Sipilä ja Orpo, kaksi tekopyhää takinkääntäjää

Aikaisemmin perussuomalaisten arvot heille kyllä kelpasivat.
Nyt molemmat hurskastelevat median edessä miten ne eivät enää
heille kelpaa.
Ällöttävää likaista peliä, joka vielä kääntyy heitä itseään vastaan.
Toinen paraskin kaksinaamainen rahanahne pyhimys järjestelee yhteiskunnan tukirahoja perhedynastialleen.
Toinen syrjäytti istuvan ministerin ja puolueensa johtajan nöyryyttävällä ja julmalla tavalla.
Ja molemmat nyt yhteen ääneen vaativat heidän arvomaailmaansa.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maailmalla kylän kissat ja koirat nauravat kepkok ministereille joille omat arvot,raha, on tärkeintä ei maan asiat. Kyllä paha saa vielä palkkansa

Äänestä

Sipilä ja Orpo esittelivät tänään vain huonoja- ja vieläkin huonompia tekosyitä Persujen ulosheittoon hallituksesta. Ilmeisesti Presidentti Niinistö oli myöskin valjastettu tähän mauttomaan demokratianvastaiseen teatteriin, sillä hänen viikonloppuinen ulostulonsa PS:n puheenjohtajiston vaidosta, arvomaailmasta ja puuttuvasta katumuksesta, kuulosti lähinnä hätäisesti keksityksi repliikiksi ja asiaankuulumattomaksi pätemiseksi. Ihan hyvä oli, että Sauli tuli tässä kohtaa kaapista ulos ja näytti keiden asialla hän hääräilee. Todellinen fiasko ja heiskosti ohjattu farssi koko kepu-kokoomuksen järjestämä hallituskriisi.

Äänestä

Herää kysymys, rikkoiko niinistö perustuslakia sotkeutuessaan sisäpolitiikkaan ja haukkumalla vielä hallituspuoluetta kokoomuksen nimissä, presidenttinä

Äänestä

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Tämä Raamatunpaikka on nyt vahvasti mielessäni.
Hallituspoliitikot ovat "itsevarmoina" esittäneet kannanottoja, mikä on nyt oikea mielipide ja oikea päätös vallitsevasta tilanteesta.
Joskus totuus julistetaan vahingossa katoilta, niin että kaikki sen kuulevat. Niin kuurot kuin sokeatkin.
Kuninkaita nousee ja kuninkaat sitten aikanaan kukistuvat vuorollaan.
Jos näette jossain anteeksiantavan sydämen, joka puhuu totuutta niin te ette voi mitään sille asialle että hän on voittajanu puolella.
Mietitään tarkkaan sitä kuka puhuu totuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oksettavakaksikko kirjoitti:

Aikaisemmin perussuomalaisten arvot heille kyllä kelpasivat.
Nyt molemmat hurskastelevat median edessä miten ne eivät enää
heille kelpaa.
Ällöttävää likaista peliä, joka vielä kääntyy heitä itseään vastaan.
Toinen paraskin kaksinaamainen rahanahne pyhimys järjestelee yhteiskunnan tukirahoja perhedynastialleen.
Toinen syrjäytti istuvan ministerin ja puolueensa johtajan nöyryyttävällä ja julmalla tavalla.
Ja molemmat nyt yhteen ääneen vaativat heidän arvomaailmaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu