Olin siis jo pidemmän aikaa miettinyt mistä ateismissa on kyse. Sitten kuin salamaniskusta sain vastauksen. Ateismissa on kyse Atheist-nimisestä musiikki-yhtyeestä. Se ei ole edes huono bändi vaan erittäin huono kuten kaikki muukin bändin oheiskama on sekundaa, ja etenkin sen pr-toiminta tällä palstalla on ihan hanurista ja kaikki ateistit joutuvat helvettiin koska he ovat kuten Raamattu asian paremmin muotoilee: jumalattomia eli muuraavat imeväisiään rituaalisesti seinän sisään.
Vastaukset 6
Lapamadon aivoillasi saatkin miettiä tosi pitkään.
"Olin siis jo pidemmän aikaa miettinyt mistä ateismissa on kyse. Sitten kuin salamaniskusta sain vastauksen."
Ja kuten kuuseen tähtäävä salamanisku... Arvaukseksi meni täysin metsään :)Oletko kehitysvammainen? Kuulostat ihan jälkeenjääneeltä.
- atteboi
Kuitenkin, Ateismi on poikaa !!
- kannattaakokeilIla
Minäkin olen poikiin päin. Huomatkaa nimimerkkini, se kannattaa. Keihäitä kaikkialla.
Että voikin aikuisiällä joku uskoa helvettiin ja siihen mitä seuraa jollei usko johonkin jumalaan! Ei voi olla olemassa enää kohta 2020-luvulla noin typeriä ihmisiä jotka tahtovat vaalia jonkun raamatun sanaa ja vielä tyrkyttää sitä muille ihmisille ihan kuin "totuutena"!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471916
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3281363Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.175956Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.272695- 33611
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12611- 257603
- 191563
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20512- 42502