K-edustajien loma 1,5 kk loppui

Töissäolija

Tänään on sitten se päivä jolloin kansanedustajat palasivat töihin talvilomaltaan. Lomahan alkoi joskus joulukuun puolivälissä.
Kevätistuntokausi loppunee joskus kesäkuussa ja silloin edustajamme ovat 3 - 4 kuukautta lomalla.

Niin että kuka sanoo ettei avustajia tarvita kun yli neljäsosa vuodesta ollaan lomalla. Ja verottomat kulukorvaukset tietysti juoksevat silloinkin.

11

447

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äänestäjä

      Toivottavasti ehtivät rentoitumaan tarpeeksi.

      • Heh heh

        Suojatyöpaikka tämä eduskunta, missä muualla nämä 200 saisivat pelleilä näin veronmaksajien rahoilla ?

    • Kertokaapa kuka teistä huutajista on ottanut selvää kansanedustajan todellisesta työstä?
      Ihan oikeesti!

      Ajattelehan olevasi hänen asemassaan:
      Saat kymmeniä kirjeitä joka päivä suomalaisilta. Jokainen heistä pyytää apua johonkin pulmaansa. Varmasti suurin osa niistä on aitoja avunnhuutoja, mutta joukossa myös onnenonkijoita. Jopa rikollisia.
      Suhtaudutko niihin hällä väliä? Jo pelkkä kirjeiden jatkuva tarkistus vie aikansa..

      Seuraahan joskus jonkun edustajan työpäivää. Kuuntele puhelujensa määrää jne.

      Sähköpostien määrä? Jopa ihan pummaajien määrä?
      Joka tilaisuudessa myydään pika-arpoja kissan ristiäisyhdistyksen hyväksi. Voiko olla ostamatta?
      Kunnat haluavat esitellä hankkeitaan, firmat haluavat toiminnalleen valtion apuja, järjestöt vaativat kuulolle pääsyä.
      Käytetään ilmaisina puhujina tilaisuuksissa..

      Media seuraa herkeämättä. Kansalaiset vittuilee, jopa henkeä uhataan. Poliittisia murhia tehdään maailmalla jatkuvasti... Koska meillä taas?

      VK EI OLE politikko! Mutta ajattelen aina asian toistakin puolta.
      Mitä meidän viisastelumme auttavat kansanedustajia heidän työssäään?

      Heidät on kansalaiset valinneet. Kukaan ei ole omalla äänellään mennyt. Yksi ääni ei riitä!

      Koska sinun/teidän mielestänne kansanedustaja kuulee valitsijoitaan? Työnantajiaan?

      • toimihlö

        Kansanedustajan työhön voi tutustua vaikkapa lukemalla Tuija Braxin työpäivästä tämänpäiväisestä Hesarista. Artikkeli päivittelee kansanedustajan kovaa työtä otsikolla "Kansanedustaja elää täyden almanakan diktatuurissa" ja kertoo miten "maanantai on Braxin ainoa tavallisen ihmisen päivä,jolloin hän on kotona jo kello 17:n tienoissa."

        Braxin keskivikko-ohjelma on seuraava:

        9:00-10:00 diabetes-kirjoitus
        11:00-12:00 M.S.
        13:00-14:00 Artun hammaslääkäri
        14:30-15:30 Erikoissuurlähettiläs M...
        16:30-20:00 Suullinen kyselytunti
        19:00-20:30 MP-messut vip-ilta

        Tuohan on älyttömän löysä aikataulu: lähes joka tapaamisen välissä on tunnin tauko ja mukana on lapsen hammaslääkäriin vientiä ja moottoripyörämessuja.

        Brax tienannee vähintään 70000€/kk. Kenelläköhän saman verran yksityissektorilla tienaavalla on varaa noin löysään aikatauluun? Puhumattakaan pitkistä lomista.

      • toimihlö
        toimihlö kirjoitti:

        Tuli typo: tarkoitin siis 70000EUR/v eli n. 6000EUR/kk

      • Heh heh

        On siellä varmaan toinenpuoli liikaa ja näillä palkoilla homma alkaa kiinnostaa näitä onnenonkijoita ja julkkiksiakin joista ei ole mitään hyötyä veronmaksajille.

        Ja näillä "edustajilla" on myös avustajat. mielestäni koko homma on remontin tarpeessa muuten se karkaa käsistä.

        Vois olla paikallaan jonkillainen konttrolli missä äänensä antaneet voisivat valvoa että tämä "edustaja" on ainakin niillä linjoilla millä hän on saanut jonkun hööpötettyä antamaan äänensä hänelle

        muuten en ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti kuin luettuasi tuo sepustuksen heh heh heh.

      • ei vastauksia

        Kyllähän niille postia menee, ei kai niitä lueta, 10 v aikana olen kirjoittanut sinne 4 kertaa = ei vastausta.
        Esko Seppänen on ainoa joka vastaa. Aina.

    • Duunari

      Kuka teistä on omaa työpaikkaansa hakiessaan uhrannut siihen kymmeniä tuhansia euroja? Saamatta kuitenkaan täyttä varmuutta pääseekö töihin. Tekisittekö sen jos tietäisitte, että ette vuosiin saa omianne pois? Onko työnhakuanne avustanut ulkopuoliset tukijärjestöt isoilla rahasummilla?

      Mutta kansanedustaja tietää jo etukäteen että hän kuittaa hyvin nopeasti kulut ja sen jälkeen vain taivas on kattona erilaisille tuloille. Ja jo kahden kauden (8 vuotta)jälkeen pääse eläkkeelle, jonka suuruus on nykyisin n. 3300 euroa. Vaikka kärvähtäsi rattijuoppoudesta, seksuaalisesta ahdistelusta tai saisi jostain muusta syystä rikostuomion.

      Tiesittekö, että puoluetuki on yli 50000 (taitaa olla nykyisin yli 60000)euroa vuodessa yhtä kansanedustajaa kohti. Minkälaista tukea te saatte omassa työpaikassanne?

      • Tulonjakaja

        Eduskunnan ja hallituksen budetti vuonna 2004 oli n. 150 000 000 euroa, markkoina lähes miljardi. Se on siis tarkoitettu kahdensadan edustajan tarpeisiin ( sis. ministerit), mutta ei ministeriöihin tms. Se on n. 6,5 % työministeriön budjetista.

        Yhtä kansanedustajaa kohti tämä oli 750 000 euroa eli n, 4,5 miljoonaa markkaa.

        Esimerkiksi otettakoon työttömyys, joka noilla liksoilla olisi jo pitänyt pystyä hoitamaan. Työministeriön budjetti yhtä työtöntä kohti oli 10 000 euroa eli n. 60 000 markkaa, eli yli puolet vähemmän kuin keskipalkalla työskentelevä tienaa vuodessa. ( oletus 230 000 työtöntä) Osa tästäkin summasta luonnollisesti menee eri tasoisille, kovapalkkaisillekin virkamiehille.

        Tämä on karkea tulkinta, mutta kukin voi itse laskea sitä haluamallaan tavalla sivulla

        http://193.208.71.163/indox/tae/2004/frame_2004.html
        ja sieltä pitää valita

        Yhteenveto eduskunnan hyväksymistä talousarvioista vuodelle 2004 (pdf, 47 kt)

      • että
        Tulonjakaja kirjoitti:

        eduskunnassa työskentelee lähes tuhat ihmistä. Heistä vain 200 on kansanedustajia ja avustajia ehkä noin 150. Lisäksi on siivoojia, oppaita, tilitoimistohenkilökuntaa, turvallisuusvalmon väkeä, vahtimestareita, tulkkeja, lainsäädäntösihteereitä, valiokuntaneuvoksia, valiokunta-avustajia, pöytäkirjatoimiston ja asiakirjatoimiston väkeä, tietohallinnon henkilökuntaa, eduskunnan kirjastoa, tiedottajia, ...

        Mistä ihmeestä syntyy käsitys, että eduskunnassa työskentelee vain kansanedustajia? Suurin osa on aivan muuta henkilökuntaa.

        Ottakaa nyt edes hieman selvää asioista, ennen kuin kirjoitatte aivan mitä sattuu.

    • puolittaa

      koska päätökset tulevat brysselistä ja ne ovat vain kumileimasimia.Edes omien elintarvikenimiä ei saa pitää,että voimariinistä tuli oivariini.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe