Halonen presidentti-ylipäällikkönä ja Tuomioja ulkoministerinä estivät tiedustelun uudistamisen; siinä samalla suomalaisten viranomaisten soluttautumisen Venäjän asevoimien käyttämiin kaapeleihin ja kuituihin. Jos kauniisti sanotaan, presidentti ja ulkoministeri eivät nähneet tarvetta edistää tällaisen tiedustelutoiminnan sallivaa lainsäädäntöä.
Tarvitseeko enää muistuttaa kaksikon huippukaudella Suomen tekemistä muista sankariteoista kuten jalkaväkimiinojen kieltämisestä ja panssarivaunujen sulattamisesta.
Näin se tapahtui
Suomen sotilastiedustelu oli hyvin jyvällä vielä 1990-luvun lopulla. Tiedustelu nojasi ennen muuta radiotiedusteluun ja signaalianalyysiin. Suomella oli hyvä kuva lähialueiden tapahtumista.
Jo 1990-luvun lopussa erityisesti Venäjän sotilaiden, sotilaallisten johtoportaiden ja maan turvallisuusviranomaisten viestintä siirtyi digitaaliseen liikenteeseen, tietojenkäsittelyyn ja kaapeleihin. Radioverkot jäivät strategisella tasolla varajärjestelmiksi.
Tästä seurasi Suomelle ongelmia. Sotilastiedustelulla ei ollut valtuuksia päästä nuuskimaan fyysistä verkkoa, joka kulki Suomen kautta tai talousvesiä pitkin Kaliningradiin. Suomi ei voinut ujuttautua kuituihin. Vain vanheneva radiotiedustelu oli lain mukaan sallittua, koska tiedon sieppaaminen tapahtui kotimaan alueella ilman fyysistä yhteyttä käyttäjiin.
Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin. Asiasta kyllä puhuttiin, ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä.
Tarvitseeko enää muistuttaa kaksikon huippukaudella Suomen tekemistä muista sankariteoista kuten jalkaväkimiinojen kieltämisestä ja panssarivaunujen sulattamisesta.
Näin se tapahtui
Suomen sotilastiedustelu oli hyvin jyvällä vielä 1990-luvun lopulla. Tiedustelu nojasi ennen muuta radiotiedusteluun ja signaalianalyysiin. Suomella oli hyvä kuva lähialueiden tapahtumista.
Jo 1990-luvun lopussa erityisesti Venäjän sotilaiden, sotilaallisten johtoportaiden ja maan turvallisuusviranomaisten viestintä siirtyi digitaaliseen liikenteeseen, tietojenkäsittelyyn ja kaapeleihin. Radioverkot jäivät strategisella tasolla varajärjestelmiksi.
Tästä seurasi Suomelle ongelmia. Sotilastiedustelulla ei ollut valtuuksia päästä nuuskimaan fyysistä verkkoa, joka kulki Suomen kautta tai talousvesiä pitkin Kaliningradiin. Suomi ei voinut ujuttautua kuituihin. Vain vanheneva radiotiedustelu oli lain mukaan sallittua, koska tiedon sieppaaminen tapahtui kotimaan alueella ilman fyysistä yhteyttä käyttäjiin.
Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin. Asiasta kyllä puhuttiin, ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.