Onko Perssujen äänestäjät nyt oivaltaneet mikä liike tämä oli vaaleissa 2015. Mitään puolueen vaaliohjelmasta ei ole toteutunut, vaikka on hallituksessa mukana. Petetään äänestäjät, sitten eliitti pettää puolueen, ja vain siksi , että saadaan ministerinpalkkaa vielä kaksi vuotta, se on pääsyy siihen nuoleskeluun Sipilää ja Orpoa kohti. Alueen kansanedustajaksi pyrkivä ja päässyt ehdokas kamppanioi kauppaliikkeiden edessä, eduskuntavaalien alla, että hoitjakiintiöt vanhustenhuollossa ovat riittämättömät, keräs nimilistoja. No vain, puolue pääsi apupuolueeksi riistäjä Kepulle ja lahtarien ( 1917) Kokoomukselle ja hoitokiintiöitä laskettiin vaaliohjelmassa.
Palkkoja leikattiin julkisella puolella, ei yhtään puolustanut Kurikkalaista kotihoitajaa- sairaanhoitajaa ,vaan näin vei heiltä tuhansia euroja vuodessa.
PERESUT: SUOMEN PETTÄJÄT !
8
319
Vastaukset
- Muilu
Loikkarit on perseestä
- Talibaani
Saarakkala olet petturi ,häpeä jos eret osaat perkele.
- Loikkari-on-luuseri
Saarakkala varottaa loikkaamasta takaasin, hillotolppa hyytyy ja tulee hätä ja ministerit
virkaheitoiksi - heittiö-mikä-heittiö
Saarakkala yrittää pettää taas , mutta ei äänestäjät niin hulluja sentään ole että menevät
kakskertaa samaan miinaan, eipä ole omena tippunu kauas puusta . - Jössessentään
Sininen tulevaisuus-loikkarit ne Suomen pettäjiä ovat. Mersun takapenkki houkutti aatteita enemmän. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Soini ei edes lähde ehdolle koska ei uskalla ottaa riskiä jäädä rannalle. Saattepa nähdä.
- antaaskattoo
Ei Soinin tarvi lähteä ehdolle enään vaaleissa, hyvävelijärjestelmä toimii, Orpo ja Sipilä ovat taanneet edustuskauden päätyessä Timpalle huippupalkkaisen viran petturuudestaan perussuomalaisi kohtaan. Kyllä palkinto seuraa röyhkeydestä omia kohtaan, Sipilän hallituksen pelastamisesta !
Punikit ne niitä lahtareita ovat, niin Suomessa kuin kaikkialla missä kommunismi kukoistaa! https://fi.wikipedia.org/wiki/Suinulan_verilöyly
Minä vaahtosin persuista jo kauan ennen vaaleja, että Soinin takki kääntyy heti kun joutuu hallitusvastuuseen.
Tämä oli niin ilmiselvää, että tyhmemmänkin olisi pitänyt se tajuta. Länsimaisessa demokratiassa ei vain voi olla rasistina hallituksessa.- suoraselkäukko
saarakkala ketkujen ketku, toivottavasti et näytä naamaasi lappajärvellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude20215015Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12610490Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy919919Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089321Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k519149Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566915Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1806490Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1636147Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump156005Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri325579