Kokoomuksesta halutaan siirtyä perussuomalaisiin!

Myös kepulaisia on siirtynyt perussuomalaisiin tämän iltapäivän mittaan. Mielenkiintoista, eikö vain?
7216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos Kokoomus ja Keskusta olisivat kelpuuttaneet halla-aholaiset hallitukseen, niin ainakin Kokoomuksesta olisi siirtynyt melkoisesti äänestäjiä Vihreisiin ja ehkä SDP:henkin. Olisi hyvinkin saattanut käydä niin, että Kokoomus ja jossain määrin myös Keskusta olisivat sukeltaneet gallupeissa ja muutaman viikon päästä hallitus olisi kumminkin hajonnut johonkin Huhtasaaren tai Hakkaraisen veivaukseen. Täytyy pitää mielessä, että Halla-aho olisi pysynyt Bryselissä, jolloin jokapäiväinen Suomen asioiden hoito olisi ollut pitkälle noiden kahden varapuheenjohtajan harteilla. Halla-ahoon sekä Sipilä että Orpo ainakin jossain määrin luottivat, mutteivät juurikaan noihin kahteen muuhun uuden PS:n keulahahmoon.

EU:n tasolta on todennäköisesti sekä Sipilää että Orpoa pyydetty olemaan menemättä sellaiseen hallitukseen, jossa nuo maahanmuuttovastaiset "nuivat" dominoivat Perussuomalaisia.

Äänestä
  • Niinpä tämä Uusi Persu puoluehan on Putlerin Yhtenäisen Venäjän kummipuolue 🤔

    Trollilaumahan järjesteli puoluekokoukseen mieleisen äänestäjä kaartin, näitä " patriooteja " tietenkin 🤣🤣

    Kumma juttu että venäjällä ei Trollit oikein saa nuorisoa vakuutuneeksi, tuosta Putlerista 🤔 Taitaa olla kaikki mielenosoittajat noita mamuja, tai musuja 🤔

    Äänestä

  • jauha_paskaa, Orpo ja Sipilä molemmat säikähtivät sitä että perusteettomien pakoloisten maahantulo loppuisi ja niiden läheiset menettäisivät tuloja. Orpolle ja Sipilälle ei sopinut että hallitusohjelmasta pidettäisiin kiinni kuten itsekkin myönsivät.

    Äänestä

"Mielenkiintoista, eikö vain?"

Jos on kerran totta, niin on, jumalaut' hurjan mielenkiintoista.

Elämme siis aika jänniä poliittisia vaiheita.

Äänestä

Olli Immonen: Sipilä ja Orpo joutuivat paljastamaan todelliset karvansa
"Sipilän vastauksesta voi päätellä, ettei Keskustalla ja Kokoomuksella ollut alkujaankaan tarkoitus toteuttaa hallituksessa sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia siten kuin ne on paperille kirjattu."

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti tänään Facebook-sivullaan:

Jussi Halla-aho ilmoitti Sipilälle ja Orpolle, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät Perussuomalaisille, mutta edellytämme, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.

Pääministeri kuitenkin ilmoitti, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole.

Sipilän vastauksesta voi päätellä, ettei Keskustalla ja Kokoomuksella ollut alkujaankaan tarkoitus toteuttaa hallituksessa sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia siten kuin ne on paperille kirjattu.

Tätä tässä on kieltämättä hallitustaipaleen varrella hieman epäilty ja pelättykin.

Kun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi nousi viime viikonloppuna henkilö, joka viimein ponneekkaasti vaati hallitusta toteuttamaan yhdessä sovitut asiat, Sipilä ja Orpo joutuivat paljastamaan todelliset karvansa.

Vuosisadan jallitus(yritys).

Äänestä
  • Olli+Immonen:+Sipilä+ja+Orpo+joutuivat+paljastamaan+todelliset+karvansa"Sipilän+vastauksesta+voi+päätellä,+ettei+Keskustalla+ja+Kokoomuksella+ollut+alkujaankaan+tarkoitus+toteuttaa+hallituksessa+sovittuja+maahanmuuttopoliittisia+linjauksia+siten+kuin+ne+on+paperille+kirjattu."Kun+Persut+lähtee+porvarihallituksesta+ja+tilalle+tulee+jopa+Kokoomusta+ja+Keskustaa+suvakimpi+porvaripuolue+niin+Suomen+matutus+saattaa+räjähtää+käsiin.+PersKeKo-porvarihallitus+lisäsi+2015+Suomen+matumäärää+edellisvuodesta+suhteellisesti+koko+EU:n+eniten+yli+822%:a+(32.150+tulijalla)+kakkosena+olleessa+maassa+kasvu+oli+yli+puolet+pienempää+323%.+Mitä+tapahtuu+kun+maailmaa+halaava+monikulttuurinen+RKP+tulee+Persujen+tilalle?

    Äänestä

"EU:n tasolta on todennäköisesti sekä Sipilää että Orpoa pyydetty olemaan menemättä sellaiseen hallitukseen, jossa nuo maahanmuuttovastaiset "nuivat" dominoivat Perussuomalaisia. "


Onhan se erittäin "VOIMATONTA" suomalaisilta päättäjiltä, ettei luoda mitään tällaisen sosialismihörhöilyn tilalle.

Ei tämä mitään tuota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JäätteenmäkiP kirjoitti:

Myös kepulaisia on siirtynyt perussuomalaisiin tämän iltapäivän mittaan. Mielenkiintoista, eikö vain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu