Laajenevaa vastustusta

Yhä useampi Eu maa vastustaa pakolaisten vastaanottoa. Viimeisenä Puola joka harkitsee jopa äänestystä näistä pakko sijoituksista. Ei ole ihme että vastustus nousee kun näkee mitä Euroopassa tapahtuu ja aina kun tulee uusi isku tekijöinä muslimit. Mitään positiivista ei ole pakolaisista siunaantunut. Haittaspuolia on paljon. Toivon aidosti että Halla Aho voittaa jotta PS maahanmuutto poliikka muuttuisi radikaalisti. Sipilä ei ota riskiä että hallitus hajoaisi ja uudet vaalit tulisi ajankohtaisiksi. Eu maiden turvapaikka poliikka on muutenkin täyttä potaskaa, yhdenkään maan ei ole pakko ottaa pakolaisia vastaan ellei halua, missään ei ole moista kirjausta.
13197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

puolassa on ja etnisissä itäeuroopan maissa on vain hyvin muistissa neuvostoliton ajat ja stalinin väestönsiirtopolitiikka kansalisvaltioiden tuhoamiseksi ja sulauttamiseksi suureen nEUvostoliitoon..EU toteuttaa tällä nyt samaa politiikkaa..

Äänestä

Kokoomushan se saattaa hallituksen hajottaa, kun ovat nyt gallup-kärjessä. Tosin en tiedä kenen kanssa sitten ajattelivat hallituksen muodostaa? Vihervasurien kai? Ja ajattelivat pääsevänsä sanelemaan suurimpana puolueena? Että kunhan Kokoomus suostuu ottamaan maksimimäärän monikulttuuria maahan, niin vihervasurit suostuvat tukemaan kapitalistista politiikkaa?
Ties vaikka olisi jo kulisseissa virheiden kanssa sovittu juttu.

Äänestä

Joo, kukahan se noita galluppeja tekee ? "Taloustutkimus, jonka omistaa yksinään kok mafioso Eero Lehti. Sietä löytyy aina sopivat salaiset korjauskertoimet kulloiseenkin tilanteeseen. Kun styb alkoi valehdella, kok alkoi huhuta johtajan vaihtoa, Lehti käveli 20 m Orpon perässä, kiirehti askeliaan aivan Orpon kannoille. Tarttui tukevalla otteella takaapäin Orpon olkapäähän, ja ravisteli isällisen jämäkästi. Ei puhuttu mitään. Silloin tajusin että seuraava puheenjoutaja olisi Orpo ! Ja niin kävi muutaman viikon pääästä ;)) Taloustutkimus ennusti taas oikein.

Äänestä

Yksi kysymys kaikille? Tai vaikka kaksi? Mitä me eurooppalaiset olemme velkaa somalialaisille ja arabi matuille ,miksi esim somaliaan tungettu rahaa noin kolkyt vuotta, koska kehitysmaalaiset rupeaa kehittymään? Ja esim syyriaan ei ole kukaan hyökännyt, keskenään tappelevat ja tuhoavat kaiken! Kohta koko maapallo yhtä kaaosta kun islam valtaa alaa,,, mutta onhan se niin hienoa leikkiä että itsekkin ,suomijuntti varsinkin ,on niin humaania ja kansainvälistä että!!!!! Ei voi kuin nauraa! Herätkää juntit, emme voi täysihoidossa elättää puolta maailmaa, sitä laiskaa ja kehittymätöntä, toisiaan tappavaa porukkaa!

Äänestä
  • Ei ole tosiaan meidän vika että muslimit tappaa toisiaan tai Somalit kärhämöi. Pitää vain huolehtia ettei kärhämät tule eurooppaan kuten on käynyt, tässä asiassa Eu päättäjät ovat epäonnistuneet täysin. On myös absurdia kuvitella että turvapaikanhakijat tarvitsee kaikki suojaa, siellä on joukossa paljon radikalisoituneita jotka vaan odottaa oikeaa ajankohtaa...

    Äänestä

  • eoeo kirjoitti:

    Ei ole tosiaan meidän vika että muslimit tappaa toisiaan tai Somalit kärhämöi. Pitää vain huolehtia ettei kärhämät tule eurooppaan kuten on käynyt, tässä asiassa Eu päättäjät ovat epäonnistuneet täysin. On myös absurdia kuvitella että turvapaikanhakijat tarvitsee kaikki suojaa, siellä on joukossa paljon radikalisoituneita jotka vaan odottaa oikeaa ajankohtaa...

    Ja on myös absurdia, että turvapaikka on yhtä kuin iankaikkinen elätys turvapaikassa. Eihän ne mihinkään lähde, vaikka kotimaansa rauhoittuisikin.

    Äänestä

  • PAHUUSZ kirjoitti:

    Ja on myös absurdia, että turvapaikka on yhtä kuin iankaikkinen elätys turvapaikassa. Eihän ne mihinkään lähde, vaikka kotimaansa rauhoittuisikin.

    Todella absurdia että otetaan kymmeniä tuhansia nuoria ,sotaikäisiä miehiä, jotka eivät todellakaan ole täällä minään turvaa tarvitsevina , mutta, eihän se tyhmä ole kuka pyytää, vaan tyhmääkin tyhmempi on se joka maksaa! Suvakit jotenkin jossain koomassa, kykenemättömiä näkemään kokonaisuutta ja todellisuutta kuinka heitä kusetetaan urakalla! Ei todellakaan kannata uhrata euroopan pieniä maita islamille! Emme todellakaan ole kenellekkään velkaa yhtään mitään!

    Äänestä

  • Mitenkään haittamaahanmuuttoa kannattamatta, ovat myös länsimaat aiheuttaneet lähi-idässä, ja Somaliassa ihan tarpeeksi kaaosta puuttumalla maiden sisäisiin asioihin,esim. hallitsijoiden ja poliittisten johtajien valintaan.

    Eivätkä jatkuvat pommittelut ja sotatoimet mitenkään alueen vakautta ainakaan edistä. Ehkä jotkut kansat tarvitsevat diktaattoria pitämään maan tasapainossa, eikä ulkoapäin pakotettu demokratia vaan toimi. Joka tapauksessa pitäisi antaa näiden maiden selvittää itse asiansa ilman jatkuvaa puuttumista. Ei myöskään nykyinen turvapaikkashoppailu ole mikään ratkaisu, vaan tuomme konfliktit tänne tulijoiden mukana.

    Äänestä

  • monta.puolta kirjoitti:

    Mitenkään haittamaahanmuuttoa kannattamatta, ovat myös länsimaat aiheuttaneet lähi-idässä, ja Somaliassa ihan tarpeeksi kaaosta puuttumalla maiden sisäisiin asioihin,esim. hallitsijoiden ja poliittisten johtajien valintaan.

    Eivätkä jatkuvat pommittelut ja sotatoimet mitenkään alueen vakautta ainakaan edistä. Ehkä jotkut kansat tarvitsevat diktaattoria pitämään maan tasapainossa, eikä ulkoapäin pakotettu demokratia vaan toimi. Joka tapauksessa pitäisi antaa näiden maiden selvittää itse asiansa ilman jatkuvaa puuttumista. Ei myöskään nykyinen turvapaikkashoppailu ole mikään ratkaisu, vaan tuomme konfliktit tänne tulijoiden mukana.

    Ainahan se syy saadaan tavalla tai toisella käännettyä länsimaille. Jos länsimaat jotenkin puuttuvat, on se niiden vika, jos eivät puutu, niin se on niiden vika.

    Enkä minä sitä sano, etteikö missään koskaan länsimaista olisi oikeasti vikaa löytynyt, mutta noin yleisenä selityksenä tuossa on kyseessä marxistien kehittelemä tapa nostattaa länsimaalaisissa syyllisyydentunnetta. Alkuaan kai kehitetty Neuvostoliiton eduksi, mutta nykyään jatkaa elämäänsä länsimaiden murentajana aivan omin voimin itsenäisenä ideologisena hirviönä.

    Lähempänä totuutta lienee se, että jos länsimaat eivät olisi lainkaan vaikuttaneet noiden maiden oloihin, niin ne olisivat vielä paljon nykyistäkin hirveämpiä lääviä.

    Äänestä

Mitä hyötyä on näiden tietyistä maista tulevien pakolaisten vastaanotosta? Eivät työllisty, lisääntyvät kuin kanit= kuppaavat enemmän tukia ja kuluttavat resursseja muilta, terrori-iskujen mahdollisuus kasvaa, tuovat tänne koko sukunsa= lisää rahanmenoa, haluavat eristäytyä muusta yhteiskunnasta ja vaativat erityiskohtelua, aiheuttavat muita turvallisuusuhkia ja häiriöitä=ryöstelyt,pahoinpitelyt,raiskaukset ja ihan vaan erilaiset elämäntavat,asenteet naisia kohtaan jnejne.

Eipä tässä nyt montaa positiivista hyötyä keksi miksi näitä pitäisi tänne lisää ottaa. Työteliäät ja hyvin sopeutuvat maahanmuuttajat, oikeasti suojelua tarvitsevat turvapaikanhakijat muista maista ovat asia erikseen,kohtuullisessa määrin toki.

Äänestä
  • Nussivat kiimaisia suvakkilutkia. Eli kyseessä on valtion tarjoama bordelli suvakkilutkille. Rahaakin noille etnopanijoille touhusta tarjotaan.

    Lisäksi tarjoavat mahdollisuuden sosiaaliseen arvonnousuun; keskinkertaisempikin tapaus pääsee eliitin ympyröihin mukaan hyväksyttynä, kunhan vaan mokuttaa aivan hillittömästi. Esimerkiksi Eeva Alapesu on tällainen tapaus, kuten myös ne pari-kolme Eduskunnan mokumaskottia. Ja vaikkei nyt ihan itse virkoihin pääsisikään mokuttamisella, niin pääsee kuitenkin patsastelemaan helvetin hyvänä ja rasististijuntteja parempana, älykkäämpänä ja sivistyneempänä ihmisenä. Se on jo monelle keskinkertaisuudelle todella paljon, että pääsee kokemaan olevan parempi ihminen kuin esimerkiksi yksikään persu, persujahan on kuitenkin aika paljon.

    Äänestä

oikein

Äänestä

Ei kehitysmaamuslimit sopeudu ikinä mihinkään länsimaiseen yhteiskuntaan.....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


dieicj kirjoitti:

Yhä useampi Eu maa vastustaa pakolaisten vastaanottoa. Viimeisenä Puola joka harkitsee jopa äänestystä näistä pakko sijoituksista. Ei ole ihme että vastustus nousee kun näkee mitä Euroopassa tapahtuu ja aina kun tulee uusi isku tekijöinä muslimit. Mitään positiivista ei ole pakolaisista siunaantunut. Haittaspuolia on paljon. Toivon aidosti että Halla Aho voittaa jotta PS maahanmuutto poliikka muuttuisi radikaalisti. Sipilä ei ota riskiä että hallitus hajoaisi ja uudet vaalit tulisi ajankohtaisiksi. Eu maiden turvapaikka poliikka on muutenkin täyttä potaskaa, yhdenkään maan ei ole pakko ottaa pakolaisia vastaan ellei halua, missään ei ole moista kirjausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu