Voisiko tämä olla kilpirauhasperäistä?

Moi,
Tiedän ettei nettikeskustelujen perusteella mitään diagnooseja tehdä, mutta lääkäriin ja kokeisiin pääsyä odotellessa lukisin mielelläni muiden näkemyksen mun oireista jos sattuu vaikka olemaan vastaavasta omakohtaista kokemusta.
Vähän omien oireiden perusteella päättelin että kilpirauhasen toimintahäiriöt saattaisi olla yksi mahdollinen syy.
Olen siis jo varannut lääkäriajan, mutta otille pääsyä saa vielä odotella pari viikkoa.

Mulla on parin vuoden ajan ollut fyysisiä oireita, väsymystä, heikotusta, käsien vapinaa ja yleistä kömpelyyttä. En missään vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi käydä lääkärissä kun ajattelin että ajan kanssa menee ohi.

Mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana on tullut muutamia fyysisiä oireita lisää sekä psyykeen puolelle meneviä oireita:

- Kaikista veemäisin on lähestulkoon päivittäin päälle nouseva äärimmäisen voimakas ahdistunut olo. Pahin olotila saattaa kestää useita tunteja ennen kuin edes vähän helpottaa. Hyvinäkin hetkinä tämä ahdistava olo on ikäänkuin koko ajan nurkan takana odottamassa.
Yksi erikoinen piirre tässä on se, että aina iltaisin tämä ahdistava olo helpottaa merkittävästi (usein jopa kokonaan) ja pystyn nukkumaan ihan normaalisti.
Tähän ahdistavaan oloon usein liittyy myös muita oireita: ns. sumuinen/epätarkka olo, eli ajatus ei kulje eikä hoksottimet muutenkaan pelaa. Korvissa tinnittää kovasti. Koko ajan haukotutta, aivan kuin olisi happi vähissä. Joskus tuntuu että fyysinen rasitus pahentaa tai altistaa tälle ahdistuneelle ololle.

- Välillä fyysinen olo on niin heikko, että jopa rappujen kiipeäminen on vaikeaa kun ei jalat meinaa kantaa. Kun taas toisena päivänä saatan pyöräillä pitkänkin lenkin ilman mitään ongelmia.

- Ääni tuntuu jonkin verran käheältä kokoajan, puhuminen tuntuu työläältä ja kurkussa on jotenkin outo tunne koko ajan.

- Hajuaisti on jotenkin muuttunut, välillä tututkin hajut tuntuu ihan vierailta.

- Vasempaan käsivarteen ja kainalon alle jomottaa/polttelee. Välillä tuntui repivän puristava tunne rintalastan takana. Tuntui rasituksessa pahenevan.

Tämmöistä. Toivottavasti tuosta jotain tolkkua saa..
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aika paljon mun oireita, joita myös ihmettelin. Kävin pitkästä aikaa kilpparikokeissa ja TSH oli 0.07(alaraja lekurin mukaan 0.03) ja T4V 17. Lääkitys minulla on. Lääkäri tuumas, että menee pikkasen ylitoiminnan puolelle. Sun kannattaa ehdottomasti ottaa nuo kilpirauhaskokeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistaa kirjoitti:

Moi,
Tiedän ettei nettikeskustelujen perusteella mitään diagnooseja tehdä, mutta lääkäriin ja kokeisiin pääsyä odotellessa lukisin mielelläni muiden näkemyksen mun oireista jos sattuu vaikka olemaan vastaavasta omakohtaista kokemusta.
Vähän omien oireiden perusteella päättelin että kilpirauhasen toimintahäiriöt saattaisi olla yksi mahdollinen syy.
Olen siis jo varannut lääkäriajan, mutta otille pääsyä saa vielä odotella pari viikkoa.

Mulla on parin vuoden ajan ollut fyysisiä oireita, väsymystä, heikotusta, käsien vapinaa ja yleistä kömpelyyttä. En missään vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi käydä lääkärissä kun ajattelin että ajan kanssa menee ohi.

Mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana on tullut muutamia fyysisiä oireita lisää sekä psyykeen puolelle meneviä oireita:

- Kaikista veemäisin on lähestulkoon päivittäin päälle nouseva äärimmäisen voimakas ahdistunut olo. Pahin olotila saattaa kestää useita tunteja ennen kuin edes vähän helpottaa. Hyvinäkin hetkinä tämä ahdistava olo on ikäänkuin koko ajan nurkan takana odottamassa.
Yksi erikoinen piirre tässä on se, että aina iltaisin tämä ahdistava olo helpottaa merkittävästi (usein jopa kokonaan) ja pystyn nukkumaan ihan normaalisti.
Tähän ahdistavaan oloon usein liittyy myös muita oireita: ns. sumuinen/epätarkka olo, eli ajatus ei kulje eikä hoksottimet muutenkaan pelaa. Korvissa tinnittää kovasti. Koko ajan haukotutta, aivan kuin olisi happi vähissä. Joskus tuntuu että fyysinen rasitus pahentaa tai altistaa tälle ahdistuneelle ololle.

- Välillä fyysinen olo on niin heikko, että jopa rappujen kiipeäminen on vaikeaa kun ei jalat meinaa kantaa. Kun taas toisena päivänä saatan pyöräillä pitkänkin lenkin ilman mitään ongelmia.

- Ääni tuntuu jonkin verran käheältä kokoajan, puhuminen tuntuu työläältä ja kurkussa on jotenkin outo tunne koko ajan.

- Hajuaisti on jotenkin muuttunut, välillä tututkin hajut tuntuu ihan vierailta.

- Vasempaan käsivarteen ja kainalon alle jomottaa/polttelee. Välillä tuntui repivän puristava tunne rintalastan takana. Tuntui rasituksessa pahenevan.

Tämmöistä. Toivottavasti tuosta jotain tolkkua saa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu