Saisinpa jostain uskalluksen osallistua liturgiaan

Mene käymään luostariin ja hanki rippi-isä. Itsensä kehittämisprojektin sijasta keskity Jeesuksen Kristuksen nimeen ja sielun kuolemattomuuteen. Suosittelen myös isä arkkipiispa Paavalin kirjoja.

Parempi yrittää olla vähän huonompi ihminen! Minunkin elämäni on parempaa nyt, kun olen vähän huonompi. Joka päivä voi yrittää olla hiukan huonompi.

Kerran muuan utelias kysyi luostarin munkilta: "Mitäs te siellä luostarissa kaiket päivät teette?" "Me kompastumme ja nousemme, taas kompastumme ja nousemme", vastasi luostarivanhus.

Rohkeutta. Liturgiassa on joo muitakin ihmisiä mutta äskettäin olin pääkaupunkiseudulla vigiliassa, jossa oli minun lisäkseni vain yksi ihminen. Se jännitti paljon enemmän kuin osallistuminen palveluksiin, joissa on enemmmän väkeä. Minäkin suosittelen menemään luostariin, esimerkiksi Valamoon. Siellä on jokaisessa liturgiassa, vigiliassa ja ehtoopalveluksessa taatusti muitakin, ja heitä seuraamalla pääset nopeasti kärryille, mitä palveluksissa kuuluu tehdä. Itsekin häpeilin itseäni ja olin todella arka mutta halusin kiivaasti mennä kirkkoon ja Valamossa olin peräti kaksi viikkoa ja kävin joka päivä palveluksissa, parhaimpina päivinä kahdesti. Jo alkuvaiheessa sain Herran armon johdosta ison oivalluksen, että miksi häpeän sitä, miten "suoriudun" palvelusten yhteydessä ja miltä näytän toisten ihmisten silmien edessä, miksi en häpeä syntejäni Jumalan kasvojen edessä. Tajusinkin kärsiväni ylpeyden synnistä, kun niin kovasti mietin, osaanko olla kirkossa oikealla tavalla. Ja tätä kautta siitä vapaudun. Sillä kirkossa ollaan Jumalan ja Kristuksen tähden, ei toisten ihmisten tähden.
Mene Valamoon, Valamolla ja sen Jumalanpalveluksilla on iso parantava vaikutus. Niissä on myös niin paljon turisteja, että siellä saa sählätäkin. Jos ei häiritse muita, pukeutuu säädyllisesti niin aika vaikea on muita loukata.
Ota huomioon myös, että ortodoksisiin palveluksiin voi tulla "myöhässä" tai lähteä kesken pois, jos alkaa oikein ahdistaa. Ja tärkein: Ihmiset keskittyvät siellä ihan muihin asioihin kuin muitten kirkossakävijöiden kyttäämiseen. Mene rohkeasti ja rukoile Jumalalta rohkaisua, opettele nöyrtymään.

Itse en kyllä kiinnitä huomiota muitten tekemisiin tai tekemättä jättämisiin palveluksissa, ellei kyseessä ole vilkkaat tenavat jotka juoksee ja meinaa kaataa papin jolla ehtoollismalja, joku jonka huivi tms meinaa syttyä tuohuksesta tai selkeä häirikkö esim juoppo joka alkaa huutelemaan kesken liturgian. Näihin kiinnitän huomiota ja saatan puuttuakin jos turvallisuus sitä vaatii.

Rohkeasti vain palveluksiin, ja eipä mene kauaakaan niin vanhat aristelut saattavat naurattaa...

Kirkossamme on niin paljon kaikkialla eri ortodoksisessa perinteissä käyneitä ja muualta tulleita että ns oikeaa tapaa käyttäytyä ei ole.

Perusasiat:

seistään ainakin evankeliumin luvun ja liturgian asettamisen aikana, muutoin voi istuakin jos ei jaksa seistä, poikkeuksena toki vakavat sairaudet.

Kengät voi ottaa pois jos haluaa ja kirkossa on matto millä seistä, tämä on ikivanha tapa jo juutalaisen temppelin ajoilta, kulkeutunut muslimeillekin, jostain syystä aniharvassa paikalliskirkossa on enää rukousmatot.

Miehet alttarilta katsoen vasemmalla, naiset oikealla. Ehtoollisjonokin voi olla samoin kaksikaistainen joka yhtyy juuri portaiden edellä.

Naisilla huivi tai hattu (ei enää pakollista, mutta kuuluu ortodoksiseen tapaan jo Jeesuksen ajoilta ja ennenkin sitä, miehet hatutta (myös papisto rukouksen aikana)

Annetaan rauhansuudelma vieressä oleville kun pappi lausuu "Rakastakaamme toinen toisiamme", papistosta voi katsoa esimerkin, toki jos seurakunnassa ei kukaan niin tee tuntuu se kömpelöltä yrittääkään kun vierustoveri töllöttää ihmeissään että mitä tuo nyt.. tämä tapahan on nyt siirtynyt ehtoollisen jälkeiseksi onnentoivotteluksi tyyliin : " Sielun ja ruumiin parannukseksi"-"Jumalan kunniaksi"

Mieluiten ei käännytä seuraamaan suitsuttavaa papistoa kirkkosalissa, niinkuin monet tietämättömyyttään tekevät, vaan huomion keskipiste edelleenkin on alttarilla, toki annetaan tilaa siirtymällä esim keskemmälle.

Saatoissa taas huomio siirtyy evankeliumikirjaan ja lahjoihin, tämä on teologisesti perusteltua toisin kuin edellinen.

Lauletaan mukana kanttorin niin seurakunnalle näyttäessä, toki jos ei laulua osaa tai muuten ujostelee, pakko ei ole.

Kumarretaan suitsutuksen kohdistuessa itseen päin, ovien avautuessa ja sulkeutuessa ja papin siunatessa.

Vastataan papiston anteeksipyyntöeleeseen alussa ja ennen liturgian asettamista vaikkapa kumartamalla, kädet voivat olla ristin muotoisesti rinnalla.

Sunnuntaina ei liturgian nauttimisen jälkeen tehdä maahankumarruksia, muuten joka kerta (halutessaan) kun astuu narthexista kirkkosalin puolelle, ja ehtoollisen asettamisen kohdalla papiston esimerkkiä seuraten ja paastoaikoina tietyissä rukouksissa, tai (halutessaan) ikoneita, ristiä ja reliikkejä kunnioittaessaan.

Ja kädet voi nostaa ylös kohdassa "ylentäkäämme sydämemme"- kohdassa ja asettaa rinnalle ristiin ja kumartaa "kiittäkäämme Herraa"-kohdassa.

Ristinmerkkejä voi tehdä vaikkapa seuraamalla pappien ja diakonien esimerkkiä noudattaen, mutta haittaa niistä ei ole vaikka tekisi paljon useamminkin.

Ikonien edessä on hyvä tehdä ristinmerkkejä ja kumarruksia, ainakin kerran ennen suutelua.

Tässä jotain mitä mieleen tuli, korjata ja kysyä saa.

Ja jos jokin tapa askarruttaa on papisto usein parhaiten koulutettu vastaamaan näihin kysymyksiin.