Rikollisliiga kokoomus ja kepu kokoontuvat tänään

Rikollisliigan vetäjät Orpo ja Sipilä kovan paikan edessä.
.
Tänään heidä pään vaivanaan on se, tuleeko Halla-aho estämään ja vaikeuttamaan heidän rikollisia toimiaan.
.
Tappajapuolue kokoomus on huolissaan ihmiskaupan sujuvuudesta ja ilmaistyövoiman käytöstä.
.
Lautakasasuhmurointiin erikoistuneet kepulaiset puolestaan huolissaan siitä, onko lestadiolaisten Sipilän sukulaisilla riittävän pitävä ote valtionvarojen käytössä yritystensä kautta hyödynnettäväksi.
.
Halla-aho pyritään saamaan integroitumaan rosvojoukkoihin käyttämällä koviakin otteita.
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oppositiossa Halla-aho olisi aivan toista luokkaa mitä Soini. Kansalta salattuja asioita on paljon, joita Halla-aho ryhtyisi paljastamaan. Nyt hallituskumpppanuus on velvoittanut, ettei niistä kerrota.
Orpo ja Sipilä syöttäisivät mediaan päivystävät dosentit, mutta Halla-ahon älylle hekään eivät mahtaisi mitään.

Äänestä

Miten pääministeriksi sammutetuin lyhdyin ajettu pääministeri voi omata noin huonon poliittisen pelisilmän ja olla täydellisen visioton johtaja. Johtuiko tämä siitä, että hallitusneuvotteluissa Soini sai vapasti höpistä hulluja paskasjuttujaan Sipilän korvaan. Rinne ilmoitti avoimesti, että suurituloisten verotusta voidaan kiristää. Tällaisten yksittäisten sivuseikkojen ohjaaminako hän maata johtaa omalla mututuntumallaan. Perussuomalaiset kiittivät katkeralla myyräntyöllään vetämällä maton jalkojen alta sekä omalta johdoltaan, että koko hallitukselta, kenen selkään he seuraavaksi lyövät puukkonsa.

Äänestä

KE-KO ( KESKUSTA - KOKOOMUS ) on Suomen MAFIA..... HÄIKÄILKEMÄTÖN ROSVOKOPLA

Äänestä

PÄIVYSTÄVÄT DOSENTIT MUNAA VAION ITSENSÄ !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orpo-Sauli-Mafia kirjoitti:

Rikollisliigan vetäjät Orpo ja Sipilä kovan paikan edessä.
.
Tänään heidä pään vaivanaan on se, tuleeko Halla-aho estämään ja vaikeuttamaan heidän rikollisia toimiaan.
.
Tappajapuolue kokoomus on huolissaan ihmiskaupan sujuvuudesta ja ilmaistyövoiman käytöstä.
.
Lautakasasuhmurointiin erikoistuneet kepulaiset puolestaan huolissaan siitä, onko lestadiolaisten Sipilän sukulaisilla riittävän pitävä ote valtionvarojen käytössä yritystensä kautta hyödynnettäväksi.
.
Halla-aho pyritään saamaan integroitumaan rosvojoukkoihin käyttämällä koviakin otteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu