Uusi hallitus

Nyt meillä on asiallisesti katsoen uusi kahden puolueen hallitus. Asioista päättävät vain Kepu ja Kokoomus, Sipilä ja Orpo. Persujen sekoilu muuttui Sipilän ja Orpon suurvoitoksi. Sipilä pelasi tässä poliittiset kortit erinomaisen ovelasti. Nyt persut tietävät, että maahanmuuttokysymyksissä on jo menty yli sietorajan ja EU-integraation suhteen ei tulla sallimaan eriäviä mielipteitä. Entisten persujen liikkumatila rajoitettiin koskemaan vain sellaisia asioita, kun vähittäiskaupassa myytävien alkoholijuomien väkevyysprosenttia ja koulukokeiluja ruotsin kielen opinnoissa. Viesti oli selkeä. Suuret ja merkitykselliset asiat hoitavat Kepu ja Kokoomus. Niiden sylikoiralle jää lähinnä harrastusluontoisia asioita. Trion ex-persujohtohenkilöksi kelpaa mitä suurimmassa määrin juuri kulttuuriministeri Sampo Terho. Kulttuuriasioissa persuilla on ihan riittämiin puuhasteltavaa.

Sipilä vedätti soinilaisia viime hetkille ja kertoi näyttävästi tehneensä lennossa u-käännöksen. Hän viestitti sillä, että lennossa voidaan jatkossakin tehdä nopeita käännöksiä, jos entiset persut intoutuvat sooloilemaan. Sipilä osoitti konkreettisesti, että vaihtoehtoja kyllä löytyy ja samoin innokkuutta korvata entiset persut muilla ryhmillä.

Mitäpä tässä Soinilla on paljon sanomista. Voisiko hän nyt sanoa, että entisten persujen toiminta palkitaan kyllä seuraavissa vaaleissa. Monikohan mahtaa äänestää jotain entisten persujen valitsijamiesyhdityksen vaalilistaa. Sipilää ja Orpoa tässä helpottaa sekin, että näillä entisillä persuilla taitanee seuraavat kuukaudet kulua oman uuden puolueen suunnittelussa ja riidellessä entisen puolueensa kanssa sen omaisuudesta.

Tämä näyttää pitkälti Soinin henkilökohtaiselta projektilta. Hän on jättämässä politiikan tähän vaalikauteen ja eiköhän hänelle järjesty jokin mahdollisuus päästä seuraamaan Milwallin kotiotteluita. Kanaalin ali voi pyyhältää tarvittaessa myös Ranskaan seuraamaan Soinille niin rakkaita ravikilpailuja. Voisipa Soini ostaa sieltä oman hevosenkin ja nimeksi sopisi Betrayer tai ranskalaisittain Adultere nykyisen A.T. Vihtorin lisäksi. Olisihan se myös Sipilältä tyly temppu, jos Soinia ei palkiat ruhtinaallisesti siitä, että hän oppinut sylikoirana tottelemaan isäntäänsä nukisematta.

19

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antilla.ei.voitele.nyt
      • S24uomlaineN

        Tarkoitat kai, että Antilta tulee oksennus ryyppäämisen jälkeen?


      • Siha_jupila
        S24uomlaineN kirjoitti:

        Tarkoitat kai, että Antilta tulee oksennus ryyppäämisen jälkeen?

        Nyt sinun täytyy tollisko laittaa todiste siitä että Antti ryyppää! Et voi täällä melskata viikosta toiseen, väittäen jostakin jotain ilman perusteluja ja todisteita.

        Oletkin "ämmien ämmä" piiloutuneena nimimerkin taakse. Laita vaan essu eteen ja keitä ittelles munahuttua. Sitä katkeraa, joka vain sinulle kelpaa. Keputollo on taas aloittanut kiljunkittaamisen kesken päivän ja iltaan mennessä ajatusmaailm senkun samenee.


      • Kaup-Kesk_

        Demariksi MPPltä tosi hyvä ja asiallinenkin avaus taas kerran. Sekä lohdutuseksi voin sanoa, että vajaa kaksivuotta menee nopeasti, ja silloin taas äänestellään eduskuntaa.
        Tässä voin myöntää sen että kyllä perssujen Soinikin virheen teki, kun noin hätiköden luopui puheenjohtajuudesta. Kullä tuon lopun olisi voinut mennä vaikka otsanahkaa rypistellen, jos voimat muuten vähenee.
        Kyllä nuo puolueen säännötkin on aivan perseestä. Kun puolueen enemmistön pitää olla puolueen vähenmistönä, kuten Soinin porukka nyt 22 edustajallaan. Sekä puolueen kaapannut Halla-ahon vähemmistö 13 edustajallaan, saa kaiken koko Soinin keräämän varallisuuden 20 vuoden ajalta puolueelleen.


      • Kaup-Kesk_ kirjoitti:

        Demariksi MPPltä tosi hyvä ja asiallinenkin avaus taas kerran. Sekä lohdutuseksi voin sanoa, että vajaa kaksivuotta menee nopeasti, ja silloin taas äänestellään eduskuntaa.
        Tässä voin myöntää sen että kyllä perssujen Soinikin virheen teki, kun noin hätiköden luopui puheenjohtajuudesta. Kullä tuon lopun olisi voinut mennä vaikka otsanahkaa rypistellen, jos voimat muuten vähenee.
        Kyllä nuo puolueen säännötkin on aivan perseestä. Kun puolueen enemmistön pitää olla puolueen vähenmistönä, kuten Soinin porukka nyt 22 edustajallaan. Sekä puolueen kaapannut Halla-ahon vähemmistö 13 edustajallaan, saa kaiken koko Soinin keräämän varallisuuden 20 vuoden ajalta puolueelleen.

        En ole minkään puolueen jäsen. Nyt viime aikoina minut on leimattu enemmän Halla-aholaiseksi kuin demariksi. Odotan, että joku keksisi minun olevan myös soinilainen. Minut on palstauran aikana lokeroitu melkeinpä kaikkien muiden puolueiden paitsi Kepun, KD ja RKP:n edustajaksi. Kumma kyllä, että ei RKP:nkää, vaikka hallitsen kohtalaisesti myös tuon toisen kotimaisen, mitä minulta on tosin edellytetty jo aikoinaan ammatissa toimiessakin.

        Kaksi vuotta menee nopeasti, mutta paljon ikävää ehtii sinäkin aikana saada aikaiseksi. Eniten pelkään todellista sotesotkua, mutta nähtäväksi jää. Pelkoani lisää eritysesti se, kuinka yleisesti ja voimakkaasti asiantuntijat ovat arvostelleet hallituksen sote-esityksiä. Se ei lupaa hyvää lopputulosta. Hyvää tässä on se, että soinilaisten typeryydet on nyt pääosin tukittu ehtona hallituksessa olon jatkamiselle. Soinilaiset on nyt ehdollistettu toimimaan hallituksen Pavlovin kuulun koirakokeen periaatteella. Ja hyvä niin. Hyvää on myös se, että Suomi pääsi vihdoin osalliseksi nousukaudesta. Se vähentää hallituksen himokkuutta keksiä kaikenlaista typerää kuten työajan lisäämistä kuudella minuutilla vuorokaudessa. Hallitus voi nyt hakea suuria voittojaan perumalla omia päätöksiään kuten tähänkin asti. Näyttävät u-käännökset lennossa ovat myös kansaa viihdyttäviä.

        Ei Soini mitään virhettä tehnyt. Hänhän sai mitä tahtoi eli oman hillotolppansa säilymisen. Ilman nähtyä operaatiota Soini olisi nyt puolueensa häpäisty rivijäsen, jolle käydään nauramassa päin naamaa. Soinin kauppatavarana oli uskollisuus Sipilälle ja Orpolle. Niiden vastineena hän luopui puolueestaan ja sen ajamista eduista. Siinä samassa tuli petetyksi äänestäjätkin, mutta sitähän Soini on tehnyt koko hallituskauden, joten jatkoi johdonmukaisesti linjallaan. Nämä petokset ylittävät jo härskiydessään Kepun petoksetkin.

        En nyt ymmärrä tätä puolueen vähemmistönä oloa. Soinilaisethan ovat kylmästi ja tahallaan rikkoneen puolueensa sääntöjä ja tulevat sen myötä erotuksi puolueesta. Ei persuissa mitään vähemmistöjä ole vaan puolueessa mukana olevat ja sitten nämä puolueestaan luopuneet loikkarit. Maria Tollanenhan loikkasi jo ennen tätä episiodia eikä hänelle tietenkään mitään persujen rahoja kuulu antaa. Ei Soini olisi kuuna päivänä sellaiseen suostunut, vaikka Tolppanen olisi vetänyt housut kinttuihin hänen edessään.


      • S24uomlaineN

        Onko sinussa miestä tuomitsemaan rasismi?


    • nytnehylkiöinä

      Ei käytäntö muuttunut.. Soinin kokoomuksen napinpainajat jatkaa..

      • Hyvähallitus

        Kukapa sellaista käytäntöä haluaisi niinku edellellä hallituksella oli?
        Neuvotellaa, neuvotellaan, asetetaan komitea tukimaan ja lopulta vastustetaan omia esityksiä


    • kokkareet

      Meillä on yhdenpuolueen hallitus, kokkareet juhlii persloikkareiden ja kokkepuloisten voimin, eduskunnasta löytyy vähän laajempi joukko, muttaluottamus äänestyksissä ei
      Keskustassa on ministerit kokkepuloisia ja kepulaiset tukee äänestyksissä niitä, vaikka arvot ja omatunto on ruvella.

      • kaikille.omansa

        Kyllä erojakin vielä löytyy: Kepu ajaa maajussien ja Sipilän asioita, Kokoomus Nallen ja muiden rikkaiden asioita ja Uuvatit (uusi vaihtoehto) lähinnä omia asioitaan hallituksessa.


    • Syöpi.paskaa

      Natsipankkia on keljuttaa, kun omien vallankaappaus kuihtui.


      • S24uomlaineN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tosta voit kuunnella ajan kuluksi sen "vallankaappauksen" syistä ja seurauksista:

        https://www.youtube.com/watch?v=ldKzVSmI4pM

        Etkö sinä Pietarin mies ole laulun aiheena? Vai oletko aina ollut natsi?


      • Nykyisen hallitusohjelman mukaan mennään vaalikausi loppuun. Aloitetut uudistukset viedään loppuun. Tuntuu olevan kova paikka vihervasemmistolle kun eivät saa hallitusta nurin ja kaikkia taas alkutekijöihin.

        Vihervasureilla oli edellisellä vaalikaudella mahdollisuus tehdä oman mieleinen sote mutta se ei onnistunut, eikä paljon muukaan. Vas ja vihr häipyivät kesken kauden hallituksesta, muistaakseni silloinen oppositio ei n huutanut uusia vaaleja vaan jopa yritti auttaa soten valmistumisessa. Mutta loppu meni sitten demarien ja kokoomuksen riitelyssä.

        Malttakkaa nyt vaalikausi loppuun sitten katsotaan mitä äänestäjät haluavat seuraavaksi. Tämä hallitus ei kaadu sen voi jo uskoa.


    • tätä_mieltä

      Kyllä tuo pakolaisasia on sellainen, joka on nyt syvällä kansan riveissä. Sipilä teki pahan virheen, kun hän lupautui antamaan oman kotinsa pakolaisten käyttöön. Se oli sellainen viesti, että yli 30 000 pakolaista tuli kertarysäyksellä Suomeen arabimaista. Tässä sitä nyt sitten eletään. Suojelupoliisin mukaaan terrorismin uhka on edelleen kasvanut.
      Soinin rehvastelut toiseksi suurimman puolueen asemasta ja muusta aiemmasta toiminnastaan persujohtajana, olisi pitänyt katsoa tarkemmin. Näin siinä sitten kävi. Nyt persupuolueen kasvua ei rajoita mikään. Tiedetäänhän tutkimusten mukaan, että suomalaisten asenteet pakolaispolitiikkaan ovat jyrkentyneet.
      Minusta hallituksen olisi kannattanut jatkaa Halla-ahon johtamien persujen kanssa hallituksessa. Näin pakolaisasioden terävöityminen maassa olisi voitu hallitusti hoitaa. Minusta ei olisi kannattanut mennä siitä mistä aita on matalin ja ottaa uusi vaihtoehto kuin sylikoiraksi. Kyllähän persueliitin käytös Terhon tukemisessa ja vastustajien mustamaalaamisessa oli sitä luokkaa, että en yhtään ihmettele miksi puoluekokouksessa kävi niin kuin kävi.

    • Soininryhmä

      Napinpainajaluuseriperdut palasi kokoomuksen apupojiksi.

    • Unohtakaayuo

      Tätäkö te haluatte mitä englannissa ja Ranskassa tapahtuu.

      Suomessa koulutetaan näitä isisjoukkoihin jonka Sipilä kieltää.

      Ottaako Sipilä vastuun tuskin siitä on vastuunkantajaksi.

    • nytonasiathallussa

      Kyllä tuo mielitollo on surkein luuseri ja itkijä mitä missään kun ei kaikki menekkään hänen toiveiden mukaan, kyllä sillä oli jo makea vesi kielellä kun Jussi voitti mutta äkkiä se muuttuikin myrkyksi hänelle itselleen ja se on aivan oikein.

      • S24uomlaineN

        Kysyn sinulta Mielipidepankki onko rasismi tuomittavaa? Vastaamatta jättäminen on sama kuin ei ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1585
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1063
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      404
      988
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      932
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      77
      661
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe