Halla-aho listasi mahdollisia varapuheenjohtajia ja ministereitä. Edelleen hän on sitä mieltä että Soini ei jatka ulkoministerinä jos hän voittaa. Puolueen varapj:ksi eli siis puolueen kakkospaikalle hän ehdottaa Porin "älykkö" Laura Huhtasaarta. Samalla hän on sitä mieltä että Huhtasaari olisi vopiva myös ministeriksi.
Eli tästä kun nyt laskee yhteen, niin Halla-aho itse haluaa pysyä Brysselissä. Puolueen johtajana hän kuitenkin antaa kenkää Soinille. Näin ollen koska hän fanittaa kovaa Huhtasaarta, niin tästä "evoluutiota ei ole" naisesta tulisi ulkoministeri. Tämä nyt alkaa kyllä mennä jo niin komiikan puolelle, että sekin alkaa jo loppua.
Kuvitelkaa nyt, Laura Huhtasaari maamme kolmanneksi tärkeimpänä ministerinä neuvottelemassa ulkomailla maallemme tärkeistä kysymyksistä. Miten Itämeren kysymys tulisi hoitaa kun Venäjä on aktivoinut? Miten Naton kanssa oikein käy? Entä pohjoismainen yhteistyö kun ruåtsin kieli ei kelpaa? Yms. yms. Voi aikoja, voi tapoja.
Eli tästä kun nyt laskee yhteen, niin Halla-aho itse haluaa pysyä Brysselissä. Puolueen johtajana hän kuitenkin antaa kenkää Soinille. Näin ollen koska hän fanittaa kovaa Huhtasaarta, niin tästä "evoluutiota ei ole" naisesta tulisi ulkoministeri. Tämä nyt alkaa kyllä mennä jo niin komiikan puolelle, että sekin alkaa jo loppua.
Kuvitelkaa nyt, Laura Huhtasaari maamme kolmanneksi tärkeimpänä ministerinä neuvottelemassa ulkomailla maallemme tärkeistä kysymyksistä. Miten Itämeren kysymys tulisi hoitaa kun Venäjä on aktivoinut? Miten Naton kanssa oikein käy? Entä pohjoismainen yhteistyö kun ruåtsin kieli ei kelpaa? Yms. yms. Voi aikoja, voi tapoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millä lihaksilla Halla-aho luulee kampeavansa Soinin ulos? Nimittäin soinisteilla on ja pysyy selvä enemmistö persujen eduskuntaryhmässä.
Porin kaupunginvaltuutettu, kasvatustieteiden maisteri, PS:n kansanedustaja Laura Huhtasaari vastaa:
Hyvä, paha mies
Joskus asiat kannattaa yksinkertaistaa. En millään meinannut aluksi ymmärtää, että julkinen tunnustus tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajaksi, teki minusta pahan ihmisen. Vallalla on siis jako hyviksiin ja pahiksiin. Siksi kaikki twiittini tai muut ulostuloni automaattisesti väännetään mutkalle. Niistä löydetään mahdollisimman negatiivinen tulkinta. Sieltä se tuli, toinen maailma. Tunnistan minuun kohdistuvat tunteet, mutta en ota niitä itseeni. Ei poliitikko voi olla vain puhuva pää. Omilla jaloilla on seistävä. Vaikka kreationistina.
Suomi on edelleen hyvinvointivaltio monilta osin, mutta tätä menoa kansamme hyvinvointi tulee murenemaan. Meillä ei ole keinoja pysäyttää velkaantumista, puhumattakaan maksaa velkojamme pois. Teollisuus ei elätä. Hyville poliitikoille on turha puhua Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta. Heille on jäänyt fantastinen rooli päälle. Ei auta vihertävä rakkaus, jos kukaan ei ota vastuuta. Minä en usko ideogiaan, joka ei käytännössä toimi.
Perussuomalaisten puheenjohtajaksi on ehdolla "pahoja" ehdokkaita, koska jokainen kisaan ilmoittautunut on kertonut olevansa maahanmuuttokriittinen. Onneksi. Mitä on poliittinen puolue ilman ideologiaa? Hyvä, että uskallamme olla vaihtoehto. Muut puolueet ovat jääneet "hyvyyden vankilaan". Sieltä on hyvä paheksua.
Myönnän, että kukaan meistä ei ole täydellinen. En kuitenkaan ymmärrä, miksi Jussi Halla-aho olisi paha ihminen. Sitä on kuitenkin hoettu niin kauan, että jopa osa perussuomalaisista ovat sen nielaisseet. Jotkut ovat jopa sanoneet, että lähtevät puolueesta, jos Jussi valitaan? Mitä ihmettä? Millä tavalla hän on sen pahempi ihminen kuin muut? Tavallinen perheenisä. Koulutettu ja poikkeuksellisen älykäs. Kun hyvät poliitikot lausuu fraaseja, Jussi avaa ja riisuu ne.
Heh heh heh heh hee. Järkeä tuossa oli vähemmän kuin K kaupan muovipusseissa.
Siis näissä todellisissa tusinatuotteissa. Koeta nyt tajuta että ei politiikassa ratkaise se kuka on hyvä ja kuka huono ihminen. Ei Neuvostoliitto tai natsi Saksa murentuneet sen vuoksi että niiden johtajat olisivat olleet "pahoja". Ne murentuivat siksi että niiden järjestelmä ei toiminut.
Jo siitä tähän avaukseen ei juuri kukaan palstan pölhöpersu vastannut pitää vetää se johtopäätös että hekin tajuavat kuinka vastuuntunnotonta olisi nostaa Laura Huhtasaaren kaltainen "hyvä / paha" tasolla keskusteleva ääliö ulkoministeriksi. Toisaalta olisihan ajattelevalla osalla kansaa hauskaa kun Huhtasaarta tentattaisiin ek:n kyselytunneilla. Telkkarin muut huumoriohjelmat voisi silloin kokonaan lopettaa....