Melkein aisuriko?

Rohkeaa

Vaimo on aina tykännyt härnätä miehiä seksillä eli leikkiä esileikit, muttei antaa.
Olen suonut sen huvin, kunhan itse aktia ei tapahdu vaikkakin moni pitää tätäkin jo pettämisenä mutta meillä avarampi näkemys, rajansa kullakin.

Yleensä käy tansseissa ja lupaantuu miesten mukaan ja sanoo ettei hyväksy yhdyntää mutta voi leikkiä tavallaan, aina ovat suostuneet.
Vaimo paljastaa alapäänsä muttei ota mitään sisäänsä, edes sormia tai kieltä, kalunvartta hankaa mielellään häpyhuulia vasten seisten tai sängyssä maaten.
Yleensä vierasmies laukeaa sen hoidon saatuaan enkä näe sitä pettämisenä koska näin olemme sopineet.

Sitten puolisoni tulee heti kotiin hirveässä kiimassa ja näimme kovasti, aina kuitenkin tarkastan haistelemalla ettei mitään ole tehty, kumi ja sperma tuoksuvat voimakkaasti enkä ole sitä havainnut.
Miehiä ollut paljon, dominoimana ja katseenkestävänä naisena vaimoni on aina saanut miehet uskomaan;hän etsii vain rajua esileikkiä ja kotona loput.
Ymmärrän kyllä, että leikimme on jo melkein aisakannatusta.

82

12821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sisäänvaan

      Anna mennä loppuun asti. Se on sinullekin vielä kiihottavampaa, kun pääset liukkaille. Tuo teidän leikkinne on jo muutenkin aika lälellä aisuria.

    • Xfbim

      Nautinnollista kiihoittavaa leikkiä tuo mistä aloittaja kertoo, miehenä sytyn kun naiseni tanssiessa ei vastustele juuri miehen pitäessä lähellään, sylissään lantio vasten lantiota. Toki miehen olemuksella merkitystä, ei onnistu jokaisen kanssa. Kyseinen leikki on vain alkua mitä seuraa jatkosa.

    • Rohkeaa

      Helpottaa, kun edes joku ymmärtää ja vastaa asiallisesti, minulle asia on vähän häpeällinen ja tunnen itseni pervoksi, vaimo ei kylläkään tunne tunnontuskia ollenkaan.
      En kertonut aluksi aivan kaikkea sillä olen käynyt asian kanssa Jacobinpainia itseni kanssa, mutta kerrotaan nyt.
      Leikkiimme kuuluu olennaisena osana "tutkiminen" josta jo vihjasinkin. Puolisoni, Lea, käyttää aina silkkinimettömiä leikin jälkeen kotiin tullessa sillä niistä näkee heti valumat. Tosin aina ne ovat likomärät hänen omasta kiimastaan, mutta spermatahrat näkyisi helposti. Meitä molempia kiihottaa kovasti tämä vaihe sessiossa.
      Joskus vierasta spermaa on roiskunut muutama tippa hameenhelmaan ja se on tuoksunut myös reisien sisäpinnoilla. Sisäpinnat ovat myös aina hankauksesta tulipunaiset tietenkin ja se iskee tajuntaani tykinlailla. Hirveä kiimapiikki, kun tiedän että juuri äsken vieras kalu on höylännyt tässä kohti edestakaisin.
      Lea lisäksi puristaa reitensä tiukasti yhteen jotta vieras saa parhaan nautinnon, joskus laittanut jopa liukastetta reisiensä väliin.
      Tunnen vaan kovia tuskia, koska olen saanut itseni kiinni tästä "spermajahdista", eli toivon löytäväni tahroja ja todisteita ja myönnän, että niiden tuoksu huumaa täysin.
      Koskaan en ole tuntenut mitään vetovoimaa miehiin ja siksi tunnen itseni sairaaksi ja pervoksi, kun edes ajattelen moista, etenkin kun salaa toivon lemmennesteiden löytymistä hävyltä. On ollut raskasta myöntää tätä, vaimolle en ole kertonut.

      Muutaman kerran olen ollut baarissa mukana sivummalla seuraamassa illan kulua, aina alkaa seisoa kun vaimoa viedään parketille. Kuten äskeinen kaveri totesi lanteiden hierominen toisiin lanteisiin saa veden kielelle, ei voi kun myöntää. Suutelu ei ole kielletty ja Lea suutelee aina heti vierasta jonka hyväksyy mukaan, mutta ei muita. Sekin kiihottaa, ,kun näkee sen merkin.
      Hän pukeentuu usein hameen alla sukkanauhaliiveihin, siksi että vieras huomaa ne kädellä hameen alta ja tajuaa naisen olevan saalistamassa. Pieni asia joka suoristaa mutkia paljon, sukansuut keräävät myös helposti spermaa ja ovat pahuksen kiihottavat.

      Hän leikki näitä jo kauan ennen avioliittoamme enkä siksi heti aluksi hennonut kieltä sitä huvia. Toisaalta puolisoni on monta päivää ennen ja jälkeen leikin hyvin onnellinen ja iloinen, hänelle asia on hyvin tärkeä. Pelkään särkeväni jotain pysyvää jos kieltäisin sen, yhdessä oltu yli 30v ja asia antanut meille voimaa arjen yli pääsystä. Molempien kiima on aivan valtavaa tämän leikin ansiosta, ainoastaan hävettää ajatella kuinka monta leikkikaveria hänellä on ollut tänä aikana. Niitä on jo satoja eikä edes omat lapset edes aavista omasta äidistään moista saati muu suku ja työkaverit, heti olisi huoranmaine. Yhteiskuntamme on sairaan puritatiivinen ja helposti tuomitseva kaikesta vähänkin normaalista poikkeavasta, näkee noista katkerista purkaantumisista joita tämäkin teksti saa aikaan. Sotaa ja väkivaltaa sensijaan ei liioin tuomita ja sitähän saa näyttää vapaasti uutisissa joka päivä.

      Sen verran olen livennyt sopimuksestamme, että en ole marissut vaikka rinnoissa on välillä jälkiä vaikka niihin ei saisi koskea. On niitä kourittu ja imetty jälkiä, mutta olkoon. Ehkä myös naitu niiden väliin, sillä liukasteen tuoksu on joskus sen juorunnut. Riita alkaa usein hyvin pienistä asioista.
      Kiihottaa ankarasti kun Lea kertoo olevansa kuin liimattuna vieraan sylissä kyljellään sängyssä ja miehen kalu tökkii esille etupuolelle reisien välistä ja hän tuntee kuinka se hieroo häpyhuulia.
      Seuraavaksi hän alkaa seurata ja odottaa, kun sperma alkaa ruiskuta lakanalle ja aika lähteä kotiin. Sen kuuleminen meidän yhdynnän aikana saa kaikki taivaanportit aukeamaan, haluaisin myös nähdä sen tapahtuman mutta käytännössä aika mahdoton toteuttaa.
      Helpotti kovasti kertoa ja puottaa henkinenlasti sydämeltä. Tiedän kaiken tämän olevan vain psykologiaa ja tarpeellista sellaista, ihminen tarvitsee leikkejä kehdosta hautaan.

      • Mahtavaateillä

        Hieno leikki tuo. Minä olen kyllä antanut vaimolle luvan mennä loppuun asti. Se on valtavan kiduttavan kiihottavaa odotusta, kun tietää vaimon saavan parhaillaan vierasta sisäänsä.
        Meidän leikkiin kuuluu, että hän soittaa iskupaikasta ja pyytää lupaa. Joskus hän on jättänyt puhelimen auki ja olen voinut kuulla kaiken.
        Vastaanotto kotona on aina kiihkeä, vaikka joskus vaimon paikat hellinä ja pyytää naimaan varovasti. No kauaa pyyntö ei kyllä ole voimassa, kun jo tahtoo kovempaa ja saa taas.
        Vieraat spermat siinä ovat vaahtoutuneet kermaksi. Todellinen creapie.
        Ja on meillä ollut kolmen kimppojakin, jossa vaimo saanut viikonlopun ajan kahta niin paljon on kuin halunnut ja mihin me kaverin kanssa olemme kyenneet.


      • Anonyymi
        Mahtavaateillä kirjoitti:

        Hieno leikki tuo. Minä olen kyllä antanut vaimolle luvan mennä loppuun asti. Se on valtavan kiduttavan kiihottavaa odotusta, kun tietää vaimon saavan parhaillaan vierasta sisäänsä.
        Meidän leikkiin kuuluu, että hän soittaa iskupaikasta ja pyytää lupaa. Joskus hän on jättänyt puhelimen auki ja olen voinut kuulla kaiken.
        Vastaanotto kotona on aina kiihkeä, vaikka joskus vaimon paikat hellinä ja pyytää naimaan varovasti. No kauaa pyyntö ei kyllä ole voimassa, kun jo tahtoo kovempaa ja saa taas.
        Vieraat spermat siinä ovat vaahtoutuneet kermaksi. Todellinen creapie.
        Ja on meillä ollut kolmen kimppojakin, jossa vaimo saanut viikonlopun ajan kahta niin paljon on kuin halunnut ja mihin me kaverin kanssa olemme kyenneet.

        Ehkäisyllä vai ilman, ilman vielä kiihottavampaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäisyllä vai ilman, ilman vielä kiihottavampaa

        En ole tuo edeltävä kirjoittaja, mutta tuo aloittajan kokemus voisi olla täysin omasta kynästä. Niiden jälkien tutkiminen on äärimmäisen kiihottavaa. Meilläkin on erona se että annan vaimoni mennä halutessaan loppuun saakka.

        Ainoa raja on siinä että vieraiden miesten kanssa täytyy käyttää kumia jos yhdytään, mutta jos mies on joko ystäväni, tai hänen tuttunsa jonka hän tietää olevan esimerkiksi naimisissa tai pitkäaikaisessa suhteessa, kortsusta ei tarvitse välittää.

        Vaimollani on kai jonkinlainen spermafetissi. Eli hän nauttii siitä kun sitä lentää hänen vaatteilleen tai esimerkiksi sukkien verhoamille reisille, tai tottakai, kun sitä valuu pillusta reisille. Hän on käynyt satoja kertoja esimerkiksi lähikaupassamme kesällä ilman pikkuhousuja ja antaen spermani valua jaloille ja hän on silloin tällöin halunnut tehdä Monica Lewinskyt, eli ottaa spermat rinnuksille ja sitten käydä kaupungilla. Hänellä on myös paita johon olen tullut useampia kertoja ja hän käyttää sitä joskus päällään käydessään jossain tai kun jotkut tutut tulevat käymään ja hänellä on vaan "sellainen likainen kotipaita päällä."


      • Anonyymi
        Mahtavaateillä kirjoitti:

        Hieno leikki tuo. Minä olen kyllä antanut vaimolle luvan mennä loppuun asti. Se on valtavan kiduttavan kiihottavaa odotusta, kun tietää vaimon saavan parhaillaan vierasta sisäänsä.
        Meidän leikkiin kuuluu, että hän soittaa iskupaikasta ja pyytää lupaa. Joskus hän on jättänyt puhelimen auki ja olen voinut kuulla kaiken.
        Vastaanotto kotona on aina kiihkeä, vaikka joskus vaimon paikat hellinä ja pyytää naimaan varovasti. No kauaa pyyntö ei kyllä ole voimassa, kun jo tahtoo kovempaa ja saa taas.
        Vieraat spermat siinä ovat vaahtoutuneet kermaksi. Todellinen creapie.
        Ja on meillä ollut kolmen kimppojakin, jossa vaimo saanut viikonlopun ajan kahta niin paljon on kuin halunnut ja mihin me kaverin kanssa olemme kyenneet.

        Vaimo tykkäs myös leikkiä, oltiin ravintolassa pitkä mies kiinnostui alku illasta kun vaimo antoi tanssia lähellä oli kyllä viinalla osuutta. Tuli pöytään kuiskas saanko käydä huoneessa annan vähän suudella ja kskea en muuta, sanoin se on aika riskaapelia kun et tunne miestä , katsoi vain ja pyysi monensti. sanoin et sitten koko iltaa. Istuin kaverien kanssa katsoin että kaksi tuntia jo kun vaimo tuli sanoin mennään.
        Kotona sanoi ethän suutu, riisui ja antoi housut ne oli märät ja täynnä spermaa. Sanoin että kaikki meni hyvin pientä halailua ja viiniä, avasi housut ja sanoi tehdään kumpikin ja työnsi käden housuihin osasi hyvin kostuin hurjana pidin kalusta ja runkkasin mies nousi ja veti housuni työntyi sisään yritin estellä kun sai sisään halusin hurjana naitiin aika pitkään kun sen kaksi kaveria tuli kun sain sisään lastin tuli toinen tuli kolmas olin niiden huorana kuten ne mainitsi, imin samalla kun sain. Sen jälkeen ei ole keimaillut ainakaan mun nähden. On kyllä tosi kiimainen kun rakastellaan varmaan ajatus käy siinä illassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäisyllä vai ilman, ilman vielä kiihottavampaa

        Totta puhut, me vaimon kanssa juteltiin tuosta ja ei pitänyt mennä yhdyntään vieraan kanssa kun ehkäisy puuttui. Sitten tuli sopiva tilaisuus yllättäin pienessä viinissä ja niin kävi että vieras yhtyi yön aikana kahdesti vaimooni ja meni loppuun asti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaimo tykkäs myös leikkiä, oltiin ravintolassa pitkä mies kiinnostui alku illasta kun vaimo antoi tanssia lähellä oli kyllä viinalla osuutta. Tuli pöytään kuiskas saanko käydä huoneessa annan vähän suudella ja kskea en muuta, sanoin se on aika riskaapelia kun et tunne miestä , katsoi vain ja pyysi monensti. sanoin et sitten koko iltaa. Istuin kaverien kanssa katsoin että kaksi tuntia jo kun vaimo tuli sanoin mennään.
        Kotona sanoi ethän suutu, riisui ja antoi housut ne oli märät ja täynnä spermaa. Sanoin että kaikki meni hyvin pientä halailua ja viiniä, avasi housut ja sanoi tehdään kumpikin ja työnsi käden housuihin osasi hyvin kostuin hurjana pidin kalusta ja runkkasin mies nousi ja veti housuni työntyi sisään yritin estellä kun sai sisään halusin hurjana naitiin aika pitkään kun sen kaksi kaveria tuli kun sain sisään lastin tuli toinen tuli kolmas olin niiden huorana kuten ne mainitsi, imin samalla kun sain. Sen jälkeen ei ole keimaillut ainakaan mun nähden. On kyllä tosi kiimainen kun rakastellaan varmaan ajatus käy siinä illassa.

        Suosittelen että otat yhteyden terveyskeskukseen ja kerrot että sinulla on neurologisia ongelmia jotka kannattaisi varmaan tutkia.

        Sinun ensimmäinen lauseesi on hyvä ja ymmärrettävä, mutta sen jälkeen juttusi leviää kuin Jokisen eväät ja viimeinen lauseesi on ainakin viisi lausetta pitkä ja täysin ilman välimerkkejä tai isoja alkukirjaimia! Tuo ei ole tavallista lukihäiriötä.

        Tuo kertoo siitä että sinulla on jonkinlaisia muistiongelmia ja ne taas voivat kertoa jostain paljon vakavammasta ongelmasta, kuten esimerkiksi aivokasvaimesta.

        Ota tämä viesti mukaan terveyskeskukseen ja näytä lääkärille ja lääkärin pitäisi pyytää sinua kirjoittamaan käsin noin puolen A4 pituinen teksti jonka hän lukee sinulle. Se paljastaa lääkärille sen minkälaisia hoitoja sinä tarvitset.


    • semiesi

      Sopisi oikeastaan tähän omaan kokemukseeni. Työkaverini oli aika samanlainen ja meillä oli aika yhteisiä hetkiä jossa ei menty niin sanotusti pettämiseen, eli ei pantu. Tanssiminen oli molemmille haluttua puuhaa ja jalkani meni usein hänen jalkojen väliin ja hän osasi hieroa jalkojen väliänsä reittäni vasten ja joskus hän otti pikkarit pois kun käytti hametta. Ilmeestä näki kun se kiihotti hänet. Myöskin käytiin ulkona ruokiksella ja maastossa istuttiin sylikkäin ja kiihotettiin toisia koskettelemalla sieltä niin että melkein saatiin. Autossa parkiksella mentiin pidemmälle ja hänellä oli tärkeää kun suutelin rintoja ja koskettelin. En ole ikinä kokenut niin haluavaa naista ja joka saa rintojen koskettelusta melkein orgasmin.
      Monesti housuni oli kosteat siitä kohtaa ja keskusteltiin kun molemmat oli varattuja että miksi tämä meitä kiihottaa niin molemmille se oli esileikkiä mitä haluttiin ja sitä ei saatu kun keskenään.

    • Melkein-saan-aina

      Minäkin ihan kerta menessäni melkein saan pillua.

    • koko-aisuri

      Minun vaimo on täysin erilainen. Hän ei vieraan kanssa pussaa, ei ota suihin eikä anna nuolla. Se on liian henkilökohtaista. Pilluaan hän sen sijaan jakaa auliisti. Se on hänen mielestään vain nautintaväline ja kahden ihmisen välistä hauskanpitoa. Harmi että hän ei suostu kimppaankaan. Liukkaille pääseminen olisi hienoa.

    • Rohkeaa

      Näytin tämän viestiketjun vaimolle eikä liioin yllättynyt, sanoi ymmärtävänsä haluni ja mielitekoni. Hän ottanut jo yhteyttä johonkin ex-leikkikaveriinsa joka olisi valmis uusintaan mutta taas tämä oma kaksijakoinen ajattelutapani, mieli haluaa vaan ei järki.
      Vaimo ehdotti, että antaa vieraan ruiskauttaa lastinsa hänen hävylleen eli karvoilleen muttei sisälle, laittaa sitten pikkarit jalkaansa ja tulee heti kotiin tutkimuksiin.
      Katsotaan sitten jatkoa, kun löydän vieraat "kastikkeet" sieltä pyhimmänportin suulta, kiihottaa kyllä hurjasti jo nyt mutta miten lie aamuyöllä.
      Hän kuulemma valmis seikkailemaan pidemmälle jos annan luvan...huh,huh.
      Kiitos teille jotka olette hengessä mukana.

    • fsdjkloijweflkj

      Siinä ei ole mitään väärää, jos sinäkin kiihotut vaimosi touhuista. Kuulostaa siltä että teillä on ihana yhteinen seksielämä! Kerro ihmeessä vaimollesi miltä sinusta tuntuu. Varmasti sinun kiihottuminen kiihottaa myös häntä. Näistä jutuista puhuminenkin jo pelkästään on kiihottavaa, asioista kannattaa puhua muutenkin mahdollisimman avoimesti.
      Sillä ei ole mitään väliä mitä sukulaiset ajattelisivat jos tietäisivät. Harvoinpa tälläisiä on tapana jakaa kahvipöytäkeskusteluissa. Teidän kahden (ja leikkikaverien) välinen asia.
      Monet miehet tulevat varmasti mielellään kolmanneksi, eli jos haluatte, kannattaa miettiä josko oikeasti pääsisit joskus seuraamaan vaimosi leikkejä.
      Soimaat itseäsi ihan turhaan. Kun kyseessä on terveitä aikuisia ihmisiä, jotka ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan, et sinäkään silloin tee mitään väärin.
      Ihanaa miten iloitsette yhteisestä intohimosta! Pitäkää hauskaa! ;)
      Terv. vaimo itsekin.

      • Sisäänvaan

        Antakaa palaa vaan. Ensin huulille ja sitten sisälle. Tosi kiihottavaa odottaa spermattua vaimoa. Tiedän kokemuksesa.
        Ja seuraava vaihe, että olet mukana, kun vaimoasi pannaan. Se vata herkkua onkin.


    • Rohkeaa

      Kiitos teille kahdelle viimeiselle vastaajalle, tajuan että korvien välissä tämä ongelma eikä asiaa tarvitse läheisille kertoa. Syynä myös tämä suomalainen omistava elämäntapa ja kaiken erilaisuuden tuomitseminen , edetään askel kerrallaan ja katsotaan sitten. Pelkään omia reaktioita eniten ja tunteita, löysin netistä aiheesta ulkomaalaisia filmejä ja huh,huh mitä kaikkea avioparit muualla tekevät.
      Säälittää nuo mollaajat ja mankujat joilla ei ole omaa seksielämää tai seksiä tai yhtäänmitään, purkaavat oma pahaa sisintään täällä.

      Kuitenkin, tänä iltana otetaan seuraava askel eli spermaa hävyllä ja nimettömille, saa harrastaa myös suuseksiä ja fritsuja rinnoilla. Katsotaan myöhemmin lainaanko vaimoa vieraalle varsinaiseen yhdyntään.
      Hän oli säästänyt jonkin miehen numeron joka oli aiemmin ymmärtänyt täysin leikkimme ja ollut valmiina muuhunkin.
      Vien klo 22 rouvan läheiselle ABC:lle ja hänet haetaan sieltä hotelliin tai sen kaverin luo ja palaan kotiin odottaa.
      Saan kuulemma siistiä häpykarvat ja laittaa sukkiensaumat suoraan, kiihottaa pirusti jo nyt. Taitaa mennä ensi yö valvoessa...

    • PeraPervoPetteri

      Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaa...

    • Korkkikii

      Juu kyllä nylonien saumat syytä olla suorassa, ulkoisella habituksella on merkitys kumppani hakiessa en ainakaan itse halua resuista puliakkaa.

    • Sisäänvaan

      Hienoa! Se odotus siinä on tosi koukuttavaa ja arvelu, mitä vaimo parhaillaan puuhaa. Vaatii kyllä luottamusta ja avoimmuutta, että kerrotte toisellenne kaiken oleellisen tuntemuksineen kaikkineen. Sinuĺe ei saa jäädä epäilystä, että jotakin on pimitetty. Myös omat tuntemuksesi ja tunteesi kannattaa avata mad. tarkoin.

    • Siistihyvin

      Upeaa. Vaimon valmistaminen tulevaan kohtaamiseen on hienoa. Vaatii sinultakin hyvää itsetuntoa, mutta on sen arvoista.
      Saat varmaan hyvät kyydit karvoihin spermatulta vaimoltasi, kun hän palaa.
      Kai nyt voisit yhden sisäänpistonkin suoda, jos suihinkin voi ottaa. Ei siinä nyt niin isoa eroa ole, eikä se ole sinulta pois.
      Muista kertoa muillekin, kuinka meni.

    • Saisinpaminäkin

      Minun olisi vaikea olla antamatta kunnolla, jos saisin mieheltäni luvan ottaa suihinkin. Vaimosi taitaa olla aika kovahermoinen.
      Leikkinne kuulostaa kyllä tosi kiihottavalta.
      Kunpa saisin itsekin luvan moiseen. Nauttikaa ja siisti vaimosi oikein himoittavaan kuntoon. Jännää!

    • Alkoikuumottaa

      Hups! Onhan kiihottava leikki teillä. Ihan kostuin itsekin, kun luin suunnitelmistanne.
      Saitko siistittyä vaimosi hyvään leikkikuntoon ilman, ettei homma edennyt yhdyntään. Luulen, että olisin vastaavassa tilanteessa halunnut jo pienen esioton.
      Millaisessa kunnossa vaimosi palasi.? Löysitkö haluamasi purkauksen jäljet?
      Tosi kiihottavaa. Taidan hieroa tästä itselleni yhdet aamuorkut.

    • Rohkeaa

      No,homma lähti käsistä ja muuttui. Pelkkä hänen laittautuminen olikin jo hirveää kidutusta, etenkin karvoituksen siistiminen kun hän valui kiimassa ja olisi halunut heti seksiä.Oli lähtiessä enemmän porton näköinen kuin vaimon,kuvasin lähtiessä kännyllä pari kuvaa.
      Heitin sinne bensiksille,mutta jäin piiloon oottaa ja musta Audi hakikin heti, tuntui aika hurjalta.
      Kotona otin muutaman snapsin rohkaisuksi ja se sotki ajatukset, laitoin kiihkossani viestin että voisivat menäkin loppuun asti. Ajattelin kun juhannus mene perheen kanssa, sitten kolme muuta menoa viikonloppuina joten ainakin kuukausi ettei meillä aikaa.
      Lea vastasi, että ihanaa sillä kävivät ensin tanssimassa ja kiima on nyt aivan hurjaa, kello oli jotain puoliyö.

      Nukahdin ja heräsin, kun ovi kävi aamuyöllä ja siinä hän oli sen näköisenä, että alkumeressä on uitu ja Saturnuksen renkaat nähty. Sanoi heti, että olet maailman paras aviomies eikä hän ole koskaan ollut niin onnellinen, seikkailu ol ollut paras koskaan! Kysyin, että onnistuiko ja menikö loppuun asti? Vastaus oli monta nyökkäystä...
      Oltiin heti aviovuoteessamme. Nostin hameenhelman ylös ja tuoksu sen alla kertoi paljon, sperma ja kiima tulvi syvältä. Punaiset nimettömät olivat aivan tummat edestä ja otin ne pois, ne oli aivan tuoreessa spermassa ja vapisin aika kovasti. Tunneryöppy oli valtava, sitten se itse häpy. Huulet oli aivan turvoksissa, karvat liisteessä ja avasin häpyhuulia niin spermaa valui yhä sisältä.
      Olivat naineet viimeisen kerran 30 min sitten jotta saisin kaiken nautinnon lähes reaaliajassa.
      Olivat tanssiessa suudelleet ja jo siellä eka kerran vieraat sormet menneet sisään, viestini oli tavoittanut kreivin aikaan ja vaimoni sanonut, että saa kokeilla. Suutelu ja lähentely oli yltynyt kriittiseksi ja menneet tälle Arille joka sen nimi on.
      Siellä heti sänkyyn ja olleet heti 69:ssä ja laskeneet patoutuneen pedon irti. Vaimo oli nuollut kivekset ja imenyt terskaa ja kalua minkä vaan mahtui, oli ollut pitkä. Samalla vieraan kieli oli seikkaillut vitussa, molemmat olivat poissa tolaltaan olleet kiimasta.
      Sitten naineet oikeasti paljaalla kaikki asennot n.20min. Sperma oli ruiskinut syvälle kohtuun, oli laittanut siitä viestin mutta nukuin jo. Sitten kohta jatkaneet ja yhtyneet ns.pitemmän kaavan kautta ja viimeiset pikapanot lähtiessä.

      Fritsuja oli kaikkialla,jopa reiden sisäpinnoilla ja rinnoissa, kaikki temput oli vieras vaimolle tehnyt. Ihan pelotti tutkia vittua, sperma tuoksui oudolta ja nuolin sitä vaikka se oli pervoa. Se maistui kitkerän suloiselta kurkussa, vähän katajalle. Karvoituksella sitä oli paljon, kun mitään ei oltu pesty pois. Sukansuut oli myös tahmeat ja hame sisäpuolelta, he olivat naineet aivan hurjasti. Asia tuntui minusta aivan sikahyvälle vaikka vähän mustis olin:suolaa ja sokeria.
      Työnsin kalun sisään ja tunnustelin, liukuin sisään ilman mitään kitkaa ja tuntui hassulta naida vieraan jäljiltä omaa puolisoa. "Pitoa" ei ollut ollenkaan, joka vedolla entistä spermaa nousi ulos sopukoista, nuuhkin naidessa pikkareita ja se stimuloi aktin vielä hurjemmaksi. Tuntui aivan sairaan kiimaiselta haistella vieraan miehen spermaa oman vaimon nimettömiltä ja naida pillua joka jo äänteli monen yhdynnän jäljiltä. Ruiskasin neljännet kastikkeet syvälle vaginaan yön aikana, vaimo sai hetkeä ennen jättiorkun joka ravisteli kuin horkassa. Sitten hän itki voimakkaasti mutta vastasi säikähdykseeni, että tää on ilosta purkaus, kun hän sai vihdoin mitä halusi. Oli halunnut vierasta jo kauan, muttei uskaltanut sanoa. Ei rakkaudesta vaan seikkailun ja vaihtelun vuoksi. Hämmennyin mutta tajusin itsekin kuinka suuri arvo asialla oli.
      Naitiin vielä aamulla, kn hän kertoi seikkaperäisesti kaiken ja sekös moukaroi tajuntaa...
      Miehelle käy kolmenkimppakin, eli myöhemmin pääsen mukaan, kun kesä kuluu. Hänellä ero takana ja lapset etusijalla, mutta emme hätäile. Eli viinan voimalla sain sen puuttuvan rohkeuden, harmittaa kun en älynnyt kuvata vaimoa heti kotiintultua krittisistä paikoista.
      Nimettömät jätimme muistoksi eka kerrasta, kuivokoot vuosien peitetty hekuma niiden pintaan. Nyt sen on tehty eikä tunnu pahalta.

    • Sisäänvaan

      Mahtavaa! Hyvä, että otit paukut. Eikö olekin jännä tunne? Pakahduttavan kiimainen, mutta myös hieman mustasukkainen? Ainakin minulla oli ekakerralla.
      Mutta kyllä se siitä tasoittuu, mutta kun näet vaimosi naimassa, tunne on vielä hurjempi. Entistä raastavampi. Mutta niin ihana.
      Hyvät oli saaliit vaimollasi. Hienoa, että hän oli halunnut jo pitkään. Mahtava tunkeutua spermaiseen pilluun. Tajunnan räjäyttävää suorastaan.
      Ottakaa pian Ari yhteiseen leikkiin. Kiimaista kesää!

      • Anonyymi

        Jännä tunne oli, ensin utelias sitten kiihoittunut ja lopuksi kysyin vaimolta, entä jos tulit paksuksi, johon vaimo totesi että sitten tulet isäksi.


    • Alkoikuumottaa

      Olisipa minullakin tuollainen mies. Rakastaisin sitä vieläkin enemmän, jos ei olisi niin omistushaluinen.
      Haluaisin välillä vähän vaihtelua seksielämääni ja ottaa vierasta sisääni. Nyt joudun tyytymään sormiini ja kuvittelemaan vieraasta kyrvästä. Kirjoituksesi kiihotti niin, että sain aamuorkut omin käsin ja sauvalla. Viime yön kertomus nosti himot taas pintaan. Taidan tästä vetäytyä makkariin....

    • Muutaotsikkoa

      Nyt olet oikea aisuri. Onnea!

    • Naatitaanvaan

      Mahtavaa ja onnea teille molemmille. Naattikaa. Nin mekin teemme.
      Masentavia nuo löylikset, mutta ei välitetä munattomasta.

    • aisuriko

      olen ollut aisuri jo vuosia. ensi kerran kun vaimo tuli vieraista kotiin oli jo aamu. kerkesin huolestua kun hän oli kaverinsa kanssa lähtenyt tasseihin, eikä tullut kotiin yön aikana. oli vielä aamulla humalassa ja kysyin missä ihmeessä hän on ollut. sanoi että ilta on ollut aivan ihana ja nyt hän haluaisi seksiä, mietin että miksi ei kun toinen näytti olevan niin kiimassa. vaimo halusi että nuolisin häntä ensin, minulle se sopi koska pidän siitä että vaimoni istuu naamalleni. hän tuli päälleni ja sanoi että pitäisi nuolla hellästi, ihmettelin ensin mutta tein kuten pyydettiin. pian pillusta alkoi valua kielelleni jotain mömmöä ja kysyin että mitä ihmettä se on. vaimo huokaili hurmiossa ja kertoi että oli antanut piluua aivan ihanalle miehelle viime yönä kun oli ollut niin kiimassa. vaimoni kertoillessa tapahtumista huomasin että kullini oli aivan kovana, vaimokin huomasi asian ja käski minua runkkaamaan samalla kun nuolen hänelle orkun koska pillu oli panon jäljiltä niin hellä etten saisi panna häntä. sain elämäni kovimman orkun omaan käteeni. tämäntapahtuman jälkeen vaimo on käynyt ainakin kerran kuussa tansseissa ja minä poika putsaan kiimoissani vieraiden miesten jäljet pillusta, se on aivan ihanaa

    • Tahdonosalliseksi

      Ois kiva tavata sun vaimo, miten onnistuisi?

      • aisuriko

        kouvolasta ollaan. rouva tykkää isosta kullista eli pitäis olla ainakin16/5.
        jos oot lähistöltä ja iso ni voidaan sovitella aikatauluja


    • Liukaskeli2

      Oikeat aisurit ilmeisesti syö vieraan sperman vaimon pillusta. Eli pääsit tosiaisuriksi.
      Vastaavaan en kyllä pysty. Mutta liukkaat kyllä maistuu.

    • Rohkeaa

      Kiitos teille kaikille jotka vastasitte ihmiseksi aamuisen viestini jälkeen, antoi paljon voimia ja uskoa, että kuitenkin olemme normaaleja.Etenkin "alkoikuumottaa" kertoi naisen näkökulmasta kuinka tärkeää on ettei mies omista vaimoaan. Muslimit tekee sitä ja ovat tosimiehiä, mutta onko se jotenkin Suomessa inhimillistä. Kuinka ihmisen voi omistaa, kun käy papin aamenella ja sitten hautaan asti saa luvan vahtia toisen ihmisen pyhintä. Kaikki nämä luuserit jotka vaan herjaavat näitä sanoja syyllistyvät siihen, yhteiskunta on heidät orjuuttanut kuten uskonto. Ketään ei kiinnosta jos lainaat uutta karvahattuasi vieraalle, mutta jos vaimon pyhintä niin "löylykauhaa ja pirihuoraa". Sama, kun omistaa Mersun niin kateellisia löytyy, vaikka kaikki ostettu omilla ansioilla, meillä niitä on kolme.

      Kanssaihmisistä osasta on mahdoton tajuta, että on muutakin elämää kuin heidän pieni ja köyhä jossa ei tapahdu mitään, kuitenkin he vertaavat omaansa muiden elämään. Ikäänkuin heidän elämänsä olisi se paras ja sen mallilla olisi muidenkin toimittava, sairasta. Itse inhoan metsästämistä eli eläinten tappamista alkukantaisten viettien tyydyttämiseksi, mutta en käy niillä sivuilla mollaamassa. Seksi on myös samanlaista viettien tyydyttämistä eikä papin sanllalla ole siinä mitään tekemistä, monet papit käyttävät alaikäisiä lapsia himoihinsa ja asia vaietaan.
      Uskontojen ja seurakuntien tiet ovat salaisia ja oikeasti pervoja, mutta papin ammatti pyhittää kaiken, tosin kai aniharvat mutta kuitenkin. Tulipas nyt itsekin purettua sisintään, ei ole tapana.

      Mennään eiliseen. Sen Arin numero oli vaimolla tallessa vain siksi, kun uskoi että haluan vielä tätä.
      Vuosia kielsin asian itseltäni, että antaisin vaimoni vieraalle ja nauttisin heidän lemmenhetkistä, se vaan tuntui sairaalta ja pervolta. Mieli ja järki taistelivat elintilastaan, mieli voitti viimein vuosien päästä. Ymmärrän toki homoja ,mutta en ikimaailmassa halua toista miestä vaikka nautin , kun vaimo pelasi miesten kanssa, pelkäsin olevani jokin kaappihomo ja inhosin kauan itseäni.

      Iltapäivällä Lea sanoi, että se Ari haluaisi puhua meidän molempien kanssa, otin taas saman kolme paukkua brandyä, kun vaan ...ymmärrätte fiksuimmat.
      Puhuivat ensin kai tunnin kaksin ja myönnän, että vähän salakuuntelin, heillä tuntui löytyvän sävel.
      Sitten se kaveri halusi puhua myös minun kanssani vaikka arkailin.
      Esitteli hyvin itsensä, on piiripäälikkö autoliikkeessä, eronnut ja ollut ennenkin pareilla kolmantena Kuopiossa ennen pks seudulle eronsa jälkeen muutettuaan. En oikein osannut sanoa mitään mutta hän osasi puhua. Oli siis leikkinyt pari vuotta sitten näitä vaimon "kiusauksia" ja ymmärtänyt tilanteen eikä antanut halulleen valtaa, odotti sitä matoa makaavaan suuhun oman aikansa ja tiesi sen ajan tulevan.

      Kertoi kun Lea odotti siellä huoltiksella jo hämärässä, mutta näki kuinka yhä hoikka ja näyttävä pitkä naaras, oli valmis samaan kuin viimeksikin. Baarissa huomannut vaimon asun; kuin musta läpinäkyvä itikkaverkko johon ommeltu kämmenenkokoisia nahkapaloja, palojen saumoista näkynyt selvästi saumasukansuut ja sukkanauhaliivit. Asu oli omasta mielestäkin liian provosiva ja rohkea, Italian reissun ostoksia syksyltä.
      Vaimo oli taas sanonut, että sama kuin aiemmin ettei liian pitkälle, mutta mun viesti tullut juuri sopivasti ja hänkin häkeltyi eli kaikki sallittua. Heti käytti sormea jo pöydänalla sisällä ja tanssinjälkeen vaikka maailma päättyisi, tai heti kohta. Menneet hänelle Kauniaisiin ja heti sänkyyn. Vaimo oli tehnyt hurjan ja kivuliaan tempun; kynsinyt kivekset verille ja ottanut ne suuhun, syljen entsyymit saaneet verinaarmut kiehumaan ja se tuska aiheuttanut järisyttävän erektion!
      Puoliso jostain kuullut tämän jipon ja se saa kuulemma miehet pois tolaltaan, sitten olikin naitu toisensa pyörryksiin ja nyhdetty hiukset pästä, Lealla se tapa , kun on kiimasta hulluna.
      Olin aivan sanaton hetken ja hän jatkoi. Myöhemmin tulisimme hänelle ja saisin katsoa 69:ssä alhaalta, kun hän yhtyy ja voisin nuolla molempia jos haluan tai laukeamisen jälkeen. Tai runkata vierssä yms.mitä vaan haluan, eos vielä mutta optio on mutta kalun imeminen on aika järkkyä, katotaan.

      Lea puhui, että haluaisi lisäksi kokeilla jotain "doggingia" syksyllä ja nuoria miehiä ja oikeasti rahasta antamista vaikkei meillä siitä kiinni. Hänellä ollut hirveät halut leikkiä/riehua loppuunasti seksinsaralla mutta tyytynyt, kun kotona saa heti. Hiddo, kun en aiemmin tajunnut vaan sysäsin syrjään selvät asiat, rakastamme toisiamme syvästi ja eroaminen olisi molempien tuho mutta on annettava elintilaa puolisolle joka haluaa vain naida eikä rakastella. Rakastelu on samaa, mutta vain kun rakastaa
      Ari sanoi myös, ettei lapsillemme(2kpl)tai muille kuulu sukupuolielämämämme vai kertooko hekään sen meille? No eipä ne kerro eikä kiinnosta, kieltämättä tuntui olevan aika fiksu tyyppi, vähän vaan pelottaa jos he rakastuu ja kaikki on mennyttä. Kuitenkin 30v avioelämää takana, mutta ymmärrän ettei väkipakolla voi pitää ketään.

    • Jukka27

      Hyvää kesäviihdettä on kun saa salaa katsella miten vaimoa naidaan. Käymme koko kesän lavatansseissa. Kerran pari kesässä on tavaksi tullut "herkutella" niin että saan katsella sivusta kun vaimoa naidaan. Silloin hän pukeutuu jokseenkin läpinäkyvään puseroon tai varsin avokaulaiseen mekkoon ja laittaa sukkanauhalliset sukat ja jättää pikkarit kotiin. Vaikka hän on varsin tarkka kumppanin valinnasta niin aina on löytynyt mieleinen. Kun yhteisymmärrys alkaa löytyä niin sitten jäähdyttelemään jonnekin tanssilavan lähistölle ja minä perässä. Suudelmien ja hyväilyjen jälkeen vaimo selkä puuta vasten ja asiaan! Sääli ettei itse nussimista voi nähdä kun hame peittää sen, mutta useimmiten ainakin rintaliiveistä esiin otetut rinnat, jotka saavat myös osansa. Monella miehellä on kondomi mukana, mutta joskus yhdyntä keskeytyy ja pääsen näkemään kuinka sperma lentää vaimon avustamana. En yhtään pahoittele jos sitä sitten päätyy sukille ja joskus hameellekin. Tätä siis vain muutama kerta vuodessa, mutta muisteleminen on parempaa herkkua kuin pornofilmi.

    • Sisäänvaan

      Nimimerkki "Rohkeaa" kirjoittaa viisaita omistushalusta. Jokainen on kuitenkin vapaaehtoisena suhteessa ja vasta vapaana rakkaus voi kunnolla kukoistaa. Siihen sisältyy myös mahdollisuus toteuttaa seksuaalisia haluja toista osapuolta loukkaamatta.
      Vaimosikin oli tyytyväinen, kun pääsi toteuttamaan luvan kanssa fantasiaansa.
      Niin meilläkin on tapahtunut ja epäilyistä huolimatta suhde on vain parantunut. Toisin olisi perinteisessä pettämisessä. Yhteinen leikki on ihan eri asia.

    • Kaveriksimyös

      Sama kokemus kuin edellsellä meilläkin. Vaimolla menossa jo kolmas panija. Suhteet edellisiin ovat vain hiipuneet ja sitten, kun halut saada vierasta ovat taas herännet, olemme ottaneet uuden.
      Kannattaa muuten luoda suhteet panijaan ja käydä vaikka kalassa tai oluella hänen kanssaan sillä aikaa, kun saanut vaimo kerää voimia uuteen aktiin.
      Kaikkien kolmen kanssa olen tullut juttuun ja olemme antaneet yhdessä tuplapanojakin vaimolle. Kyllä siinä pitää kavereita ollakin, kun jyystää yhdessä.

    • Vaimo46

      Olemme mieheni kanssa harrastaneet minä ja kaksi miestä -juttuja pitkään. Ainakin minä olen aina pitänyt niitä meidän kahden yhteisenä leikkinä, jossa mieheni on suonut minulle lisää sekauaalista tyydytystä.
      Hyviä panoja olen saanutkin, mutta en ole vieraisiin siitä huolimatta rakastunut. Aina heissä on ollut jotain sellaista, joka on alkanut pikkuhiljaa ärsyttää.
      Toki sitä hyvän panon jälkeen, kun olen touhunnut vieraan kanssa kahdestaan, on tuntunut hyvältä ja pientä ihastustakin olen tuntenut, mutta mieheni on ainoa rakkaani.

    • Villiksi

      Vaimo tykkää kovasti, kun saa vierasta munaa muutaman kerran vuodessa. On saanut isoa ja pienempää kui minulla.
      Arvio on ollut, ettei se koko, vaan kyky käyttää.
      Lastit haluaa aina sisäänsä ja ylpeänä niitä minulle esittää ja lisää vielä haluaa. Eipä sitä vastaan mitään ole ollut, jpten olen kyllä antanut.
      Homma on tehnyt seksielämästämme tosi vilķaan ja välillä pyydän kertomaan millaista oli panne sen tai sen kanssa. Se saa meidät ihan villeiksi.

    • Villiksi

      Vaimo tykkää kovasti, kun saa vierasta munaa muutaman kerran vuodessa. On saanut isoa ja pienempää kui minulla.
      Arvio on ollut, ettei se koko, vaan kyky käyttää.
      Lastit haluaa aina sisäänsä ja ylpeänä niitä minulle esittää ja lisää vielä haluaa. Eipä sitä vastaan mitään ole ollut, jpten olen kyllä antanut.
      Homma on tehnyt seksielämästämme tosi vilķaan ja välillä pyydän kertomaan millaista oli panne sen tai sen kanssa. Se saa meidät ihan villeiksi.

    • Veeruska32

      Mielenkiintoinen järjestely teillä. Ehdotan samaa ukolle, kun tekisi mieli naida yhden työkaverin kanssa. Olemme jo pitkään flirtanneet toisillemme ja käyneet tosi kuumina.
      Mieheni on aika vapaamielinen seksin suhteen, mutta saas kattoo, mitä sanoo ehdotuksestani. Ekan kerran haluaisin kyllä olla kahdestaan kaverin kanssa ja vasta myöhemmin ottaisin mieheni mukaan.
      Ah, kun alkaa naitattaa.

    • Rohkeaa

      Hei taas.
      Vaimo ollut koko viikon kuin eri ihminen, kehrää kissan lailla ja tihkuu seksiä, sekstattu joka päivä.
      Tänään saanut siltä Arilta ehdotuksen: se haluisi nähdä meidät molemmat ensiviikon ke tai to iltamyöhään tahi alkuyöstä jossainpäin Espoota. Ottaisi meidät mukaan matkailuautoonsa sovitusta paikasta ja mentäisiin vaikka merenrantaan tms mitä haluaisimme, nimenomaan kolmisin.

      Mietin juhannuksen yli, Lea olisi valmis heti ja käy jo kuumana, haluaa kuulemma huorata tämän kesän kunnolla. Ei siis oikeasti rahasta, vaan olla lutka luvallani. Tuntuu aika hurjalta, mutta myös kiihotta.
      Miksei voitaisi tutustua, mutta kun olivat vasta sängyssä niin tarvitseeko taas, tätä yritin vaimolle valottaa...kahvilla ehkä voitaisiin käydä etenkin kun aamulla vaimolla töihinmeno eikä aikaa muuhun.
      Oikeasti pelkään homman karkaavan käsistä, vaikeaa sulattaa tätä kaikkea, kun tapahtumat edenneet niin äkkiä. Itse ajattelin, että syyskesällä tapaisimme kiireiden jälkeen mutta katsotaan, nyt nautitaan keskikesän suvijuhlasta.
      Hyvää juhannusta kaikille!,

    • Sisäänvaan

      Pää kylmänä, vaikka haarovälissä kuumottaa. Kestävyyslajista kysymys.
      Vaimosi sai jo sisäänpiston, joten ei mitään hoppua uudelle, kunhan tietää, että sen vielä saa ja montakin.
      Liialla hopulla homma kuivahtaa helposti nopeasti kasaan. Meiiä ainakin kävi yhden kaverin kanssa niin. Tapaukset ovat tietysti erilaisia ja teillä voi toimiakin? Nykyisen kolmosen kanssa vaimo haluaa panna vain muutaman kerran vuodessa. Ne ovatkin hänelle antoisia

    • Rautakuumana

      Olisin kyllä sitä mieltä, että noin kuumana käyvän naisen pitää antaa ottaa Aria nopeasto.uudelleen. Eli antakaa palaa vaan ja liity matkailuvaunussa joukkoon.
      Hieno nähdä, kun vieras kyrpä uppoaa vaimosi pilluun. Minulle se on aina ollut huippuhetki ja se kun vieras sylkee spermat sisään. Sitten vain oma lasti perään. Siitä vaimosikin pitää.

    • Minttumaaria34

      Naisena sanoisin, että anna vaimosi nauttia kunnon panoista. Jos hän käy noin kiimassa, niin siihen ei ole kuin yksi lääke.

    • Ajelulleheti

      Mielenkiintoista. Joko sinusta on tullut kunnon aisuri, joka nähnyt vieraan kyrvän uppoavan vaimon pilluun ja laukeavan sisään? Menkää nyt ihmeessä ajelulle.

    • Pekkapoika45

      Kyl mä ainakin tarttuisin muijan ja Arin tarjoukseen.

    • cidbwkdocnso

      Kuulostaa siltä että teill on ihanaa vaimosi kanssa! Nauttikaa! :)
      Itsekin toivon että pääsen mieheni kanssa toteuttamaan kimppajuttuja, aiheesta on puhuttu paljon mut mitään ei ole vielä toteutettu. Kiihottavaa kun tää on nyt jo meidän yhteinen juttu. ;)
      Jos kaikki kertomasi "Arista" pitää paikkaansa, ei ehkä kannata täällä kertoa liikaa yksityiskohtia, ettei joku tuttu tunnista...

      Terv. vaimo itsekin (sama kuin aiemmin)

    • AnneMarian

      Voi, kun minäkin saisin mieheni innostumaan uudelleen kolmen kimpasta. Pari kertaa niin tapahtui muutama vuosi sitten ja se oli ihanaa.
      Valitettavasti yhteinen tuttumme muutti pois ja löysi sieltä naisen, joten emme voineet enää jatkaa.
      Mies ei ole enää halunnut uutta kaveria puuhiin. Mutta ihan alkoi kuumottaa, kun luin juttunne. Taitaa olla teillä tänään tai huomenna hieno ajelu edessä? Kuulisin mielelläni, kuinka sujui.

    • Hyväämatkaa

      Hienot suunnitelmat vaimollasi! Kyllä lähtisin mukaan.
      Ihan tajuttoman järisyttävä kokemus, kun näet ekaa kertaa vaimosi saavan vierasta.
      Muistan oman ekan kerran vieläkin, vaikka siitä on jo aikaa. Se on jotain ihmeen raastavaa, mutta niin syntisen hyvää.
      Ja vaimon nautinto vieraan kanssa on toinen yhtä kiihottava asia. Myös hieman ristiriitainen, mutta myös mahtava tunne. Näet sen jälkeen vaimosi aivan uusin silmin. Enemmän yksilönä, joka osaa nauttia muidenkin miesten kanssa. Siitä ei kannata tulla mustasukkaiseksi, vaikka sekin tunne varmasti nostaa päätään.
      Onnea matkaan!

    • Mahtavakokemus

      Edellisen kirjoittajan kokemukseen ensimmäusestä kerrasta lisäisin vielä odotuksen jännityksen ja vieraan sperman irtoamisen vaimon sisään. Aaahhhh...

      • Anonyymi

        Lisäisin vielä sen kun vieras näki vaimoni rinnat, työnsi kyrvän paljaana sisään ja tietysti se miehen loppuhuipennus kun siemenneste syöksyy vaimon pilluun.


    • Paljonsain

      Kannattaa mennä mukaan. Ensimmäinen kokemukseni kolmen kimpasta oli juhannuspäivänä, kun juhlijoista mykaamme jä vain miesystäväni kaveri. Saunoin heidän kanssaan ja mieheni kädet kävivät levottomiksi. Pian myös kaveri alkoi puristella tussejäni ja pimpsaani.
      Huomasin molemmilla seisovan ja tartuin kiinni koviin elimiin. Hieroin ne entistä kovemmiksi samalla, kun sain taivaallista koskettelua.
      Mieststäväni sanoi yllättäen, että kokeilepa miltä vieras kulli maistuu. Hämmästyin ja estelin, mutta kun pyynnöt jatkuivat, istuin kaverin syliin ja sain sisääni paljon isomman kuin miesystävälläni. Teki tosi hyvää, kun sain vielä vakikaveriltani klitorishierontaa.
      Asento oli kuitenkin nii hankala, etten päässyt huipulle asti. Sanoin, että olisiko parempi jatkaa mlkin puolella.
      Suorastaan syöksyimme hikisinä sisään ja kaveri jatkoi päälläni siitä mihin oli saunassa jäänyt. Kovin kauaa hän ei ehtinyt työnnellä, kun tunsin kullin suurenevan ja tiesin hänen puan laukeavan. Sain kiihdytettyä itseni mukaan ja sain mahtavan orgasmin samalla, kun kaveri ampui siemenensä sisääni. Miesystäväni lähes työnsi kaverin päältäni ja tunkeutui sisääni. Hän oli niin kiihdyksissä, että laukesi nopeasti. Siihen en ehtinyt mukaan, kun olin vielä niin raukea edellisestä.
      Tätä jatkuikin sitten koko päivä ja seuraava yö sen tahdissa, kuinka miehet kykenivät. Sunnuntaina olin niin naitu nainen, että tuskin kävelemään pääsin. Olihan juhannus. Mutta lupasin miehille, että voimme kesän aikana ottaa uusinnan. Syntiseltä tuntuu, mutta ah niin onnelliselta. Tuikku

    • Mietittävää

      Huh huh. On siinä melkein aisurilla miehellä miettimistä, viekö vaimonsa matkailuautoon Arin pantavaksi. Pääsisi siinä tietysti itse seuraamaan ja liukas kelikin voisi odottaa.
      Ehkä itse veisin. Valitettavasti ei tarvi pohtia asiaa.

    • Sisäänvaan

      No miten kävi? Saiko Lea ja tuliko sinusta oikea aisuri?

    • Rohkeaa

      Huh tätä kiirettä, koko homma jäänyt tuuliajolle. Katto lähti tuulen mukaan sukumme kesäpaikalla ja meni viime viikko siellä, siksi asia jäissä.
      Se Ari käynyt liiankin kuumana, etenkin kun tapaaminen tyssäsi, viestejä sadellut kuin vettä taivaalta. Ehdotti jopa, että saisimme hänen kauttansa matkailuauton pilkkahintaan vuokralle heidän firmastaan, mutta en halua jäädä kunniavelkaan ja sen kuittaaminen luonnossa on jo enemmän naisen hyväksikäyttöä joten olkoon. Roikkkuu heti vaimossa eikä siltä saa rauhaa, Lea ei halunnut yksin nähdä kaveria.

      Keskiviikkona vaimo oli yksin siis kaupungissa ja kävi baarissa, joutui nuoren ja innokkaan miehen piirittämäksi, olisi halunnut naistani mutta ei ollut paikkaa(kotiimme ei halunnut tuoda) ja tyyppi nuorempi kuin omat lapset joten Lea jäi miettimään. Häntä haittaa suuri ikäero, 26 vuotta, vaikka kaveri oli hyvin innokas ja halusi vanhempaa naista. Ongelma korvien välissä ja lupasi miettiä asiaa, minua ikäero ei haittaa, jos ei muuta syytä ole. Tyyppi pyysi vaimoa samaan paikkaan nyt tulevana keskiviikkona eli ylihuomenna mutta nuo naiset...joopa.
      Suudella oli antanut ja käydä sormineen hameen alla huulilla, oli vähän hieronut seisokkia farkkujen läpi nuorelta mieheltä ja hyvä patukka oli ollut. Yritän houkutella pahuuteen=))

      Löysin mykistävän videon jossa aisuri heräsi aamuyöllä seinän takaa kuuluviin ääniin ja otti videokameransa mukaan kuvaten salaa ovenraosta avattuaan sitä vähän.
      Vaimolla oli poikaystävä yökylässä (luvalla tietty) ja nukkuivat aviovuoteessa ja aviomies vierashuoneessa. Nainti oli juuri alkanut, tekstitys oli Englanniksi ja kertoi tapahtumat seikkaperäisesti, filmi oli uskomattoman kiihottava ja kaunista katsottavaa.
      Kahden aikuisen yhdyntä kesäisen aamuyön hämärässä ilman kiirettä ja häiriötekijöitä, lopussa kamera oli jalalla ja aviomies polvistui vuoteen päähän runkaten itseään.
      Kaikki saivat oman orkkunsa ja aviomies sai nuolla juuri naidun tavaran. Kuva teki minuun suuren ja syvällisen vaikutuksen, jotenkin tuntui, että niin lähellä mutta kuitenkin kaukana. Kumpa saisi nähdä ja kokea moisen livenä, herätä nainnin ääniin ja hiipiä salaa katsomaan, kun vaimoa astutaan.
      Kai sellaisia Hannu Hanhia on joille se on totta, kohta tässä alkaa kateus vaivata mutta parempi ootella ja uskoa hätäilemättä aikoja rohkeampia. Palaan asiaan jos aihetta ilmenee.

    • Sisäänvaan

      Hyvin vielä ehdit nähdä, kun vaimosi käy noin kuumana. Parempi olikin hillitä liian innokasta Aria.
      Meillä ollut sellaisia rauhallisia kavereita, jotka eivät ole liiaksi takertuneet. Tienneet, mistä kyse, eivätkä muuten tunkeneet vaimon ja minun väliin. Toki siinä kipinää on ollut vaimon ja kavereiden välillä, eikä vaimoni muuten olisi heille antautunutkaan. Mutta kuitenkin ymmärtäneet, että kyse on meidän leikistä, jossa heillä vain panijan rooli.
      Kyllä sellaisia vastaan tulee ja näet vaimosi kiihkon vieraalla kyrvällä.
      Mikä se elokuva oli? Olisi kiva katsoa vastaako se omia kokemusia. Kyllä meilläkin vaimo on monta kertaa saanut vierasta niin, että olen kuullut sen toisesta huoneesta. Joskus kehottanutkin heitä menemään panemaan, kun olen huomannut himojen nousevan koviksi.
      Ja kun olen kuullut nainnin loppuvan, olen mennyt katsomaan, kuinka sperma valuu vaimon pillusta. Useimmiten hän on sitten pyytänyt vielä yhden annoksen, jonka toki olen mielelläni hänelle antanut.

    • Janetzki123

      Me laitettiin vaimon kanssa ilmoitus iskuritreffit.fi. kun sitä kauan pyysin,viimein vaimo suostui.
      Meille vastasi eräs 64v mies jonka kanssa sovimme treffit paikalliseen kylpylään.
      Oli ihana katsoa kun vanhempi mies hoiteli 39v vaimoani.
      Suutelivat kielareita, suuseksiä ja ihana pano.
      Vaimoni kaunis tummat pitkät hiukset ja isot rinnat.

    • ReOp

      Jos kaikki menee niinkuin on suunniteltu minusta tulee tänään aisuri. Vaimoa on tulossa hieromaan isokaluinen mies ja sovittu että saavat mennä pidemmälle jos haluavat. Toivon niin kovasti että minustakin tulee aisuri.

    • Lykkyätykö

      Oishan se hienoa. Saatko olla mukana tai kuunnella?

    • Rohkeaa

      Kesä meni enkä saanut aikaiseksi kirjoittaa elokuun tapahtumia. Löysimme chatista 38v miehen(bi) joka tuli meille mielellään, oli 100 km päästä noin. Hänelle kävi, että katsoisin, sovimme näin saunassa kun vaimo pukeentui korsettiin,sukkiin yms hepeniin. Alkoivat tanssia heti saunan jälkeen ja suudella, siitä tie veikin makkariimme. Menin ulos kuumissani ja katselin ikkunan takaa, makkarimme puiston suuntaan jossa ei ketään. Heti käsi oli hameen alla ja suutelu jatkui.Kohta vaatteet lähti ja vieras jo päällä ja sisällä, näin 3 m:n päästä kun kalu meni sisään ja olin aivan mykkänä kiimasta, oli runkattava. Tulin heidän luo sisälle ja menin jalkopäähän taskulampun kanssa sitä ihmettä katsomaan, kumia ei käytetty ja vieras meisseli jytkytti Leaa jo voimalla.

      Sperma työntyi syvälle ja sain vierestä seurata sen ulosvalumista, uskalisin maistella ja kohta nuolla naitua vittua,oli aika kirpeää. Sitten sain naida liukkaille viimeinkin, oli sitä jo odotettukin...
      Myöhemmin ollkarin lattialla olin alla kun he naivat takaapäin, nuolin molempia "alakerrassa".
      Aamuyöllä heräsin nainninääniin ja hiivin makkarimme ovelle, siellä sekstattiin taas täysillä ja katselin sitä menoa hiljaa ovella. Hämmästyin kuinka kavri jaksoi koko ajan ja vaimo oli juonessa mukana, tykkäsi iloisesta ja kivasta miehestä. Mies oli meillä kaksi yötä ja he rakastelivat päivällä muutaman kerran,katselin välillä jo telkkaa, kun näin esitystä yllinkyllin.

      Meitä vaihtelu piristi kummasti ja uusi vieras tulossa alkavalla viikolla, ihme vaan kuinka hankala chatista vaikeaa löytää ns.täysipäistä ja fiksua normaalia miestä joka suo aviomiehen katsovan, feikkejä oli montakin.

      Sattui jenkkifilmi cuckold-parista joka ajeli jossain kaupungilla pimeällä ja houkuttelivat mukaansa nuoria miehiä. Rva oli hoikka kaunotar, noin 50v minihameessa ja saumasukissa liiveissä takapenkillä. Otti kaverit kadulta viereensä ja puhumalla miehensä kannsa, joka siis ajoi, saivat alkujännityksen häipymään. Kamera näytti vain Vanin takapenkille jossa vaimo alkoi miehiä hyväilemään ja imemään ensin kalua. Sitten riisui kaverit alasti ja antoi näiden alkaa lähennellä. Samalla auto pysähtyi ja "Husband" alkoi jerkkimään katsellessaan. Toinen "uhri" oli aika ujo pontso jolla suunnaton kalu. Rouva nousi päälle istumaan ja kamera näytti kuinka kyrpä alkoi puskea sen verran, kuin sisään meni. Lopussa hurja kohtaus, kun sperma alkoi valua pitkin kalun vartta rouvan pimpasta. Akti jatkui yhä vaikka poju laukesi jo, aivan sykähdyttävä näky lemmennesteen virratessa ja kaunottaren noustessa ja sysimusta karvoitus oli täysin sottaantunut lemmenhetkestä oman miehen katsellessa.
      Lopuksi aviomies nuoli naidun tavaran etuistuinten välistä, tosin näkyi vain miehen selkä peittämässä kaikkea ihanuutta. Filmi oli vaan niin puhutteleva kaikessa autenttisuudessa arkoine ilmeineen, kun poikasille selvisi autoonnousun tarkoitus. Rva oli laittaantunut todella seksikkääksi vampiksi ja ilmeni hänen oma kiimansa saada vierasta miehensä silmien edessä.
      Kuvasta huomasi, että aviopari oli harrastanut ennenkin tätä nuortenmiesten vamppaamista.
      Yhdessä katselimme kuvan ja vähän siitä taisimme saada uusia ajatuksia...katsotaan...

    • Vaimoni yksi halu on kun minä olen mukana ja näen kun häntä nai toinenkin.
      Naimme kimpassa melko usein yleensä koko viikonlopun.
      Yleensä vaimo seuraa ilmettäni kun kaveri nai häntä.

    • Ykä678

      Huippu juttuja. Oma puolisoni on lähinnä vielä flirttaillut ja harrastanut "seksiä" vaatteet päällä, kun häntä haluista huolimatta pelottaa, miten pano oikeasti vaikuttaa suhteeseemme. No, on ollut kuumaa kuulla sit kotona juttuja. Tsekatkaa ourhotwifes -sivut. Hyvää settiä meille asiasta kiinnostuneille.

    • Anonyymi

      Liisa oli Kirsin kanssa tanseissa oli Kirsin luona yötä, käyvät vain tanssimassa ei muuta.
      Lisa tuli seuraavana päivänä kotiin illalla vähän viiniä ja sänkyyn Liisa oli aktiivinen oikeastaan yllättävän aktiivinen halusi kunnolla edestä sanoi että nauttii siitä.
      Rakasteltiin rajusti ja vähän väkisin tavallaan. Kun käänsin vatsalleen selässä luki Janne Make Jussi. Ensin suutahdin sitten pidin käsistä sanoin nyt saat kunnolla olet ollut tuhmana etkö olekkin, kuiski olen olen painoin kunnolla sisään kiihotti ajatus kolme pitänyt huorana Liisa huusi että pane pane ja sai pitkän orgasmin.
      Seuraavana iltana soitin Kirsille tulen käymään. Kirsi avasi oven ja oli kuin ennenkin.
      Kysyin jäikö Liisalla jotain tänne, ihmetteli mitähän se olisi. Näytin kuvaa selästä, Kirsi meni keittiöön tuli sieltä nolona. Kerroppa tarina niin Liisa saa jäädä.
      Tansittiin koko ilta ja kaikki oli ok, kun olimme lähdössä tansittajat tuli tinkaamaan jatkoille, sanoin vahingossa jos olette vain vähän aikaa. Menin puolitutun kanssa jonkin ajan päästä makkariin tiedäthän, kuulin kyllä puhetta ja naurua olkkarista.

      Kun tulin olkkariin Liisaa pantiin kuin eläintä seurasin niin alkoi nauttia otti halulla suuhun kun joku pani, kun huomasi minut nauroi ja jatkoi, myös minua kävi aina joku panemassa, oltiin kuin transsissa kun seisovia kyrpiä oli koko ajan, älä heitä Liisaa pois on yleensä siivo nainen, en tiedä laittovatko jotain juomaan olin itsekkin kiimassa koko yön. Mitä me tehdään Jani sano.
      Menet makkariin ja jos tulet takaisin naidaan yö myöhään. Istuskelin tovi aikaa Kirsi tuli riettaan seksikäs asu päällä tuli ja riisui minut alasti, laskeutu alas sanoi olen halunnut tehdä sulle tämän ja imi kalua kuin huora katseli ylös punaiset huulet ympäröi kalua laitoin sohvalle laskin yläosan ja kävin rintojen kimppuun Kirsi huokaili olen nyt oikea huora nuolin pillua pidin lantiosta tiukasti kiinni halusin ottaa kuin väkisin, Kirsi sai orgasmin oikeasti huusi ja tärisi, pillu valui.
      Työnnyin sisään otti vastaan mielellään Kirsin leviä seksikäs lantio oli käsissäni panin rajusti Kirsi huokaili minut raiskataan apua en voi panna vastaan eiiih haluan sitä naaaaiiih minua ensi lastin tulo oli kiivas ja raju.
      Kirsi joi valkkaria, kysyi mitä Jani olet mieltä nyt ? Sanoin jos saan pitää sinua mun huorana saatte käydä tanseissa kunhan ei tule puheita, Jani rakas annatko sinä Liisan olla kimppa panossa huorana eii en usko.
      Kirsi ei kukaan kulu ja jos toinen ei tiedä se on kiihkeämpää, saat joskus hommata toisenkin naisen ollaan kolmistaan. Kirsi tuli kainaloon, tiedätkö silloin aamulla herättiin saman peiton alta suutelin Liisan nännejä kun olivat edessä, Liisaa kiihottui siitä ja antoi pitkään hyväillä laitoin sormet kipeään pilluun kuiskas sievästi sievästi suudeltiin ja hyväiltiin toisille orgasmi, oltiin vielä niin kiimassa.
      Hommaan yhden nuoren saat nuorta ja minä myös.
      Kirsi laskeutui ja imi kyrvän kovaksi nousi päälle, olen halunnut siitä asti kun Liisa sanoi sinulla iso kyrpä ja jatkoi naimista Janii minä tulen olet todella iso Kirsi sai pitkän orgasmin liikkui hiljaa ja tunsi kuinka kasvan ja laukean. Suukoteltiin pitkään ja sovittiin, täsät ei puhuta. Odotan jatkoa mitä tulee

    • Anonyymi

      Teidän homma on niin lähellä yhdyntää että mielestäni olisi sama vaikka antaisit mennä loppuun asti.
      Pääsisit itsekkin liukkaille.

    • Anonyymi

      Pannessa ja tuossa hinkatessa kummassakin vieras kyrpä hinkkaa vaimosi klitorista niin onko eroa vaikka panisi kunnolla?

    • Anonyymi

      Tuo kiusoittelu on se mikä on tuossa leikissä parasta.meillä vaimo on se joka sanoo haluaako hän vai ei. Se tekee joskus mielen hulluksi.
      Se eka kerta kait on kaikkein kiihkeitä ja ihanin.
      Ei se ollut vaimolleni eikä minulle helppo hetki kun se meni leikkiä pidemmälle.
      Se kun näki että vieras mies suuteli vaimoa ja vaimo vastas kiihkeästi,kun vieraan käsi hivuttautui vaimon hameen alle. Se oli kun huumetta,pillun tuoksu,voi hitto.
      Tiesin ettei siitä ollut paluuta,vieras mies työntyy vaimon pilluun.
      Vaimolle se oli vaikein hetki kun pikkuhousut riisuttin, monta kertaa hän kiihkoissaan sanoi eii. Mutta kun kiima ajaa mieltä vahvemmin eteenpäin ,kulli oli käden lähellä,ja otti jo kiinnikkin.
      Jännää se että sitä odotti että vieras mies alkaa työntymään vaimoon,ja saa nähdä kun mies jäykistyy ja saa orkun ,siementää vaimon.. No sitä työntymistään näki ,kun seuraava mies nousi vaimon päälle ja teki samat ,ja antoi kolmannelle miehelle paikkansa.
      Mutta oli siinä vaimonkin nautinnosta katselemiseen, en ollut ennen nähnyt vaimoa sellaisessa orkussa se oli jotain käsittämätöntä.
      Sinä ensimmäisenä yönä vaimo sai kokea jotain sellaista,mitä ei voi edes kuvitella ennen kuin kokee itse.
      Kun vaimo sai itse valita miehet,tiesin että se on kiihkeä hetki.
      Itse en hyväksy pettämistä ,mutta kun kummatkin on omasta halusta ,se on oikein.

      • Anonyymi

        Tuo oli itsellenikin se kiihoittavin kohta kun näin vieraan miehen ruiskaisevan siemenensä vaimoni pilluun, niin kiihoittavaa ja niin vaarallista.


    • Anonyymi

      Puolisosi klitoris saa hankausta jo tuosta ja saa orgasmin.
      Ei ole mitään järkeä enää kieltää panemassa kyrpää vittuun kun jo huulet on kielletty.
      Kieltäminen pidemmälle menosta on vain kiusaamista.
      Anna lupa panna niin vaimosikin on kiitollinen eikä kiusattu sielu.

    • Anonyymi

      Löysin puolivahingossa tämän oman juttuni liki 5 vuoden takaa, ihan huvitti lukea siitä alun haparoinnista jälkeenpäin. Tällä välin vieraita miehiä on ollut n. 20 ja muutama käynyt useasti.
      Jätimme sen Arin, kun alkoi olla rasite ja taisi rakastuakin vaimoon. Emme huolineet hänen matkailuautoaan, vaan hommasimme oman Hobbyn jossa suihku ja kuumavesi.
      Muutimme pk-seudulta työnperässä kauemmas pikkupaikkakunnalle ja ostimme talon ja kesämökin samalla rahalla, kaikki muukin muuttui kertaheitolla.

      Chatista yms netistä alkoi miehiä löytyä, mutta minua vaivaa yhä morkkis jälkikäteen näitten seikkailuiden jälkeen. Vaimoni sai minutkin innostumaan spermaleikeistä, ne ovat meidän esileikkejä kun ensin vieras astuu vaimon loppuun asti. Kiiman häränsilmä imaisi minut mukaansa ja lemmenkastike vaimon mustalla karvoituksella hävittää estot(rommitilkan lisäksi), mutta seuraava päivä synkkine ajatuksineen heittää minut aina keskiajalle saakka. Lea nauttii, kun saa ottaa kalun sisään saakka eikä enää tarvitse vain härnätä ja kehottaa minuakin unohtamaan ahtaat moraalisäännöt, etenkin kun kukaan ei tiedä tästä.

      Olen jopa ollut alla, kun vieras nai vaimoa takaa ja ottanut kalunkin suuhun kuten kiveksetkin kalun pumpatessa puolisoani. Tuore "rasvatonmaito" maistuu hurjalta nainnin jälkeen ja pääsen lopuksi liukkaille, vaikka kuinka vannon lopettavani nämä jutut niin hetken päästä asia alkaa taas kiertää kehää ja itse kärsin sen keskellä.

      Kuollutta avioliittoa nämä jutut eivät herätä henkiin, mutta terveeseen liittoon ne antavat lisämausteen jotka yhdistävät ja tekevät arjesta juhlaa.
      Maaseudulla on vielä tanssilavoja joissa kävimme ennen koronaa, vaunumme veimme jo aamulla valmiiksi parkkiksen laitaan ja yövyimme sitten siellä tanssien jälkeen. Itse en välitä tanssia, mutta olimme eriksemme ja vaimoa haetiin jatkuvasti, hänkin vain etsi seksiseuraa vaunullemme ja testasi lattialla montakin miestä aluksi.
      Sopivan löydyttyä hän vaihtaa käsilaukun vasemmalle olalleen ja se on minulle merkkinä, että "uhri" alkaa olla katiskassa. Siinä vaiheessa vetäydyn vaunun taa metsikköön ja etenkin loppukesästä pimeällä uskallan hiipiä seuraamaan aktia takaikkunasta vaikka aina se ei onnistu jos muita alueella. Usein akti alkaakin vasta tanssien loputtua ja alueen tyhjennettyä, silloin saan runkata ja katsella vapaasti. Vieraan mentyä saamme nauttia ja kuulen alkuillan tapahtumat vaimon kertomana.
      Korona sotki vaan kaiken ja nyt luonamme käynyt neljä vanhaa tuttua vuorotellen ja muutama uusi netin seuralaissivuilta.

      Pikkupaikalla pitää olla vaan varovainen ettemme menetä mainettamme, mutta emme liioin tunne täällä ketään emmekä liioin haluakaan. Ukkomiehet eivät ala roikkua ja levitä asioitamme oman palamisen takia, uskaltaa olla ilman kumiakin vaikka eihän sitä koskaan varmasti tiedä.
      Lea yleensä valmiiksi pukeentunut vieraan tullessa kotiin tai mökille, kohta vieras sohvalla käsineen hameen alla ja suutelu alkaa. Kohta kalu hakeutuu sisään ja jään odottamaan sperman roiskumista niin oma leikkimme alkaa. Usein saan luvan kuvata alusta loppuun ja näitä videoita on jo tuntitolkulla, valuva kastike häpyhuulten välistä on Venlan arvoinen joka kerta.

      Tyytyväinen vaimo on paras "vakuutus" pitkässä avioliitossa, olen onnellinen kun aikoinaan löydimme tämän elämäntapamme, pakottaa ei ketään saa eikä tämä kaikille onnistukaan. Suosittelen niille jotka hallitsevat itsensä ja tajuavat ettei ihmistä voi omistaa ja pettäminen on itsekästä eikä sovi avioliittoon, avoimuus on nykyaikaa ja jokaisen valinnat ovat omia eivätkä niiden arvostelu ole viisasta.
      Nimim. Rohkeaa (yhä)

    • Anonyymi

      Joko Lea on saanut nuorta miestä? Olis kiva kuulla .
      Onko joku miehistä tullut suosikki vakkarit sitten?

    • Anonyymi

      Ei hirveen nuorta ole edes halunnut, jotenkin omien lasten ikä, jostain kumman syystä, vaikuttaa asiaan eikä ole ollut alle 30v miesten kanssa. Ikäeroa noin 25 vuotta, toisaalta ei halua olla itseään vanhempienkaan kanssa.
      Kaksi vakkaria jotka mieluisia, tämä samassa kaupungissa asuva pääsee hyvin harvoin, eli silloin kun oma vaimonsa reissussa mutta ei muulloin. Koronan aikaan ei liioin ole nähty ja toinen vakkari toisella puolen Suomea eikä talvisin nähdä. Kesällä hänen kanssa vaunulla Etelä-Suomessa tapamme eri leirintäalueilla, oma jännityksensä ettei vaununaapurit huomaa mitään.

      Eräs häkellyttävä kokemus ennen joulua, kun eräs mies nai kumin kanssa ja hänen mentyään vaimo halusi keinosiemennyksen. Näimme videon netissä ko.tapahtumasta eli suuri reikäisellä ruutalla filmissä imettiin kondomista spermaa joka sitten ruiskutettiin naisen vaginaan syvälle.
      Käytetty kortsu oli vielä lattialla umpisolmussa ja avasin sen ja tein toimenpiteen, Lea oli aivan hurmiossa kuten itsekin. Yhä lämmin sperma alkoi valua heti ulos, kun aloin pumpata kalulla sisään ja ulos. Tunteeseen ei löydy oikein sanoja, huomasin että seksifantasiat tapahtuvat korvien välissä.
      Lopuksi nuolin kahdet, toisiinsa sekoittuneet, spermat vaimon vitusta, tästä löysimme taas uuden leikin.
      Yritämme jatkossa tätä tyyppiä käymään pian uudestaan lähiaikoina, katsellaan.
      nimim. rohkeaa

    • Anonyymi

      Tilanteet elää ja vaihtuu. Aamulla lauantaina se toinen , tykätyistä vakkareista samasta kaupungista, soitti ja tulisi ensi keskiviikko iltana käymään. Aina saattaa tulla muutoksia, mutta kovat oli halut ja näkee sitten.

    • Anonyymi

      Vaimoni on nyt 42v, sai nuoren miehen kans leikkiä.
      On nyt koukussa nuoriin miehiin,
      Se energistä ja into vaikuttaa vaimoon.
      Oon päässyt mukaan ja nähnyt ,en voinut kuvitella kuinka kiimassa vaimo voi olla.

    • Anonyymi

      Hämmästyin, kun huomasin tämän oman aloitukseni vuodelta -17 ja jatkon viime vuodelta. Vuoden aikaan oli puolisenkymmentä uutta miestä, viikonloppuna viimeksi 9 vuotta Leaa nuorempi ja olikin tosi hyvä tyyppi.
      Pari vakkaria näiden lisäksi jotka nähtiin muutaman kerran vuoden sisällä.
      Estoista ollaan päästy täysin, kaksin asutaan ja aviossa yli 35 vuotta mutta sitä Aria ei enää haluttu tavata, sillä muitakin on.
      Asuntovaunu on tosi hyvä investointi näihin hommiin suihkun ja lämpimän veden kanssa.
      Lea lähti juuri lenkille ja hyvin tyytyväinen, kun sai seksiä viikonloppuna aika monta kertaa. Itse kuvasin esileikistä alkaen loppuun asti ja myös osallistuin, mutta filmi vielä katsomatta.
      Uusi mies tosi hyvä kaikinpuolin ja tulee aina tarvittaessa joten kevätmasennus kiertää meidän talon

      Ihmettelen vaan, että kuinka viestiketjuni tänne pomppasi vuosien jälkeen...
      Nimim. Rohkeaa

      • Anonyymi

        Onko Lea vielä innostunut antamaan rahasta? Kuinka siihen suhtautuisit?


    • Anonyymi

      Se on kuin huumetta,vaikka pikkuisen hävettää haluaa heti lisää.
      Eka kerta oli ihan älytöntä ja onneksi onnistunut juttu.
      Kaksi nuorta miestä,ja ihan sattumalta.
      Ravintolan tansseista jatkoille.
      Vaikeaa se oli sittenkin,mutta kun sai kullit imettäväksi pillun oli pakko saada.
      Ja pakko sanoa että oli aamulla pantu olo.
      Vaikka oli arkana niin siltikin sisään.
      Nyt ovat vakkareita.
      Kiva on kun saa soiton että tarvisitko .

      • Anonyymi

        Kullin imeminen saa pillun kiimaan..


    • Anonyymi

      Vaimo tykkä lekkiä myös miehillä ja perääntyy. Vaimo joi reilusti ja alko aivastelemaan tisin nyt menee muisti jotenkin huvittavaa kun aivastelee ei muista sen jälkeen illasta mitään, Rauno ja Pekka katseli kun hieroin vaimoa vaimo oikein työnsi rintoja eteenpäin paljastin rinnat käskin imemään Merja vähän esteli pidin käsistä miehet imi kunnolla ja hieroi Merja huokali himokkaana Raunon käsi meni hameen alle tiesin nyt on pillussa kun vaimo kiljui Pojat painoi Merjaa seljälleen Pekka imi nännejä Rauno veti housuja pois työntyi haaroihin näin kuinka lau painui vaimoon kalu oli heti märkä päältä tiesin on valmis ja halukas Merja kiljui kun sai orgasmeja Rauno vain nai kun laukesi Pekka meni tilalle Raunon kanssa imettiin rintoja pääsin minäkin välillä naimaan ja taas uusi kierros Merja oli tosi väsynyt kun vietiin makkariin. Aamulla kuulin kn pesi pilluaan, menin kuselle sanoin huommenent ja suukotin.
      Kahvia juodessa kysyi miten ilta meni sanoin en tiedä kun nukuin miten sinä, ei mitenkään muuten vain kysyin.

    • Anonyymi

      Menin vaimoa hakemaan juhlista ne oli yhdellä mökillä.en soittanut ajoin jonon jatkoksi ja menin sisään kukaan ei reakoinut minuun kävelivät juomien kanssa ja tupakoivat. Istuin terassilla tupakalla kun kuulin tutun äänen ikkunasta, kiersin sisällä ja eräs kamrin ovi oli kiinni.
      Siellä vaimo antoi pillua haarat levällään kolmelle pojalle, toiset seisoi lasit kädessä ja kehuivat on hyvä pillu.
      pillun alla oli jo lammikko spermaa oli saanut vissin yhdet kierrokset se ei näyttänyt haittaavan nosteli pillua että saa syvälle, humalaisesta äänestä tunsin että on päissään.
      Kaikki kolme pani vielä kerran ja tulivat pois, nauroivat on varmaan arka pillu. Menin huoneeseen siellä ei ollut valoja laskin housut ja panin sisään vaimo sanoi väsyneesti vieläkö ja antoi naida pillu oli ihan limainen ei tuntunut miltään nousin pois. Istuin terassilla kun yksi vanhempi naine kyseli kyytiä, sanoin olen juuri lähdössä, istui autoon ja sdanoi Kaveri päity ja jäi sinne pojat nai sitä koko ajan minä en tykkää semmoisesta räävittömästä.
      Kysyin mistä tykkäät, kertoi miehen pitää liehitellä.
      Laitoin käden polvelle ja hyväilin Mirja katsoi vaan eteenpäin ja sanoi älä aja ojaan ja hymyili, koskettelin jalkaa ylempänä sanoi nätit sukat ja koskin niiden sisään ajoin tieltä pois, availin nappeja Mirja sanoi olen naimisissa hieroin rintoja ja suutelin niitä hieroin pillua kevyesti Mirja kuiskas en voi antaa kuin kaverini hieroin lisää kysyin antaako kaverisi aina kuiskas korvaan antaa kuin huora, älä enää hieroin syvältä kosteustuli vastaan kuiskasin haluatko olla vähän huora huokaili en voi imin kalulasta vähän ja nännejä kaadoin penkkiä samaan aikaan sähköisesti Mirja huokaili nostin hameen ylös kun työnnyin sisään huokasi pitkään ja kuiskas pane kunnolla olen kuunnellut pitkään sitä naintia haluttaa hulluna Mirja kiljui ja halasi vavisten kuiskas olen huora olen huora kysyin antaisitko nyt pojille huusi antaisin ja sai orgasmia uudelleen, laukesin sisään rutiti kunnolla ja kuiskas ihanaa kuumaa.
      Kun noustiin, nauroi en olisi uskonut että teen näin sitten kuiskas ukko ei ole kotona, sanoin minäkin olen yksin.
      Mentiin meille imin Mirjaa hulluna ja Mirja imi kalua nauroi olen sun huora aamuun.
      Molemmat oltiin aamula aika helliä sieltä, Mirja sanoi että oli ihanaa olla vaan.
      Oltiin syömässä kun vaimo tuli, molemmat katsoi toisiaan miten sinä, sanoin Mirja jäi meille yöksi kun oli tilaa. Vaimo meni suihkuun Mirja hymyili sinä tiesit mitä vaimosi tekee en tuntenut sinua, kuiskasin nyt tunnet.
      Vaimo tuli suihkusta ja kyselu kuin mitään ei olis tapahtunut, me molemmat hymyiltiin juttuille.
      Illalla laitoin vaimolle kuvat viestinä siten että lähettäjää ei näkynyt, tuli makkarista hiljaisena viereen kertoi että oli humaltunut kovasti annoin kertoa sitten sanoin niitä kuviako sinä ajattelet vaimo nousi mitkä kuvat näytin omasta puhelimesta. Kysyin miltä tuntui oli nolona en muista harmi vaan. Sanoin Mirja muisti, ja antoi samalla lailla kuin sinä.
      Tästä ei puhuttu sen kummemmin mutta ei vaimo ole lähtenyt enää yksin juhliin.

      • Anonyymi

        Täällä iso ja paksukaluinen sonni. Aina nussinut vaimoja ja kukaan ei ole halunnut kumia käyttää, vaan spermat tykkään painaa kunnolla pohjaan.kiihottaa samalla, jos vaimon vielä raskaaksi saan.. uh!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä iso ja paksukaluinen sonni. Aina nussinut vaimoja ja kukaan ei ole halunnut kumia käyttää, vaan spermat tykkään painaa kunnolla pohjaan.kiihottaa samalla, jos vaimon vielä raskaaksi saan.. uh!

        Eikö ole milloinkaan tullut sinulle asti tietoa, että jonkun vaimo on jysähtänyt tiineeksi sinun siemenestäsi miehensä laskuun?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole milloinkaan tullut sinulle asti tietoa, että jonkun vaimo on jysähtänyt tiineeksi sinun siemenestäsi miehensä laskuun?

        Ei tuollaisia juttuja kerrota koskaan vieraille ulkopuoliselle kun ei sitä kerrota, kommenttien perusteella, aina edes tutulle.

        Ainoa mitä olen kuullut että jotkut ovat vieraalle sanoneet, niin seksin aikana se että raskaaksi voi tulla. Mutta en ole koskaan lukenut tai kuullut kenenkään kertoneen että olisi myöhemmin ottanut yhteyttä vieraaseen ja kertonut että siittäminen on onnistunut.


    Ketjusta on poistettu 116 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1433
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1237
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1219
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1120
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      315
      991
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe