Häviäjät olevinaan voittajia!

Jo on aikoihin eletty. Halla-ahoa me äänestettiin Jyväskylässä,
mutta Soini on kukkona tunkiolla- Jo on Soini röyhkeä mies!
Me äänestäjät haluttiin Soini kokonaan pois kuvioista.
16243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Soini riippuu ministerin pestissä viimeiseen saakka.

Äänestä

Me normaalit ihmist taas halutaan teidät halla-aholaiset kokonaan pois kuvioista.

Äänestä

Tapelkaa persut lisää keskenänne niin olette pian kaikki pois kuvioista ja se on isänmaan etu.

Äänestä

Saitte Soinin pois, olkaa onnellisia ja halatkaa Halla-ahoa.
Soini ei ole PS:n kuvioissa mukana, tämä kannattaa tajuta vaikka olisi hieman hitaampikin.

Äänestä

Nuivan linjan edustajien joukossa on normaaleja ihmisiä kuten minä. Osa on SVL:n ja muiden natsien kannattajia, mutta pieni osa. Suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä. Valitettavasti tuo pieni osa on paljon äänessä tällaisilla foorumeilla, niin että sanoma ja asiat vääristyvät. On tietysti totta, että nämä ääriryhmät puolueen sisällä ja äänestäjäkunnassa pyrkivät saamaan valtaa puolueen avulla, mutta jos puolueen johto on hereillä ja osaa hommansa, niin pitävät etäisyyttä niihin ryhmiin ja niiden rasistisiin kannanottoihin.

Kansallissosialismi on kaukana Persujen hallitusohjelmasta. Miksi muuten Uuden vaihtoehdon kansanedustajat ja ministerit olisivat aikoinaan hyväksyneet sen? :-) Nyt on kyse vain siitä, ketkä ovat pitäneet kiinni puolueohjelmasta ja lupauksista äänestäjille ja ketkä eivät. Tämän tuloksena näimme Jyväskylässä vaihdoksen puolueen johdossa. Yli 250 000 äänestäjää ei voi olla täysin väärässä ja vähintään sen verran on edellisissä eduskuntavaaleissa äänestänyt Persuja tehtyjen lupausten ja puolueohjelman vuoksi, joista Uusi vaihtoehto ei ole pitänyt kiinni.

Äänestä

No nyt voi uusi puoluejohto pitää kiinni vaikka toisiaan kädestä jos ei vaalilupauksien pitäminen onnistu. Lista on aika pitkä, aloitetaan vaikka koulutuksen leikkaamisesta.

Äänestä

Jotenkin nyt vaikuttaa siltä että Soinin sakki voittikin. Halla-aholle jäi vain jämäpuolue jonka kanssa kukaan ei halua tehdä yhteistyötä. Soinin porukka on hallituksessa päättämässä asioista ja hallaaholaiset huutelemassa oppositiossa entisille puoluekavereilleen.

Äänestä
  • Siis täydellinen vallankaapaus, vaikka joojoovaihtoehto väittää käyneen toisinpäin.

    Äänestä

jatkon,että ollaan ihan rauhassa seuraaviin vaaleihin asti.....katotaan sitten mitä kansa sanoo

Äänestä

Miten hallitusta voi pitää pystyssä ryhmä jonka kannatusta ei ole mitenkään mitattu? Voisiko Suomeen perustaa pysyvästi kahdenkymmenen hengen ryhmän joka tukee hallitusta kaikissa tilanteissa äänestäjistä välittämättä vai onko nyt vain hyväksyttävä tilapäinen diktatuuri? Tuon uuden porukan äänimäärällä ei montaa paikkaa eduskunnassa saisi.

Äänestä
  • mitenkäs puoluerahat jaetaan?
    Nyt sitten tulee taas yksi uusi puolue veronmaksajien rasitteeksi

    Äänestä

  • Se on suomalaisten politikkojen käsitys demokratiasta, mikä tahansa paskasakki, joka tukee paskaa hallitusta, voidaan roikottaa kunnes paskahallitus on tuhonsa ja ryöstönsä saanut tehtyä.

    Äänestä

  • "Miten hallitusta voi pitää pystyssä ryhmä jonka kannatusta ei ole mitenkään mitattu..."
    Ei ihan näinkään. Tuon ryhmän jäsenet ovat kaikki vaaleilla valittuja kansanedustajia. Eli kannatusta on mitattu. Tilanne eroaa siten aika lailla mm. SKP:n tilanteesta. SKP:n kannatusta on myös mitattu ja todettu, että kannatusta ei ole ollut.

    Äänestä

OLEN TEKEMÄSSÄ TAPAUYKSESTA ELOKUVAA----------- pääosan saa JUUDAS SOINI.

Äänestä

Laittomia turvapaikanhakijoita tämä Uuden vaihtoehdon porukka. Ne pitää heti köijätä mustimpaan Afrikkaan vaikka suvakkipöpilä itkisi kuinka heidän peräänsä.

Äänestä

Eihän tätä loikkariporukkaa ole kukaan vaaleilla valinnut mihinkään!

se, että heidät on aikanaan valittu on kokonaan toinen asia kuin nykyinen tilanne.

silloin heidän statuksensa oli valitsijoiden tiedossa, nyt sitä tietoa ei ole kellään, vaan koko porukka kyykkii kun sipilä puhaltaa pilliin milloin mihinkin tarpeeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tervemenoasoini kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty. Halla-ahoa me äänestettiin Jyväskylässä,
mutta Soini on kukkona tunkiolla- Jo on Soini röyhkeä mies!
Me äänestäjät haluttiin Soini kokonaan pois kuvioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu