Ei voi muuta kuin tuntea pahoinvointia, kun katselee tätä ns. uusi vaihtoehto -ryhmän touhua.
Puheenjohtajasta äänestetään ja voittajia onnitellaan kaikkien sivistyneiden sääntöjen mukaan. Koko ajan kuitenkin suunniteltiin yököttävää petosta. 'Me ei haluta leikkiä teidän kanssa!'
Kuinka hallituksessa voi istua porukka, joka ei kuulu mihinkään puolueeseen? Onko Suomen lakien mukaista?
Kukaan ei ole selittänyt, mitä puoluekokouksessa tapahtui, mikä sai tämän petturiporukan sanomaan, että heiltä on viety valta. Olihan heillä kaikilla oikeus puhua ja sanoa mielipiteensä.
Eikö valintoja tehty demokraattisten sääntöjen mukaan? Vai mistä on kysymys?
Yksikin melkein itkee, ettei voisi katsoa 2-vuotiasta lastaan silmiin, jos... Siis mitä jos?
Emme ymmärrä!
Puheenjohtajasta äänestetään ja voittajia onnitellaan kaikkien sivistyneiden sääntöjen mukaan. Koko ajan kuitenkin suunniteltiin yököttävää petosta. 'Me ei haluta leikkiä teidän kanssa!'
Kuinka hallituksessa voi istua porukka, joka ei kuulu mihinkään puolueeseen? Onko Suomen lakien mukaista?
Kukaan ei ole selittänyt, mitä puoluekokouksessa tapahtui, mikä sai tämän petturiporukan sanomaan, että heiltä on viety valta. Olihan heillä kaikilla oikeus puhua ja sanoa mielipiteensä.
Eikö valintoja tehty demokraattisten sääntöjen mukaan? Vai mistä on kysymys?
Yksikin melkein itkee, ettei voisi katsoa 2-vuotiasta lastaan silmiin, jos... Siis mitä jos?
Emme ymmärrä!
Vastaukset 44
Vanhimmat
Toimii näin https://www.youtube.com/watch?v=tbhgbSHcgZw
Tästä on hyvää jatkaa.
TALENTin Cowell ei oikein tykännyt: https://www.youtube.com/watch?v=SFLw8aH-M2w
Yrjöt oli vähällä lentää, kun katsoi tiedotustilaisuutta juuri äsken.
Kyllä, melkoisia sontaläjiä rivissä. Nyt näkee lopullisesti, että mistä on näiden sankarien selkäranka rakennettu ja mikä on heille tärkeintä -> Ministerin salkkuja ei tarvikkaan antaa pois.
Pelkkää petosta, huijaamista
salailua, kyräilyä, kavaltamista, Suomen itsenäisyyden hävittämistä,
suomen kansallisomaisuuden tuhoamista - salaa ja väkisin
Suomen nykyinen hallinto on pelkkää väkivaltaa
kuin sotatoimi maata kohtaan
TAHDON ETTÄ HALLITUS EROAA JA POISTUU PAIKALTA
Niin, siinähän ne huseeraajat ovat: Sauli Niinistö, Juha Sipilä, Petteri Orpo ja takinkääntänyt Soini. Ei muita voi syyttää, koska eivät tiedä mitä lampaina tekevät, tekevät mitä käsketään.
Käteinen piti aikoinaan paikkaa, että kokomuslainen allekirjoittaisi hänen siirtymisen komissaariksi. Näin tuhlattiin kuukausia tai vuosia. Sitten mies sai meriitin siitä, että piti kasassa 6 puolueen hallitusta ja se oli etu Brysselissä, josta nyt tänne tulee komentoa, kuten tämä käsky, ettei voi mennä nuivien kanssa samaan hallitukseen Sipilä.
EU se on tässä aihe, miksi jepet touhuaa (Sipi, Niinistö, Urpo). Tänäänkin Express on täynnä EU-dorkamenoa, ISIS-sosiaaliturva mukaan luettuna. Kaikki ihan katastrofia ja sen perään itketään.
EXPRESS?
Paniikki ratkaisu. Tosiaan outoa että tällainen uusipuolue on noin vain automaattisesti hallituspuolue vaikka eihän näiden ajamista asioistakaan kukaan tiedä mitään. Miten on mahdollista?
perustuslain vastainen suhmurointi
koko hallitus pitää erottaa
KAIKKI
uudet vaalit jo heti ensi viikolla
Kyllä rukous olisi riittänyt hallituksen siunaamiseen, ei siitä äänestää turhaan tarvitse, kun aika on rahaa.
Meni niin kuin pitikin, yhteistyöhön kykenevät ovat hallituksessa, muut räksyttää oppositiossa, siellä vaan ei voi vaikuttaa mihinkään. Parempi saada edes osa tavoitteestaan läpi hallituksessa kuin olla ikuisesti oppositiossa.
On se kumma kun mikään ei kelpaa, ensin olisi pitännyt mennä hallitukseen vaikka olisi pitänyt syödä sanansa, nyt pitäisi lähteä pois ja syödä sanansa.
Nyt äärilaita saa äänestää Halla-ahoa ja muut Uutta vaihtoehtoa, kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä.
EIkä mennyt
kokkareet ja keskusta ILMOITTI SUUREEN ÄÄNEEN
ETTÄ HE OVAT YHTEISTYÖKYVYTTÖMIÄ
VAPAAVUORI, ZIPILÄ, ORPO - KAIKKI ILMOITTIVAT OLEVANSA TYÖKYVYTTÖMIÄ
MIKSI NE SITTEN OVAT SIELLÄ????
Vihtaasi on kustu:
https://www.youtube.com/watch?v=udJrUfb9A6Q
Lapinlahden Linnut
Saakeli mikä
aikaa kuvaava kultturinen sivistyspläjäys
Keskiluokkaa ja työttömiä on huijattu
Mutta edelleen, hallinto on rikkonut perustuslakia ja
ne pelleilee siellä ku olikarkit paniikissa
SE ryöstöryhmä pitää erottaa jotenkin - ihan kaikki
jokainen puolue- ja pressa päälle
LEIPÄJONOON, ilman erorahoja
Minua kiinnostaa vain, että mihin suuntaan mahtaa Toimi nyt mällinsä heittää?
Halla-aho on avoin palautteelle.
Sauli Niinistö voisi mennä pururadalle Lennu koiraansa ulkoiluttamaan ja tyttärensä ikäistä vaimoa. Niinistöltä puuttuu enää isis parta mutta ehkä Soini saksii niitä takalistostaan ja liimaa ne yhdessä Urpon kanssa. Hitto mikä valehtelijoita kaikki ja koko porukka, en enää äänestä Saulia, mielummin vedän käteen.
keskusta ja kokkareet ILMOITTIVAT OLEVANSA YHTEISTYÖKYVYTTÖMIÄ!!!!!!!!
niin
JA SIKSI KOKONAINEN PUOLUE (PS) UUSI KOKOONPANONSA
MIKÄ HALLITUS TÄMÄ OIKEIN ON?
natseja?
"MIKÄ HALLITUS TÄMÄ OIKEIN ON?
natseja?"
Niitä todellisia sellaisia.
Politiikka on palannut. Jonnet ei vaan muista.
Sitten noita pitäisi oikein vielä vaaleissa käydä äänestämässä. Voi halvattua!
Hiekkalaatikollakin tärkein kysymys tappelun jälkeen, kuka aloitti.
Ei Halla-aho vaan jotkut hänen pelinappulansa. Sitä saa mitä tilaa.
Ihmeellistä ketkuilua kyllä, ja kansa ostaa kuin häkää tämän naurettavan farssin..
"Uusi vaihtoehto" = Brysselin hyväveli-hännystelijät ja perseennuolija-populistit, osa 3
Someväen kerrotaan voittaneen persuissa vahat jäärät. Olen lukenut noita kommentteja niin tulisipa sinne someen edes hiukan älyllistä elämää.
Kaikkein suurimman oksetusreaktion aiheuttaa Soini. Terho toisena , varsinainen selkäänpuukottaja. Heitä seuraavat ovat tyhmiä Soinin lampaita.
Opportunisteja, jotka paljastivat oikean karvansa..
se tietää lisää elättejä ja oman kansan kyykyttämistä........
nuovia miehiä vauhoittaa kun saavat raiskata sisariaan ja anoppei..
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/halonen-kotouttamisesta-nuoria-miehia-rauhoittaa-kun-vaimot-ja-anopit-tulevat-mukana/5605280
"Uusi vaihtoehto" - lainausmerkeissä - on silkka katkera vitsi, oikea juostenkusten keksitty hätävale pelastamaan EUn ruokapöydässä kerjäävien ketkujemme paikat Brysselin herrojen jalkojen juuressa..
Ja kuitenkin juuri Jussi Halla-aho on tienaa Brysselissä 16,5 tuhatta euroa kuukaudessa kilometrikorvaukset ynnä muut edut, eikä puolueen puheenjohtajanakaan olisi niistä eduista luopunut. Eli kuka siellä EU-pöydissä oikeasti notkuu? Ehkä tämän moniavioisen kahta vaimoa kuokkivan moraalisen selkärangan moraali on yhtä hukassa kuin muillakin persuilla.
On kyllä kaikkien aikojen oksettavimpia ja läpinäkyvimpiä takinkääntäjiä.
Täytyy toden teolla ihmetellä jos jostain enää löytyy näillä juudaksille äänestäjiä o_O
Jep, ansiokkaasti kusivat äänestäjiään silmään
Tärkein kysymys onkin se miksi uutta vaihtoehtoa pitäisi äänestää? Meillä on jo kokoomus ja keskusta demarit ym eli mitä tämä uuden vaihtoehdon politiikka on?
Itse en keksi yhtäkään linjaa mille ei ole jo edustusta. Heikoilla jäillä ovat.
Pelkkä lahjottu mädännäinen vipuvarren jatkehan se mainitsemillesi vain onkin.
Älkääs+nyt+Halla-aholaiset+puhuko+Suomen+keskiluokan,+työttömien+tai+ylipäänsä+Suomen+kansan+puolesta+yhtään+mitään.+Yli+90%+suomalaisista+ei+kannata+perussuomalaisia+vai+mikä+se+teidän+kannatus+nyt+olikaan?
Tässä ketjussa ei siltä näytä.
Ei+perussuomalaisia+ehkä,+mutta+kylläkin+se+70-80%+kansasta+on+jokseenkin+mamukriittisiä,+ja+ainoa+äänitorvi+heille+tällä+hetkellä+on+H-A+&+co.
Moista ilmiselvää korruptiota ei uskoisi nykypäivänä suomen politiikassa edes näkevän.
Taas+puhutaan+suomen+kansan+puolesta,+muka+70-80%+maahanmuuttokriittistä?+Todisteita+on+turha+kysyä.+Tosin+uskonasioista+on+turha+kiistellä,+osa+ihmisistä++on+valitettavan+helppo+saada+käännytettyä+oman+propagandan+taakse.+Nämä+ihmiset+ovat+luonnollisesti+omasta+mielestään+oikeassa+ja+valtaenemmistö+täysin+väärässä.+Joka+muuta+väittää,+onkin+sitten+'ihmissaastaa'++(meinaan+aika+paljon+kommenteissa+tämän+päivän+aikana+vilissyt+moinen+vastenmielinen+sana.+Ja+sitten+ihmetellään+kun+meidän+kanssa+ei+haluta+olla+tekemisissä)
Galluppien mukaan noin olisi. Eikä pidä väittää mamukriittisyyttä miksikään propagandan tulokseksi - enemmän siinä on järkiperusteita moninkerroin kuin mokuttajien Unelmassa; se on nähty moneen otteeseen ettei mikään mokuttajien argumenteista ole järin pätevä.
Ihmissaastaksi ei kyllä pitäisi kenenkään ketään nimitellä ilman TODELLA hyvää syytä.
Kuinkahan paljon sitä rahaa on oikein punikit lapoineet itselleen!?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092712416835_uu.shtml
-
Liian pieniä tuomioita tekijöille.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288536174214.html
Katolinen perseenmyyjä-Soini ei tule ikinä saamaan anteeksi tätä temppuaan...
Jos ei muuta niin unohdetut Jumalat tai Helvetin Herrat tulevat sen hänelle käsinkosketeltavasti kostamaan:
https://www.youtube.com/watch?v=pP2JpRxLfSg
Tässä nähtiin, että äänestämättä jättäneet ovat hyödyttömiöä idiootteja.