Presidentti Niinistö: hallitus olisi saanut kaatua

vai-yksityisajattelua

Nyt otti Orpo-pojalle ohraleipä!
Eikö hän ymmärtänytkään presidentin selkeitä ohjeita alunperinkään oikein?

IL: "Lauantai 17.6.2017 klo 18.29

Presidentti Sauli Niinistön mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön, kertoo Kainuun Sanomat .

-  Tämä on enempi yksityisajattelua, mutta taisin olla vähän sitäkin mieltä, että siinäkin tilanteessa hallituksen eronpyyntö olisi voinut olla paikallaan. Ainakin sitäkin mahdollisuutta on mietitty, ja lähteä sitten pikatahtia nyt syntyneeltä pohjalta keskustelemaan, Niinistö sanoi lehden mukaan.

-  Tällaisia minä pyörittelin päässäni. Viisaammat valtiosääntöihmiset näyttivät olevan eri mieltä, että ei tässä sinänsä mitään huomautettavaa ole.

Hallituskriisi ratkesi, kun 20 perussuomalaista kansanedustajaa perusti uuden eduskuntaryhmän ja hallitus jatkoi vanhalla ohjelmallaan ja ministerikokoonpanollaan uuden ryhmän tuella."

Toisaalta kyllä pistää miettimään miksi presidentti nyt tämmöiseen JULKISEEN 'yksityisajatteluun' (joka siis EI ole yksityisajattelua!) lähtee juuri nyt???

18

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taitaalaitontanyt

      Joko tutisee Niinistönkinkin puntti!?

    • Funlandiankansalainen

      Oliko tämä julkinen anteeksi pyyntö kansalta ja katumisharjoitus vai mikä? Jälkidemokratian siemen löytyi lätistä sen jälkeen kun se oli ensin kierrätetty apri kertaa sikojen suoliston läpi. Ei tainnut mennä oikein ihan putkeen tämäkään prosessikaavio. Lahjonta on myös tutkittava ko tapauksessa ylimpää johtoa myöten. Tässä maassa on tietääkseni valtionvirkojen ja -pestien osto kelletty tasoalla kuin tasolla hyvä kamuverkoston kautta myöskin.

      • ei_pitäisi_sotkeentua

        Presidentinhän pitäisi nimenomaan olla päivänpolitiikan yläpuolella eikä alapuolella niin kuin näytti nyt olevan

        Ei ihme että kansalaiset ovat tyrmistyksissään tällaista peliäkö tämä nyt taas oli


      • Kuulintuon
        ei_pitäisi_sotkeentua kirjoitti:

        Presidentinhän pitäisi nimenomaan olla päivänpolitiikan yläpuolella eikä alapuolella niin kuin näytti nyt olevan

        Ei ihme että kansalaiset ovat tyrmistyksissään tällaista peliäkö tämä nyt taas oli

        Toimittaja haukkuu Persujen uuden puoluejohdon rasistiseksi feat. Risumies
        Siinä niinistön haastattelu.


    • Funlandiankansalainen

      Eli toisaalta tämäkin presidentin paljastus kertoo ja vahvistaa aukotomasti sen, että hallituksen kaatumisjuoni oli etukäteen suunniteltu. Eihän muuten presidentti olisi ehtinyt asiasta keskusteleen ja selvittämään loikareiden tekosia oikeusoppneiden kanssa Sipilän u-käännöksen aikana. Näin ne juonet selviävät. Koko kuvio oli sovittu ennalta ennen "arvo"keskustelujen alkua. Kyllä älämölystö pitää alaisiin helpoina.

      • rajatupeksinalle

        Olisko loparienpaikka?


    • Hallaahon.äänestäjä

      Sauli Niinistö alkaa katua tukeaan kähmijä-Sipilälle ja tämän näytelmälle EROTETAAN HALLA-AHO KANNATTAJINEEN

      joka meni siis pieleen

      http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/niinisto-hossassa-hallituksen-olisi-voinut-kaataa-4/
      – Tämä on enempi yksityisajattelua, mutta taisin olla vähän sitäkin mieltä, että siinäkin tilanteessa hallituksen eronpyyntö olisi voinut olla paikallaan. Ainakin sitäkin mahdollisuutta on mietitty, ja lähteä sitten pikatahtia nyt syntyneeltä pohjalta keskustelemaan.
      Niinistö otti kantaa tähän, kun häneltä kysyttiin, onko perussuomalaisen puolueen näin dramaattinen hajoaminen kesken vaalikauden ongelma äänestäjien oikeuden toteutumisen kannalta.


      SAULI NIINISTÖN KATUMISEEN SAATTAA SYYNÄ OLLA SE, ETTÄ HALLA-AHO PESI JULKISUUSPELISSÄ PAITSI SIPILÄN, ORPON JA SOININ KÄHMIJÄT myös presidentti Niinistön

      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222510#msg222510


      Halla-aho voitti julkisuuden, pelimies Soini hävisi
      Sauli Niinistö(kin) hävisi, kun sekaantui peliin "Ei muuta kuin lehmänkauppoja tekemään" http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222413#msg222413

      KUUNTELE ERINOMAISTA KESKUSTELUA Hillotolppa-ekstra SUORAAN HEVOSEN SUUSTA ELI KENTÄLTÄ (alla video)
      Kuka antoi määräyksen, että Huhtasaarta ei päästetä PS-piireihin puhumaan
      Miksi "Missä EU siellä ongelma" muuttui ex-PS-johdossa lauseeksi "MISSÄ EU SIELLÄ HILLOTOLPPA"
      Kuka PS-läinen määräsi varusmiehet kantamaan matujen laukkuja
      Kuka PS-läinen esti Paavo Väyrysen EU-kansanäänestyksen etenemisen eduskunnassa
      Tuleeko Soinista kiinteistömoguli, koska hänen säätiönsä omistaa velkaisen kiinteistön, mutta PS lopettaa vuokranmaksun
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222322#msg222322
      Miksi PS-puolueeseen keväällä 2017 EI PÄÄSSYT jäseneksi, vaikka suosittelijoitana oli Halla-aho ja Juho Eerola

      JA PALJON MUUTA PEITELTYÄ, asioiden keskellä toimineet asiantuntijat keskustelevat sensuuritta (alla video) Hillotolppa-ekstra

    • Funlandiankansalainen

      Niinistön lausunto muistaa kovasti kaveriporukan vierailua Reebenhachille. Tippurin saanut selitti vaimolleen, etten minä missään käynyt vaan nuo kaverit. Olittiin yhdessä kusirännillä. Näin kun kusirännistä minuun loikkasi tippuri kaverista.

    • Pressavaihtuu

      Se on nyt Ninistön menoa..

    • jokainenhan

      tähän historian härskimpään koplaukseen osallistunut esittää niinkuin mitään ei olisi tapahtunut,
      valevaltamediakin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin itse aiheesta USKOMATONTA

    • No, Niinistö ei ehkä tullut yksityisajatelleeksi loppuun saakka.
      Saattoipa olla vaikutusta presidentinvirka-pyrkimyksiin.

      Mutta Suomen valtionhallinto on nyt ajettu sille tasolle, ettei vakavasti ottaen siihen voi millään mittapuulla luottaa sentinkään vertaa.
      Tämä sippilän hallinnon viimeinen koplaus vei loputkin demokratiasta.
      Valedemokratiahan täällä on kukoistanut viimeiset reilut pari vuosikymmentä, mutta nyt on päästy senkin alle.

    • miehetvaihtoon

      Korruptio pihalle!

    • Suomiparka

      Kuka kehtaa enä haukkua Venäjän hallintoa?

    • Hallaahon.äänestäjä

      MIKSI KYMMENIEN MILJOONIEN VALTION YRITYSTUKIEN PYÖRITTELIJÄ KEMPELE-SIPILÄ TARVITSI KAINALOSAUVAKSEEN UUVATIT

      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222712#msg222712
      EU-integraatiota syvennetään, PS ulos hallituksesta, kainalosauva tukemaan

      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222333#msg222333
      Suomen alistaminen Eurostoliiton vasalliksi päämääränä

      Kansanvideo kentältä, kommentit miksi ja miten ... https://www.youtube.com/watch?v=GXs3YTd7As4

      Kenelle kellot soivat kansanvideossa (yllä)
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222510#msg222510

      Miten Vistbacka sai Terhon olemaan tekemättä vaalityötä Pohjanmaalla?
      Mihin potkusuunnitelma kaatui? Suunnitelma Halla-ahon ja häntä kannattavien erottamisesta
      Kuka esti Laura Huhtasaaren kutsumisen PS-piireihin puhumaan?

      Poltettu poliittinen koti: miksi soinismi herkistelee Tony Halmetta mutta potkii Halla-ahoa?

      Miten Merkel ja Macron sotkeutuvat Mustaan Kynnykseen (draw up roadmap to deeper EU integration)?
      Eli integraation syventäminen http://www.lansivayla.fi/blogi/531471-eun-turvallisuusyhteistyo-syvenee

      Kuka PS:ssa esti Paavo Väyrysen EU-kansanäänestyksen etenemisen eduskunnassa?
      Kävikö Soini Davosissa tammikuussa 2017 harjoittelemassa populismin alasajoa?
      Miksi keväällä 2017 ei päässyt PS-puolueen jäseneksi, vaikka suosittelijoina olivat Halla-aho ja Eerola?
      Toimiiko velkavipu soinisäätiössä väärin päin, omaisuus sulaa, kun korot nousevat ja PS lähtee?
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222322#msg222322

      Miten pääsi syntymään, että Terho markkinoi itseään samanmielisenä Halla-ahon kanssa ja heti erosi?

      Miksi duetto? Tuuba-Torvinen säestää Tiina Elovaaraa http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005258605.html
      https://www.aamulehti.fi/kotimaa/sebastian-tynkkynen-vastaa-matti-torvisen-syytoksiin-tama-on-pahempaa-kuin-house-of-cardsissa-200214706/

      ja PALJON MUUTA, kansanvideo kertoo https://www.youtube.com/watch?v=GXs3YTd7As4

    • Toive_toteutui

      perSut ilmoittivat onneksi etukäteen sen, että jos Halla-ahosta tulee uusi puheenjohtaja, niin he eivät aio olla hallituksessa. Nyt perSut ovat opositiossa, Halla-aho Brysselissä punottamassa ja valtakunnassa kaikki hyvin. Meni juuri niinkuin perSut sen olivat suunnitelleetkin. Mikä panee perSurevohkan nyt noin itkemään. Ovatko ehkä nähneet jossain homon?

      Hallituksen ehtii vaihtaa myöhemminkin ja terveistä syistä. Tilapäinen mielenhäiriö ei ole sellainen. Hulluja hoidetaan hullujen huoneella, ei halituspöydissä.

      Halla-aho voi johtaa paSkasakkiaan Brysselistä ja voisi edes yritää hoitaa itsensä myös ihmisten kirjoihin.

      • Heh_teräviä_havaintoja

        Mistä ihmeestä tempaisit tällaisen tiedon?:

        "perSut ilmoittivat onneksi etukäteen sen, että jos Halla-ahosta tulee uusi puheenjohtaja, niin he eivät aio olla hallituksessa."

        Tuon lauseen jälkeen pistää kyllä pikemminkin miettimään, että sinun kohdallasi kyseessä on vakavamman puoleinen mielenhäiriö!


    • Funlandiankansalainen
    • Korttikertookohtalon

      On kaksi ihmistä jota kukaan ei saa koskaan, ikinä, milloinkaan kuriin. Timo ja Juha.

      Eräs viihdetaiteilija, sanoittaja, nyt 80v mies sanoi eräässä haastattelussa:

      " KAIKILLE, ihan kaikille, tulee joskus HUONO KÄSI". Työpaikkallani oli kolme m#l¤ua, olivat aina ylimielisiä, vinoilivat alaisilleen vuodesta toiseen. Kaikille tuli loppumetreillä, alta 60v HUONO KÄSI. Sitten tuli nöyryys.........jota oli inhottava katsella, anteeksiantajia ei ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      82
      1584
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      930
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      922
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      734
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      699
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      670
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe