Kreationistisesta tieteen tekemisestä

KretuTiedeToimittaja

Kreationistisesta tieteen tekemisestä on monia harhauskomuksia joita pyrin tässä korjamaan.

Kreationistisessa tieteessä ei tarvitse tehdä perustutkimusta koska kaikki on jo ilmoitettu Raamatussa. Kreationistisen tieteen tarkoitus onkin Saatanan torjunta. Erityisen häijysti Saatana iskee kreationisteja vastaan ateistien ja evolutionistien valetieteilijöiden taholta joten kreationististen tiedemiesten suurin tehtävä onkin tämän valhetulvan torjunta.

Nämä valetieteilijät ovat omineet itselleen termin "oikeat todisteet" vaikka käsitteenä se on merkityksetön. Niinkuin usein on nähty nämä valetieteilijät tulkitsevat aina väärin nämä "oikeat todisteensa".

"Oikeiden todisteiden" sijaan kreationistisessa tieteessä käytetään uskottavia todisteita. Ja vertaisarvioinnin sijaan kreationistisen tiedemiehen todisteiden uskottavuus pannaan paljon kovempaan testiin uskonnollisten johtajien toimesta. Jos todisteet eivät ole uskottavia ne tietysti hylätään Saatanan juonina. Samoin käy myös todisteiden tulkinnoista tehtäville johtopäätöksille. Jos ne ei ole uskottavia ne tulee hylätä.

Näin kreationistiset tiedemiehet saavat tehtyä ainoaa uskottavaa tiedettä selostamaan maailmaa uskovaisille.

26

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhjä on kreationistien tärkeä elementti, sieltä tyhjästä he vetävät oikeastaan kaikki lukunsa. Aikaisemmin se oli hattu, mutta jostain syystä hatusta vedetty luvut osoittautuivat epäluotettaviksi - ateistisen vihervasemmistoisen saatanan takia varmaankin.

    • Edelleenkin odottelen esimerkkejä kreationistisen tieteen saavutuksista.

      • evokitbuhahaaa

        Evoluutioteorian ja alkuräjähdysteorian kumoaminen.

      • evokitbuhahaaa kirjoitti:

        Evoluutioteorian ja alkuräjähdysteorian kumoaminen.

        Siitäkö seuraisi hyötyjä ihmisille?

      • Kreationismi_on_sairaus
        evokitbuhahaaa kirjoitti:

        Evoluutioteorian ja alkuräjähdysteorian kumoaminen.

        No milloinkas kreationistit aikovat kumota evoluutioteorian? Jeesuksenmorsianten tulisi tietenkin opetella tieteentekemistä ja rehellisyyttä. Koska kumpaankaan ei ole kreationisteilla edellytyksiä niin näkemättä jää evoluutioteorian kumoaminen - aivan kuten Jeesuksen toinen tuleminen. Se on nimittäin niin että jos kreationisti ryhtyy rehelliseksi ja oppii tieteen alkeet niin kreationisti väistämättä luopuu pseudotieteellisestä ja valheisiin perustuvasta Kreationismista.

      • evokitbuhahaaa kirjoitti:

        Evoluutioteorian ja alkuräjähdysteorian kumoaminen.

        Siinä sitä onkin hommaa. Molemmat alkavat olla jo niin hyvin todennettuja, että ne ovat käytännössä järjellisen epäilyn ulkopuolella.

      • 4235235
        agnoskepo kirjoitti:

        Siinä sitä onkin hommaa. Molemmat alkavat olla jo niin hyvin todennettuja, että ne ovat käytännössä järjellisen epäilyn ulkopuolella.

        Väittääkö alkuräjähdysteoria että maailmankaikkeus syntyi sattumalta vai ottaako se tähän asiaan kantaa?

      • 4235235 kirjoitti:

        Väittääkö alkuräjähdysteoria että maailmankaikkeus syntyi sattumalta vai ottaako se tähän asiaan kantaa?

        Miksi se ottaisi siihen kantaa? Se toteaa tapahtuneen.

      • 4235235
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Miksi se ottaisi siihen kantaa? Se toteaa tapahtuneen.

        Eikös sen toteamalla tapahtumisella pidä olla jokin lähde ja selitys miksi näin on tapahtunut? Muutenhan se on vain yksi näkökulma (muiden joukossa joita voidaan keksiä miten paljon halutaan) mitä on tapahtunut

        Siitä vain kumoamaan Alkuräjähdystä koskeva teoria.

      • lyhyestiselitettynä

        Alkuräjähdysteoria on historiallinen kuvaus universumista. Se ei ole malli eikä kerro mitään syitä universumille.

      • 4235235
        lyhyestiselitettynä kirjoitti:

        Alkuräjähdysteoria on historiallinen kuvaus universumista. Se ei ole malli eikä kerro mitään syitä universumille.

        Sittenhän alkuräjähdysteoria tulee varmasti joskus muuttumaan toiseksi kun ymmärretään malli miten universumi toimii.

      • 5325324
        4235235 kirjoitti:

        Eikös sen toteamalla tapahtumisella pidä olla jokin lähde ja selitys miksi näin on tapahtunut? Muutenhan se on vain yksi näkökulma (muiden joukossa joita voidaan keksiä miten paljon halutaan) mitä on tapahtunut

        Naapurisi lähtee autotallistaan ajamaan. Näet tapahtuman mutta et tiedä miksi. Käskikö vaimo mennä kaupassa käymään? Lähtikö hän töihin? Mahdollisesti hakemaan lapsia harjoituksista? Onkohan se menossa vieraisiin? Tai muualle rillutelemaan? Miksi se tuolleen yllättäen lähti?

        Uskiksen mielestä ainoa vaihtoehto lähtemisen syyksi on tietysti Jumala. Sekään ei varsinaisesti kerro miksi mutta heille se kelpaa syyksi.

      • 4235235
        5325324 kirjoitti:

        No jos jumala on kaiken luonut niin se on synnyttänyt kaikki luonnonlait ja edelleen kaiken sen miten ihminen toimii ja edelleen kaiken noiden syy on jumala tottakai koska sieltä kaikki on lähtöisin.

        Siis myös kaikki paha.

      • 4235235
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Siis myös kaikki paha.

        kaikki.

      • 4235235 kirjoitti:

        kaikki.

        No niin.

    • "Edelleenkin odottelen esimerkkejä kreationistisen tieteen saavutuksista."

      The Hovind Theory? Hovindin Dinosaur Adventure Land?

      Korkeamman asteen kreationistisessa tieteessä voidaan ohittaa kokonaan todisteiden tarkastelu ja hypätä suoraan uskottavien johtopäätösten tekemiseen. Hyvä esimerkki tästä on pastori Ray Comfort, joka tässä esittelee banaanin olemusta.

      https://m.youtube.com/watch?v=YfucpGCm5hY

    • Evoluutiosta ne jumalatkin ovat ponnistaneet niin mikä iki-ongelma uskiksia hiertää ??

      • korona

        Paavihan tunnetusti on väärillä jäljillä näissä asioissa. Aiemmin paavi luuli maapallon olevan litteä. Nyt hän luulee alkuräjähdyksen olevan totta. Älä usko Mariaa palvovaa antikristusta, vaan Kristusta.

      • korona kirjoitti:

        Tällä kommentilla myönnät, että Raamattu on väärässä? Sen kosmologiassa maa on litteä.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Biblical_cosmology

    • Tanekod

      No on monenlaista kreationismia ja alkuräjähdysteoriaa. Umpimielinen kreationismi, joka mielestäni lue Raamattua kuten se on kirjoitettu vaan mukautunut eksaktien tieteeseen omilla kirjaimellisilla vasta argumenteillaan, vaikka Raamattu ei siihen anna viitteitä. Toisaalta tieteellisen loogis-positivismkn tulkinnat maailmasta ovat mennyttä. Itsensä kanssa ristiriitaiset lähtöoletukset tulkita maailmaa kuuluivat jonnekkin 1910-luvulle. Maailma on Jumalan luoma, miten sitä me tutkimme.

      • HirveätKretuliinit

        Kretut eivät vaan tajua. Koko universumi on jo itsessään todistus jumalan olemattomuudesta. Silti kretut mielummin tappavat naapurinsa ja myyvät lapsensa kuin luopuvat harhakuvitelmistaan.

    • Hoh-hoijaa

      Väsähtäneitä trollauksia ja tyhjästä jauhamista...

      Kreationism alkaa olemaan niin tomuksi jauhettua, että tältäkään palstalta ei viitsi edes huumorin toivossa etsiä mitään enää. Eihän kreationismilla enää aikoihin olekaan ollut mitään rahkeita olla kuuma peruna, eikä oikeasti sivistyneiden kesken se ole koskaan ollut mikään oikeasti mielenkiintoinen kysymys. Nyt se alkaa olemaan niin kasaan lässähtänyttä, että ei sen kommelluksia viitsi enää oikein seurailla.

      Kevyitä multia kreationismille!

    • näinsevaanmenee

      Kreationististatiedettä ei ole olemassa. Jos luomisen ottaa pohjaksi on tiede siinä vaiheessa heitetty laidan yli.

      Myöskään kreationistien harrastamat valehtelu, vääristely ja sananmuunnosleikit eivät ole tieteen tekemistä. Ne ovat sitä itteään eli tuubaa tuutin täydeltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2304
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1274
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      86
      1068
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      992
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      145
      939
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      823
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      813
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      50
      786
    Aihe