Ahtisaaren merkitys suurempi kuin Koiviston

Ahtisaaren merkitys maailmalle on ollut huomattavati suurempi kuin Koiviston. Molemmat olivat presidenttejä, mutta Ahtisaari ratkaisi Namibian ja Bosnian kriisit ja sai lopulta Nobelin rauhanpalkinnon. Koivisto kamppaili puolet kaudestaan Suomen vahvan markan puolesta ja hävisi.

Sekä Ahtisaari että Koivisto tekivät presidentteinä ollessaan lukuisia virheratkaisuja, joten täydellisiksi ei voi kutsua kumpaakaan. Koiviston suurin virhe oli vähätellä Viron itsenäisyyspyrkimyksiä. Ahtisaaren kaudella Suomen Venäjä-suhteet olivat alamaissa.
8183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ahtisaaren virhe oli, ettei hoitanut maata NATO:n jäseneksi, kun siihen oli tilaisuus. Samoin teki toki Koivistokin. Halonen ei saanut taas pressana aikaan mitään myönteistä suomalaisille.

Äänestä
  • Sekä Koivisto että Ahtisaari linjasivat hallituksen tukemana, ettei Suomen pitänyt liittyä Natoon. Samalla kannalla ovat olleet Halonen ja Niinistö.
    Puolueista on selvästi Nato-myönteinen vain kokoomus.

    Äänestä

  • Tyhmää-höpinää kirjoitti:

    Sekä Koivisto että Ahtisaari linjasivat hallituksen tukemana, ettei Suomen pitänyt liittyä Natoon. Samalla kannalla ovat olleet Halonen ja Niinistö.
    Puolueista on selvästi Nato-myönteinen vain kokoomus.

    Se linjaushan oli nimenomaan typerä, mitä nyt kadutaan, uuno.

    Äänestä

  • Nato-linjaus on tälläkin hetkellä kaikkien eduskuntapuolueiden hyväksymä.

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    Nato-linjaus on tälläkin hetkellä kaikkien eduskuntapuolueiden hyväksymä.

    Eihän se tarkoita, että se linjaus olisi järkevä vaikka olisi itsensä belsebuubin kannattama.

    Äänestä

Ahtisaari keksi Viron tunnustamiseen oivan ratkaisun, kun Ruotsi ja muut vittu*vat Suomen tunnustamisen viivästymisestä. Todettiin vain, ettei vuoden 1918 Viron itsenäisyyden tunnustamista ole missään vaiheessa kumottu, joten se on voimassa, nerokasta.

Äänestä
  • kylläkin olla Koivisto.

    Äänestä

ahtisaari meni nuorena pakistaniin lähetystyöhön, cia-uskonto toimijaksi. usa-uskonto-cia naamio toiminnan kautta.
sieltä afrikkaan samoihin tehtäviin. cia tiedottajana palveli angola asiaa,, mm. ja sumen UM maksoi palkkaa myös.
sitten suomen demarit uusiutui ja riitautui ja veti tyhjästä "sankari" ahtisaaren presidentiksi.
Suomen Verovarojen tuhlausta maailmalle ahtisaari on jatkanut lyhyen pres. kauden jälkeenkin,, eikä ole osannut vetäytyä julkisuudesta, kuten ei tuha idealisti halonenkaan.
Suuret poliittiset turhuudet, halonen ja ahtisaari.
Sitten viel meni ahstisaarelta kuningas juhlatkin ihan saveen kun mauno kuoli ja vei kaiken huomion....
sellasta se on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Ahtisaaren merkitys maailmalle on ollut huomattavati suurempi kuin Koiviston. Molemmat olivat presidenttejä, mutta Ahtisaari ratkaisi Namibian ja Bosnian kriisit ja sai lopulta Nobelin rauhanpalkinnon. Koivisto kamppaili puolet kaudestaan Suomen vahvan markan puolesta ja hävisi.

Sekä Ahtisaari että Koivisto tekivät presidentteinä ollessaan lukuisia virheratkaisuja, joten täydellisiksi ei voi kutsua kumpaakaan. Koiviston suurin virhe oli vähätellä Viron itsenäisyyspyrkimyksiä. Ahtisaaren kaudella Suomen Venäjä-suhteet olivat alamaissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu