Revitään rikki koko moinen hötäkkä. Mitä ovat meille sanelemaan jotkut Eu:n pellet ja globalistihörhöt? Tai suomalaiset eu-nukit ja suvakit? Media ja koko konsensuspoppoo ajavat vain omaa agendaansa, josta ei saa olla eri mieltä ja naamioivat sen "ihmisoikeuksiin", "länsimaisiin arvoihin" ja " sivistykseen." Pelkkiä korusanoja joilla voi liimata valheellisen kiiltokuvan ahneuden ja pyrkyryyden päälle. Epädemokraattisia nassukoita koko sakki - kaikki eri mieltä olevat savustetaan ulos ja esitetään päälle päin ihan viatonta. Jäätteenmäki ajettiin eroamaan raakkumalla varisten lailla i-RAAK, i-RAAK, i-RAAK. Väyrystä on mustamaalattu jo ammoisista ajoista lähtien. Soinia parjattiin, ennen kun hän sai hyväksynnän. Ennen keskustaa pimiteltiin uutisissa, nyt kaikki perussuomalaisia mollataan; Halla-ahoa on syytetty koko ajan. Nyt leikitään leikkiä, että persuja ei päästetä hallitukseen.
Siksi täytyykin kansallimielisten ja Eu-eroa vaativien vaihtoehtopuolueiden saada enemmistö; ehkä jopa 101 kansanedustaa, jotta he ovat sanelemasa säännöt ja muut pääsevät mukaan, jos pääsevät. Suoraan sanottuna: koko eduskunta pitää vaihtaa, kaikki vanhat puolueet romukoppaan tai pieniksi puolueiksi. Me tarvimme vallankumouksen ja meidän täytyy se tehdä. Älkää enää äänestäkö vanhoja konsensuspuolueita, samaa eu-myönteistä mamuttajahöttöä, kaikki ne on sitä samaa, joten ei voi toivoa, että sieltä mitää erilaista ja uutta tulisi.
Uusia puolueita on nyt persujen lisäksi, kohta kansalaispuolue, Suomi ensin -puolue, Ipu eli itsenäisyyspuolue, mahdollisesti köyhien asialla -puolue. Esimerkiksi. Etsikää niitä ehdokkaita ja äänestäkää eri tavalla. Konsensusmönjät eivät jätä äänestämättä omiaan. On hyvä, jos ei enää äänestä vanhoja puolueita, mutta parempi, jos äänestäisi uusia. Vaihtoehtopuolueiden pitää päästä sellaiseen asemaan, jossa he määräävät, koska muuten tämä show jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Ja nuo vanhat muumiopuolueet eivät aja suomalaisten tai köyhien asiaa, onhan se jo nähty parinkymmenen vuoden aikana. Älkää pyörittäkö tätä helkutan rulettia yhä uudestaan ja uudestaan. Aika vaihtaa valtaa.
Ja sitten on nämä sananvapaustuomiot, sananvapautensa käyttäjille. Älkää uskoko, että ne merkkaavat jotain negatiivista. Pikemminkin toisinpäin, jos et ole saanut sananvapaustuomiota, et ole puolustanut oikeita asioita. Meitä vain yritetään pelotella ja hiljentää niillä. Vähän kuin oma fatwa, pian kaikki sananvapauden ritarit ja demokratian esitaistelijat saavat sellaisenkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.