Persut pihalle hallituksesta

se.on.siinä

" Sipilä ja Orpo: Ei edellytyksiä yhteistyölle perussuomalaisten kanssa
Maanantai 12.6.2017 klo 14.18
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) katsovat, että Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa ei ole edellytyksiä jatkaa yhteistyötä.

Sipilä ja Orpo kertovat asiasta Twitterissä. He esittävät kantansa keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmille.

Sipilän mukaan pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa järjestetään tiedotustilaisuus kello 17. "

126

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tj-0

      14.09 Sipilä ja Orpo Twitterissä: ei edellytyksiä jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.

      Hallitus on siis kaatunut.

      • missäseuutinenoli

        sehän kaatu jo lauantaina halla-ahon voittaessa vaalit. Orpo vihelsi heti pelin poikki jo siinä vaiheessa kaiken muun ollessa sen jälkeen pelkkää kosmetiikkaa..

      • hätähousut
        missäseuutinenoli kirjoitti:

        sehän kaatu jo lauantaina halla-ahon voittaessa vaalit. Orpo vihelsi heti pelin poikki jo siinä vaiheessa kaiken muun ollessa sen jälkeen pelkkää kosmetiikkaa..

        Twiitit tuli 14:06 Suomenmaa-lehden sivuilla perusteet potkuille tuli jo 14:22. Artikkeli oli jo valmiina odottamassa julkaisua..

      • kliff

        Eipäs kaatunutkaan. Kyllä audin takapenkillä on niin mukavaa! Nyt on Suomessa varsinainen ketkujen hallitus. Kyllä keinot löydetään, kun omaa etua ajetaan.

    • 76567876

      Juha Sipilä @juhasipila
      Keskustelut käyty. Yhteinen esityksemme Kesk./Kok. eduskuntaryhmille: ei edellytyksiä jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.
      14:06 - 12. Junkuuta 2017
      585 585 uudelleentwiittausta 503 503 tykkäystä
      Twitter Ads info and privacy

      Petteri Orpo ✔ @PetteriOrpo
      Keskustelut käyty. Yhteinen esityksemme Kesk./Kok. eduskuntaryhmille: ei edellytyksiä jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.
      14:06 - 12. Junkuuta 2017
      526 526 uudelleentwiittausta 572 572 tykkäystä

      • päivänparas

        klo 14:43: Halla-aho viittaa viestissään hallituksen vuoden 2015 syyskuussa ja joulukuussa hyväksymiin toimenpideohjelmiin.

        Jussi halla-aho
        4 mins
        Kävin aamulla hyvän ja asiallisen keskustelun pääministeri Sipilän ja ministeri Orpon kanssa hallitusyhteistyöstä. Tein selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille, mutta edellytämme, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.

        Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistön jatkumiselle ole.

        Lisää tuumaustunnilla suorassa lähetyksessä huomenna tiistaina klo. 14.

        Sebastian Tynkkynen @SebastianTyne
        Hallitusohjelman noudattaminen oli liikaa @juhasipila:lle ja @PetteriOrpo:lle. Uskomatonta. #hallitus
        14:36 - 12. Junkuuta 2017

        klo 14:40: Perussuomalaiset syyttävät Orpoa ja Sipilää hallituksen kaatumisesta.

      • päivänparas
        päivänparas kirjoitti:

        Jos joku ei heti ymmärtänyt mitä edellä tapahtui niin rautalangasta väännettynä Halla-aho tarjosi aikaisemmin yhdessä sovitun hallitusohjelman jne. noudattamista mikä ei Sipilälle ja Orpolle kelvannut...

    • RiittääköPokka

      Ei puutu kuin että Soini hajottaa persut ja loikkaa takaisin hallitukseen? Kaikki viimeaikaiset toiminnat Soinin osalta kun on ollut vain ja ainoastaan oman aseman säilyttäminen puolueesta viis.

      • exSoini

        ei Soinilla ole ps mitään valtaa

      • näköjään

        riitti. Vaihtoehtona oli oppositio ja paikka persujen takarivissä pilkattavana tai salkku takaisin ja Sipilää ja Orpoa nuolemaan. Narsistin kosto ja syypää yllättäen on kaikki muut.

        Hämmästyttävä juttu kuinka yhdessä yössä 20:n vuoden jälkeen Soini löysi riveistään rasisteja?

        Persujen kannattajat halusi muutoksi Soinin harrastamaan hallituspolitiikkaan siksi Halla-aho voitti. Edellisen Soinilaiset käänsi viimeisimmissä lokapuheissa kodin polttajiksi, rasisteiksi joiden kanssa 20v yhteistyötä riitti. Salkku kyllä kelpasi. Se minkä Soini sai maahanmuutto- ja EU kriittisyydellä joka oli nyt sitten este Halla-ahon voittaessa vaikka edellä kuvattiin Terhon vaaliohjelma ei Halla-ahon.

      • hillo-ja-tolppa

        Tony Halme kyllä kelpasi Soinille jäsenmääriä kasvattamaan Halmeen kaltaisilla mutta kun audin kyyti oli vaihtumassa opposition takariviin häviäjänä ja omiensa hylkäämänä paita kääntyi taas.
        Kaappaus oli erikoisin tarina kaikessa Soinilaisten lokakamppanjassa kun vaalityötä teki molemmat osapuolet kuten asiaan kuuluu. Soini käytti siihen jopa istuvia ministereitä jotta saisi terhon puheenjohtajaksi vedellen kuitenkin naruja kuten aina ennenkin siinä missä Halla-aho taisi pitää jopa yhden nauhoitetun puheen netissä?

      • ns.kaappauksesta
        hillo-ja-tolppa kirjoitti:

        ”Perussuomalaisten hajoaminen ei ollut mikään improvisoitu veto, vaan siitä oli keskusteltu hallituksessa jo touko–kesäkuun vaihteessa”, Nurmi sanoo.

        Ketkä asiasta keskustelivat?

        ”Hallituksen johtokolmikko (Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini).Tämä oli yhdessä mietitty toimintavaihtoehto siltä varalta, että Halla-aho voittaa.”

        http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005254580.html

        "Kaappaukseen" joka tuli siis täydellisenä yllätyksen siihen oli jo hyvissä ajoin varauduttu.

      • Aamukampa
        ns.kaappauksesta kirjoitti:

        ööh..siis..Soini oli jo ilmoittanut hyppäävänsä puolueen johdosta pois Terhon ilmoittaessa laittavansa puolueen uusiksi paljon kovemmilla linjavedoilla kuin Halla-aho ja sitten kuvioihin astui "kaappaus" vaikka poistuva puheenjohtaja oli jo luovuttanut puolueen muiden käsiin?? Miten vallataan tai siis kaapataan puolue jonka sen johtaja oli jo luovuttanut kuten edellä todetaan muiden käsiin??

        Olenko minä keskivertoa tyhmempi vai kustiinko juuri koko kansaa silmään ennakolta suunnitellun (Sipilä, Soini ja Orpo) käsikirjoituksen mukaisesti jotta Soini saa pitää salkkunsa??

        Jonka muuten aikoi pitää hallituskauden loppuun asti Halla-ahosta riippumatta??

      • liekeissä
        ns.kaappauksesta kirjoitti:

        ”Perussuomalaisten hajoaminen ei ollut mikään improvisoitu veto, vaan siitä oli keskusteltu hallituksessa jo touko–kesäkuun vaihteessa”, Nurmi sanoo.

        Ketkä asiasta keskustelivat?

        ”Hallituksen johtokolmikko (Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini).Tämä oli yhdessä mietitty toimintavaihtoehto siltä varalta, että Halla-aho voittaa.”

        http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005254580.html

        "Kaappaukseen" joka tuli siis täydellisenä yllätyksen siihen oli jo hyvissä ajoin varauduttu.

        joo, olimitä oli, nyt persukenttä tietää mikä on homman nimi, kenttä tiivistyy..JYTKYYN!

      • persumyypersett
        liekeissä kirjoitti:

        joo, olimitä oli, nyt persukenttä tietää mikä on homman nimi, kenttä tiivistyy..JYTKYYN!

        Vai sellainen paidankääntö herra on ihan OK jos Soini ottaa palkkioksi salkun tehtyään ensin 20 vuotta persujen eteen vain hajoittaaksen sen kun hillotolppaa tarjottiin.

        Yksi suurista johtajistamme ilmoitti iltapäivällä blogissaan hirrrrrveästä vääryydestä missä pj-vaaleihin oli katalasti tullut enemmän Halla-ahon kannattajia kuin Terhon mikä oli kieroudella suunniteltu puoluekaappaus mitä Soinikin oli jo kauan kauan sitten aavistellut (mistähän Halla-aholaiset tiesivät kuinka paljon Terholaisia paikalle ilmestyy kun osasivat enemmän omiansa paikalle kuskaamaan vai kävivätkö he puhkomassa bussin renkaan joka oli tuomassa Terholaisia äänestyspaikalle?). Persut siis kokoontui äänestämään kenestä tulee uusi pj ja kun lopputulos ei miellyttänyt eikä oma poika voittanut puheenjohtaja ehdokkaiden vaalityö mitä Terhokin harrasti muuttui puolueen kaappaukseksi, poliittisen kodin poltoksi. Hiukan harmittelen ettei kukaan loikareista käyttänyt sanvalintaa kohdun ryöstö kaikki muut latteudet kyllä kaivettiin arkistoista.

        Oli miten oli paska lentää kun persu lähtee oppositiokyydistä audin kyytiin. Joka tapauksessa yksi mielenkiintoinen poiminta em:sta blogista = "unohtui vanha viisaus, että koskaan ei kannata ottaa selkävoittoa ja nöyryyttää toista osapuolta täydellisesti." <--- Sieltä se tuli. Tuli vaaleissa turpaan ja sehän ei ministereille passannut ja loppu on historiaa. Kuten uudet vaihtoehtolaisetkin.
        Asia mitä mietin oli se, miten ne sai ne lapset (johtajat heh heh) plus pari muuta jotka eivät saaneet mitään siitä hyvästä että loikkasivat? Muut sai salkut joten siinähän ei ole mitään ihmeellistä sehän se oli tähtäimenä edellisten astuessa Terhoa tukemaan vaaleissa.

        Niin ja sitten vielä yksi juttu. Miten siinä pääsi niin käymään ettei Soinilaiset loikanneet persuista vaalien jälkeen jonka tulos oli se syy miksi loikattiin vaan vasta sen jälkeen kun selvisi että persut lempataan hallituksesta? Ai niin senkin kertoi tämä em. suuri johtaja blogissaan. Ei napannut oppositio nappasi mieluummin salkun. Se on sitä isänmaan etua se.

      • sanaonvapa
        persumyypersett kirjoitti:

        no, kiitos tuosta, mutta yliarvioit s24 lukijakunnan joka ei mitään tuosta vuodatuksestasi ymmärrä, mutta ei se mitään, en minäkään.

      • uusiehtovaihto
        sanaonvapa kirjoitti:

        no, kiitos tuosta, mutta yliarvioit s24 lukijakunnan joka ei mitään tuosta vuodatuksestasi ymmärrä, mutta ei se mitään, en minäkään.

        no, kiitos tuosta, missä et ottanut mitään kantaa yhtään mihinkään käsiteltävänä olevaan aiheeseen tai kommenttiin millä ainakin omalta osaltasi todistit kuuluvasi osallistujiin jotka vastaavat ymmärtämättä mihin vastaavat sanomatta loppupeleissä yhtään mitään eli painaen nappulaa - tyhjä. Pohjustuksen kautta kysymys miksi vastaat kun et kuitenkaan sano mitään vaan kirjoitat sanoja vailla merkitystä tai sisältöä?

        Toistetaan jotta sinäkin joka toki osaat lukea mutta et ymmärrä lukemaasi: "unohtui vanha viisaus, että koskaan ei kannata ottaa selkävoittoa ja nöyryyttää toista osapuolta täydellisesti."

        Edellisen sanoi Lindströmm blogissaan missä toteaa rautalangasta väännettynä ettei kannata voittaa vaaleja ja nöyryyttää vastapeluria voittamalle heidät koska siitä seuraa hävinneen osapuolen kosto puolueen hajoituksen merkeissä asia lyhyesti esitettynä. On olemassa häviäjiä ja sitten on olemassa niitä huonoja häviäjiä. Tässä tapauksessa todelliset häviäjät olivat itseasiassa voittajia. Loppuun kompa haasteeksi josko ymmärtäisit edellistäkään?

      • IltalehdenSivuilta
        persumyypersett kirjoitti:

        Vai sellainen paidankääntö herra on ihan OK jos Soini ottaa palkkioksi salkun tehtyään ensin 20 vuotta persujen eteen vain hajoittaaksen sen kun hillotolppaa tarjottiin.

        Yksi suurista johtajistamme ilmoitti iltapäivällä blogissaan hirrrrrveästä vääryydestä missä pj-vaaleihin oli katalasti tullut enemmän Halla-ahon kannattajia kuin Terhon mikä oli kieroudella suunniteltu puoluekaappaus mitä Soinikin oli jo kauan kauan sitten aavistellut (mistähän Halla-aholaiset tiesivät kuinka paljon Terholaisia paikalle ilmestyy kun osasivat enemmän omiansa paikalle kuskaamaan vai kävivätkö he puhkomassa bussin renkaan joka oli tuomassa Terholaisia äänestyspaikalle?). Persut siis kokoontui äänestämään kenestä tulee uusi pj ja kun lopputulos ei miellyttänyt eikä oma poika voittanut puheenjohtaja ehdokkaiden vaalityö mitä Terhokin harrasti muuttui puolueen kaappaukseksi, poliittisen kodin poltoksi. Hiukan harmittelen ettei kukaan loikareista käyttänyt sanvalintaa kohdun ryöstö kaikki muut latteudet kyllä kaivettiin arkistoista.

        Oli miten oli paska lentää kun persu lähtee oppositiokyydistä audin kyytiin. Joka tapauksessa yksi mielenkiintoinen poiminta em:sta blogista = "unohtui vanha viisaus, että koskaan ei kannata ottaa selkävoittoa ja nöyryyttää toista osapuolta täydellisesti." <--- Sieltä se tuli. Tuli vaaleissa turpaan ja sehän ei ministereille passannut ja loppu on historiaa. Kuten uudet vaihtoehtolaisetkin.
        Asia mitä mietin oli se, miten ne sai ne lapset (johtajat heh heh) plus pari muuta jotka eivät saaneet mitään siitä hyvästä että loikkasivat? Muut sai salkut joten siinähän ei ole mitään ihmeellistä sehän se oli tähtäimenä edellisten astuessa Terhoa tukemaan vaaleissa.

        Niin ja sitten vielä yksi juttu. Miten siinä pääsi niin käymään ettei Soinilaiset loikanneet persuista vaalien jälkeen jonka tulos oli se syy miksi loikattiin vaan vasta sen jälkeen kun selvisi että persut lempataan hallituksesta? Ai niin senkin kertoi tämä em. suuri johtaja blogissaan. Ei napannut oppositio nappasi mieluummin salkun. Se on sitä isänmaan etua se.

        (Lindströmin mielestä nuiva siipi halusi antaa koston­hi­mos­saan opetuksen puolueen eliitille eikä miettinyt seurauksia.
        – Ongelma oli ja on se, että ei ollut sattumaa se, että paikalla oli paljon nimenomaan nuivaa osastoa ja toiseksi, koko puheen­joh­ta­jisto tuli valituksi näistä nuivista. Heillä oli enemmistö ja he käyttivät sitä sumeilematta. Tuossa innossa heiltä unohtui vanha viisaus, että koskaan ei kannata ottaa selkävoittoa ja nöyryyttää toista osapuolta täydellisesti, Lindström kirjoitti)

        **********
        Jos Lindströmin mielestä nuiva siipi halusi antaa koston­hi­mos­saan opetuksen puolueen eliitille tietämättä ennalta äänestyksen lopputulosta miksihän Lindström kutsuu nuijalle siivelle suunnattua opetusta eliitin toimesta jossa hajottivat koko puolueen? Tuskin kostonhimosta vaan isänmaan edun vuoksi?

        En koskaan opi ymmärtämään Lindsrömin kuningaslausuntoja kuten jos ongelma kokouksessa oli se, että kokouksessa oli nuivien enemmistö miksi maltilliset (todella maltillisia eihän nuo tehneet muuta kuin hajottivat puolueen?) eivät sitten tuoneet vaikka selkärepussa Soinilaisia paikalle lisää?

      • taassipsukämmäs
        ns.kaappauksesta kirjoitti:

        ”Perussuomalaisten hajoaminen ei ollut mikään improvisoitu veto, vaan siitä oli keskusteltu hallituksessa jo touko–kesäkuun vaihteessa”, Nurmi sanoo.

        Ketkä asiasta keskustelivat?

        ”Hallituksen johtokolmikko (Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini).Tämä oli yhdessä mietitty toimintavaihtoehto siltä varalta, että Halla-aho voittaa.”

        http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005254580.html

        "Kaappaukseen" joka tuli siis täydellisenä yllätyksen siihen oli jo hyvissä ajoin varauduttu.

        Sipilä juuri kielsi tietäneensä asiasta ennen tiistaita ollessa jo matkalla Niinistön luo kun sai vasta tiedon asiasta. Ennen persujen kokousta heh heh..Sipilä sai siis tietää loikkauksesta ennen kohua nostattanutta tilaisuutta missä Soinilaiset ilmoitti erosta. Että näin..Persujen kokouksen jälkeen oli vasta soittanut sille pojanklopille että oletteko tosissanne käännyttyään sitä ennen takaisin peruen hallituksen eron.

        Miten meni niinku omasta mielestä?

      • hymy_poika_soini
        taassipsukämmäs kirjoitti:

        Väärin. Sipilä ei ollut vielä edes lähtenyt Niinistön luo saadessaan kuulla Soinilaisten loikasta kännykällä otetusta valokuvasta pöytäkirjasta joka meni Sipilän avustajalle. Luonnollisesti avustajalle eihän kyse ollut kuin hallituksen hajoamisesta ei Sipilälle joka ei edes tiennyt tarkkaa kelloaikaa 12:sta ja 13:sta välillä tms. koska oli niin perkeleenmoinen kiire pressan luo. Lähti matkaan ja VASTA matkaan lähdettyään soitti Saulille että kuuleppa kun Soini olisi valmis hajottamaan puolueen mitäs siihen sanot mitäpä tehhään? Niinistö sanoi tee mitä lystäät olen koiraa kusettamassa elä häirihe ja Sipilä ajatteli että lähempä tästä Saulin luo kun on niin komia ilma lennellä. Turussa vasta Sipilä soitti sille poikaselle nimeä en muista että kiinnostasko lähtiä hallitukseen? Persut olivat siis juuri hajonneet ja Sipilä soittaa sille pojalle ei Soinille että mitäs sitä sinne menenkö Saulia morjestamaan vai en?

      • MissäEUsielläongelmaJne
        hymy_poika_soini kirjoitti:

        Asia oli vuotanut toimittajalle ja ettei suunnitelma kaadu siihen Soini julkaisi blogin missä vannotti ettei ole se ihminen joka persut jättää. Läpi meni juoni ei paljastunut kaikkien uskoessa Soinia jota nauratti tiedostutilaisuudessa missä kerrottiin Soinilaisten loikkauksesta.

        https://yle.fi/uutiset/3-9671027

        Korkeatasoisia juttuja nämä uuden vaihtoehdon ihmiset viljelee. Viimeisimpiä se, missä Elo kertoi kuinka perussuomalaisten kokouksessa ei kumota eduskuntavaalien ääniä. Sen jo unohti kuinka niistä puolen miljoonan äänen antajista oli jo puolet jättäneet persut syistä miksi Halla-aholle ennustettiin voittoa. Muuttui kappaukseksi toteutuessaan natsien hyppiessä pöydällä ja jopa väkijuomia oli nautittu. Unohti myös sen, että ilman Halla-aholaisten ääniä Soinilaiset eivät koskaan olisi saaneet ministerinvirkoja jotka saadakseen uudestaan hajottivat puolueen. Nyt nämä Halla-aholaiset ovat siis natseja joiden kanssa nämä isänmaan pelastajat eivät halua olla missään tekemisissä kannattajien pettyessä Soinin hallituspolitiikkaan lopputuloksen ollessa se, että Soini ja kumppanit istuu audin kyydissä jatkossakin joita eivät olisi koskaan saavuttaneet alunperinkään ilman natsien ääniä. Mutta kuten todettua, arvomaailmat eivät kohtaa kahden vuoden hallitustaipaleen jälkeen minä nämä natsit jo istui hallituspuolueessa. Natsijohtajat jätti sotilaansa huutaen seuraavat kaksi vuotta eduskunnan parvelta opposition natsien perään. Elovaara aloitti jo.

        Vuosien kentien -kymmenien päästä tulee paljastuskirja missä kerrotaan kuinka hallitus oli ennalta varautunut Halla-ahon voittoon kauan ennen pj-vaaleja. Soinin loikkaus oli monista vaihtoehdoista se viimeinen johon piti myös lopulta turvautua. Valitettavasti vuosien päästä sen sijaan että asianomaiset jotka tiedon toimittajalle vuoti astuisi kameroiden eteen nyt.

      • nousee
        MissäEUsielläongelmaJne kirjoitti:

        SoiniTerholaisten kaappaus sataa Halla-ahon laariin, voi olla, että Perusuomalainen puolue nouseepääministeripuolueeksi.

      • yhtätyhjänkanssa
        nousee kirjoitti:

        SoiniTerholaisten kaappaus sataa Halla-ahon laariin, voi olla, että Perusuomalainen puolue nouseepääministeripuolueeksi.

        Et nyt oikein ymmärrä "isoa kuviota". Jos Halla-aholaiset tekee jytkyn seur. vaaleissa ei löydy puoluetta joka suostuisi heidän kanssaan hallitukseen lähtemään se varmistettiin nyt jo leimaamalla perussuomalaiset "natseiksi". Jos et huomannut lukea ensimmäistäkään lehtijuttua kuluvien viikkojen aikana aiheesta niin kävi jo nyt ei tarvitse edes odottaa seuraavia vaaleja. Esimerkkinä Orpo ilmoitti jo aikoja sitten ettei aio istua samassa hallituksessa Halla-ahon kanssa ja kuten aina ennenkin viimeisten kahden vuoden aikana Sipilä ja Soini peesasi. Soini sen takia että muuten ei olisi saanut salkkuaan ja Sipilä sen takia että ei olisi saanut maakuntia. Noin se on mennyt jo kaksi vuotta eikä se siitä miksikään muutu.

        "Natsit" kelpasi puoluejäseniksi kuten myös kannattajiksi joiden avulla Soini persut rakensi ja hallitukseen pääsi mutta Soinin jättäessä puheenjohtajuus eikä manttelinperijäksi eliitin toimesta valittu sitten voittanutkaan vaaleja "natseista" tuli ongelma joista piti päästä eroon mihin osallistui paitsi muut puolueet myös tasavallan presidentti valtamedian lisäksi.
        Huvittavin ilmiö kaikessa Soinia kaksikymmentä vuotta nälvineet toimittajat jotka siirtyi juuri Soinia tukemaan hänen tehdessä pesäero aikaisemmin hyväksymiinsä puoluejäseniin. Samat jotka ovat kaksi viimeisintä vuotta ilkkuneet kuinka Soini käänsi paitansa noustuaan hallitukseen "natsien" äänillä. Kaikilta unohtui jo, että mies joka perusti "natsipuolueen" Tony Halmeineen oli Soini joka edelliset hajoittaessaan nousi kansallissankariksi joka pelasti suomen "natseilta" eli perussuomalaisilta. Unohtui myös se, kuinka Soini hyväksyi "natsit" puolueessaan siihen asti kun salkku vaihtui oppositiopaikkaan. Raja tuli vastaan vasta siinä vaiheessa.

      • unohdithuomisen
        yhtätyhjänkanssa kirjoitti:

        paitsi, että 2019 vaaleissa Natsit sdaa jytkyt, joka ei sitä hyväksy joutuu opposiittioon, olkoon vaikka orpo tai lestasiipi keskusta, sitä ennen jo tämän vuoden puolella kaatuu Sote perustuslakivaliokunnan täytyrmäykseen valinnan vapauden ja julkisen yhtiöittämisen kokomus/keskustan vaatimuksien vuoksi, se ei tiedä hyvää 2019 vaaleihin, kuka lakirikkomus puoluetta äänestäis, sehän olisi vasten demogratiaa, demogratiasta josta Suomi ulkomailla tunnetaan!

      • rajatkiinn
        unohdithuomisen kirjoitti:

        sitä paitsi, että seuraavien 2vuoden aikana tulemme näkemään, että Halla-aho on todellinen Isänmaan etua ajava vastustaessaan pakolaisaaltoa suomeen, jota kokomus ja Keskusta puollustaa, terrori uhka nousee päiväpäivältä, uhkaako keskusta/kokomus puollustaa ja haluaa suomeen lisätä, sillä tulijoita riittää, eikä vähiten sitten, kun 3" syttyy tai sen esiaste isommassa tai pienemmässä mitassa.

      • äänestäverotulkomaille
        rajatkiinn kirjoitti:

        sitä paitsi, että seuraavien 2vuoden aikana tulemme näkemään, että Halla-aho on todellinen Isänmaan etua ajava vastustaessaan pakolaisaaltoa suomeen, jota kokomus ja Keskusta puollustaa, terrori uhka nousee päiväpäivältä, uhkaako keskusta/kokomus puollustaa ja haluaa suomeen lisätä, sillä tulijoita riittää, eikä vähiten sitten, kun 3" syttyy tai sen esiaste isommassa tai pienemmässä mitassa.

        tai, että kansa, etkä sinäkään, hyväksy Pörssiterveysyhtiöitten Suomen about 250 miljoonan terveys vuosi budejetin kaappausta, ei kokonaan aluksi vaan siitä se lähtee ja isonee, vain taivas on rajana Ulkomaan sijoittajien ahneudelle, em puollustaa Kokomus Keskustan tuella, on takuuvarmaa, ettei suomen veronmaksajat sitä hyväksy, mutta jos Diktatuurinen Suomen Tasavalta kansalaiset siihen pakotetaan ja hallitus syytää rahaa ulkomaan sijoittajille, niin minkästeet, kun äänesi annat kokomusta keskustalle!, rahan puutteessa infra rapistuu, ulkomaan ja omat yrittäjät pakenee, verotulot laskee hyvinvointi kääntyy pahoinvointiin, sairastavuus lisii lähetteet vähenee, ruumisarkun ja kukkien myyjät voi hyvin.

      • tätäethuomioi

        samaan aikaan EU lisää infran rapistumista, vaatimalla Suomen teille 35 m/100 tonnin rekkoja, myös kuormien korkeus kasvaa ja siltojen alikulku korkeudet ei riitä, on täysi hullun hommaa suomen rapistuneelle tiestölle vaatia isompi rekkoja ja kuormia kun nykyisilläkään rekkojen kurmituksilla Suomen tiestöt ei kestä, ei edes henkilöajoneuvoille saada rahan putteessa kuopattomia teitä. Siitä huolimatta Kerskusta ja Korkomusta nuolee EUta,unohtaen maatalouden kurimuksen ja päivittäise tilojen konkurssit EU /Trumppia puolustaen ja sen sanktioita ulkomaan vientiin, myös Suomen vienti Venäjälle lopahti ja tuhannet maatalous yrittäjät samoin.

      • teidän
        tätäethuomioi kirjoitti:

        areenaonvapaa

      • natsiallahi

        Tätä em vääryyttä puollustaa vankkumattomasti "Natsi Halla-aho, maahamme on hyökätty, eikä Keskusta lestaajat kuin myös pääomaa puollustava Kokomusta, karvaansa värähdä puolustaakseen Suomen juuri ja juuri toimeentulevaa Peruskansalaista, puollustuksen tekee Halla-ahon Perussuomalaiset, on aivan hyvä, että Perussuomalaisten mädännyt siipi UV paljastui, pitkään he jujuttivatkin perussuomalaisia päästäkseen hallitukseen, Pullustus-ministeriksi, Ulko-ministeriksi, Työ-ministeriksi ja voi keskittyä työhönsö josta ei mitään ymmärrä!

      • ylävirranlastu

        v2019 tuutta näkemään Perus-suomalaisten koston!

      • piikkimenikiinni

        "Tervemenoa uusi "UV kannustamaan EU- liittovaltiokehitystä ja antamaan lisää Kreikalle vastikkeetonta velkaa, siitä, em on pois Halla-ahon Perus-suomalaiset.

      • herranpaskaanastuneista

        .. ei ole mihinkään, ketkä olikaan ne jotka pelasti suomen 39-44, ne olivat perussuomalaiset jotka osasi kiväärin lukot ummessa silmin purkaa ja koota, jotka osasi liikkua metsässä, joilla oli nälkä siviilissä ja nälkä rintamalla, pyytäen kotoa vateapua ja teurastakaa sika ja laittakaa tännekkin potka, ja apua tuli muttei rikkailta kokomustilta, kuin se, että Pappilan ruustina huokasi talvisota päivänä kirkkoherralleen, "oi katso miten ihanasti koivut 40 pakkasella huureentuu, siel poikamme on hyvä taistella!

      • testosteroninvajaus
        herranpaskaanastuneista kirjoitti:

        .. ei ole mihinkään, ketkä olikaan ne jotka pelasti suomen 39-44, ne olivat perussuomalaiset jotka osasi kiväärin lukot ummessa silmin purkaa ja koota, jotka osasi liikkua metsässä, joilla oli nälkä siviilissä ja nälkä rintamalla, pyytäen kotoa vateapua ja teurastakaa sika ja laittakaa tännekkin potka, ja apua tuli muttei rikkailta kokomustilta, kuin se, että Pappilan ruustina huokasi talvisota päivänä kirkkoherralleen, "oi katso miten ihanasti koivut 40 pakkasella huureentuu, siel poikamme on hyvä taistella!

        "Käkistenkin aika menee kuntalaisten sukupuolielämän tarkkailuun ja kuntahalinto jää "313 tasolle!

      • aliasflankkila

        areenaonvapaa

      • aivanniinsiihenontultu

      • Anonyymi
        hillo-ja-tolppa kirjoitti:

        Tony Halme kyllä kelpasi Soinille jäsenmääriä kasvattamaan Halmeen kaltaisilla mutta kun audin kyyti oli vaihtumassa opposition takariviin häviäjänä ja omiensa hylkäämänä paita kääntyi taas.
        Kaappaus oli erikoisin tarina kaikessa Soinilaisten lokakamppanjassa kun vaalityötä teki molemmat osapuolet kuten asiaan kuuluu. Soini käytti siihen jopa istuvia ministereitä jotta saisi terhon puheenjohtajaksi vedellen kuitenkin naruja kuten aina ennenkin siinä missä Halla-aho taisi pitää jopa yhden nauhoitetun puheen netissä?

        Onneton meni Tony Halme dokumentissa möläyttämään kuinka hommasi edellisen ääniä itselleen tuomaan kun SMP:läisyys ei siihen riittänyt.

    • onkohyvä

      Nythän te jotka vaaditte persujen kaatavan hallituksen saitte mitä huusitte kuula punasena, mistä seuraava räksytys?

      • älä.juntti.hermostu

        No jos ihan tarkkoja ollaan kukaan ei ole vaatinut persujen hajoittavan hallitusta. Päinvastoin täällä on kerrottu jo aikoja sitten kuinka hallituksen kaataa SIPILÄ ja ORPO ja niin kävi.

        Kerro kuula punaisena tai valkoisena räksyttämällä tai viheltämällä mitä SINÄ olet mieltä perusteluista joilla SIPILÄ ja ORPO juuri hallituksen kaatoi? Halla-aho kun kertoi sitoutuvansa noudattamaan hallitusohjelmia jne. mutta sehän ei HALLITUKSEN KAATAJILLE kelvannut heh heh..Mitä siitä nyt tulee jos hallituspuolueet noudattaisi hallitusohjelmaa jonka noudattamista Sipilä erikseen muutama päivä sitten Halla-aholta vaati.

      • kokoajanparanee
        älä.juntti.hermostu kirjoitti:

        Halla-aholle olisi kelvannut hallitusohjelma RKP jo ilmoitti että se menee uusiksi jos Sipilä aikoo saada heidät persujen korvaajiksi heh heh..

      • jostarkkojaollaan
        älä.juntti.hermostu kirjoitti:

        No jos ihan tarkkoja ollaan kukaan ei ole vaatinut persujen hajoittavan hallitusta. Päinvastoin täällä on kerrottu jo aikoja sitten kuinka hallituksen kaataa SIPILÄ ja ORPO ja niin kävi.

        Kerro kuula punaisena tai valkoisena räksyttämällä tai viheltämällä mitä SINÄ olet mieltä perusteluista joilla SIPILÄ ja ORPO juuri hallituksen kaatoi? Halla-aho kun kertoi sitoutuvansa noudattamaan hallitusohjelmia jne. mutta sehän ei HALLITUKSEN KAATAJILLE kelvannut heh heh..Mitä siitä nyt tulee jos hallituspuolueet noudattaisi hallitusohjelmaa jonka noudattamista Sipilä erikseen muutama päivä sitten Halla-aholta vaati.

        sitähän sinä Soinilta vaadit lähe kälppiin kaaja hallitus nyt sen sait, onko sinulla huono muisti?

      • dementikolle
        jostarkkojaollaan kirjoitti:

        sitähän sinä Soinilta vaadit lähe kälppiin kaaja hallitus nyt sen sait, onko sinulla huono muisti?

        Näköjään on huono muisti koska en ole koskaan puhunut mitään siitä, että Soini hajoittaisi hallituksen päinvastoin olen toistuvasti kertonut ja kerron uudestaan kuinka hallituksen hajoittaa kokoomus&keput.

      • nojoosamase
        dementikolle kirjoitti:

        Näköjään on huono muisti koska en ole koskaan puhunut mitään siitä, että Soini hajoittaisi hallituksen päinvastoin olen toistuvasti kertonut ja kerron uudestaan kuinka hallituksen hajoittaa kokoomus&keput.

        niin nyt olet kertonut jonka kaikki tiesi kun Halla-aho voitti pj kisan ja Kokomuta hirtti ihtensä ennen Halla-ahon valintaa ilmoittamalla ettei Halla kelpaa heille, niin pelihän oli selvä, mutta kun Sopini aika vielä oli niin ainakin vihervasemmisto koitti kampittaa ps avulla hallitusta huutamalla kuulapunaisena Ps laskuun että...

      • pidätunkkis
        nojoosamase kirjoitti:

        niin nyt olet kertonut jonka kaikki tiesi kun Halla-aho voitti pj kisan ja Kokomuta hirtti ihtensä ennen Halla-ahon valintaa ilmoittamalla ettei Halla kelpaa heille, niin pelihän oli selvä, mutta kun Sopini aika vielä oli niin ainakin vihervasemmisto koitti kampittaa ps avulla hallitusta huutamalla kuulapunaisena Ps laskuun että...

        Kerroin välittömästi jo lauantaina kuinka Orpo potkii persut pihalle ja kaataa hallituksen enkä aio enää edes yrittää saada selvyyttä mitä helvettiä sinä yrität sönköttää kun ei noissa sinun jutuissa ole mitään järkeä ethän tuota enää edes tiedä ketä syytät ja mistä?

    • Qfguytr

      Ei kukaan pakota kokkepuja olemaan hallituksessa, lähtekööt niin suomi voi vielä pelastua. Luopioilla ei ole tulevaisuutta suistaa hyvinvointivaltiota seuraavien vaalien jälkeen

    • matuhallitus

      Kaatoiko kokoomuksen ja kepun matujen nuoleskelu hallituksen?

      • white-trash

        Ei vaan kokoomuslaisten ja kepujen rasismi kantaväestön edustajia (perussuomalaiset) kohtaan. Suomalaiselle roskasakille porvaristo näytti juuri kaapin paikan.

      • houraajalle
        white-trash kirjoitti:

        Ei vaan kokoomuslaisten ja kepujen rasismi kantaväestön edustajia (perussuomalaiset) kohtaan. Suomalaiselle roskasakille porvaristo näytti juuri kaapin paikan.

        se sinun "roskasakki kaatoi hallituksen, että kukahan se kaapinpaikan näytti ja kenelle

      • laskekymmeneen
        houraajalle kirjoitti:

        se sinun "roskasakki kaatoi hallituksen, että kukahan se kaapinpaikan näytti ja kenelle

        Samaa mieltä mutta pointti oli siinä ettet sinä ymmärtänyt vitsiä mikä edellinen viesti oli. Tai ei se ollut edes mikään vitsi perussuomalaiset ovat jatkossa ali-ihmisiä jotka ei kelpaa herraskansan hallituskumppaniksi. Viesti oli enemmän kuin selvä.

        Syyt edelliselle kaivetaan muinaishistoriasta jälkikäteen kunhan kerkiävät eli Halla-ahon vuosia vanhoja kantoja käytetään lopulta syinä sille, miksi hallitusohjelmaa itse rikkovat (alkoholilaki yms) laittoivat Halla-aholle ehdoksi hallitusohjelman noudattamisen minkä edellinen hyväksyi mikä ei sitten riittänytkään edellisille. Mikä naurettavinta nämä jotka vaati juuri Halla-ahoa noudattamaan hallitusohjelmaa joutuu kohta kirjoittamaan hallitusohjelman uusiksi jos aikovat välttää uudet vaalit. Yhtä kuin ihan helvetinmoinen soppa ja itseaiheutetusti koska kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajat eivät osanneet laskea kymmeneen ennen avautumisiaan vaalien jälkeen. EI sitten pitänyt pokka eikä aikaisemmin sanomisista voineet perääntyä ja lopputulos on edellämainitun kaltainen.

        Orpo vie kepu vikisee mielenkiintoista seurata miten paljon kepun pitää vielä tulla vastaan hallitusohjelmasta välttääkseen uudet vaalit? Jos joku ei ymmärtänyt tilanteen koomisuutta Sipilä potki juuri Halla-ahon pihalle joka lupautui noudattamaan hallitusohjelmaa sillä lopputuloksella että hallitusohjelman sisältö menee ainakin osittain ihan uusiksi. Kokoomus taas niskan päällä kuten tähänkin asti lehmäkauppojen jälkeen.

      • Paska_lentää_jo
        laskekymmeneen kirjoitti:

        Kivittäjät on jo vauhdissa potkuille kerrottiin syiksi jo mm. eu vastaisuus vaikka kansalaisäänestystä vaati Terho ei Halla-aho. Terho olisi kelvannut Sipilälle ja Orvolle Soinin manttelinperijäksi sylikoira 2:ksi Halla-aho ei siihen olisi koskaan suostunut siksi päätös hallituksen hajottamisesta tehtiin noin kolme minuuttia äänestystuloksen julistamisen jälkeen. Korjaan, neuvotteluita (epävirallisia) oli käyty oppositiopuolueiden kanssa jo ennen vaaleja JOS Halla-aho sattuu voittamaan. Homma (hallitus nurin) se oli siis selviö jo aikoja sitten Halla-ahon voittaessa nyt vain keksitään syitä millä perustella edellinen.

      • tilanneonpaha
        Paska_lentää_jo kirjoitti:

        nyt kun hallitus on ajanut ja hirttänyt itsensä ja rukoilee KD ja Henrigsonia apuun niin em ei ole kiire, kts "kaikessa rauhassa" sanoi Rkp, mitä maksaa kepukokomus, että hallitus pelastuu, miten se Vaasan aluesairaala perustukset huojuu uudessa sotessa

      • Orpoviemuutvikisee
        tilanneonpaha kirjoitti:

        nyt kun hallitus on ajanut ja hirttänyt itsensä ja rukoilee KD ja Henrigsonia apuun niin em ei ole kiire, kts "kaikessa rauhassa" sanoi Rkp, mitä maksaa kepukokomus, että hallitus pelastuu, miten se Vaasan aluesairaala perustukset huojuu uudessa sotessa

        Vaihtoehdot rajoittui edellä mainittuihin. Sekä sdp:n, vihreiden että vasemmistoliiton puheenjohtajat ovat vailla uusia vaaleja mikä kelpaa kd:lle ja rkp:lle enemmän kuin hyvin. Uudet vaalit välttääkseen molemmat edellisistä saa jotain "pientä" tupaantuliaislahjoina ja se siitä. Asia mikä kiinnostaa on vain se, mitä kokoomus tällä kertaa kepulaisilta kiristää?

    • psjytkyy

      nyt kustaat saa veroisensa KD voitte weisata samasta v-kirjasta, ellei Ville Vihreä vaadi uutta vaalia, silloin tulewi jälleen jytky!

    • eikämenevieläkään

      nyt kustaita wttaa, ei menny kuin stömsöössä

      • Orpo.teki.sen.taas

        Kokoomus vie ja kepu vikisee. Jälleen kerran.

    • eikeisarillaolevaatteita

      siinä Sote alkaa vanheta, kun suomut silmistä tippuu!

      • ughhtaas

        itseasiassa perustulakivaliokunta jo tyssäsi Sipilän julkisen yhtiöittämisen, kuin minäminä tiesin jo sen tammikuussa.

      • nytsyntyyaitoakilpailua
        ughhtaas kirjoitti:

        itseasiassa perustulakivaliokunta jo tyssäsi Sipilän julkisen yhtiöittämisen, kuin minäminä tiesin jo sen tammikuussa.

        eli se tietää sitä, että julkisen hoitotaxat ei tule olemaan samat pörssitaxjojen kanssa.

    • Niksulantelsu

      Sipilä ei siis ole halukas noudattamaan edes omaa hallitusohjelmaa? On meillä aika pelle kapelimestarina.

      • eivalmistusote

        niin on sipilät, Halla sanoi, että hallitusohjelma kelpaa, mutta vain se joka on sovittu, se ei taasen kelvanut Sipilälle, eli se pakkivaihe lipsahti jakolaatikossa päälle ja siihen kaatu hallitus, eli kokomusta aloitti ja sipilä taputteli loput, Ps ei kaatanut hallitusta, vaan kokomusta kompastu hallaan ja sipilä painoi päälle ettei nouse, sipilä pääsi kuittaileen keisari kokomustalle..

      • vaihtoehtoinen-totuus

        Ei peruta jätetään toteuttamatta. Sipilä painotti useaan otteeseen kuinka ei aio tulla yhtään vastaan siinä, että hallitusohjelmaa muutettaisiin. Edellinen oli ehto Halla-aholle hallituksessa jatkamiseen ja kun Halla-aho vaatimuksen täytti Sipilä teki Soinit ja käänsi paitansa. Nyt sitten kaivellaan historiaa mitä Halla-aho joskus mennyt möläyttämään yms. joita sitten käytetään tekosyynä sille, että pääministeripuolue joka ei itse noudata hallitusohjelmia kippasi persut pihalle koska kokoomuslaiset sanoi heti vaalien jälkeen ettei he aio Halla-aholaisten kanssa leikkiä samalla hiekkalaatikolla. Sipilä luonnollisesti totteli ettei joudu uusien vaalien jälkeen luovuttamaan pääministerin asemaa Orpolle minkä yhteydessä keput saavat unohtaa maakuntansa.
        Edellinen kepusirkus on taas näitä kepulaisten omantunnon kysymyksiä kuten esim. hallitusohjelman mukaisen alkoholilain kumoamisen yhteydessä. Oli kirjattu hallitusohjelmaan ja kun oli nuijan kopautuksen vuoro heräsi kepujen omatunto että ei saatana eihän me nyt vahvaa kaljaa ruokakauppoihin päästetä. Humoristeja keput. Ehto Halla-aholle oli hallitusohjelman noudattaminen joka ei koske heitä itseään.

    • Minähän_sanoin_jne

      Soinilaisten vuoro ryömiä koloista esille jälkiviisastelemaan. Juuri ne jotka puheenjohtajaäänestyksen jälkeen marssi kokoussalista ulos varmistaen siten että Halla-aholaisille meni myös varapuheenjohtajuudet.

      Soinin käsissä vaatimattomasti persujen tulevaisuus vuorostaan. Lensi pihalle lauantaina persujen johdosta tehden epävirallisen paluun muutama tunti sitten. Soinin käsissä hajoaako persut ei Halla-ahon.

    • lisäälainaa

      as kolomanteen, tämä "Kempeleen ovet "Tervetuloa, tulee suomen kansalle niin kalliiksi, että sinne meni leikatut ja tulevat leikkaukset eikä piisaa nekään, Halla-aholla on nyt maahanmuutovastaisuus -kansa takana muuttaa tämä äärimmäinen hulluus ottaa vastaan kaikki tulevat ja tulevista syntyjät elätettäväksi, olemme "Kreikan tiellä Piikki on auki!..vieläkin!

    • Qfguytr

      Rosvoporukka pääsi tavoitteeseensa. Uudet vaalit tai muuten demokratia ei toteudu. Jos kokkeput juonii hyvävelihallituksen, on se äänestäjien aliarvioimista sentään yli neljännesmiljoonaa. Nämä rosvokapitalistit ovat epäsuvaisevaisuudessaan omassa luokassaan

      • lyödäänkuinsikaa

      • lyödäänkuinsikaa
        lyödäänkuinsikaa kirjoitti:

        Ei tule uusia vaaleja RKP ja KD korvaa persut ja se oli sitten siinä se.

        https://crop.kaleva.fi/XxV_Y5aSmyqEG2vTp1U33T3Gkvo=/smart/http://kuvat.kaleva.fi/cartoons/aa7af4512431433eaaed38a00efea6d3.jpg

        Parasta aikaa selitellään live lähetyksessä sitä, minkä Orpo toi jo julki lauantaina VÄLITTÖMÄSTI perussuomalaisten puheenjohtaja vaalien jälkeen missä edelliset menetti joojoo-miehensä saamatta Terhoa manttelin perijäksi edelliselle jatkamaan joojoo-linjalla kuten edeltäjänsäkkin.

        Niin että persujen potkiminen tuotiin jo julki lauantaina Orvon toimesta ja nyt on selityksien vuoro.

      • kröhömm
        lyödäänkuinsikaa kirjoitti:

        Niin että persujen potkiminen tuotiin jo julki lauantaina Orvon toimesta ja nyt on selityksien vuoro.

        Lauantaina Orpo kertoi ettei kokoomus suostu jatkamaan persujen kanssa hallitusyhteistyötä Halla-ahon ollessa johdossa. Noin tunti sitten kokoomus ilmoitti Kokoomuksen eduskuntaryhmän tukevan pääministeri Sipilän esitystä hallitusyhteistyön päättämisestä perussuomalaisten kanssa heh heh...

    • Entinensuomi

      Historia saattaa toistaa itseään sadan vuoden takaa. Elementit ovat suhteessa samat kuin silloin kansan kahtiajakautumisen suhteen. Kokkeppulit leikkii tulella

      • jälleenPspelasti

        saa sitä ihmetellä, miten suomenkansa kumartaa rosvojaan jotka putsaa kaiken, tai antaa putsattavaksi, mutta ei kaikki kumarra, Ps -ydin näytti karvansa!

    • kaksinaismoralisminjuhl

      No niin "jytkyt". Omin sanoin miltä se nyt tuntuu kun keskusta ja kokoomus kertoi juuri koko maailmalle kuinka te ette lukeudu ihmisten joukkoon joiden kanssa edelliset suostuu istumaan samassa hallituksessa?
      Ei sen puoleen ette olisi kelvanneet muutenkaan jos Soini ei olisi kääntänyt paitaansa hyläten perussuomalaisuuden ryhtyen ajamaan keskustan ja kokoomuksen etuja ministerinsalkun saadakseen.

      Sitten vain kd:lle alkoholilaki nurin ja rkp:lle oma sairaala maakuntamalliin ja se oli siinä. Rasistit arvomaailmaerojen takia korvataan vähemmistöseksuaalien ihmisarvojen polkijoilla. Tiedä sitten missä se oleellinen ero näiden kahden välillä oikein on molempia kun yhdistää samat arvomaailmat pimeältä keskiajalta. Kait se kepulaisille ja kokoomuslaisille on mieluisampi vaihtoehto kivittää homoja maahanmuuttajien sijaan en tiedä?

    • porukat-jättää

      Näihän siinä kävi persut meni päreiks!

      • Vihdoinkinnuoleminenlopp

        Missä se uutinen oli? Persuthan hajosi jo siinä vaiheessa kun Soini jätti hukuttamansa laivan peesaten juoksupoikaansa manttelinperijäkseen jotta hänellä itsellään säilyisi ministerinsalkku. Se oli juuri se temppu millä Soini lopullisesti hajoitti puolueensa kaikkien syyttäessä siitä Halla-ahoa joka oli vain syy seuraus ilmiön lopputulema. Miksi kukaan ei kysy miksi Halla-aho voitti ylivoimaisesti puheenjohtajavaalit?

        Arvomaailma oli sana mikä jäi mieleen tiedotustilaisuudesta ja hattua nostan persuille kotiin palaamisesta. Kyllä hävetti persujen puolesta kuluneet kaksi vuotta hallituksessa mikä meni kokoomuksen ja keskustan perseen nuolemisen parissa.

    • felixsteiner

      En tiedä pimeästä keskiajasta mut nyt tulee esiin reaalipolitiikka ja näkyypä tälläkin olevan kannatusta suomessa. Ylipäätään mitä auttaa tuoda Euroopaan vaikkapa 5miljoonaa pakolaista kun eri maihin kohdealueille jää satoja miljoonia ihmisiä eikö olisi parempi auttaa ihmisiä lähialueille niin silläkin rahalla mitä on käytetty viimeaikaisten 30tuhanteen pakolaiseen suomessa olisi kyllä varmaan elätetty ja autettu 10kertainen määrä ihmisiä lähialueille. Sit on vielä nämä pakolaisten tekemät väkivallanteot, yksikin raiskaus on liikaa, näihin pitää yhteiskunnan puutuua jyrkästi totuuson että vaikka Sipilä ja Orpo kuinka höpöttävät inhimillisyydestä niin onko tämä pakolaisten käyttäytyminen inhimillistä suomalais naisia kohtaan

    • felixsteiner

      Nyt nimellisesti Keskustavetoinen (kun pääministerikin on enemmän oikealla kuin kokoomus) Kokoomuksen johtama hallitus pääsee kurmoottamaan normaali suomalaisia kun Ps on poissa jarruttamassa etenkin jos tilalle tulee RKP jolla ei ole muuta moraalia kuin päästä hallitukseen.

      • aatesokealle

        Persut hajosi juuri siitä samasta syystä mistä RKP:a edellä syytät. Soini hylkäsi kannattajansa HETI hallitukseen noustuaan ja juuri siitä samasta syystä lauantaina persulaiset potki Soinilaiset pihalle. Asia minkä sinä toit itse esille juhliessasi Halla-ahon voittoa mutta jonka taas unohdit tapojesi mukaisesti. PS ei todellakaan jarruttanut Sipilän ja Orpon hankkeita päinvastoin oli juuri se taho joka perseen nuolemisella edelliset hankkeet mahdollisti. Jarru voitti puheenjohtajavaalit ja siksi persut siirrettiin juuri oppositioon räkyttämään.

      • brysselinsuhteet
        aatesokealle kirjoitti:

        asiahan on niin, että molemmat sipilä ja orpo pelkäsi europarlamentikkoa, koska istui Brysselissä

    • onkositnaipoteltu

      no onko kustaleeveillä?

    • Karhunpalvelus_

      persut sai marttyyrinsa. Sitten vain jytky 3:sta odottelemaan jos ei Soinilaiset ei onnistu sössimään sitäkin.

      • hyvällämallilla

        niimpä, nyt on Ps hyvä johtaja, peruskansalaiset luottaa, kentä on selkeytynyt, teurat on lähteneet.

      • toiveajatteluapaskapuhet
        hyvällämallilla kirjoitti:

        niimpä, nyt on Ps hyvä johtaja, peruskansalaiset luottaa, kentä on selkeytynyt, teurat on lähteneet.

        Kaikkia muuta kuin hyvällä mallilla mutta jo huomenna pitäisi hidasmielisten persujen tajuta kuinka oli parempia tulla potkituksi pihalle nyt kuin kahden vuoden päästä kuin loppuun poljettu horo. Nyt on vain vähän paikat hellännä kun kepu ja kokomusta veti vuoronperään persuja p...rseeseen.
        Persut eivät menettäneet ei niin mitään joutuessaan oppositioon saamapuolella oli vain ja ainoastaan kokoomus ja keskusta. Siksi Soinilaiset sai lähteä eikä Halla-aholaisista kukaan edes uskonut pääsevänsä hallitukseen ei nyt jauheta paskaa. Sen Orpo sanoi jo aikoja sitten että Halla-aholla ei ole mitään asiaa hallitukseen minkä jokainen Halla-ahoa äänestänyt myös tiesi. Ja mitä Halla-ahoon tulee hänen roolinsa helpottui dramaattisesti voi olla että jopa toivoi potkuja perseelle minkä päälle on erinomaisen helppo lähteä rakentamaan ihan oikeaa Halla-aholaisten persuja. Kun vain älyäisivät potkia rasistit pihalle laatien tiukat ehdot omien toiminnalle minkä muille myös julki tuovat niin olisivat seuraavissa vaaleissa juhlimassa seuraavaa jytkyä. Helvetin tollot kun puhuvat ääneen mitä ajattelevat kaikkien muiden puolueiden edustajat pitää mölyt mahassa saaden siten hankkeensa maaliin koska tietävät miten politiikka nimistä peliä pelataan.

      • missäsinullahirttää
        toiveajatteluapaskapuhet kirjoitti:

        Taas sinä annat mielikuvituksen laukata, tai siis sinun päästäsihän se tulee, että siitä vain, on vain aina hauska lukea, kun sinä lämpnet aina niin nopian sopivasti..
        Halla-ahohan sanoi kai 10x, että hallitusohjelma sopii, kun vain se on se mikä alunperin sovittu on, no silloin säikähti Sipilä ja Orpo ja riitauttivat itsensä potkasten hallituksesta itse itsensä ulos, Halla-aho ei riitauttanut.
        Mitä tulee Ps "rasisteihin, niin tottakai neon, kun vastustavat Syyrian sodan pakolaisia ylimäärin yli suomen kestokyvyn nyt jo 63000 on tullut osa niistä palautettu osa on pitkin mantuja piilossa ja saattaa joukossa olla oikeita radisteja, seon niin helpoo huutaa rasistukseksi jos ei kumarra raharosvoja.
        Kyllä ps jytyky tulee meitä eläkeläisiä siis taviksia vielä on ja lisää jokapäivä tulee vaikka poistuma on aika korkea ollut sotaveteraanien vuoksi, kaikista huolimattaa, jytky tulee!

    • LokaLentää

      Lokalingot juhlii purkaen persuja kohtaan kahden vuoden aikana patoutuneet vihansa. Ohessa ehkä typerin kaikista artikkeleista joita on jo valita asti :
      _________________________________________________

      http://www.hs.fi/junkkari/art-2000005251056.html

      "Halla-aho pakotti Sipilän ja Orpon heittämään perussuomalaiset hallituksesta – Halla-aholle sopivat kaikki hallituskumppaneiden vaatimukset

      Halla-aho teki kaikkensa, että perussuomalaiset saisivat marttyyrin viitan.
      AAMUPÄIVÄN tapaamisessa pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Halla-aholle sopivat kaikki Sipilän ja Orpon vaatimukset.
      Tiettävästi tapaamisen aikana Juha Sipilä ja Petteri Orpo kysyivät yksi kerrallaan, käyvätkö hallitusohjelman keskeiset linjaukset Halla-ahon perussuomalaisille.
      Kaikkiin kysymyksiin Halla-aho vastasi kyllä.
      Halla-aho vastasi tiettävästi myös kyllä kysymykseen, voiko perussuomalaiset jatkaa hallituksessa nykyisellä ministeriryhmällä. Näin ollen Halla-aho olisi valmis hyväksymään myös edellisen puheenjohtajan Timo Soinin jatkon ulkoministerinä.

      Kyse on poliittisesta näytelmästä, jossa Halla-aho halusi pakottaa keskustan ja kokoomuksen heittämään perussuomalaiset pois"
      ____________________________________________

      Löytääkö joku muu millä tavoin Halla-aho pakotti potkimaan persut pihalle hyväksyessään kaikki Sipilän ja Orpon vaatimukset jopa ministerisalkun säilymisen Soinilla? Ei niin mitään järkeä missään jos Soinilaiset olisivat jatkaneet ministereinä kuten edellä tiettävästi todetaan...

      • papukaijat

        En enää muista kuka ensimmäisenä keksi liittää Halla-ahoon marttyyriviitan mutta kuten aina ennenkin samaa alkoi toistamaan monen moni muukin kuluneen päivän aikana syyllistäen siten Halla-ahoa kokoomuksen ja keskustan hallituksen hajottamisesta.

      • 234543

        Orpo kertoi aikoja sitten, ettei aio Halla-ahon kanssa istua samassa hallituksessa. Perusteluina mm. se, ettei 15 vuotias suomalainen musliminuori radikalisoituisi Halla-ahon istuessa hallituksessa heh heh..Joka tapauksessa persujen potkut hallituksessa oli jo ennalta päätetty kauan ennen puheenjohtajavaaleja kokoomuslaisten huomatessa kuinka Halla-ahon suosio alkoi kasvamaan. Asiasta on mustaa valkoisella netti täynnä eri lehtiartikkeleissa joissa Orpo kertoo kuinka persujen hallitustaival on ohi Halla-ahon voittaessa. Sen jälkeen viittaukset Halla-ahon marttyyriytymiseen ovat lähinnä surkuhupaisia.

    • 3456765

      Halla-aho voisi vielä pelastaa tilanteen ilmoittamalla huomenna kuinka persut sitoutuu edelleen noudattamaan hallitusohjelmaa minkä lisäksi ministereinä persujen osalta jatkaa samat Halla-ahon sekä varapuheenjohtajien yhtyessä edelliseen. Esitys mitä Sipilä eikä Orpo voi olla hyväksymättä.

      Toinen vaihtoehto on hallitusohjelman muutokset RKP:n ja KD:n vaatimuksesta kolmannen ollessa uudet vaalit.

      • hallahotekisisoinit

        ei persukenttä anna tuon tapahtua sen jälkeen kun halla ahon äänesivät johtoon että pääsisivät soinista ja soinilaisista (ministerit) eroon?

      • valinnanvapauteen
        hallahotekisisoinit kirjoitti:

        ei persukenttä anna tuon tapahtua sen jälkeen kun halla ahon äänesivät johtoon että pääsisivät soinista ja soinilaisista (ministerit) eroon?

        myös sote kaatuu

      • hyötyjääsaamata

        RKP sairaalan säilymisen vaatimus hallitukseen maksusta on turhaan, kun Sote kaatuu, sairaraala jää.

      • kaikki-pelissä
        valinnanvapauteen kirjoitti:

        myös sote kaatuu

        Kuinka kepu:n kunniapuheenjohtaja VÄYRYNEN tulee vaikuttamaan seuraaviin vaaleihin ja Sipilän edesottamuksiin. Tämähän vaikuttaa vahvasti kuntapolitiikaan, myös kärsämäkeen.

      • kostoelää
        kaikki-pelissä kirjoitti:

        Kuinka kepu:n kunniapuheenjohtaja VÄYRYNEN tulee vaikuttamaan seuraaviin vaaleihin ja Sipilän edesottamuksiin. Tämähän vaikuttaa vahvasti kuntapolitiikaan, myös kärsämäkeen.

        Väyskällä on iskunpaikka!

      • 12.6-13.6.2017

        "3456765
        12.6.2017 22:04
        Halla-aho voisi vielä pelastaa tilanteen ilmoittamalla huomenna kuinka persut sitoutuu edelleen noudattamaan hallitusohjelmaa minkä lisäksi ministereinä persujen osalta jatkaa samat"

        XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

        13.6.2017 http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252113.html

        XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

        Jälkiviisastelua mutta persut eivät olisi hajonneet jos Halla-aho olisi antanut Soinin pitää salkkunsa.

      • protestiäänestys
        12.6-13.6.2017 kirjoitti:

        "3456765
        12.6.2017 22:04
        Halla-aho voisi vielä pelastaa tilanteen ilmoittamalla huomenna kuinka persut sitoutuu edelleen noudattamaan hallitusohjelmaa minkä lisäksi ministereinä persujen osalta jatkaa samat"

        XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

        13.6.2017 http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252113.html

        XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

        Jälkiviisastelua mutta persut eivät olisi hajonneet jos Halla-aho olisi antanut Soinin pitää salkkunsa.

        ehkä niin mutta jos halla olisi antanut soinin pitää salkkunsa hän ei olisi tullut valituksi pj:ksi. Se kun oli se syy miksi soinin hallituspolitiikkaan kypsyneet edellistä äänesti hallan kertoessa että soini saa sanoa salkulleen hei hei. Protestina ja muutosta saadakseen mitä he todella saivat mutta ei senkaltaista kuin odottivat. Asia minkä soinilaiset käänsi päälleen demonisoiden hallat millä oikeuttivat temppunsa eli persujen hajottamisen kun soinilta meni salkku ja se piti saada takaisin.

    • siperiakutsuu

      olimitenoli, Sipilän lähtölaskenta on alkanut

      • lyhytmuisti

        Ainakin unohti nykyisen lammaslauma opposition aikana mikä perkele persu on oppositiossa. Itse pääperkele aikaisemmin oppositiossa ja jatkossa astetta pahempi kuin aikaisemmin nalkuttava jätetty katkera exä. Voi sitä vittuilun määrää kunhan persut toipuu potkuista ja kokoaa rivinsä sitten se räksytys alkaa ja sen Sipilä&co jo unohti mitä se tarkoittaa. Ei mene kauan kun keskustalle ja kokoomukselle selviää kuinka tuli mokattua kun Linströmmit ja kumppanit salista alkaa rkp:n ja kd:n tätejä pommittamaan yms.

      • kenttäkostaa
        lyhytmuisti kirjoitti:

        jakaantuu se kustaakin leeviläisiin ja alkkiolaisiin Väyrysiin kun vaalit tulee

      • OngelmatVastaAlkamassa

        sitten kun sote/maakuntauudistukset vielä kaatuu niin voi pojat sitä persujen kettuilun määrää. Paljon isompi riski jatkaa heikon RKP:n ja KD:n kanssa kuin epävarman mutta vahvan persun. Ajankohtakin pahin mahdollinen perustuslakivaliokunnan ilmoittaessa samoihin aikoihin kun Sipilä nimeää uuden hallituksen kuinka hommat kusee. Persujen puheenjohtajavalinnan muodostama kriisi hallitukselle kun on paljon pienempi kuin mitä tulossa on.

        Ihan kaikki hallituspuolueet ovat odottaneet jo kaksi vuotta kuinka persut lentää hallituksesta asia minkä kaikki jo unohti. Siksi se oppositio on ollut "lammaslauma" mutta kun nyt RKP ja KD korvaa persut oppositiota ei enää pitele mikään ja omaa mahdollista pääsyä hallitukseen pelkäämättömät "herää unestaan".

        Persuille oli parempi ottaa puukosta selkään nyt eikä kahden vuoden kuluttua. Ei mene kauan kun kepujen riveistä alkaa paska lentämään persuja kohtaan koska persut pudotti keput oppositioon mitä keput eivät todellakaan ole unohtaneet. Kaikkonen vittuili jo aamuteeveessä minkä kerkesi nauttien suuresti persujen pudottamisesta oppositioon eikä ole ainoa lisää on tulossa.

        Puukosta tuli - keskusta pettää aina.

      • eikosta
        kenttäkostaa kirjoitti:

        jakaantuu se kustaakin leeviläisiin ja alkkiolaisiin Väyrysiin kun vaalit tulee

        Sama asia alkiolaisuus ja leeviläisyys. Palaavat vain harharetkeltään Sipilän sukeltaessa takaisin alkiolaisuuteen kokoomuksen linjoilta mitä Sipilä ajaa.

        Ei kepukenttä kosta siinähän se ongelma. Se vain siivoaa mokaajansa yksi toisensa jälkeen Brysseliin pois silmistä pois mielestä tyyliin. Siellä ne Kiviniemet, Jätteenmäet jne. ovat keskustan roskakorissa. Eihän ne saa edes Väyrystä pihalle joka viimeksi irtisanoutui Niinistön tukemisesta koska osallistui persujen mustamaalaamiseen.

      • Korjaus
        OngelmatVastaAlkamassa kirjoitti:

        sitten kun sote/maakuntauudistukset vielä kaatuu niin voi pojat sitä persujen kettuilun määrää. Paljon isompi riski jatkaa heikon RKP:n ja KD:n kanssa kuin epävarman mutta vahvan persun. Ajankohtakin pahin mahdollinen perustuslakivaliokunnan ilmoittaessa samoihin aikoihin kun Sipilä nimeää uuden hallituksen kuinka hommat kusee. Persujen puheenjohtajavalinnan muodostama kriisi hallitukselle kun on paljon pienempi kuin mitä tulossa on.

        Ihan kaikki hallituspuolueet ovat odottaneet jo kaksi vuotta kuinka persut lentää hallituksesta asia minkä kaikki jo unohti. Siksi se oppositio on ollut "lammaslauma" mutta kun nyt RKP ja KD korvaa persut oppositiota ei enää pitele mikään ja omaa mahdollista pääsyä hallitukseen pelkäämättömät "herää unestaan".

        Persuille oli parempi ottaa puukosta selkään nyt eikä kahden vuoden kuluttua. Ei mene kauan kun kepujen riveistä alkaa paska lentämään persuja kohtaan koska persut pudotti keput oppositioon mitä keput eivät todellakaan ole unohtaneet. Kaikkonen vittuili jo aamuteeveessä minkä kerkesi nauttien suuresti persujen pudottamisesta oppositioon eikä ole ainoa lisää on tulossa.

        Puukosta tuli - keskusta pettää aina.

        Ihan kaikki OPPOSITIOpuolueet ovat odottaneet jo kaksi vuotta kuinka persut lentää hallituksesta asia minkä kaikki jo unohti. Siksi se oppositio on ollut "lammaslauma" mutta kun nyt RKP ja KD korvaa persut oppositiota ei enää pitele mikään ja omaa mahdollista pääsyä hallitukseen pelkäämättömät "herää unestaan".

    • leeviläistensyöpäpuhkiaa

      Kyllä kustaa kentäväki on viiimesenpäälle kyllästynyt leevikustaan jambbasuun

      • tottamutta

        Siinäpä se. Kuntavaleissa esim. keskustan ehdokkaat oli juuri se taho joka kannatti vähiten kaikista puolueista sote/maakunta uudistusta. Ymmärrettävästi maakuntauudistuksen viedessä heiltä vallan ja rahat..Ero persuihin on vain siinä, ettei ne potki johtajiaan pihalle vaikka miten vituttaisi. Sitä se herranpelko teettää. Kepu on vieläkin shokissa Sipilän myydessä julkinen sotesektori Stubille lehmäkaupoissa mutta pitävät mölyt mahassa ettei mene taivaspaikka. Tappiin asti katsovat mistä kaikki muut saisi ottaa oppia. Kuten siitäkin miten keput tappelee suljettujen ovien takana siinä missä muut lehtien etusivuilla.

        Ei yksin kenttä SIpilän suurimmat vihamiehet löytyy hallituksen kepuista ja niitä piisaa. Asia minkä kepu on pitänyt kiitettävästi maton alla mutta toistan. Sipilän suurimmat vihaajat löytyy keskustan riveistä. Ymmärrettävästi Sipilän ajaessa kokoomuspolitiikka unohtaen alkiolaisuuden nimittäen kokoomuslaisen keskustan ministeriksi. Sitten vielä kehtasi sanoa kuinka persujen ministereiksi ei voi tulla kuka tahansa.

        Kepu on kiero. Sipiläkin on vain yksi pelinappula mitä kepu on käyttänyt hyväkseen sata nolla. Pekkarinen olisi potkinut helvettiin jo alussa mutta kun suosio alkoi nousemaan hiljennettiin. Heti vaalien jälkeen oppositiossa maakuntamallin haudannut Sipilä pakotettiin junttaamaan maakuntamalli läpi tai on entinen puheenjohtaja. Siksi se panikoi ja teki lehmäkaupat Stubin kanssa minkä jälkeen kokoomus on ollut niskan päällä ja tulee olemaan. Se kun oli kokoomus joka potki juuri persut pihalle ei Sipilä. Nukkeministeri Sipilä on sillä erolla että asianomaisen taipumuksille sooloilla ei tahdo keput mahtaa mitään. Se muuttui kun kuntavaalit meni penkin alle. Se oli siinä ja siinä että Sipilä oli jo lentää pihalle mutta aika ei ollut sopiva maakuntamallin ollessa lähellä maaliaan. Niin että ei Sipiläkään ole kepuille kuin pelinappula. Jos hommat kusee saat nähdä kuinka kultapoju ei pääse edes brysseliin minne kepu hautaa kaikki muut epäonnistujansa.

    • mepiksi

      kyllä se Sipilä kelpaa Brysseliin, siellähän neo kustaan muutkin tyrineet pakosalla.

      • RahanRakastaja

        ei se jouda brysseliin vaan hyppää takaisin bisneksiin alkaen takomaan rahaa uudistuksilla joita itse oli hallituksessa läpi viemässä. Siksi se kepu niitä maakuntamalleja on mm. tekemässä muiden uudistuksien sijaan. Arvaappa ketkä kerää hillot maakunnissa joita johtaa keput ja jonne valtion miljoonia ohjataan kepujen uudistuksien kautta kuten esim. bio talous? Yhteisen hyvän nimissä en sitä kiellä mutta valtion kassasta lapataan kohta kymmeniä ja satoja miljoonia bisneskepulaisille. Suomi nousuun eläkeläiset polvilleen ja miljoonat hyväveliverkoston kautta omille. Sopivasti Lintilä nimitettiin juuri elinkeinoministeriksi jotta rahahanat saavat auki. Kokoomuslaisen ollessa ekm ei herunut nyt heruu. Kuntakepulit polvilleen siinä sivussa mutta mitä väliä kun keskustan herraosasto porskuttaa ja nauraa matkalla pankkiin. Jos joku oli jo unohtanut maata johtaa tällä hetkellä bisnesmiehet jotka pelaa kaikessa vain ja ainoastaan omaan taskuun. Meneillään olevissa hallitusneuvotteluissakin kepu ilmotti jo pitävänsä kiinni maakunnistaan ja kokoomus siitä, että sotemarkkinat avataan yksityisille. Mikää ei muutu sulle mulle. "Joo joot" vain vaihtuu sillä erolla että persujen korvaajat saa sentään korvaukset kun auttavat kepuja ja kokoomusta tavoittamaan maalinsa. Paskaseen loppuun asti lehmäkaupat viedään maaliin koska Orpo ei anna keskustalle muita vaihtoehtoja. Jos kepu ei pysy ruodussa tai sotemarkkinat jää avaamatta Orpo kaataa hallituksen hypäten kuskin paikalle virallisesti minkä jälkeen keput saa unohtaa maakuntansa.

      • gfds
        RahanRakastaja kirjoitti:

        Voi se jatkaa rakastaa sen verran paljon kameroiden edessä olemista. Juoksupoikahan se mutta narstisesti ottaa kunnian asioista jotka eivät hänelle kuulu ja kun kämmää vika on muissa. Jos hallitus jotenkin ihmeessä pysyy loppuun asti kasassa ja uudistukset jotka ovat suomen loppu menee vielä läpi sitten jatkaa keskustan palvottuna sankarina. Pyhimyksenä suorastaan vaikka kaikki asioista perillä olevat tietää kuinka Sipilä on vain isojen poikien juoksupoika. Verhojen takaa potkivat perseelle että ala painua siitä kameran eteen ja lue paperista mitä saat sanoa.

    • enlukenutyläkomentia

      katoppa kun samalla kellonlyömällä sama asia

      • vanhakaava

        Vanha koira ei opi uusia temppuja siksi kepulien temput on ennustettavissa historian perusteella.

    • koulujakäyneet

      voi olla ettei koirat karvoistaan mutta nuorempi kustaat jo älyää ja jakaantuu

      • eiälyääidinmaidossamätä

        Unohdat oleellisimman eli sen että Sipilän leiri on keskustan lestasiipeä ja se siipi ei johtajiaan petä päinvastoin suojelee vaikka lapsiin sekaantuisivat. Uskontoa ja politiikka ei koskaan saisi sekottaa toisiinsa mutta koska kaikki lestat ovat kepuja porvariosasto kepuissa on vielä helisemässä edellisten kanssa. Varsinkin juuri oulun maakunnassa missä lestaesiintymä on maan suurin. Kaksi eri leiriä yhden puolueen sisällä jotka molemmat pyrkii osastonsa valtaamaan. Kun ensin on kävelty "vihollisten" yli sitten alkaa valtaus omissa riveissä. Ei lestojen taivaaseen pääse edes kepulaiset jotka eivät ole lestoja.

    • persuilla-ei-mee-hyvin

      Jospa se Soini ny persustaa oman ryhmän, niin pelastaa niin palan persuja

      • Piikki.on.auki.jne

        Siinähän se olisi piste iin päälle kun persujen perustaja hajoittaisi vielä persut. Ei sen puoleen se olisi persuille parasta mutta samalla molemmista tulisi marginaalipuolue. Äärioikeistolaista tulisi jopa suurempi kun Soinilaisten kannattajat hyppisi kepuihin, sdp:n yms riveihin Soinin pettäessä kannattajansa. Itselle kyllä kelpasi persujen jakautuminen kahteen leiriin sitähän se on aina ollut mutta mitä ilman jytkyjä ei koskaan olisi tullut. Kaikki jo unohti Halla-ahoa kivittäessään kuinka Soini oli samanlainen rasistien kiihottaja kuin Halla-aho nyt. Sillä erolla että Halla-aho on paljon fiksumpi äijä. Samanlainen "yliviisas" kuin Linkola joka ei tahdo sopeutua muuhun yhteiskuntaan kun järkeä on päässä enemmän kuin muilla yhteensä. Molemmat ei sanojaan varo koska kumpikaan edellisistä ei pidä sokeita laumasieluja minään. Kumpaakaan ei kiinnosta pätkän vertaa mitä muut heistä ajattelee siinä missä muiden olemassaolo perustuu muiden hyväksynnän saamiseen. Ei kait ne muuten lähde nousemaan politiikan portaita ylöspäin muiden perseitä nuolemalla.

      • PeliOliJoPelattu

        Persuilla menee itseasiassa helvetin hyvin sen jälkeen kun kepu löi puukolla selkään. Marttyyrinrooli tarjoiltiin hopealautasella minkä asianomaiset myös tiesivät tulevaksi siksi alkoi Halla-ahon syyllistäminen hallituksesta loikkaamiseen jotta saisi marttyyrin roolin mikä oli äärettömän huvittava ilmiö.
        Jos persut olisivat Terhon perseilyllä jatkaneet Soinin valitsemalla tiellä vielä kaksi vuotta tai hallituksen kaatumiseen asti persut olisivat kuihtuneet pois. Nyt asia on juurikin päinvastoin potkujen jälkeen suosio lähtee nousuun ihan ilmaiseksi. Karhunpalvelus mistä kepujen Kärnäkin varoitti. Sipilä tais siis Orpo loi loistavat perusedellytykset äärioikeiston nousulle jos Halla-aho jaksaa vaivautua. Erikoinen tyyppi siinä mielessä ettei hommat pahemmin nappaa vaikka nousisi helposti yhdeksi pohjoismaiden suurimmista äärioikeistolaista vai miksi niitä pitää kutsua?
        Soinilaiset parkuu ja Halla-ahoa potkii. Yksikään ei tunnusta tosiasioita suosio oli jo pohjamudissa ja loppu oli edessä jokatapauksessa muoto edelliselle haki vain muotoaan.

      • huomattavaa

        naissa kunta-hallinnoisa olisi kysyttävä persu-edustajilta, "kenen lauluja laulat, jos himo on UV nii takapenkille kuuntelijaksi, sillä ei ollut viime kuntavaaleissa UV, joten edustajia ei voi kuntahallinnossa istua, tietengin jos persun pöydällä on kilpi; edustan loikkarina Halla-ahon persuja, ja kunta hallinnon hyväksyessä voinee sitten edustaa.

      • muttajos
        huomattavaa kirjoitti:

        ettei käki hyväksy Halla-aholle loikannutta!

      • totuussss
        muttajos kirjoitti:

        ettei käki hyväksy Halla-aholle loikannutta!

        Halla-aho ääri oikeistolaisena kääntyy Käkelässä suberäärikommunistiksi, siitä lestaviidakkorummut pitää huolen, se uppoo kustaisiin ja verronkin vähäkustaisiin.

    • kerjuulle

      no millä rahoilla Terho/Soini-soittelee tulevissa maakuntavaaleissa ja eduskunta vaaleissa, kun Halla vei kaiken?

      • teuraalle

        Tyhmäkö sinä olet ei Soinilla ole pienintäkään aikomusta asettua enää ehdolle ei uskaltanut edes Halla-ahoa haastaa koska tiesi että tulee turpaan. Salkkua se on tavoitellut 20 vuotta ja kun olisi Halla-ahon mukana joutunut oppositioon ja luovuttamaan salkkunsa kuvioihin astui teoriat vallankaappauksesta tilanteessa missä ao. oli jo luovuttanut puolueen seuraaville ja yhtä äkkiä heräsi tiedostamaan kuinka persuissa ilmenee maahanmuutto- ja EU kriittisyyttä sekä hui, rasismia.
        Salkkua vastaan se Soini juuri persut hajotti kun oma poika ei voittanut vaaleja joka olisi turvannut salkun säilymisen. Vittuilee ministerinaitiosta persuille 2 vuotta ja siirtyy sitten huippuvirkaan ulkomaille ehdolle ei enää lähde mainetta eikä kannattajia ole ollut enää kahteen vuoteen. Terhot ja muut jättää kuin nalli kalliolle ihmettelmään että mitä vittua tässä seuraavaksi pitäisi tehdä? Hyvin tyypillinen nrasisti joka käyttää kaikkia ihmisiä hyväkseen saavuttaakseen omat tavoitteet yleisen edun nimissä ja jos joku astuu varpaille kosto on hirmuinen. Nolattu, häväisty Soini kosti eikä voinut peitellä tyytyväisyyttään kävellessään tiedostustilaisuuteen missä tuorein juoksupoika ilmoitti erosta kun vaalien lopputulos ei miellyttänyt. Ei Soini tunne edes omantunnon tuskia persujen hajottamisesta edelleen narsistille tyypillisesti. Soini tiesi että kupla oli puhjennut jo eikä persut istu enää koskaan hallituksessa siksi se pitää kynsin hampain salkustaan kiinni käyttihän sen saamiseen koko elämänsä. Sipilälle kelpaa tapahtunut kun hallituksen vihatuimman ihmisen palkinto siirtyy häneltä Soinille ja Orpolle. Sipilä oli tällä kertaa sivuroolissa kun isot pojat Soini ja Orpo pelasi.

      • 2345789765
        teuraalle kirjoitti:

        Tänään nähdään "hiukan" erilainen puheenjohtajavaalit (vihreät) kuin mitä persujen vastaava kaaosmainen sirkus oli. Siinä missä Soinin jäähyväispuhe oli surullista (säälittävää) seurattavaa Niinistön vastaava saa valtavat suosionosoitukset. Saattaa jopa käydä niin, ettei Niinistö hajoita vihreitä vaalituloksen selvittyä heh heh..

      • pakkanenpani

        voin olla tyhmä, vaan sinä viisas et ymmärtänyt ettei UV ole puoluetukiaisia ne vei Halla

      • aivan-sekoase
        2345789765 kirjoitti:

        Tänään nähdään "hiukan" erilainen puheenjohtajavaalit (vihreät) kuin mitä persujen vastaava kaaosmainen sirkus oli. Siinä missä Soinin jäähyväispuhe oli surullista (säälittävää) seurattavaa Niinistön vastaava saa valtavat suosionosoitukset. Saattaa jopa käydä niin, ettei Niinistö hajoita vihreitä vaalituloksen selvittyä heh heh..

        Aivan farsi tuokin vieliäisten vihereijen kokous, ääniä jääny tulematta ja muutenkin sekav äänestys systeemi!

      • kastematosuojellaan
        aivan-sekoase kirjoitti:

        Aivan farsi tuokin vieliäisten vihereijen kokous, ääniä jääny tulematta ja muutenkin sekav äänestys systeemi!

        vihriäthän on alkamassa puollustaa heinäsirkkoja, sittisontiaisia, matoja ym vastaavia, mentaalilla, että ovat ajattelevaisia olentoja joita ei saa syödä, em on vihreitten vaaliteema, joka on samaa mieltä niin äänestää vihreitä

      • desantitmaksaa
        pakkanenpani kirjoitti:

        voin olla tyhmä, vaan sinä viisas et ymmärtänyt ettei UV ole puoluetukiaisia ne vei Halla

        eikä niitäpuoluetukiaisia tule UV,le maakuntavaaleihin, eikä vielä eduskuntavaaleihinkaan, eli rahaa puoluetyöhön ei UV ole, tienvarsi mainoksiin, ja paikallislehtien ilmoituksiin voi UV edustajilta, niiltä 5deltä "kuulapäältä kolehdilla kerätty raha riittää.

      • systeemi.päättää-Alistun
        teuraalle kirjoitti:

        Tyhmäkö sinä olet ei Soinilla ole pienintäkään aikomusta asettua enää ehdolle ei uskaltanut edes Halla-ahoa haastaa koska tiesi että tulee turpaan. Salkkua se on tavoitellut 20 vuotta ja kun olisi Halla-ahon mukana joutunut oppositioon ja luovuttamaan salkkunsa kuvioihin astui teoriat vallankaappauksesta tilanteessa missä ao. oli jo luovuttanut puolueen seuraaville ja yhtä äkkiä heräsi tiedostamaan kuinka persuissa ilmenee maahanmuutto- ja EU kriittisyyttä sekä hui, rasismia.
        Salkkua vastaan se Soini juuri persut hajotti kun oma poika ei voittanut vaaleja joka olisi turvannut salkun säilymisen. Vittuilee ministerinaitiosta persuille 2 vuotta ja siirtyy sitten huippuvirkaan ulkomaille ehdolle ei enää lähde mainetta eikä kannattajia ole ollut enää kahteen vuoteen. Terhot ja muut jättää kuin nalli kalliolle ihmettelmään että mitä vittua tässä seuraavaksi pitäisi tehdä? Hyvin tyypillinen nrasisti joka käyttää kaikkia ihmisiä hyväkseen saavuttaakseen omat tavoitteet yleisen edun nimissä ja jos joku astuu varpaille kosto on hirmuinen. Nolattu, häväisty Soini kosti eikä voinut peitellä tyytyväisyyttään kävellessään tiedostustilaisuuteen missä tuorein juoksupoika ilmoitti erosta kun vaalien lopputulos ei miellyttänyt. Ei Soini tunne edes omantunnon tuskia persujen hajottamisesta edelleen narsistille tyypillisesti. Soini tiesi että kupla oli puhjennut jo eikä persut istu enää koskaan hallituksessa siksi se pitää kynsin hampain salkustaan kiinni käyttihän sen saamiseen koko elämänsä. Sipilälle kelpaa tapahtunut kun hallituksen vihatuimman ihmisen palkinto siirtyy häneltä Soinille ja Orpolle. Sipilä oli tällä kertaa sivuroolissa kun isot pojat Soini ja Orpo pelasi.

        Poimintoja vanhasta lehtijutusta aiheesta Soini/puolueuskollisuus:

        "Soini: "En aio olla rintamakarkuri"
        Torstai 16.7.2015 klo 13.1

        Soini kiisti, että perussuomalaiset olisi uhkaillut hallituksesta lähtemisellä.
        - Minä en uhkaile, minä lähden.
        Hänen mielestään olisi järjetöntä, jos perussuomalaiset lähtisivät nyt pois hallituksesta.
        - Meillä olisi talouskriisin lisäksi Suomessa myös hallituskriisi, asiat vietäisiin kuitenkin läpi ja meillä olisi hajotusvaalit syksyllä.
        Soini muistuttaa, että perussuomalaisilla on puoluekokous tulossa elokuussa ja on mahdollista, että joku muu ehdokas saa enemmistön tuen.
        - Perussuomalainen systeemi päättää. Altistan itseni sille, Soini toteaa."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201507160131454_uu.shtml Koko juttu ettei syyllistytä valikoivaan inormaation yksittäisten sanomisien irroittamisella itse konseptista.

      • dfghjöl
        systeemi.päättää-Alistun kirjoitti:

        Halla-ahon rooli persujen hajoamisessa koko ajan unohtuu. Viittaukset yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa riitti jo pesäeron tekemiseen Halla-aholaisten kanssa. Maahanmuuttokriittisyys ja yhteistyö "white power" tyyppisten ryhmittymien kanssa ja edellisten yhdistäminen toisiinsa oli Halla-ahon moka ja paha sellainen. Persujen peli nyt kuten myös tulevaisuudessa on lopussa jos Halla-aho ei tee selvää pesäeroa edellisten välillä. Vastaavasti jos Halla-aho tekee kuten edellä ohjeistetaan persuilla voi olla hyvinkin loistava tulevaisuus edessä siihen riittää maahanmuuttokriittisyys. Edellyttää että persut tuo virallisesti julki etteivät aio olla "natsien" kanssa missään tekemisissä minkä lisäksi "vihapuheesta" millä tarkoitan rasismia, siihen syyllistyvät saavat ensin varoituksen ja syyllistyessään samaan uudestaan välittömästi potkut puolueesta.

      • jokotai_
        dfghjöl kirjoitti:

        Olihan siellä persujen vaaleissa natseja. Kokoussalin ulkopuolella vihkosiaan jakamassa mistä työmies Putkonen kävi niitä pois hätistämässä..

      • Minä-luotan
        systeemi.päättää-Alistun kirjoitti:

        Poimintoja vanhasta lehtijutusta aiheesta Soini/puolueuskollisuus:

        "Soini: "En aio olla rintamakarkuri"
        Torstai 16.7.2015 klo 13.1

        Soini kiisti, että perussuomalaiset olisi uhkaillut hallituksesta lähtemisellä.
        - Minä en uhkaile, minä lähden.
        Hänen mielestään olisi järjetöntä, jos perussuomalaiset lähtisivät nyt pois hallituksesta.
        - Meillä olisi talouskriisin lisäksi Suomessa myös hallituskriisi, asiat vietäisiin kuitenkin läpi ja meillä olisi hajotusvaalit syksyllä.
        Soini muistuttaa, että perussuomalaisilla on puoluekokous tulossa elokuussa ja on mahdollista, että joku muu ehdokas saa enemmistön tuen.
        - Perussuomalainen systeemi päättää. Altistan itseni sille, Soini toteaa."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201507160131454_uu.shtml Koko juttu ettei syyllistytä valikoivaan inormaation yksittäisten sanomisien irroittamisella itse konseptista.

        ”Minä luotan perussuomalaisten kenttäväkeen valita puolueellemme uusi puheenjohtaja. Ovat osanneet tehdä oikean valinnan jo monta kertaa aikaisemminkin, osaavat myös ensi kesänä.”

        Timo Soini 5.3.2017

      • Anonyymi
        dfghjöl kirjoitti:

        Halla-ahon rooli persujen hajoamisessa koko ajan unohtuu. Viittaukset yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa riitti jo pesäeron tekemiseen Halla-aholaisten kanssa. Maahanmuuttokriittisyys ja yhteistyö "white power" tyyppisten ryhmittymien kanssa ja edellisten yhdistäminen toisiinsa oli Halla-ahon moka ja paha sellainen. Persujen peli nyt kuten myös tulevaisuudessa on lopussa jos Halla-aho ei tee selvää pesäeroa edellisten välillä. Vastaavasti jos Halla-aho tekee kuten edellä ohjeistetaan persuilla voi olla hyvinkin loistava tulevaisuus edessä siihen riittää maahanmuuttokriittisyys. Edellyttää että persut tuo virallisesti julki etteivät aio olla "natsien" kanssa missään tekemisissä minkä lisäksi "vihapuheesta" millä tarkoitan rasismia, siihen syyllistyvät saavat ensin varoituksen ja syyllistyessään samaan uudestaan välittömästi potkut puolueesta.

        Potki äärioikeistolaiset puolueestaan pihalle joille kävi vaaleissa juuri nolosti (sinimustat). Sitten hyppäsi itse puolueen johdosta pois nostaen naisen johtoon ja hupsista...Yli 20%:n kannatus vaaleissa. Huolimatta siitä, että Orpo omi arvot itselleen joita käytti tekosyynä potkia Hallapersut oppositioon 2017.

    • Anonyymi

      Demarit ulos hallituksesta!!!!!!

      • Anonyymi

        Mitäs sitä pyhäjärven trollille muuta? Et sitten vanhempaa avaustasi arkistoistasi löytänyt mitä nostaa ylös vastaamalla siihen itse?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe