Serotonittomat ateistit

Serotonin puute aiheuttaa nykytutkimuksen mukaan vakavaa mielisairautta jota kutsutaan ateismiksi.
Kun serotonin puute on saavuttanut rajansa ja mittansa alkaa perversiot ja niitä ateisteilla riittää ovathan ne jo ennen ateistien syntymää ei piilevinä ominaisuuksina vaan kohdussa kasvaneita ateistien lajille kuuluvia poikkeavuuksia, mutta meillä ei ole tänään kiinnostusta ateistien yhteisistä iloista ja saunailloista, vaan
muistakaamme että serotonin puute aiheuttaa hillittömyyttä, homoseksualismia, kleptomaniaa, pyrömaniaa ja lisäksi ainakin itsensä paljastelemista.
Toiseksi se aiheuttaa evoluutioon johdattavia
piileviä vaikutuksia jotka mielipuolisuuden tai hillittömyyden tilassa indoktrinoituu mieleen ja saa pysyvän muodon ja täten ateistit ovatkin oman käden luomuksia ja häveliäisyyssyistä en maininnut ateistien olevan maailman nopeimpiin kuuluvia masturboijia.
Ateisti on elävä ja samalla kuollut teologisesti
ajatellen ja ovat häpeäksi ihmiskunnalle.
Uskovien ominaisuudet ovat puhtaiksi havaitut vaikka joukko epäuskoisia oli tutkimassa väittäen
kaikissa ihmisissä piilevän perkele, mutta uskovat
saivat puhtaat paperit, mutta ateistit häpeän leiman ryppyisille perskannikoillensa.
Miten sitten meidän tulisi suhtautua puoli-ihmisiin joita kävelee keskuudessamme ja luovat turmelusta maille ja kansoille.
Minun neuvoni on että inhimillisyyden nimessä heille ei saisi kertoa että hitler, stalin, mao, pol pot ja muut ihmispedot epäonnistuivat eliminoidessaan maanpäällistä jäteainesta.
Uskovat elävät iankaikkisesti, mutta ateistit eivät ja jättäessään tämän maanpiirin heidät viedään kiireellä kohti helvettiä, mihin kuuluvatkin ja siellä heitä piinataan, mitä hirveimmillä kidutuksilla.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, sanoi Jeesus.
Onko sinusta ateismi se joka kokoaa vai joka hajoittaa?
Minusta ateisti on liian lyhyillä lurautuksilla
pantu alkuun ja on vähä pissiä päässy sekaan.
8296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinulla ei ole oikeutta tuomita ketään helvettiin,
sanoohan sen jo pyhä kirjasikin?

Ihme trollaaja ...

Äänestä
  • Etkö pölkky ymmärrä mitään, et.
    Mulipää.

    Äänestä

Ensin kerrotaan satu, ja sitten kun vastapuoli ei usko siihen, niin saadaan raivokohtaus, uhataan tappaa ja järjestää epäuskoiselle ikuiset tuskat ja kauhut, oikeudenmukaisuuden nimissä tietenkin.
Niinkö hutera se toivemaailma on?

Äänestä
  • Ateisteilta tai pölhö kee voisi kertoa mikäli hän mitään yleensä osaakaan?
    Heillä on myös hutera maailmansa.

    Äänestä

Iiiiiuuuuhhhuuuu???

Oletko tyypillinen uskovainen, saanko yleistää uskovaisia sinun perusteellasi?

Äänestä
  • Tosi uskovainen on niin harvinainen lintu maan päällä ja varsinkin suomessa ettei yleistys ole paikallaan.

    Äänestä

  • Tri Zivago kirjoitti:

    Tosi uskovainen on niin harvinainen lintu maan päällä ja varsinkin suomessa ettei yleistys ole paikallaan.

    Niin on tosi ateistikin.

    Äänestä

  • Dr. Zoidberg kirjoitti:

    Niin on tosi ateistikin.

    Epäilen tuhansien ateistien pitävän rukouskokouksia
    metsässä, kellareissa, merellä ja ilmassa sekä maan
    alla koska ateismi vaatii uskoa ja syy siihen on tuo paha perkele joka peloittelee ateisteja helvetin tulella ja tulevalla tuomiolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tohtori Zivago kirjoitti:

Serotonin puute aiheuttaa nykytutkimuksen mukaan vakavaa mielisairautta jota kutsutaan ateismiksi.
Kun serotonin puute on saavuttanut rajansa ja mittansa alkaa perversiot ja niitä ateisteilla riittää ovathan ne jo ennen ateistien syntymää ei piilevinä ominaisuuksina vaan kohdussa kasvaneita ateistien lajille kuuluvia poikkeavuuksia, mutta meillä ei ole tänään kiinnostusta ateistien yhteisistä iloista ja saunailloista, vaan
muistakaamme että serotonin puute aiheuttaa hillittömyyttä, homoseksualismia, kleptomaniaa, pyrömaniaa ja lisäksi ainakin itsensä paljastelemista.
Toiseksi se aiheuttaa evoluutioon johdattavia
piileviä vaikutuksia jotka mielipuolisuuden tai hillittömyyden tilassa indoktrinoituu mieleen ja saa pysyvän muodon ja täten ateistit ovatkin oman käden luomuksia ja häveliäisyyssyistä en maininnut ateistien olevan maailman nopeimpiin kuuluvia masturboijia.
Ateisti on elävä ja samalla kuollut teologisesti
ajatellen ja ovat häpeäksi ihmiskunnalle.
Uskovien ominaisuudet ovat puhtaiksi havaitut vaikka joukko epäuskoisia oli tutkimassa väittäen
kaikissa ihmisissä piilevän perkele, mutta uskovat
saivat puhtaat paperit, mutta ateistit häpeän leiman ryppyisille perskannikoillensa.
Miten sitten meidän tulisi suhtautua puoli-ihmisiin joita kävelee keskuudessamme ja luovat turmelusta maille ja kansoille.
Minun neuvoni on että inhimillisyyden nimessä heille ei saisi kertoa että hitler, stalin, mao, pol pot ja muut ihmispedot epäonnistuivat eliminoidessaan maanpäällistä jäteainesta.
Uskovat elävät iankaikkisesti, mutta ateistit eivät ja jättäessään tämän maanpiirin heidät viedään kiireellä kohti helvettiä, mihin kuuluvatkin ja siellä heitä piinataan, mitä hirveimmillä kidutuksilla.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, sanoi Jeesus.
Onko sinusta ateismi se joka kokoaa vai joka hajoittaa?
Minusta ateisti on liian lyhyillä lurautuksilla
pantu alkuun ja on vähä pissiä päässy sekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu