Taitaa kokoomuslaisetkin tietää ottaa nuivaa olis ollut tarjolla...
IL: "Wille Rydman harmittelee Facebookissa puoluejohtaja Petteri Orpon ilmoitusta siitä, että kokoomus ja Halla-ahon perussuomalaiset eivät voi tehdä yhteistyötä hallituksessa.
- Minusta hallitusyhteistyön katkaiseminen perussuomalaisten kanssa on virhe, ja tulen ilmaisemaan tämän kantani myös kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa.
- On totta, että monia käytännön hankaluuksia ja erimielisyyksiä olisi varmasti ilmennyt PS:n uuden johdon kanssa. Mutta niin se on hallitusyhteistyössä aina, millä tahansa hallituspohjalla, Rydman jatkaa.
Katse menneeseen
Kansanedustaja muistuttaa, että Jyrki Kataisen (kok) vuoden 2011 vaalien jälkeen muodostamassa ns. sixpack-hallituksessa istui kaksi arvomaailmoiltaan lähes vastakkaista: kokoomus ja vasemmistoliitto.
Sixpackista erkaantui myöhemmin vasemmistoliitto ja pääministeri vaihtui Alexander Stubbiin (kok), kun Katainen jätti kotimaan politiikan kesken kauden siirtyessään komissaaritehtäviin Euroopan komissioon, ja Stubb nousi puolueen johtoon.
Stubbin johdolla kokoomus hävisi vuoden 2015 vaalit, jotka Sipilän keskusta voitti.
Tällöin myös perussuomalaiset nousivat voittonsa myötä valtioneuvostoon.
"Irrationaalista"
Rydmanin mielestä kokoomus tekee nyt käsillä olevassa kriisissä "irrationaalista" politiikka.
- Nyt joudutaan neuvottelemaan uudesta hallituksesta tai pitämään ennenaikaiset vaalit. Siksi tehty valinta on täysin irrationaalinen. Kokoomus on kyennyt toimimaan samassa hallituksessa myös (vasemmistoliiton Paavo) Arhinmäen ja (vihreiden) Ville Niinistön kanssa - ja hyvä niin - vaikka mainitut herrat ovat paljon kauempana kokoomuksen linjoista kuin Halla-aho, hän pohtii Facebookissa."
Mites siellä kokoomuksessa näkyy nyt olevan tosi monenlaisia arvoja?
Osa arvoista jopa lähellä PS:ia?
Ja ko. arvojen edustajien saamat äänet ovat kelvanneet kokoomukselle?
Kyllä nyt kokoomuksen pitää harjata nämä oman puolueen äärioikeistolaiset pois.
Erottaminen puolueesta vähintään määräajaksi, niin eiköhän itsesensuurin perusteet tule opittua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nuorissa on tulevaisuus.
VAPAAVUORI ANTAA NEUVOJA HALLA-AHOLLE KOKOOMUKSEN JA KOMMUNISTISEN VASEMMISTOLIITON YHTEISESTÄ ARVOPOHJASTA KATAISEN HALLITUKSESSA. Myös kokoomuksen eurovaikuttajat Henna Virkkunen ja Jan Vapaavuori (kolmesti rikoksesta tuomittu) katsoivat puolueiden välisen yhteistyön päättyneeksi sillä retorisella verukkeella, että kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemykset ovat ”liian kaukana toisistaan”. Kuitenkin kokoomus tuli toimeen vasemmistoliittolaisten kanssa edeltävässä hallituksessa. Tämä osoittaa, minne kokoomus on siirtynyt poliittisella kentällä, kun Juha ja Petteri eivät mahtuneet Jussin kanssa samalle hiekkalaatikolle leikkimään
http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/06/perussuomalaiset-hallituskytkysta.html
Suora lähetys, Halla-aho -visio
http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2017_0613_tuumaustunti/#/webcast
Tuumaustunti lähetetään suorana verkkolähetyksenä tiistaina 13.6.2017 klo 15 alkaen
https://www.suomenuutiset.fi/tuumaustunnilla-tanaan-klo-15-halla-aho-kommentoi-kesarannan-keskusteluja/
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-millainen-linjaus-osoitus-aidosta-halusta-jatkaa/
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg221841#msg221841
Unohdit mainita Hesarin perumisen. Paha virhe!
PS:n eduskuntaryhmän soinilaiset ja eräät "puolinuivatkin" kansanedustajat ottivat ja perustivat oman eduskuntaryhmänsä. Koska tuon ryhmän koko on yli 20 kansanedustajaa, Sipilän hallituksella on turvallinen enemmistö ja hallituskriisi peruuntui. Jatkossa tuolla uudella eduskuntaryhmällä on kovasti poliittista vaikutusvaltaa, mutta sen asema kentällä on vaikea, koska populistipuolueen äänestäjille liki millainen tahansa hallituspolitiikka on aina väärää.
Mahdollista on, että kokoomus ryhtyy harjaamaan oman puolueen halla-aholaisia, eli siis vaarana on että ao. enemmistö menetetään.
Tätä edellyttää Kokoomuksen erittäin selkeästi korostama länsimaisten arvojen puolustus.
Kokoomuksessa Orpon lehdistötilaisuudessa 12.6. kertoman mukaisesti näistä arvoista ei voida tinkiä missään olosuhteissa eikä edes oman puolueen kansanedustajien suhteen.
Tästä on kyse:
HS.fi: "KESKUSTAN ja kokoomuksen eduskuntaryhmät tukivat maanantai-iltana lähes yksimielisesti puolueittensa puheenjohtajien päätöstä, jonka mukaan keskustalla ja kokoomuksella ei ole edellytyksiä jatkaa hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.
Lähes yksimielisesti siksi, että soraäänikin löytyi: kokoomuksen ryhmässä Wille Rydman olisi hakenut toisenlaista ratkaisua. Hän arvosteli päätöstä, mutta kuitenkin lopulta antoi tukensa puoluejohdolle.
Myös toinen kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski olisi harkinnut vielä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Hän jakoi Rydmanin kirjoituksen aiheesta Facebookissa, ja kertoi tukevansa sitä. Eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Koski ilmoitti myös kuitanneensa Rydmanin analyysin pöytäkirjaan."
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005251681.html
Kokoomuksen kansanedustaja avautuu Facebookissa: Linjamme lähempänä Halla-ahoa kuin Ville Niinistöä tai Paavo Arhinmäkeä
Loikkarin ruokapöytä
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222095#msg222095