Astral-tv käy komediasta

Käsittämätöntä_touhua

Pari päivää sitten ohjelmassa oli juontovuorossa Riina Alen. Joka väittää olevansa kai jonkinlainen selvänäkijä ja meedio. Ohjelman loppupuolella sinne soitti nainen, jolta oli kuollut monta lähiomaista. Soittaja pyysi Riinaa ottamaan yhteyttä henkimaailmaan, että josko sieltä joku välittäisi jotain viestiä. Ei tule minään yllätyksenä se, että Riina sanoi isähahmon ottavan häneen yhteyttä. Asiakas sanoi heti, että kyllä hänen isänsä, vaikka iäkäs onkin, on vielä hengissä. Kun taas äiti ei jostakin syystä halunnut tulla esille. Joten taas meni pieleen tältäkin yksityisyrittäjältä koko homma jo heti alusta lähtien. Ihmettelen vain sitä, että kun näillä itseään niin kovasti kaikenmaailman ennustajiksi, meedioiksi ja "asiantuntijoiksi" väittävillä menee lähes joka kerta täysin poskelleen nämä ennustukset, niin miksi soittajat jatkavat silti sitä puhelua? Ja miksi ihmeessä ihmiset edelleen vieläkin soittavat kyseiseen ohjelmaformaattiin, kun nämä "asiantuntijat" joka kerta todistavat vain sen, että heillä ei ole mitään kykyjä, eivätkä ole mitään oikeita ennustajia, vaan pelkkiä valehtelijoita ja huijareita. Ilmeisesti ihmisillä on niin paljon rahaa pistää rahojaan täyteen vedätykseen ja antaa omia rahoja pelkkien huijareiden liiviin.
Silti en käsitä, miksi tuohon ohjelmaan vieläkin ihmiset soittavat? Ja miksi kukaan viranomaistaho ei vihellä tätä älytöntä peliä kokonaan poikki, jotta vanhusten ja muiden ihmisten huijaamiselle tulisi ja tehtäisiin lopullinen piste?

71

5386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jep-------------

      Samaa mieltä. Astral tv.ssä paljon huijareita. Mutta koko porukkaa ei voi leimata, mielestäni voi olla myös todellisia kykyjä.

      Esittäkää ihmiset testikysymyksiä käyttämillinne näkijöille ja muille. Eikä mitään mihin voi vastata liian ylimalkaisesti.

    • jep-----------------

      Tai enpä tiedäkään tosta testaamisesta... Voi olla ettei näitä asioita voi testaamalla täysin ikinä selvittää.

    • gaggab

      huveja on monenlaisia, tässä yxii

    • Lanttila

      Riina Alen, kertoo soittajalle enkeliviestejä jotka ovat kliseisiä ja aforismimäisiä. "Enkeli sanoo että olet suojeluksessa ja rakastettu", " ole rauhassa sinusta pidetään huolta". Samoin harmittaa että veikkaamalla kaivetaan henkimaailmaan mennyttä mahdollista soittajan läheistä. Kelläpä ei olisi vanhaa kuollutta omaista. Samaaa hölynpölyä päästelee Saija Ranttila,ihan höpöhöpö juttua. Mielellään kuuntelen Johanna Karpovin tutkivia tulkintoja.

      • Enkelimäistä_roolipeliä

        Hyvä, että muutkin ovat panneet merkille, että nämä Astral tv: ssa olevat juontajat tosiaan turvautuvat tiettyhin hyväksi havaitsemiin fraaseihin. Kyllähän ne esiintymiset vaikuttavat vain hyvin opetetuilta vuorosanoilta ja täysin ilmiselvältä näyttelemiseltä.


      • Böö

        Itse en pysty uskomaan mitään, mitä Johanna sanoo. Kiero ihminen todellisuudessa.


      • Pettynyt2

        Uskotko todella Johannan höpinöihin???


    • välilläniinväsynyt

      enustajille tulee hyvin usein näitä testaajia ja kun tunnollisesti katsoo asiakasta niin alkaa vänkäämään ettei se noin mene. Itse otan vastaan henk.koht. sekä teen sähköpostitse, näitä testaajia kyllä siinä riittää, mutta lopetan heti alkuunsa, kerron että mentäisiin asiaan. ja kertoo sitten palautteen.

      Yksi esimerkki asiakkaasta jolle olen katsonut alkuvuodesta ja nyt tulee kauheasti kysymyksiä kun tulkinta on lopuillaan, ja minä tietysti katson ettei omatunto soimaa, mutta vielä ja mitä, siitä tuli oikea pommittaja. Siinä on vihellettävä peli poikki ja vaikka en niistä kysymyksistä ota maksua niin en käsitä sitä että miksi asiakas tarrautuu näkijään ja lopulta ne kirjoittavat joka päivä, ihan vain kuulumisia ja tuntemuksiaan. Ehkä ovat niin yksinäisiä että saa jotain lohtua siitä että kirjoittelee kuulumisia ilman että katselee mitään

      • Joo_joo_taas

        Kritisoit asiakkaita siitä, että he omien sanojesi mukaan yrittäisivät muka "testata" sinua heidän alkaessa sanoa, että: "Ei ne nämä asiat näin ole, tai mene".
        Jos sinulta, tai muilta alallasi olevilta tulevat tulkinnat alkavat vaikuttaa täysin pieleen tai päin honkia meneviltä, niin tottakai he sanovat, että nyt ei mene oikein.

        Joten tässä herääkin täysin aiheellinen kysymys, onko sinulla todella välttämättä mitään kykyjä?

        Epäilenpä, että ei. Että et ole aito ja oikea näkijä. Vaikka niin kovasti yrität vakuuttaa ja selitellä toista.


    • sinunsanasinuo

      joo_joo-taas kuule sä asut tällä palstalla, onko sulla oikeaa duunia? Siis muuta kuin tää?

      • tiedätkylläketä

        ei sillä mitään duunia ole, se päivystää täällä 24/7 ja kyttää että jos johonkin voisi vain kommentoida. Oletko sinä joo_joo_taas sitten kunnon näkijä? voisin kertoa sinusta yhtä ja toista tänne


      • Vastaukseksi

        Vastauksena kommenttiisi: En todellakaan päivystä täällä 24/7. Olen mm. oman äitini omaishoitaja. Joten ei minulla olisi aikaakaan olla täällä jatkuvasti. Töitä minulla riittää tarpeeksi, jopa liikaakin. Yleensä en tällä palstalla käy kuin korkeintaan kerran päivässä ja teen pari, kolme kommenttia. joskus jos katson, että asia sitä vaatii, olen voinut kirjoittaa neljä kommenttia. Mutta se on hyvin harvinaista. Näin on käynyt vain eilen.

        Nimimerkille tiedätkylläketä: En ole selvänäkijä. Enkä ole koskaan toiminut kyseisellä alalla. Enkä edes lähtisi tuolle alalle, huijaamaan ja viemään hyväuskoisilta ansiottomasti heiltä rahoja. Arvomaailma ei antaisi sellaiseen toimintaan ryhtymiselle oikeutusta. Ennemmin kuolen köyhänä, mutta kuitenkin silti rehellisenä.

        Teille parille edellä kommentoineelle, totean vain sen, että olen ilmeisesti osunut joidenkin kommenttien perusteella monessa teidän alaanne esille nostamisissani asioissa oikeaan, Mutta se koirahan älähtää, johon kalikka kalahtaa.


    • hahahahahahaaa

      astral-tv ja kaikesta ihmiet maksavatkin hehehehehehehehe

    • Riiinalen

      Oli pakko tarkistaa onko Riina Alenista kommentteja..nimittäin eilen aamulla katsoin lähetystä jossa hän laittoi silmät kiinni ja kertoi mitä enkeli toisista astral tv.n asiantuntijoista halusi sanoa. Korvanappiin enkeli sitten luki asiantuntija esittelyt, joita Riina toisti ja paikkasi jos oli kuullut väärin. Onko tarkoitus leikkiä, viihdyttää vai huijata? Voiko ihmiset uskoa tähän? Enkeliparantajana hän kyselee vaivan ja sitten kertoo että Mikael on toisella puolella ja Rafael toisella, antavat valohoitoa soittajalle. Ihmisillä on paha olla, sairaus, yksinäisyys ja huolet painaa, voi olla että tästä saa lohtua mutta "auttajan; moraali ja omatunto ei voi olla puhdas kuten enkelin valo.

    • np__

      Hihihii mäkin näin ton korvanappi"enkeli" esittelyn. Ja aivan samaa mieltä olen kanssasi Riinasta, hirveä kliseinen länkyttäjä. Ja sitten nää valohoidot heheheee. Uskomattoman pölvästiä väkeä nämä jotka soittelevat tuonne.

      • Näkyi_selvästi_läpi

        Nimimerkille Riinalen: Panin merkille samoja asioita, mitä toit esille.
        Kyseinen juontaja tosiaan siinä "enkeleidenviesti esityksessä" vain mainosti näitä muita formaatissa olevia toimijoita.
        Ilmi ja päivänselvää huijaamista.
        Se huomaa, ja panee merkille, joka tarkemmin katsoo ja näkee.


    • Kamalaaon

      Oikeesti ajatelkaa, miten voi olla mahdollista, että tuollainen on sallittua. Sairaita ihmisiä huijataan tuolla tavalla. Ei ole kyllä moraalista tietoakaan. Aivan kamalaa, joku voi jopa jättää hoidotkin pois uskoessaan noihin juttuihin.

    • Kamalaaon

      Ovatkohan nuo "parantajat" itsekkään ajatelleet, mitä tapahtuu, jos joku sattuu kuolemaan näitten "hoitojen" vuoksi.

      • Merkille_pannen

        Suurin osa niistä, jotka soittavat tuohon kyseiseen ohjelmaan ja itseään ainakin parantajiksi väittäviin, ovat vanhuksia, joilla on kroonisia vaivoja ja kipuja. Olen huomannut, että juuri iäkkäät ihmiset ja naiset ovat alttiimpia uskomaan tällaisiin ennustus ja kaukoparantamisjuttuihin. Mitään tieteellisiä ja konkreettisia todisteita ei kuitenkaan näiden asioiden todellisesta olemisesta ja paikkansapitämisestä ole olemassa. On vain olemassa tuolla alalla olevien omat väittämät ja sepustukset. Ja kuka tahansa voi julistaa olevansa jonkun ennustajan, tai parantajan asiakas. Vaikka olisikin oikeasti kyseisen yrityksen näyttelemään palkattu henkikö, tai yrityksessä toimivan omaa lähipiiriä.

        Siksi tällainen toiminta on enemmän, kuin kyseenalaista ja arveluttavaa. Kyseinen toiminta ei kestä kriittistä ja eettistä tarkastelua. Alalla olevat aina väittävät, että kukaan ei pakota soittamaan näihin palveluihin. Ja että ihmiset itse soittavat vapaaehtoisesti. Silti he ovat kuitenkin harhaanjohtavan ja valheellisen mainonnan uhreja. Tämä on heidän yksi tapa pestä kätensä vastuusta ja olla ottamatta sitä. Mutta eiväthän epärehellistä työtä tekevät ja alalla olevat voi ikinä myöntää näitä asioita. Koska sehän tietäisi heidän maineensa lopullista menetystä ja samalla tulonlähteen loppumista. Rahastahan tässä kaikessa on kysymys. Ja vieläpä helpon rahan hyväuskoisilta pois viemisestä. Ei mistään muusta.


        Missä ovat muuten näiden ikäihmisten omaiset? Jos niitä ylipäätään edes enää on, mikseivät he yhtään katso läheistensä perään? Ja huolehdi heistä, jotta eivät joutuisi epärehellisten ihmisten huijaamiksi. Tuo koko ennustus ja parannustouhu näyttää erittäin arveluttavalta toiminnalta.


      • Kamalaaon

        Olen miettinyt tuota samaa, että.minkähän laisia puhelinlaskuja näille vanhuksille tulee ja eikö kukaan niihin puutu. Kroonisesti sairasta parannetaan puoli tuntia, sillä summalla käy jo yksityislääkärissä tunnin.


      • halootahei

        joo pitäis kyllä kattoa hiukan perään jonkun lähiomaisen kun 80vuotias mummeli soittaa jatkuvasti että saisko äijää vielä mistään kun ei ole seksi halut kuollut. Ei näy äijää sille ei, ei näy vaikka miten monta kertaa soittais, nuo kuuluu vanhainkotiin siellä niitä äijiäkin sitten olis


    • ttotta

      Ei tätä ohjemaa ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Se on vain maksullista komediaa johon voi vapaehtoisesti osallistua. Toisaalta on edesvastuutonta, ettei siellä lue ruudun alalaidassa, että emme ota vastuuta jos joku ottaa vastaukset tosissaan ja saa psyykkisiä oireita sekä lisää traumoja.

      • Lopettaisivat_jo

        Miksi siis jotkut kanavat suoltavat ja päästävät ulos tällaista p*skaa, täyttä huuhaata ja roskaa?
        Koska nämä kyseiset "astral tv:isiot ovat vain täysiä ihmisten kusettamis linssiinviilaamisformaatteja.


      • Pettynyt2

        Kallista komediaa...


    • fiuuuuh-fiiiuuhhh

      Riina Alen kertoo arkkienkeleiden olevan mukanaan studiossa auttamassa soittajia a3,56e/min. vihreällä ja sinisellä valolla. Meksikon maanjäristyksissä liekö olleet samat arkkienkelit asialla kun oli havaittu sinisiä ja vihreitä valoja? Paljon saivat pahaa aikaan.

    • Inkkukinkku

      Hyvä, että ei mene kaikille läpi..olkoonkin viihdekäyttöön mutta tosissaan nuo huijaavat ja soittajat hakevat apua. Harmittaa kuinka tyhminä katsojia pidetään, ei itsellä pokka riittäisi tuohon hommaan. Riina Alenin esiintymisestä kirjoittajilla on hyviä huomioita. Inkeri on myös löytänyt itselleen ammatin viihdyttämisestä. Astrologi on ainoa jossa tulkitaan on tutkittua tietoa.

    • Hissa

      Miksi säännöllisesti oikein katsotte tätä? Katsokaa Ylen aamu tv tai menkää ulos saamaan raiti ilmaa.

      • Niinköluulitettäkaton

        Olen kuule jo lopettanut jo kyseisen ohjelman katsomisen. Koska olen huomannut jo ajat sitten sen olevan täyttä ja pelkkää roskaa ja ihmisten huijaamista.


    • sws

      Viihdettähän astral tv toki on mutta se, että siellä täysin tietoisesti huijataan ihmisiä joilla voi olla hyvinkin vaikeita asioita ja ongelmia käsiteltävänä on edesvastuutonta! Lähestulkoon jokainen kuka tuonne soittaa tarvitsee apua ja neuvoja eikä mitään turhanpäivästä lässytystä. Yksikään oikea näkijä ei takuuvarmasti tuommoseen ihmiste huijaamiseen mukaan lähde.

      • Kukahan_tekis_jotakin

        Missä on tv-yhtiöiden etiikka? Että tällaista ylipäätään annetaan roskaa ja p*skaa kanavan kautta päästetään kanavien kautta läpi ja ulo ihmisten nähtäväksi? Ja että joitakin lankaan menneiltä hyväuskoisilta viedään rahat vaan pois, ilman mitään omantunnon tuskia ja omantunnon kolkutusta?


      • Anonyymi
        Kukahan_tekis_jotakin kirjoitti:

        Missä on tv-yhtiöiden etiikka? Että tällaista ylipäätään annetaan roskaa ja p*skaa kanavan kautta päästetään kanavien kautta läpi ja ulo ihmisten nähtäväksi? Ja että joitakin lankaan menneiltä hyväuskoisilta viedään rahat vaan pois, ilman mitään omantunnon tuskia ja omantunnon kolkutusta?

        Ei niillä ole mitään moraalia.

        Kyllä he julistavat kuinka seksi on pahasta ja tissiä ei televisiossa näytetä vahingossakaan, vaikka samaan aikaan tungetaan jotain "alastomia selviytyjiä" blurrattuna eetteriin jos vaikka vähän vilahtaisi.

        Toisaalla julistavat kuinka väkivalta on kauheaa ja kaikki oikeasti väkivaltaiset kuvat blurrataan, mutta sitten näytetään CSI sarjassa animoituja kohtauksia kuinka luoti tai puukko viiltää elimiä.

        Sitten he julistavat kuinka media kertoo totuuden ja pyrkii varmistamaan että ollaan rehellisiä, ja samaan aikaan (LIV) keskeyttää meedio-ohjelman kahden jakson jälkeen jossa narautettiin näkijöitä (kyllä, juuri niitä aitoja ja suosittuja näkijöitä) jotka eivät osanneet yhtikäs mitään, tai niinkuin Astral-TV:ssä, laitetaan kommentti että sitä myydään vain viihteenä, vaikka samaan aikaan annetaan valohoitoa ihmisten oikeisiin sairauksiin ja kerätään rahat pois!

        Hyi helvetti!


    • Seriouslynow

      On tullut monesti mieleen kuka vastaa lopulta vahingoista jos niitä sattuu. ihmiset eivät vain valitettavasti miellä sitä että tämä on viihdettä. Enpä usko että oikeat näkijät tuohon leikkiin lähtevät, joten eipä sieltä oikeita vastauksia tule kysyjille. Varmasti monikin kysyjä on hyvinkin avun tarpeessa ja tosissaan. Se, ettei oikeasti nähdä mitään ja voidaan aiheuttaa jollekin jopa ikuinen ongelma ja murhe, tuntuu kyllä aika kamalalta.

      • Anonyymi

        Kyllä nuo Astral television pelletkin ovat juuri niitä "oikeita näkijöitä". Kaikki oikeat näkijät ovat tuollaisia, yhtä kyvyttömiä kuin minä tai sinä.


    • eitajuuu

      Ihmettelen kerta toisensa perään että seuraatteko te tätä ohjelmaa ja kritisoitte vai soitatteko sinne? jotain vikaa teissäkin on ketä viitsitte sitä katsoa, itse en milloinkaan soittaisi tuollaiseen ohjelmaan ja olisi kaiken kansan kuultavissa ongelmat ja ratkaisut siihen. Olen itse katsonut sitä noin 15min ja kyllä siellä alhaalla lukee että se on viihdettä. Sitäpaitsi näillä astral tv, ennustajilla ei sitten ainakaan ole vaitiolovelvollisuutta, mitä muilla on esim. jos työskentelee jonkun yrityksen alaisena. Kovia te olette ainakin mouhuamaan asioista ja ehkä jopa muiden puolesta, en tajua

      • Heräsi_epäilys

        Ootko kenties alalla, kun sinusta ja sun argumenteistas tuli sellainen tunne, että jotenkin puolustelet kyseistä ohjelmaformaattia ja siellä toimivia ihmisiä. Yök*!

        Teet aika äkkivääriä päätelmiä tähän aiheeseen kirjoittaneita kohtaan.

        Vai eikö saa sanoa tosiasioita ja faktoja, mitä tuohon kyseiseen Astral tv-sioon oikeasti liittyy?


      • Anonyymi
        Heräsi_epäilys kirjoitti:

        Ootko kenties alalla, kun sinusta ja sun argumenteistas tuli sellainen tunne, että jotenkin puolustelet kyseistä ohjelmaformaattia ja siellä toimivia ihmisiä. Yök*!

        Teet aika äkkivääriä päätelmiä tähän aiheeseen kirjoittaneita kohtaan.

        Vai eikö saa sanoa tosiasioita ja faktoja, mitä tuohon kyseiseen Astral tv-sioon oikeasti liittyy?

        On hän selkeästi samalla alalla, ellei jopa yksi noista telkkarinäkijöistä.

        Mieti nyt vähän. Hän tulee tänne ihan kuin muka vahingossa, selvänäköpalstalle, joka ei nyt enää vuosiin ole ollut mikään suosituin palsta ja sitten, muka 15 minuutin katsomisen jälkeen kritisoi katsojia kun on samaan aikaan muistanut huomata kuinka siellä alhaalla lukee että se on vain viihdettä ja muistuttaa että onko tämä pelkkää kritisointia, vai soitatteko sinne.

        Joka toinen lause hänen viestissään on ohjelman puolustelua, oman katselun vähättelyä ja katsojien mitätöintiä

        Katso vaikka kun hänen viestinsä palastelee tähän vähän toisella tapaa. Yhtäkään lausetta en ole muuttanut, pelkästään järjestyksen.

        Oman katselun vähättelyä:
        Olen itse katsonut sitä noin 15min itse en milloinkaan soittaisi tuollaiseen ohjelmaan ja olisi kaiken kansan kuultavissa ongelmat ja ratkaisut siihen.

        (tuota.... Ratkaisut?)

        Ohjelman puolustelua:
        Sitäpaitsi näillä astral tv, ennustajilla ei sitten ainakaan ole vaitiolovelvollisuutta, mitä muilla on esim. jos työskentelee jonkun yrityksen alaisena. ja kyllä siellä alhaalla lukee että se on viihdettä.

        Ja sitten katsojien mitätöintiä:
        Ihmettelen kerta toisensa perään että seuraatteko te tätä ohjelmaa ja kritisoitte vai soitatteko sinne? jotain vikaa teissäkin on ketä viitsitte sitä katsoa, Kovia te olette ainakin mouhuamaan asioista ja ehkä jopa muiden puolesta, en tajua.

        Ja tämä kaikki, ikäänkuin hän olisi sattumalta eksynyt tähän ketjuun lukemaan viestejä, vaikka häntä ei muka oikeasti edes kiinnosta koko ohjelma. Höpö höpö!

        Onhan se päivänselvää että kyseinen idiootti on joku noista television näkijöistä ja aikomuksena oli yrittää mainostaa itseään täällä tyyliin "Oletteko soittaneet? Soitin ja hän kertoi kaiken oikein, hän on oikea näkijä", mutta saikin pelkkää paskaa niskaansa.


    • Seriouslynow

      Tuli kerran kymmenen viisitoista minuuttia katsottua ja kyllä siinä kai aika hyvin pääsi perille mikä on homman nimi. Olivat ilmeisesti juuri tuolloin lähettäneet jotain mainosteksti viestejä. Onpa joskus tullut tuo kyseinen ohjema työpaikallakin tullut esiin kahvipöytäkeskusteluissa. Eipä ole todellakaan katsomisen arvoista jos ihmisiä tietoisesti huijataan..

      • Surullista_ja_ikävää

        Niin se vaan on, että kaikki moraali, arvot ja eettisyys on tässä ajassa, yhteiskunnassa ja ihmisten toimintavoissa kokonaan näköjään kadonnut..


    • Seriouslynow

      Jotenkin olen ymmärtänyt että tämä Astral tv ja Rajatieto ovat ainakin osin samaa puljua. Ainakin kai samoja henkilöitä on molempien takana, jostain niin kerran lueskelin.

    • Sarppandeus

      Parasta komediaa aamuisin😂😂😂

    • Ikäväjuttu

      Ei oikein edes käy komediasta. Kerran olen katsonut ja aika ikävän tunteen jätti, kun katseli ja kuunteli tuota touhua. Surullista katseltavaa, kun ihmisiä vedätetään tuolla tavoin.

      • ullbulla

        Miksi ylipäätään katsotte sitä jos jää ikävä fiilis? voisiko joku siihen vastata, että miksi??? vai onko se vaan niin että pakko katsoa että saa jostain jutun aihetta? ja pääsee närisemään tänne


      • Bullamikäbulla
        ullbulla kirjoitti:

        Miksi ylipäätään katsotte sitä jos jää ikävä fiilis? voisiko joku siihen vastata, että miksi??? vai onko se vaan niin että pakko katsoa että saa jostain jutun aihetta? ja pääsee närisemään tänne

        Miksi sä luet näitä kommentteja? Miksi, voitko selittää? Onko sun vaan pakko lukea, jotta närisemään tänne.


      • Anonyymi
        ullbulla kirjoitti:

        Miksi ylipäätään katsotte sitä jos jää ikävä fiilis? voisiko joku siihen vastata, että miksi??? vai onko se vaan niin että pakko katsoa että saa jostain jutun aihetta? ja pääsee närisemään tänne

        Minä katson sitä ihan siitä syystä että opin käyttämään lauseita ja muita rakennelmia kun "selvänäen" ihmisille. Mutta toisin kuin nuo, minä olen taikuri, en mikään kusettaja.

        Ihmiset tietävät kun minut tilaavat, että minä pelkästään viihdytän ja viihtyminen syntyy siitä kun teen jotakin taitavasti ja heille jää sen jälkeen pohdinnat siitä kuinka minä tein jotakin.

        Minä olen taikuri, eli viihdyttäjä. Nuo henkilöt eivät ole viihdyttäjiä, eikä ohjelma ole viihdettä, vaan se on pelkkää minuuttitaksalla käyvää heikkojen ja ymmärtämättömien kusetusta!

        Tuonne ei kukaan soita siinä mielessä että kuulisi ennustuksen ja sitten nauraisi sille hyväntahtoisesti ja olisi sen jälkeen uskomatta siihen ja jatkaisi taas tavallista arkeaan. Jokainen joka tuonne soittaa, toivoo että heidän elämässään tapahtuisi jonkinlainen muutos positiiviseen suuntaan. Jokainen sairas joka kärsii kivuista ja soittaa tuonne, he toivovat ihan ääneen että saisivat apua vaivoihinsa!

        Eivätkä noista näkijöistä kukaan kerro ettei heidän puheillaan ole mitään merkitystä. Ei toki, vaan he selittävät kuinka arkkienkelit seisovat soittajan sivuilla ja luovuttavat muka parantavaa ja helpottavaa energiaa jonka pitäisi saada ihminen parantumaan!

        Ovatko lääkärit ja terapeutit sinun mielestä viihdyttäjiä?

        Minun asiakkaat eivät ikinä kysy minulta mitään sellaista missä voisin kertoa heille heidän tulevaisuudestaan ja siitä kuinka heidän elämä muuttuu paremmaksi, tai kuinka heidän sairautensa helpottavat. Ei. He tulevat vain näkemään hetkellisesti sitä taitoa jota varten olen harjoitellut jo vuosikausia. He saavat minusta hetkellistä iloa arkeen ja voivat ihmetellä kuinka tein sen mitä tein.

        Mutta nuo mummot jotka tuonne soittelevat toivovat jotakin apua omaan elämäänsä, eivät hetkellistä viihdettä!

        Tuollainen pitäisi kieltää lailla ja heidän saamansa rahat pitäisi takavarikoida ja ohjata esimerkiksi vanhustyöhön!


    • 75333

      Lapset, lapsenlapset ASETTAKAA MUMMON PUHELIMEEN PALVELUNUMEROKIELTO.

      Menkää vaikka DNA:lle, Telialle, Soneralle siellä henkilökunta auttaa.

      • eionnistuxxxx

        Luuletko että voit mennä laittamaan estoja toisen henkilön nimissä olevaan liittymään? Ei muuten onnistu.


      • noitanokinenä
        eionnistuxxxx kirjoitti:

        Luuletko että voit mennä laittamaan estoja toisen henkilön nimissä olevaan liittymään? Ei muuten onnistu.

        Ei tosiaankaan voi laittaa estoja ellei sitten vanhus ole holhouksen alla. Mutta mietippä sinä vanhuksesta, minä olen 0700 näkijä, niin tiedättekö kuinka paljon vanhukset soittelee eikä ne halua ennustusta vaan että joku kuuntelee häntä ja juttelee hänen kanssaan. ja on hänelle hyvä... menkää itseenne älkääkä jättäkö sitä vahusta yksin, niitä vanhuksia on paljo, ne haluavat vain juttukaveria ja että joku juttelee ja kuuntelee, tästä voisi kirjittaa vaikka miten paljon mutta toivon tuon herättelevän että missä piilee syy? siinä että vanhukset jää yksin


    • Näkijät

      Sain sellaisen ennustuksen, joka oli täysin pielessä ja totuuden vastainen, mikään ei ollut paikkaansa pitävä. Ei mikään. Paha mieli jäi ja täysin luotto meni

      • liirumlaarun

        Miksi sä kirjoitit tuon kahteen keskusteluun astral tv;stä? vai pelkäsitkö ettei vastaustasi
        nähdä?


    • noitulix

      Siellä tv:ssä omia suosikkejani ovat tiina elisabet ja laura roine. On muitakin hyviä mutta näissä jotakin syvällistä..ei ole näkynyt vain aikoihin ruudussa..

    • yx_

      Täyttä ihmisten huijaamista. Kauhistuttavaa että ihmiset ovat todella näin typeriä että uskovat kaikenlaiseen huuhaa huijaukseen. Ennustaminen on kaikki satuilua.
      Ja kenenkään toisen puhelimiin ei voi eikä saa mennä asentelemaan minkäänlaisia estoja.

    • Vankilaan_joutaisivat

      Pistäisin nahkurin orsille koko porukan. Kaikki astral tv.ssa ja muissa palveluissa itseään ennustajiksi väittävät vain ja ainoastaan pelkät alhaiset, kierot ja valehtelevat HUIJARIT!

    • yx_

      Siellä se naamanvääntelijä riina alen taas "parantaa" mummeleita. En vain jaksa tajuta että tuollainen puoskarointi on edes sallittua. Tämän aamuisen mummelin vatsa on niin kovin kovin kipeä että jos humpuuki maakari vähän sädettäisi sitä. Oikeesti vatsa kipeä eikä älytä lähteä lääkäriin. Puhumattakaan siitä että tuo puoskari nyt luettelee suolen osia silmät kiinni ja "hoitaa". Huh huh ei tuollainen puoskarointi voi olla millään muotoa sallittua.

      • Opettelepuhumaan

        Hirveä teeskentelevä lässyttäjä. Venyttää sanoja ja räpyttelee kuin pula-ajan näyttelijä. Tulee aivan inhon väristys, kun hänen kiiltävä pallinaamansa ilmestyy ruutuun. Miksei Enkelit laihdutua näitä paksuja Leidejä?


      • EnsinItseKuntoon
        Opettelepuhumaan kirjoitti:

        Hirveä teeskentelevä lässyttäjä. Venyttää sanoja ja räpyttelee kuin pula-ajan näyttelijä. Tulee aivan inhon väristys, kun hänen kiiltävä pallinaamansa ilmestyy ruutuun. Miksei Enkelit laihdutua näitä paksuja Leidejä?

        On kyllä teennäinen eukko. Teeskentely näkyy kilometrin päähän samoin se toinen blondi... Huh huh. . Harjoitelleet kunnon mielistelyt ja pitävät ihmisiä pilkkkanaan. Onneksi ihmiset eivät ole tyhmiä. Ottaisivat fengsuit ja vetovoimanlain käyttöön ja hoitaisivat ensin itsensä kuntoon. Syy ja seurauslaki näkyy ulkomuodossa.


      • Asiallisuutta_kiitos
        Opettelepuhumaan kirjoitti:

        Hirveä teeskentelevä lässyttäjä. Venyttää sanoja ja räpyttelee kuin pula-ajan näyttelijä. Tulee aivan inhon väristys, kun hänen kiiltävä pallinaamansa ilmestyy ruutuun. Miksei Enkelit laihdutua näitä paksuja Leidejä?

        Törkeästi sanottu. Missä on käytöstavat? Toki saa olla ennustamisesta ja sen totuudesta mitä mieltä tahansa, mutta jotkut kommentit menevät liian pitkälle. Tai henkilökohtaisuuksiin.
        Tykkäisitte itse siitä, että ulkonäköänne arvostellaan? Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä luonne, persoonallisuuspiirteiden tai henkisten puolien kanssa.


    • itsenukunyöni

      Miksi helvetissä te katsotte kyseistä ohjelmaa jos se niin paljon vituttaa. Laitatteko herätyksen aamuyöstä, että pääsette arvostelemaan joka asiaa

      • Oletvitsi

        Mitäs siinä iniset? Kyllä ihmiset saavat vaihtaa mielipiteitä, ilman sun erllistä lupaa. Miksi tahdot vaahdota ja rajoittaa ihmisiä. Kyttäätkö täällä ,jotta pääset kiroilemaan ja INISEMÄÄN?
        Nuku ja pysy pois Somesta, voit paljon paremmin.
        Astral tv viihdyttäjät ovat koomikkoja, eivät muuta.


      • Satunnainen_käväisijä

        Siinä olet kyllä oikeassa, että ohjelmassa esiintyvät ovat joko koomikkoja, näyttelijöitä, tai vain huijareita.


      • Esiintymisvietti
        Satunnainen_käväisijä kirjoitti:

        Siinä olet kyllä oikeassa, että ohjelmassa esiintyvät ovat joko koomikkoja, näyttelijöitä, tai vain huijareita.

        Tai kaikkia niitä. Onhan siellä näitä, jotka ovat pyrkineet esille jo aikaisemminkin keinolla millä hyvänsä. laulamalla, antamalla lausuntoja selibaatistaan, pyrkimällä epätoivoisesti teatterikouluun ja tietysti roikkumalla julkisten takinliepeissä jne.


    • nomievuo

      Voi teitä.. Kyllä siellä on ihan hyviä näkijöitä, tällä palstalla sensijaan roikkuu negatiivista energiaa tihkuvia ihmisiä, joilla ei näytä olevan parempaa tekemistä kuin parjata näkijöitä jotka eivät osaa heidän kaikkia ongelmiaan ratkaista.

      • Kumpiko_negativiisempaa

        Nimimerkki nomievuo, olepa rehellinen, käsi sydämelle: Oletko mahdollisesti itse alalla oleva, yrityksessä toimiva henkilö, vai kenties ennustajan kaveri?

        Heräsi vähän epäilyksiä.
        Sellainen kuva kommentistasi tuli.

        Se, että joku kertoo omista huonoista kokemuksistaan ei tarkoita sitä, että henkilö itse olisi negativiinen.

        Miksi ei saa kertoa omia kokemuksiaan tällä palstalla?
        Pelkäättekö jotakin?
        Että totuus paljastuu.
        Suurin osa ihmisistä kyllä jo tietää ennustuspalvelut ja kyseisen toiminnan ihmisten huijaamiseksi.
        Mitä enemmän tulee esille ihmisten kokemuksia, sen parempi.
        Jonakin päivänä tuon alan harjoittaminen katsotaan rikolliseksi toiminnaksi ja laittomaksi.
        Ainakin niin pitäisi tehdä. Ihmisiä ei saisi huijata, viedä heiltä rahoja uskottelemalla heille, että siellä luurin toisessa päässä on oikea ennustaja.


    • yx__

      Nämä noitujat eivät osaa hoitaa yhtään mitään muuta kuin vanhusten lompakon tyhjennyksen.
      Tänäänkin sinne soitti vanha papparainen monien monien vikojen ja särkyjen ja sairausten vuoksi, koska hänellä ei kuulemma ole varaa mennä lääkäriin. Voi hyvänen aika, papparainen kuvittelee varmaan että tuo soittelu on ilmaista tai että se maksaa vain kerran sen vajaa 4€. Ei tajua että minuutti minuutilta raksuttaa mittari. Ja papparainen on jo höpissyt yli puoli tuntia.

    • nappuronjaotto

      No tänään soitin oliko joku Jenni tai muuta vastaavaa. Kysyin että miksi äitini haluaa ottaa yhtettä, sanoi että rakastaa mua. No sehän selvä kaikki äidit rakastaa. "Tivasin uudelleen että kun niin voimakas tunne, mut rakastaa. Sit kysyin omasta terveydestä, sanoi että elä 30v.viellä, siihen en usko. Olen jo niin vanha 70v. Sit puhelin yhtä äkkiä loppui ja luuriin tuli että pidossa. yritin katkaista mut ei käynyt. Puhuttiin n. 5min. ja puhelu maksoi n.40e. Et silleen, ei tarvii enää korkeampaa voimaa, näillä mennään. .J.K. laitoin viestiä myös heidän sivuille, mut niitähän ei julkaista!

    • Sielunelämä

      Sielutham elävät aina, joten jos meedio ei muista kysyä yhteyttä ottaessaan, onko sielu täällä maan päällä vai valossa, niin noin voi käydä. Sielut voivat viestittää koska vain- maan päällä tällä hetkellä eläessään tai sitten valoon siirtyneinä.

    • Anonyymi

      Koko ohjelma pelkkää kusestusta. Alenista oli pirkanmaalla aamulehdessä koko aukeeman mittainen juttu. Mikä kohta totta ja mikä satua. hävettäisi olla sen länkyttäjän sukulainen.

      eikö näitä ”ennustajia” hävetä tommoinen valehtelu, vai voiko tämän yhdistää jo sairaaseen kulttiin?

      • Anonyymi

        Lueskelin pätkän tuosta jutusta. Pyytää enkelin studioon..no enpä usko että pyytämällä tulevat paikkaan jossa ihmisiä rahastetaan ja huijataan. Jotenkin jopa uskomatonta mitä soopaa kerrotaan ihan julkisestikin.


      • Anonyymi

        Ei narsisteja tai psykopaatteja hävetä mikään.

        Kaikki narsistit tai psykopaatit eivät ole mitään väkivaltaisia idiootteja. Osa on vain noita näkijöitä joilla on rahanhimo ja jotka eivät edes käsitä sitä että he käytännössä kusettavat heikkoja ja ymmärtämättömiä.

        Noin vuosi sitten kuuntelin eräänä aamuna erästä näkijää joka mainostaa mm. "niin että "os näette minut siellä, niin älkää ihmetelkö, olenhan teeveestä tuttu" tai jotain muuta vastaavaa.

        Nämä henkilöt väittävät olevansa muka hyviä ihmistuntijoita ja empaattisia ja ystävällisiä. Hän alkoi selittää eräästä yksinäisestä ihmisestä joka kaipasi seuraa ja ihmissuhteita elämäänsä ja käytännössä, kun narsisti on, laittoi kaiken tuon yksinäisen syyksi, myös sen ettei hänellä ole ystäviä.

        Yleensä olen vain ärsyyntynyt siitä kun nämä "aidot näkijät" kusettavat ihmisiä, mutta tuo hetki jäi mieleen sillä kauhistuin sitä millaista paskaa hän suolsi eetteriin, syyttäen tuota ihmistä ongelmistaan täysin vakavissaan! Juuri edeltävänä syksynä oli mediassa ollut laajalti yksinäisyyttä käsitteleviä juttuja, ja tämä "teeveestä tuttu" sekopää ihan ilman minkäänlaista ymmärrystä aiheesta, levitti koko ihmisen elämän eetteeriin ja syytti häntä vuosien yksinäisyydestä.

        Että sellaista empatiaa noilta saa. Ensin vievät rahat ja sitten vielä sen päälle syytetään muutenkin yksinäistä ja henkisesti poljettua ja heikkoa ihmistä ja vielä julkisesti! Kuinka vitun sairas voi ihminen olla?

        Mutta mikäs siinä on narsistilla ollessa, kun "ystäviä" on joka sormelle ja vielä varpaillekin, ja nämä "ystävät" vielä kärräävät rahansakin hänelle.


    • Anonyymi

      Mitä empatiaan tulee, niin sitä ei näistä huijareista tunne yksikään. Laittavat sanoja ihmisten suuhun sekä tapahtumattomia tilanteita ihmisten mieliin. Sääliksi käy, kun todella usein soittaja on vanhempi henkilö, jolla on vakava yksinjäämisen-, tai vakava kuolemanpelko eikä ole läheistä tai ketään muuta kelle puhua, kuin soittaa näille rahanahneille studioon.. Eräässä lähetyksessä tässä keskustelussa monesti esille tullut enkelitulkitsija mukamas paranteli vanhan henkilön selkäkipuja. Pyysi arkkienkeli milloinmitäkin laskeutumaan maan päälle ja koskettamaan henkilöä selästä ja samalla kyseli tuntuuko kipu lievittyvän, johon soittaja totesi että ei. Taas pyydettiin uutta arkkienkeliä alas parantamaan ja tällä kertaa tulkitsija totesi että nyt varmasti tunnet kivun lievittyvän ja tunnethan nyt.... ja niin edespäin, soitto kesti iät ja ajat ja tulkitsija eri lauseilla ja muilla konsteilla taivutteli soittajaa sanomaan myöntävän vastauksen, jonka jälkeen puhelu katkaistiin hyvinkin ripeästi ja vielä selkeästi kesken soittajan lauseen. Eikö tämä ala jo muistuttamaan rikolista toimintaa? Tai niinkun vähän ylempänä sanottiin osuvasti, onko tässä kehkeytymässä sairas kultti?

    • Anonyymi

      Pirkko Suomela on todella hyvä ja rehellinen auttaja.

    • Anonyymi

      Viihdetarkoituksessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10320
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      422
      4594
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3114
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1899
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1650
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe