SWE: 'Kokoomuksen' pj tiukkana naisten kohtelusta

Ruotsissa Moderaattien (ns. Ruotsin Kokoomus) pj. Anna Kinberg Batra piti tiukan puheen maahanmuuttajille naisten kohtelusta.

Hän sanoi että kaikkien Ruotsissa asuvien on kunnioitettava ruotsalaisen yhteiskunnan arvoja ja sääntöjä. (Maassa maan tavalla siis!) "Ja ruotsalaisiin arvoihin kuuluu tasa-arvo. Piste!", sanoi Batra.

Naisilla, (sekä mamu- että kantaväestön naisilla), on oltava oikeus mennä ulos, liikkua vapaasti pelkäämättä. Oikeus tavata kavereita, käydä uimahallissa/kylpylässä, käydä töissä, kouluttautua.

Kenelläkään ei ole oikeutta edellä mainittuja asioita estää, ei uskonnollisista, kulttuurisista syistä ei halusta kontrolloida, ei mistään syystä.

Batra kehotti patriarkaalisia naisia syrjiviä/painostavia miehiä pysymään itse kotona.

Kehitys kehittyy ja edistys edistyy Ruotsissakin. Eipä olisi jokin aika sitten kuvitellut kuulevansa moista muiden kuin ruotsidemokraattien suusta.

Jos Suomessa joku johtava poliitikko sanoisi saman kuin Batra, niin ilma olisi sakeana rasismikorttien viuhunasta. No jaa - riippuisi kyllä kovasti siitä, kuka johtava suomalaispoliitikko se sanoja olisi.

(Sipilä muuten sanoi hallituskriisin tiimellyksessä, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä arvoja, mutta jos hallituspuolueiden arvot ovat liian kaukana toisistaan, niin hallituksen on vaikea työskennellä, pysyä kasassa.

Kritiikki tätä Sipilän lausahdusta kohtaan on ollut hyvin lievää, verrattuna siihen, että noin olisi sanonut 'joku muu' poliitikko. Silloin olisi 'lynkkauspartio' ollut jo matkalla.)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rähinöijät, kiusaajat, rikolliset tuhoavat asuinalueita joissa asuvat ja estävät muita ihmisiä elämästä tavallista arkielämää. Polttavat autoja, kivittävät poliisia, ovat väkivaltaisia, diilaavat huumeita...

"Te ette kuulu tänne!", totesi Kinberg Batra rettelöitsijöille puheessaan.

Melko tiukkaa tekstiä 'Ruotsin Kokoomuksen' pj:n suusta!

Äänestä

Puhe pidettiin politikerveckan'illa Järvassa. Perinteinen tapahtuma, jossa puhuvat mm. johtavat poliitikot. Puhe oli siis viimeisen päälle mietitty ja harkittu.

Ruotsin mediassa herättänyt hämmennystä. Eräs median kommentti: "Pitkälle menevää, paljon entistä kovempaa retoriikkaa." Esim: "Ni hör inte hemma här!" (Ette kuulu tänne/tämä ei ole kotinne!")

Kommentissa tuumataan, että Moderaatit yrittävät näin mitä ilmeisimmin saada takaisin äänestäjiä, jotka ovat menettäneet Ruotsidemokraateille viime vuosien aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


srua kirjoitti:

Ruotsissa Moderaattien (ns. Ruotsin Kokoomus) pj. Anna Kinberg Batra piti tiukan puheen maahanmuuttajille naisten kohtelusta.

Hän sanoi että kaikkien Ruotsissa asuvien on kunnioitettava ruotsalaisen yhteiskunnan arvoja ja sääntöjä. (Maassa maan tavalla siis!) "Ja ruotsalaisiin arvoihin kuuluu tasa-arvo. Piste!", sanoi Batra.

Naisilla, (sekä mamu- että kantaväestön naisilla), on oltava oikeus mennä ulos, liikkua vapaasti pelkäämättä. Oikeus tavata kavereita, käydä uimahallissa/kylpylässä, käydä töissä, kouluttautua.

Kenelläkään ei ole oikeutta edellä mainittuja asioita estää, ei uskonnollisista, kulttuurisista syistä ei halusta kontrolloida, ei mistään syystä.

Batra kehotti patriarkaalisia naisia syrjiviä/painostavia miehiä pysymään itse kotona.

Kehitys kehittyy ja edistys edistyy Ruotsissakin. Eipä olisi jokin aika sitten kuvitellut kuulevansa moista muiden kuin ruotsidemokraattien suusta.

Jos Suomessa joku johtava poliitikko sanoisi saman kuin Batra, niin ilma olisi sakeana rasismikorttien viuhunasta. No jaa - riippuisi kyllä kovasti siitä, kuka johtava suomalaispoliitikko se sanoja olisi.

(Sipilä muuten sanoi hallituskriisin tiimellyksessä, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä arvoja, mutta jos hallituspuolueiden arvot ovat liian kaukana toisistaan, niin hallituksen on vaikea työskennellä, pysyä kasassa.

Kritiikki tätä Sipilän lausahdusta kohtaan on ollut hyvin lievää, verrattuna siihen, että noin olisi sanonut 'joku muu' poliitikko. Silloin olisi 'lynkkauspartio' ollut jo matkalla.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu