+noita+uhkia.
Eli+olisinko+vastannut,+että+pelottaa?+En+tiedä,+riippuu+kysymyksenasettelusta.
Entä+onko+se+75%+niin+tyhmiä,+ettei+tiedä+turvallisuuden+heikkenevän+vai+vaan+sen+verran+maltillisia+ja+analyyttisia,+etteivät+aktiivisesti+pelkää,+vaikka+ymmärtävätkin+realiteetit?+
Se+on+oikeasti+pelottavaa,+jos+75%+luulee,+ettei+maahanmuutto+lainkaan+heikennä+turvallisuutta.+Se+tarkoittaisi,+että+suvakkien+propaganda+on+uponnut+enemmistöön.
”Se+on+oikeasti+pelottavaa,+jos+75%+luulee,+ettei+maahanmuutto+lainkaan+heikennä+turvallisuutta.”
Voi+olla+niinkin,+että+75%+kansalaisista+osaa+harkita+asioita+ihan+faktapohjalta.+Väkilukumme+on+noin+5,5+milj.+Suomessa+oli+vuonna+2014+ulkomaalaisia+(ulkomaan+kansalaisia)+noin+219+700,+mikä+on+vain+4+prosenttia+koko+Suomen+väestöstä.+++
Harkitsevampi+kansalainen+osaa+arvioida,+että+4%+tuskin+pystyy+muodostamaan++mitään+turvallisuusuhkaa.+Vallankin,+kun+muistamme,+että+meillä+on+lähes+300.000+miehen+asekykyinen+reservi+aina+paikalla+maassa.
Turvallisuusuhka on minusta esimerkiksi pahoinpitely tai raiskauskin, en ymmärrä kyseessä olevan vain sotilaallisen uhan, kuten sinä vitun gerbiili.
"Turvallisuusuhka on minusta esimerkiksi pahoinpitely tai raiskauskin..."
Jos tätä mieltä olet, pahin turvallisuusuhka on sitten toinen Suomen kansalainen. ;))))
PS. Oletkos koskaan nähnyt oikeaa gerbiiliä? ;)))
Nythän oli kyse siitä, että KASVAAKO UHKA maahanmuuton myötä, ei siitä mikä on suurin uhka tällä hetkellä? Vitun vajaaälyinen gerbiili-lisko, kun ekaluokkalaisenkin päättelykyvyt ylittävät sinun hilserajasi metrillä. Voi saatana mikä älykääpiö.
Mielenkiintoinen purkaus. Sinun kannattaisi siistiä suusi, muuten tytön tuskin näyttävät sinulle gerbiiliään. ;)))
"Nythän oli kyse siitä, että KASVAAKO UHKA...."
Yleinen turvallisuus ja erityisesti suurten kaupunkien katuturvallisuus on muuten viime vuosina merkittävästi parantunut. Kun maahanmuutto on samalla voimistunut, lienee syytä olettaa, että maahanmuutto lisää turvallisuutta.
PS. Jos haluat huutaa ämyri auki, huolehdi myös siitä, että hampaasi ovat kunnossa. ;)))
Niin että maahanmuutolla on rauhoittava vaikutus suomalaisiin, vaikka mamut ovatkin 10 x suomalaisia väkivaltaisempia. Siinäpä vasta teoria. Voi vitun kehari.
Se on nyt ihan helvetin sama, mitä joku aivopesty matuttaja joukko on mieltä suomen turvallisuudesta. Juuri SUPO nostanut terroriuhkatasoa. Suvakki voi tietysti hädissään väittää ,että kallion spuget on uhkan aikaan saaneet, mutta jokainen joka osaa käyttää edes hiukan omia aivojaan tietää mistä se johtuu.
aivan järkyttävää millälailla suvakki vääristelee, kiertelee ,puhuu asian vierestä ja suoranaisesti puhuu paskaa, vain siksi että haluaa tänne elätettäväksi vieraita ihmisiä, mitkä itsekkin tietää olevan kaikkea muuta kuin turvantarvitsijoita. jokakerran yhtä pöyristyttävältä tuntuu tuo omaan pesään paskominen.
Aika outo tulos.
Aloittajalle yksi kysymys : mistä tämä lähde Turvassa2017 -tutkimus löytyy , mihin aina luotettava YLE viittaa artikkelissaan?
Voisitko laittaa linkin tai asiasanan millä tämä löytyisi SPEK:n tai sisäministeriön julkaisuista , joihin YLE viittaa .Kiitän avuliaisuudesta jo etukäteen.
Jos se on YLEn tutkimus, niin voi suoralta seisomalta voi sanoa, että sitä on sensuroitu ja väännetty niin paljon, että lopulta se on vääristynyttä tietoa.
Eikö vassari-vajakit ymmärrä vieläkään että on menossa kansanmurha ? Brysselin mafia on määrännyt Suomeen 62 miljoonaa matujihadistia. Sen olette te kok-rkp ja vihreät jo hyväksyneet, teidän puolueohjelmissanne lukee tuo sama 62 miljoonaa matua ! Eikö omatunto kolkuta yhtään ? Joudutte ennenpitkää vastaamaan huutoonne.
Äkkiä+mieli+näyttää+muuttuneen+ja+huolet+hälventyneen.
"KOTIMAA+STT+27.4.2017+7:39+15
Päivitetty+27.4.2017+7:56
Yli+puolet+suomalaisista+pitää+terrori-iskua+Suomeen+seuraavan+vuoden+sisällä+joko+erittäin+tai+melko+todennäköisenä,+selviää+Ylen+kyselystä.
Melko+tai+erittäin+epätodennäköisenä+terrori-iskua+pitää+lähes+puolet+vastaajista.+Kaksi+prosenttia+ei+osaa+sanoa+kantaansa.
Ylen+aiemman+kyselyn+mukaan+Tukholman+terrori-isku+lisäsi+suomalaisten+väkivallan+ja+terrorismin+pelkoa.+Yli+puolet+vastaajista+kuitenkin+uskoo,+että+Suomen+viranomaiset+ovat+valmistautuneet+mahdollisen+iskun+estämiseen+melko+tai+erittäin+hyvin.
Puolet+vastaajista+ehkäisisi+iskun+mahdollisuutta+syrjäytymisen+vastaisella+työllä+ja+tehokkaalla+kotouttamispolitiikalla.+40+prosenttia+luottaisi+esimerkiksi+maahanmuuton+tiukentamiseen+ja+rangaistusten+koventamiseen."
--Ja+maahanmuuton+kanssahan+ei+näytä+olevan+tällä+terroripelolla+mitään+tekemistä+suomalaisten+mielestä+,+kun+puolet+vastaajista+liittää+"syrjäytymisen+vastaisen+työ+ja+tehokkaan+kotouttamisen"+vastalääkkeeksi.++40%+jopa+tiukentaisi"+maahanmuuttoakin"+,+jolla+ei+tietenkään+myöskään+ole+mitään+tekemistä+suomalaisten++turvallisuutta+lisäävän+maahanmuuton+kanssa.
...ja+reilua+kuukautta+myöhemmin+tuleekin+tällainen+kyselytulos+jossa+todetaan+että:
"Suomen+Pelastusalan+Keskusjärjestön+tuoreen+tutkimuksen+mukaan+vain+neljännes+(25%)+pelkää+maahanmuuton+aiheittamia+turvallisuusuhkia,+terrorismia+pelkää+vielä+pienempi+osa+(12%)."
---+Notta+Ristus!+Sanon+minä...eipä+ole+tuuliviirimpää+väkeä+kuin+nämä+Suomen+niemiä+ja+notkoja+asuttavat++tsuhnat.
Niin mutta kun terrori-iskut rauhoittavat maan muuta rikollisuutta, niin on vain toivottava, että pian jysähtää Suomessakin.
Näin siis suvaitsevaisten yhteiskuntatieteilijöiden mukaan. Ilmeisesti pottunokat eivät ehdi pieksämään toisiaan, kun jäävät peloissaan kotiin iltaisin, näin ollen siis Suomi muuttuu sitä turvallisemmaksi mitä enemmän tänne otetaan terroristiainesta ja mitä enemmän he pääsevät paukuttelemaan.
Ja mikä parasta: naisten huoraaminen loppuu, kun eivät enää terrorismin ja muiden monikulttuuri-ilmiöiden takia lainkaan lähteä kotoa ainakaan ilman miesvartiointia.
Tuossa on oiva työkalu oman kyselytutkimuksen tekemiseen. Siitä vain jokainen duunaamaan omat kyselynsä ellei toisten tekemien lopputulokset syystä tai toisesta sovi.
https://fi.surveymonkey.com/mp/survey-guidelines/
"https://yle.fi/uutiset/3-9630084
Mikä+nyt+on,+kun+väestön+enemmistö+ei+pelkää.+Ei,+vaikka+rassukat+koko+ajan+huutelevat,+että+kansan+enemmistö+on+sitä+taikka+tätä+mieltä.
Suomen+Pelastusalan+Keskusjärjestön+tuoreen+tutkimuksen+mukaan+vain+neljännes+(25%)+pelkää+maahanmuuton+aiheittamia+turvallisuusuhkia,+terrorismia+pelkää+vielä+pienempi+osa+(12%).
Mutta+tämähän+tiedettiin+jo+entuudestaan.+Suomalaiset+ovat+tolkun+kansaa.+Harkinta+pitää+ja+maltti+säilyy,+vaikka+naapurin+sauna+olisi+tulessa.
Tälle+palstalle+ovat+vain+valikointuneet+ne+pelokkaat+hosupellet,+joista+jo+E.Leino+runoili:
Tuo+oli+tumma+maammon+marja+syntymässä+säikähtänyt,
näki+kauhut+kaikkialla,+haltiat+pahat+havaitsi,+ei+hyviä+ensinkänä.+;)))"
--+No+,+mikäs+vaikeus+aloittajalla+on+löytää+tämä+SPEK:n+ja+sisäministeriön+yhteinen+tuore++tutkimus+,joka+päätyi+aika+outoihin+lopputuloksiin+?+Lienee+julkista+tietoa+tämäkin+mihin+YLE+viittaa+julkaistussa+jutussaan,+joten+siitäpä+vain+linkittämään+tännekin+palstalle+että+tätä+YLE:n+ilmoittamaa+tulosta+voisi+edes+alkeellisesti+ruotia.
Jostakin+syystä+tätä+YLE:n+uutisoinnin+pohjana+olevaa+tutkimustulosta+ei+löydy+mistään+näiden+lähteenä+mainittujen+tahojen+julkaisuista.
"Jostakin syystä tätä YLE:n uutisoinnin pohjana olevaa tutkimustulosta ei löydy mistään näiden lähteenä mainittujen tahojen julkaisuista."
Älä siitä täällä mussuta. Kysele YLE:ltä tai Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöltä. Luultavasti saisit helposti tiedon, mistä originaalijulkaisu olisi saatavissa.
On lapsellista uskoa, että kaikki tutkimukset julkaistaan heti ja yleisesti saatavaksi netissä. Osaa ei koskaan julkaista netissä, osasta julkaistaan vain otsikko tai tekijät, osasta julkaistaan abstrakti ja osa tulee nettiin, mutta isolla viiveellä.
"On lapsellista uskoa, että kaikki tutkimukset julkaistaan heti ja yleisesti saatavaksi netissä. Osaa ei koskaan julkaista netissä, osasta julkaistaan vain otsikko tai tekijät, osasta julkaistaan abstrakti ja osa tulee nettiin, mutta isolla viiveellä."
-- Tjaa. Olet kuitenkin profiloitunut tällä palstalla kriittisenä kirjoittajana , joten odotan toki jonkinlaista kriittisyyttä myös silloin kun YLE julkaisee sinun agendaasi sopivaa jutustelua.
Ihan uskottavuudenkin kannalta jo...
Kun en satu olemaan rassukoiden kirjastovirkailija, Viipota itse, jos noin kovasti kaipaat originaalitekstiä.
Kuten jo kerroin, usein julkaisut tulevat nettiin -jos tulevat - kuukausien viiveellä. Minä en ala tätä ongelmaa sinulle ratkomaan. Itse pidän YLEä luotettavava ja tasapuolisena uutislähteenä, joten en katso tarpeelliseksi juosta tämän uutisen lähteiden perässä tätä enempää.
"Ihan uskottavuudenkin kannalta jo..."
http://www.spek.fi/Suomeksi/Kehittaminen/Tutkimustoiminta/Tutkimushankkeet/Turvassa-2017
Siellähän se kysymäsi julkaisu nöpöttää SPEKin sivuilla osastossa julkaisut, kuten olla pitääkin. Ilmeisesti laitettu sinne vasta tällä viikolla.
Täytyy vaan hyväksyä se, että välillä pitää toimia rassukoiden kirjastovirkailijana. Kun ei ne itse osaa. ;)))
"Täytyy+vaan+hyväksyä+se,+että+välillä+pitää+toimia+rassukoiden+kirjastovirkailijana.+Kun+ei+ne+itse+osaa.+;)))"
--+Kiitos+kaunis.+Siellähän+se+ja+uunituoreena+referoitavana.++Vaikeahan+sitä+on++löytää++etukäteen+sellaista+mitä+ei+ole+edes+ollut+saatavissa+,+mutta+parempi+myöhään+kuin+ei+milloinkaan.
Siinä+on+muuten+heti+tiivistelmässä+yksi+asia+minkä+takia+minäkin+halusin+nähdä+tämän+kyselyn.+
"Ainoastaan+28+prosenttia+kaikista+vastaajista+arvioi+valtamedioiden+levittä-
vän+luotettavaa+ja+oikeaa+tietoa.+Ainoastaan+45-54+-vuotiaiden+ryhmä+muodosti+poikkeuksen+ollen+enemmän+luottavainen+kuin+muut.+"++Ilmeisesti++"auta+rassua+kampanja"+kuuluu+tähän+ikäryhmään+?
No+mennään+tähän+kyselyyn.++Otanta+on+ainakin++kattava+,+joten+ei+moitteen+sanaa.+++Tulokset+ovat+kuitenkin+,+ainakin+näiden+parin+asiakohdan+osalta+huomattavan+poikkeava+verrattuna+muutamiin+muihin+vastaaviin+kyselyihin+samasta+aiheesta.++Tämä+todetaan+kyllä+tässä+SPEK:n+tutkimuksen+johdannossakin+,+missä+esitellään+muitakin+kyselyn+tuloksia.
Tähän++suora+lainaus+tuloksista+joka+tuo+hieman+valoa+asiaan:
"Laajamittaisen+maahanmuuton+aiheuttamia+turvallisuusuhkia+piti+todennä-
köisenä+joka+neljäs+(25+%)+vastaaja.+Ajatuspaja+e2:n+tekemän+kyselyn+mukaan
joka+toinen+(51+%)+koki,+että+maahanmuutto+uhkaa+Suomen+turvallisuutta.+(Pitkänen&+Westinen+2016).+Kolmannen+tutkimuksen+(Puustinen+et+al.+2017,+35)mukaan+69+prosenttia+vastaajista+arveli,+että+laittomasti+Suomessa+oleskelevat+kielteisen+päätöksen+saaneet+turvapaikanhakijat+ovat+uhka+yhteiskunnan+sisäiselleturvallisuudelle+ja+vakaudelle.+Tämä+maahanmuuttokysymys+tarjoaa+hyvän+esimerkin+siitä,+miten+erilaisella+kysymyksenasettelulla+ja+erilaista+viitekehyksestä+tarkasteltuna+vastaukset+ovat+erilaiset.+Tässä+kansalaisturvallisuuskyselyn+tuloksesta+voi+tulkita,+että+maahanmuuttajien+aiheuttama+turvattomuusuhka+on+pienempi+suhteessa+muutamiin+muihin+uhkiin."+
Suomalainenkin+osaa+kun+asiat+suhteutetaan+oikeaan+mittakaavaan.
Tähän+tuo+toinen+lainaus+vielä:
"+Tässä+uudessa+aineistossa+12+prosenttia+vastaajista+arveli,+että+Suomi
joutuu+todennäköisesti+terroristisen+hyökkäyksen+kohteeksi,+kun+vuonna+2015+jopa+20+prosenttia+piti+todennäköisenä+terrorismin+uhkaa+Suomessa.+"
--++Tämänkin+tutkimuksen+mukaan+12%+piti+todennäköisenä+,+mutta+tuo+31%+vastaajista+ei+sulje+terrori-iskun+mahdollisuutta+poiskaan+täällä++,+joten+43%++tämänkin+kyselyn+mukaan++pitää+iskua+kuitenkin+mahdollisena.+Laveasti+tulkittuna.+;)
Lisäksi+miten+tulkitaan+tämä+uhka+?+Yksilöiden+radikalisoitumisen,+kuten+yksittäisten+joukkosurmien+kohteeksi+jota+pitää+todennäköisenä+tai+ainakaan++ei+sulje+mahdollisuutena+poiskaan+67%+vastaajista+++sekä+Ääriliikkeiden+väkivaltaisen+radikalisoitumisen+kohteeksi+jota+myös+pitää+todennäköisenä+tai+ei+sulje+poiskaan+46%+vastaajista+?++Edelleenkin+lavealla+vedeltynä.
Miten+tämä+kysymyksen+asettelu+poikkeaa+terrori-iskun+kohteeksi+joutumisesta+?
Tasa-arvo+osiossa+on+mielenkiintoinen+tulos+:+Suomessa+näyttää+olevan+tämän+kyselyn+mukaan+etnisen+taustan+sekä+iän+mukaan+hieman+vähemmän+tasa-arvoista+väkeä+.++
Tähän+vielä+asuinalueen+turvallisuudesta+otos+:
"Kaikista+vastaajista+yhteensä+53+prosenttia+koki+itsensä+turvattomaksi+nähdessään+ympärillään+suuria+maahanmuuttajaryhmiä,+45+prosenttia+perustetavan+vastaanottokeskuksen+ja+44+prosenttia+alkoholin+ja+päihteiden+käyttöä.+Muiden+mitattujen+tekijöiden+vaikutukset+turvallisuuden+tunteen+heikkenemiseen+olivat+huomattavasti+vähäisempiä."
--+Että+muuten+maahanmuuttajat+ja+turvapaikanhakijat+on+ihan+jees,+kunhan+ei+tarvitse+itse+olla+lähelläkään....?
Ihan+asiallinen+kyselytutkimus.+Vastauksien+eroavuutta+erityisesti+näiden+kahden+esille+nostamiesi+kohdan+osalta+voinee+perustella+sillä+että+tämä+on+ilmeisesti+huomattavasti+laajempi+aihepiiriltään+,kuin+esimerkiksi+nuo+useat+muut+mitkä+mainitaan+tässäkin+tutkimuksessa+sekä+parit+YLE:n+tekemät+kyselyt+missä+tulokset+olivat+järisyttävän+erilaiset.
En nyt ihan ymmärtänyt tuota selitystäsi vastaavuuksien eroavuudesta. Siis eikö yksittäisen kysymyksen kohdalla pitäisi saada samanlaisia tuloksia, vaikka toisen kohdalla kyseessä olisikin laajempi tutkimus?
Noh, tästä kuitenkin nähdään, että tutkimustulokset voivat erota suuresti toisistaan ihan jonkun sanamuotojenkin vuoksi.
Pudotus terrorismin uhkaa kokevien joukossa saattaisi selittyä kasvaneella kysymysmäärällä. Nyt mukana oli laajemmin kysymyksiä maahanmuuton eri alueilta, ehkä ne jollain tapaa "veivät" uhkaa kokevia terrorismikysymykseltä? Tämähän se muuten selittäisi tuon ensimmäisen kappaleen kysymyksenikin.
Mutta se mikä tässä on merkillepantavaa on huomio palstan suvakkivajakin tulkinnoista: tästä kyselystä, ja siis sen eräistä yksittäisistä kysymyksistä tulee nyt fakta, jota levitetään seuraavat 10 vuotta todisteena siitä, ettei kunnon ihmisien mielestä maahanmuutossa ole mitään ongelmaa. Täysin huomiotta jätetään saman tutkimuksen muut, vähemmän unelmamyönteiset kohdat sekä toiset kyselyt, joista saatu kiusallisempia tuloksia.
Toinen huomio: Yle ei otsikoinut ja uutisoinut juttuaan suvakkivajakin tyyliin, vaan melko neutraalisti. Mielestäni pari vuotta sitten Yle olisi varmasti toiminut juuri samoin kuin palstan suvakkivajakki eli poiminut laajasta tutkimuksesta sen unelmaan sopivimman osan ja heittänyt lööppiin.
"En nyt ihan ymmärtänyt tuota selitystäsi vastaavuuksien eroavuudesta. Siis eikö yksittäisen kysymyksen kohdalla pitäisi saada samanlaisia tuloksia, vaikka toisen kohdalla kyseessä olisikin laajempi tutkimus?"
- Kaiken järjen mukaan pitäisi. Siksi juuri olinkin kiinnostunut tästä kyselystä.
Mahdollisesti eroavuudet tulevat esimerkiksi tuohon YLE:n kyselyyn, minkä postasin tuonne aikaisempaan väliin , siinä että YLE on kysynyt vain tätä terrori-iskun todennäköisyyttä suppeammin . Tämä tutkimus on laaja-alainen kysely , joten lienisikö niin että tuokin osio "suhteutuu mittakaavaan" . Lisäksi taisivat toteuttaa puhelinkyselynä , joten vaikea ottaa kantaa mahdollisiin "välipuheisiin" , sillä nehän eivät kirjaudu vastauksiin.
Toinen kohta on myös tuo epävarmojen tai tulkinnanvaraisten vastausten osuus, joka voi aiheuttaa heittoja ,kuten tuli esille tuosta aikaisemmasta postauksestani kyselyn pohjalta.
" Tämähän se muuten selittäisi tuon ensimmäisen kappaleen kysymyksenikin."
-Kyllä hyvinkin näin. Sama asia siis toisin sanoin , eli että kysely oli siis laaja-alaisempi kuin nuo monet vastaavat tästä aiheesta.
"Täysin huomiotta jätetään saman tutkimuksen muut, vähemmän unelmamyönteiset kohdat sekä toiset kyselyt, joista saatu kiusallisempia tuloksia"
- No annetaanpa nyt armoa matti-ryhmälle tässä tapauksessa kuitenkin , sillä tosiasiassa hän reposteli tätä yllättävän myönteistä tutkimustulosta vain ja ainoastaan sen pohjalta mitä YLE suuressa viisaudessaan katsoi tarpeelliseksi kansalaisten tietää tämän tutkimuksen sisällöstä ja kokonaisuudesta. Ei matitkaan voineet tätä tutkimusta mistään aikaisemmin saada luettavakseen , kun se on näköjään vastikään julkitullut.
"Toinen huomio: Yle ei otsikoinut ja uutisoinut juttuaan suvakkivajakin tyyliin, vaan melko neutraalisti."
-- Totta, mutta ei kannata vetää mitään pitkälle vieviä johtopäätöksiä YLE:n journalismin tason noususta näissä maahanmuuttoa koskevissa asioissa. Tuskin siellä mitään kovin suurta muutosta näissä asioissa tullaan tekemään , vaan vedellään mutkat suoriksi niin kuin ennenkin.
"Itse pidän YLEä luotettavava ja tasapuolisena uutislähteenä, joten en katso tarpeelliseksi juosta tämän uutisen lähteiden perässä tätä enempää."
-- Heh heh.
"Ainoastaan 28 prosenttia kaikista vastaajista arvioi valtamedioiden levittä-
vän luotettavaa ja oikeaa tietoa."
-- Heh heh heh...
Maailmanmatti aivopieree jälleen.
Aivan ei ole mitään pelättävää, ei muuta kun suurmoskeijoita peliin ja otetaan vähintään samankokoinen "kansanryhmä" populaatio kuin Ruotsissa koska se on niin solidaarista ja kansaenvälisesti mediaseksikästä. Meidän yhteiskuntarauha ja varsinkin talous kestää mitä tahansa, koska ainahan voimme ottaa lisää valtionvelkaa tai leikata Suomalaisilta tasapuolisuuden ja solidaarisuuden vuoksi. Supohan on tietenkin aina väärässä eikä tiedä mitään terrorismista eikä turvallisuusuhasta ja poliisin kaikki tilastot näiden "kansanryhmien" rikostilastoista valehtelevat koska poliisihan on fasisisti natsirasistinen. Meillä ei ole eikä ikinään eikä tule olemaan mitään hätää täällä lintukoto Suomessa koska meillä on ihan eri "kansanryhmiä" kuin muualla terroristi-iskujen euroopassa sillä Suomessa ei radikalisoiduta, eikä teroristit tule tänne tai lähde varsinkaan täältä pyhiinsotiinsa josta voisivat tarvittaessa palata Suomeen. Eikä meidän lähiöistä tule koskaan no go alueita sillä meillä on ja tulee aina olemaan kotouttamisrahaa rajattomasti. Siis kuulukaamme parempiin suvaitsevaisiin ihmisiin ja paheksukaamme huolissaan olevia fasisti natsirasisteja, sillä lupaan ettei seuraavaan sataan vuotten ainankaan Kilpisjärvellä tapahdu yhtään terroristi-iskua......
”Vaikeahan sitä on löytää...”
Annoin 12.6.2017 9:41 pätevän ohjeen, miten olisit saanut tutkimuksen heti. Se oli toimitettu pdf-muodossa tiedotusvälineille ja olisi toimitttu myös sinulle. Et vain jaksanut kysyä. Kerroin myös, että jonkinmoisen viiveen jälkeen tällaiset tutkimukset voivat tupsahtaa internettiin. Et vain jaksanut tarkistaa, olisiko se tullut. Jaksoit kyllä parkua.
Yhtä vaikea se oli minunkin löytää, mutta minä sentään jaksoin itse tehdä jotakin asian eteen.;)))
Yleisesti tiedetään, että kysymysten muotoilu vaikutta myös vastaukseen. Huomasit myös sen, ettt 2015 on tehty samanlainen kysely. Eri kyselyiden tulosten naittaminen ristiin muiden kyselyiden tulosten kanssa johtaa yleensä huuhaatietoon.
Toinen huomioni koskee sitä, miten numerotietoa tulisi tulkita. Taulukoita tai pylväsdiagrammeja tulisi lukea aina samalla tavalla. Kyselyn alussa kolme ensimmäistä vastusluokkaa olivat ”täysin samaa mieltä”, ”jokseenkin samaa mieltä” ja ” Ei samaa eikä eri mieltä”. Olemme siis yhtä mieltä, että kolmas vaihtoehto tarkoittaa käytännössä ”ei mielipidettä”.
Hetken päästä diagrammeissa onkin uhkakuvien todennäköisyydelle poksahtanut määritelmät ”Erittäin todennäköisenä”, ”Melko todennäköisenä” ja ” En todennäköisenä mutten epätodennäköisenkään”. Miten tämä kolmas mielipide nyt tulisi tulkita? Vastaus on helppo. Jo aloittaessaan vastaamaan vastaaja on oppinut, että kolmas vaihtoehto on ”en tiedä”. Sitä hän noudattaa läpi kyselyn, vaikka sen kolmannen vaihtoehdon määrittely matkan aikana muuttuisikin.
Seuraava neuvoni on se, että tutkimusta kannattaa lukea kokonaisuutena. Parempi on pohdiskella tutkijoiden tekemää yhteenvetoa kuin vain vääntää omatekemää pseudoteidettä vain muutamasta tutkimuksessa esitetystä numerosta.
Nimimerkki ”eurokansalainen” lainaa suoraan tutkimusta, kiitos siitä.
En käy enempää repostelemaan SPEK:in tutkimusta. Totean, että YLE referoi sitä omassa uutisessaan. Lisäksi Yle oli haastatellut SPEK:in tutkimuspäällikköä. Ei liene syytä asettaa YLE:n luotettavuutta kyseenalaiseksi ainakaan tämän uutisoinnin suhteen.
Suosittelen, että lukisitte tutkimuksen huolella. Ehkä se maahnmuuto ei sittenkään ole se suurin ongelma tässä maassa.
Hauskoja lukuhetkiä. ;)))
PS. Pitäydyn alkuperäisessä kannassani: "Suomalaiset ovat tolkun kansaa. Harkinta pitää ja maltti säilyy, vaikka naapurin sauna olisi tulessa."
"Vastaus on helppo. Jo aloittaessaan vastaamaan vastaaja on oppinut, että kolmas vaihtoehto on ”en tiedä”. Sitä hän noudattaa läpi kyselyn, vaikka sen kolmannen vaihtoehdon määrittely matkan aikana muuttuisikin."
-- Ilmeisesti näinkin tämän voi tulkita. Itse oletin tuon vaihtoehdon pysyvän epävarmana , jolloin tuo selittäisi tuloksen poikkeavuutta muihin vastaaviin omalta osaltaan.
"Seuraava neuvoni on se, että tutkimusta kannattaa lukea kokonaisuutena. Parempi on pohdiskella tutkijoiden tekemää yhteenvetoa kuin vain vääntää omatekemää pseudoteidettä vain muutamasta tutkimuksessa esitetystä numerosta."
-- Nimenomaan näin. Itse kylläkin otit esille nyt vain nuo muutamat esitetyt numerot , jolloin tietystikin niihin nyt otettiin kantaa erikseen.
Olisihan tästä nyt saanut vaikka minkälaista shokkiuutista , jos harrastusta olisi löytynyt näitä erikseen vetää esille kokonaisuudesta.
Mitä sillä on väliä, että onko se suurin, toiseksi, kolmanneksi vai neljänneksi suurin ongelma?
Sitäpaitsi ei tutkimuksessa mitattu ongelmien kokoja, vaan ihmisten mielipiteitä niistä.
Sitäpaitsi maahanmuuttoon liittyy myös tämä rasistit vs. suvakkihuorat - vastakkainasettelun ongelma, mikä onkin jo itse maahanmuuttoa suurempi ongelma.
Itselleni maahanmuutto on yksinkertaisimpia poliittisia kysymyksiä loogisesti ja samalla kysymys, jossa eniten esitetään huuhaata (lähinnä huorat, ainakin jos lasketaan vain vaikutusvaltaiset) ja eniten demonisoidaan heitä, jotka perustelevat mielipiteensä tutkitulla tiedolla.
Näistä syistä itse olen keskittynyt maahanmuuttoon. Varmasti jotkut talouspolitiikan kysymykset ovat Suomen tulevaisuudelle tärkeämpiä, mutta niihin ei ole yhtä yksiselitteisiä oikeita vastauksia, eikä noista väärää mieltä olevia demonisoida pahuuden tai peräti Putinin kätyreiksi.
"Itse kylläkin otit esille nyt vain nuo muutamat esitetyt numerot..."
Myönnän nöyrästi virheeni. Olisi kannattanut tehdä puheenvuoro kaikista uhkakuvista eikä vain maahanmuutosta ja terrorismista.
Otan kommenttisi soveltuvin osin huomioon, kunhan taas innostun tekemään avausta. ;)))
Prostituutio ei liity palstan aihepiiriin. Turhaan nimittelet, ei se minuun koske, mutta kertoo kylläkin paljon sinusta. ;)))
Mikäs vittu siinä on, ettei suvakkilutka sitten ollenkaan osannut kommentoida itse asiaa, vaikka vaatii minua pysymään aiheessa? Aivovammako antoi luvan paeta kiusalliseksi muuttunutta aihetta tässä vaiheessa?
Sekin vielä lisättäköön, että vaikkei maahanmuutto nyt olisikaan Suomen ykkösongelma, kysymys jota tosin kyseisessä tutkimuksessa ei käsiteltykään, niin tulevaisuudessa siitä kyllä voi sellainen kasvaa. Kannattaako siis odottaa, kunnes se on ykkösongelma? Siinä vaiheessa on huomattavan paljon rankempaa yrittää alkaa vähentämään mamumääriä, se vaatii jopa hitlermäisiä toimia. Tässä vaiheessa vielä varsin siivoin toimin pystyttäisiin välttämään tarve tulevaisuuden hitlereille.
Kiroilu ja nimittely muuten kertoo älykkyydestä, että tiedäpä sinä se helvetin matunsperma-aivo.
Ei tuo maailmanmatti koskaan opi mitään , vuosien trollaus takanaan ja narsistinen öyhöttöjähän se http://keskustelu.suomi24.fi/t/14762292/pieni-arvoitus
Kirjoittaa vain siksi ettei sillä ole muuta elämässään , yksinäisenä ja vihattuna.
Maailmanmatin täytyy saada tuntea itsensä paremmaksi kuin muut.Työtönkin on , siksi vaihaa nimimerkkiensä ammattinimikettä jatkuvasti kun ei ole koskaan palkkatyötä tehnyt.
En katso tarpeelliseksi enempää kommentoida älyvapaata öyhötystäsi. ;))))
Lopeta jo leikkimästä viisasta. Kirjoitat yöllä ja päivällä, aina samaa paskaa. Vaikutat todella tyhmältä ja joutilaalta. Olet melko varmasti sosiaalipummi, jolla on ns. läheisyysongelma; epämiellyttävällä käytöksellä ei saa ystäviä eikä hyvää seksiä.
Tämähän on se maailman matti trolliryhmän pölkkypää. Liekö ryhmä taas toiminnassa, vai kirjoitteleeko tollo omaan piikkiinsä tällä kertaa.
Viittaan aiempaan vastaukseeni. ;)))
"...epämiellyttävällä käytöksellä ei saa ystäviä eikä hyvää seksiä..."
Tämä varmaan selittää sen, miksi suvakki on yleensä aina sellainen horomainen olento, joka joutuu ruinaamaan "läheisyyttä" turvapaikanhakijoilta.
Turvallisuusuhat:
1. Terroristi-isku Suomessa (missä tahansa Suomea, paikassa, jossa on paljon
ihmisiä eli asemat (rautatie-, metro- ja bussiasemat), massatapahtumat, torit,
risteilylaivat, junat bussit,..
2. Työtön suomalainen syrjäytetään suosimalla
maahanmuuttajia (se on jo nähty, kyseessä on ns. positiivinen rasismi ".
3.Rikollisuus kasvaa, koska yhteiskunnan ulkopuolella olevat, ns. paperittomat
eivät saa leipää eikä terveydenhoitopalveluja.
Todella surullista huomata että vieläkin, kaikkien länsimaihin kohdistuneiden julmien terroritekojen ja muiden sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien jälkeenkin, vielä löytyy hysteerisiä islamin kannattajia. Historia toistaa itseään, ensin olivat natsit, kaikki innolla mukana, nyt suvakit suvakki hallituksineen kuin samassa joukkopsykoosissa, kykenemättä näkemään mitä tämä kaikki tekee länsimaille ja ennenkaikkea pienille pohjois maille.
Suomi äiti pyyhkii kyyneleitä nähdessään tällaista suomenkielen oikeinkirjoitusta.
Kirjoita "suvakkihallitus", kirjoita "ennen kaikkea", kirjoita "pohjoismaat". ;)))
ensinnäkin kirjoitan juuriihanniinkuinhaluan, tässä ei mitään suomenkielen koetta olla suttaamassa. ja mielestäni sisältö on tässäkin asiassa tärkeämpi kuin ulkoasu. taisi kirjoitukseni kuitenkin liikauttaa jotain kohtaa aivopestyissä lorton aivoissasi, vaikka itse sisältöä et lainkaan osannut kommentoida.,. hih hih.....vähän noloa.....
Luulen että on kyselty ihan noin yleisestti keneltä sattuu
Se nyt on nähty että suurin osa kansasta tyhmii mitääntietämättömii jne
Joka kerta niillä on oikeus valita kansanedustajiksi kykenevii osaavia ihmisii?
No näytöt puhuu ketä / mitä on valittu
Kysely kun tehdään taikka äänestetään pitäs kysellä vain niiltä joilla tietoo
Yleensä kriittisillä ainakin enempi tietoo?