Jeesuksen rukous

Kyse saattaa olla siitä, että Jeesuksen rukous vaatii hengellisen ohjaajan, omin päin sitä ei saa harjoittaa. Jos rippi-isälläsi ei ole tietotaitoa toimia ohjaajana, on vain luonnollista ettei hän toivomaasi rukoussääntöä sinulle siunaa. En tiedä, voisitkohan vaikka Valamosta jonkun pappismunkin saada ohjaajaksesi, ja voisivatko sieltä sinulle säännön siunata. Vosit kysyä, eihän ota jos ei annakaan.

Sinä, vain sinä, voit vaikuttaa kuinka rukouksesi luet.

Haluaisin kuulla tästä lisää. Miksi Jeesuksen rukousta ei saisi harjoittaa ilman vahvaa hengellistä ohjausta? Toisaalla törmäsin kommenttiin, että tietyt tyypit vain "hifistelevät sen Jeesuksen rukouksen parissa". Mitä tämäkin tarkoittaa?

Maallikko olen minäkin mutta olen ymmärtänyt, että Jeesuksen rukous vaatii hengellistä, ja nimenomaan Jeesuksen rukoukseen syventynyttä ohjaajaa, koska sen käyttämisessä on monia "vaaroja". Ensinnäkin se on lyhyt ja näin ollen sitä pystyy toistelemaan ilman sisäistämistä.

Jeesuksen rukoukseen kuuluu myös hengityksen mukaanotto ja tätä kautta se saattaa tarjota ruumiillisia tuntemuksia ja kenties jopa tahattoman hyperventilaation myötä vahvoja näkyjä, jotka eivät kuitenkaan ole Jumalasta. Tämmöisistä pitää siis puhua ohjaajan kanssa, joka auttaa eteenpäin. Jeesuksen rukouksen harjoittamiseen kuuluu myös esim. huomion keskittäminen sydämen/rinnan seutuville, mielen tyhjentäminen, omaan sydämeen "katsominen" ja kaikki nämä seikat vaativat avuksi Isää tai munkkia, joka on itse perehtynyt Jeesuksen rukoukseen. Muuten sen harjoittaja voi eksyä pahan kerran, vaikka tarkoitus on ollut hyvä.

Mutta Jeesuksen rukousta voi kyllä toistaa esim. ikonien ääressä tai muussakin yhteydessä, kunhan ei tee em. syistä itselleen siitä rukoussääntöä, eikä pyri yksikseen, ilman ohjausta ottamaan ohjeita mukaan. Itse olen lukenut igumeni Haritonin kirjan Jeesuksen rukous sekä Vaeltajan kertomukset ja molemmissa on paljon ohjeita Jeesuksen rukoukseen. Itse lausun sen hengityksen tahtiin mutta vain muutaman kerran päivässä, rukoussääntöni rukousten lisäksi. Ytimekkyydessään sitä on helppo toistaa ulkomuistista vaikka bussissa istuessa ja sekin on ok. Pointti on, että siitä rukoussäännön tekeminen tai sen käyttäminen keskeisesti omassa kilvoittelussa vaatii siihen hyvin perehtyneen ohjaajan. Munkkien lisäksi hyvin harvalla on mahdollisuus syventyä siihen tarpeeksi voimakkaasti.

On valitettavan yleinen harhaluulo, että Jeesuksen rukous olisi jotenkin vaarallinen, ja että siihen aina tarvittaisiin ohjaaja, jotta sitä voisi lukea. Jeesuksen rukousta voi hyvin lukea myös ilman ohjaajaa, ja on jokaisen hyödyllistä lukea. Mutta mitään hengitysten ja sydämen tahtiin lukemisia, sen paremmin kuin rintaan katseensa kohdistamista, tai edes maahankumarruksia, siihen ei pitäisi liittää ilman, että on ohjaaja. Jeesuksen rukousta voi lukea arkielämässään, missä sitten liikkuukin ja mitä sattuu milloinkin tekemään, vaikkapa kävelyllä olleessaan. Jeesuksen rukousta voi lukea ilman ohjaajaa myös esim. ilta- ja aamurukoustensa yhteydessä, kunhan ei ryhdy liioittelemaan, eli lukee vain vähäisiä määriä, esim vaikkapa 100 Jeesuksen rukousta tai vähemmän. Rukouksiin ohjaajia on vaikea löytää, ja vielä vähemmän sellaisia, jotka itse suostuisivat tunnustamaan itsensä jonkinlaiseksi ohjaajaksi.

Tuo Jumalan näyttämä rukoilijan syntisyys... ainakin itselläni se oli hämmentävä ja keskusteluakin olisi tarvittu mutta ei ole ohjaajaa. Tosin Jeesus lähetettiin mailmaan sen takia jotta häneen uskovat saisivat rauhan... .

Ei kai rukous voi olla vaarallista? Miksi se vaatisi jonkin ohjaajan? Olisiko nyt kyse siitä, että Jeesuksen rukous on keino saada suora yhteys Kristukseen ilman välikäsiä, ja sehän ei kaikille käy, vaan pelotellaan ihmisiä rukouksen vaarallisuudella, ja jonkun on päästävä pätemään siihen väliin. Järjetäytyneen uskonnon varjopuolia on, että se ei oikein siedä sitä, että ihmiset pääsevät kontatktiin Jumalan kanssa ilman noita muodollisia uskonnollisia rituaaleja.

Tuollainen rukous on täysin vastoin Jeesuksen opetusta oli ohjaaja eli ei.

Sydämen rukous nousee hädästä ja heikkoudesta ja se on kutsu Jumalan läsnäoloon ja Vapahtajan ystävyyteen, yhteiseen matkaan hänen kanssaan. Rukous on myös Jumalan kunnioittamista ja hänen kaikkivaltiutensa tunnustamista.

Jos Jumala antaa meille kaiken itsestään, eikä kaipaa meidän ohjeitamme tietääkseen mitä Hänen on annettava meille, miksi meidän sitten tulee rukoilla?

Vastaus: Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja hän antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin. Matt. 5:45. Jumala on hyvä ja rakkaudessaan hän tahtoo antaa kaikille kaikki, mitä Hän saa heidät ottamaan vastaan. Pahat eivät pyydä, mutta Hän antaa sittenkin.

Molemmat saavat, miksi ? Siitä syystä, että Jumala on rakkaus.Rakkauden olemus on antamista.

Osa Jumalan lahjoista annetaan pyytämättä. Toiset lahjat taas annetaan vain niille, jotka pyytävät.

Tavoittelemme ajallisia lahjoja, mutta emme osaa pyytää iankaikkisia. Ihmiset kieltäytyvät pelastuksen lahjoista. Näitä Jumala ei voi antaa ennenkuin Hän saa meidät ottamaan ne vastaan vapaaehtoisesti. Rukouksen tehtävänä on Jumalan kolkutukseen suostuminen ja oven avaaminen Hänelle.

Rukouksen olemus

Rukous on avain sydämen oveen. Ilm. 3:20. Jeesus sanoo:” Minä olen ovi.” Joh.10:9.

Kun rukoilemme, päästämme Hänet sydämeemme. Hän saa meidät rukoilemaan.

Rukoillessamme päästämme Vapahtajan hätäämme, niin että Jumala saa kirkastaa nimensä.

Rukoustemme ei tarvitse olla voimallisia tullakseen kuulluiksi, mutta niiden on noustava meidän oman persoonamme ja tahtomme kautta Jumalan puoleen. Minä puhuu Sinälle.

Ihminen on luonnostaan oma-apuinen, omavanhurskas ja luottaa omaan voimaansa ja viisauteensa.

Vain avuton ihminen osaa rukoilla.

Sentähden Jumala joutuu taivuttamaan henkeämme ja murtamaan sydäntämme, voidakseen auttaa meitä. Jes. 57:15; Joh. 15:5

Minä olen ihan omalla luvalla käyttänyt tuota http://ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/palveluksia/Pakomios_Suuren_rukoussaanto.htm rukoussääntönäni, enkä ole alkanut hallusinoimaan tai hourimaan, jos kohta kovasti hurskaammaksikaan tullut.

Ei mikään rukous ole vaarallinen mutta rukous (kuten muuten kaikissa uskonnoissa olevat harjoitteet kuten idän uskonnoissa jooga, meditaatio ja niin edelleen) tarvitsee ohjaajan. Se on hengellistä harjoittamista, "sielulihaksen" treenaamista. Totta kai jokainen voi alkaa treenata ilman minkäänlaista ohjausta vaikka maratonia varten tai kung fua mutta lopputulos voi olla ei-toivottu. Jotta rukouksessa kehittyisi ja pääsisi lähemmäs päämäärää, se tarvitsee ohjaajan. On protestanttisuuden myötä tullut ajatus, että tulee rukoilla omin sanoin ilman ohjaajaa. Muistan, kun yhdessä uskonnollisessa lastenohjalemassa 80-luvulla luterilais-pappi sanoi, että käsien ristiin laittaminen on Jumalan puhelinnumero. Näin siis luterilaisuudessa ajatellaan.
Ortodoksisuus korostaa traditiota, historiasta peritytyviä rukouksia. Rukous on kulkemista Jumalan luo ja parhaiten siinä edistyy, kun on hengellinen opettaja auttamassa. Yksinkin saattaa päästä pitkälle mutta todennäköisempää on, että rukoilija esimerkiksi kyllästyy, kun "tuloksia" ei tule eikä Jumala vastaa kuten hän odottaa. Tai että rukoilija kokee pikemminkin oman sisäerityksensä aikaansaamia harhoja kuin Pyhän Hengen. Rukouksesta voi tulla valtavan hyvä olo, sitten taas pitkään aikaan ei tapahdukaan "mitään". Välillä tulevat kyyneleet - ja taas voi mennä aikoja, ettei ihminen tunne "mitään". Hengelliselle ohjaajalle kaikki nämä ovat tuttuja asioita ja hän kykenee auttamaan eteenpäin ja suhteuttamaan esimerkiksi voimakkaat kokemukset oikealla tavalla, kenties pystyy jopa päättämään mitkä niistä ovat Pyhästä Hengestä ja mitkä vain rukoilijan omaa tuotosta. Rukouksen alkutaipaleella ihminen helposti kuvittelee asioita saadakseen rukouksista elämyksellisyyttä ja näin ei tule toimia. Jos lukee vaikkapa Valamon vanhuksen kirjeitä, niissä juuri varoitellaan kuvitelmista. Samoin Hengellisen elämän aakkosissa muistaakseni.

Tässä muutamia syitä, miksi rukouksessa kannattaa käyttää apuna hengellistä ohjaajaa.
Tärkeää on myös osallistua säännöllisesti liturgiaan, vigiliaan ja muihin palveluksiin, joissa rukous tapahtuu yhteisöllisesti Herran huoneessa.

Jeesuksen rukousta voi rukoilla, kuten tässä on jo moni sanonut. Mutta sitä ei saa ottaa keskeiseksi osaksi rukoussääntöä ja ryhtyä harjoittamaan sitä ohjeilla, jotka löytyvät esim. Jeesuksen rukous -kirjasta (hengitys, sydämen lyönnit, huomion kohdistaminen rintaan jne). Jeesuksen rukousta voi käyttää osana rukousssääntöä, pitkin päivää toistella mielessään vaikka kävelylenkillä, bussissa istuessa, siivotessa...
Helsingissä Kotikirkossa Liisankadulla on joka su-ilta Jeesuksen rukous -palvelus. Ei se ole "kielletty rukous" tietenkään mutta harjoitteet joita on jo moneen kertaan kerrottu, tulee suorittaa ohjauksessa.

Aika tampio pitää olla jos ei osaa rukoilla ja itsekäs jos rukoilee itselleensä aina jotain eikä muille kuten kuuluisi.Mitä än tiettyä lauserakennelmaa siihen ei tarvitse.
On täysin toisarvoista mietiskellä millä rukouksella ja määrällä itse pääsisi parempaan taivaan kotiin se on itsekästä.Vaan mitä hyvää olen maailmassa tehnyt toisille ihmisille ja luontokappaleille ja millä intressillä omalla taivaspaikka intressillä vaiko vilpittömästi halusta tehdä hyvää toisille ja parantaaksesi pahuuden ja itsekkyyden värittämää maailmankuvaa edes omalla toiminnallasi tuoden hyvää mieltä TOISILLE ja HYVÄÄ MAAILMAAN.

Rukouksen historiallinen tausta
Vaikka Jeesuksen rukouksen sanamuoto voi jossain määrin vaihdella, siihen katsotaan
kuitenkin kuuluvan kaksi tunnusomaista elementtiä: Jumalan armon anominen ja Jeesuksen
nimi, vieläpä niin, että Jeesusta puhutellaan messiaanisin, jumalallisin nimikkein. Vain tällaisesta
rukouksesta puhutaan varsinaisesti Jeesuksen rukouksena. Milloin siis näin ymmärretty
Jeesuksen rukous on ilmaantunut todistettavasti kristikunnan käyttöön?

Jeesuksen rukouksen juuret yltävät Kristuksen maallisen elämän aikaan. Meille kaikille on
luullakseni selvää, että Jeesuksen oppilaat ja muut aikalaiset kääntyivät usein Hänen puoleensa
pyytäen Häneltä apua ja armahdusta. Sellaisia rukouksia kuin: “Herra, auta, me hukumme”
(Matt. 8:25) tai: “Herra, armahda minun poikaani” (Matt. 17:15) tapaamme yhtenään Uudessa
testamentissa. Vaikka nekin osoittavat, että käytännössä Kristusta monesti rukoiltiin Jumalana,
silti meidän tuntemaamme Jeesuksen rukousta jo huomattavasti lähemmäksi tulee sokean
Jerikossa asuneen kerjäläisen, Bartimaioksen rukous: “Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”
(Mark. 10:47; ks. myös Matt. 20:29–31) ja riivatun lapsensa parantumista pyytäneen kanaanilaisen naisen rukous: “Herra, Daavidin poika, armahda minua”(Matt. 15:22). Näitten
anomusten kohdalla voimme perustellusti puhua Jeesuksen rukouksen eräänlaisesta alkumuodosta tai esiasteesta.

Koska Kristus itse kehotti oppilaitaan pyytämään kaikkea elämälle tarpeellista Hänen nimessään (Joh. 15:16, 16:23–24) ja koska he olivat käytännössä saaneet todeta Hänen nimensä tehokkaaksi aseeksi sairautta ja kaikkea paholaisen valtaa vastaan (ks. Ap.t. 3:1–10,16, Mark. 16:17), meillä on täysi syy olettaa, että sokean Bartimaioksen ja kanaanilaisen naisen rukousten kaltaiset anomukset eivät olleet harvinaisia Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä aikanakaan ja että ne lisäksi vähä vähältä lähenivät meidän nyt tuntemaamme Jeesuksen rukousta kokemuksen ohjaaman valinnan tietä.

www.kosmas.fi/PDF-files-veljeston paasivu/JuhKIr11JeesRuk.pdf

Jos siltä tuntuu että rukoiluttaa, ei kun rukoilemaan. Eihän siinä nyt hyvänen aika mitään ohjaajaa tarvi. Jeesuksen rukous on helppo kuin hengitys, antaa mennä vain. Jeesuksen rukous on oiva keino Kristuksen yhteyteen pääsemiseksi. Toki joku taho HALUAA päästä väliin huseeraamaan ohjauksineen, mutta kyse on kuitenkin sinun ja Kristuksen välisestä yhteydestä, eikä se voi olla kristitylle vaarallista. JOS matkan varrella syystä tai toisesta tulee jokin tarve kokeneemman kilvoittelijan ohjausta saada, sellainen sinun tiellesi ohjataan.

Ilomurheeseen kuuluu se, että elämme jatkuvassa katumuksessa. Jollei katumukseen ole muita
aiheita – ja niitä kyllä yleensä riittää! - niin on ainakin se, ettemme pysty tai tahdo ottaa vastaan
kaikkea, mitä Jeesuksen rukous meille tarjoaa: voimaa, iloa, elämäntäyteyttä. Jotenkin merkillisesti viihdymme paremmin, jos niin voi sanoa, omassa keskinkertaisuudessamme tai paremminkin ilmaistuna pikkumaisessa kurjuudessamme.
Katumuksen tunne - ei kuitenkaan toivottomuutena ja masennuksena vaan ilomurheeseen sekoitettuna - säilyy aina Jeesuksen rukousta vilpittömästi harjoittavassa ihmisessä. Katumus kuuluu olennaisesti rukoukseen ja jotenkin myös heijastuu Jeesuksen rukouksen harjoittajien kasvoilta, joilla usein on sydämellinen hymy mutta myös eräänlainen murheen häivä. Optinan luostarin isä Makarios, nyt jo pyhäksi kanonisoitu, siteeraa kirjassaan ”Russian Letters of Direc-tion”(s.99) jotakuta hengellistä opettajaa, jonka nimeä hän ei mainitse: ”Vain ne, jotka tuntevat aina rukouksessa samalla tavoin kuin publikaani tai tuhlaajapoika ollessaan matkalla kotiinsa, voivat harjoittaa (Jeesuksen) rukousta saamatta siitä rangaistusta. Jokainen, joka yrittää harjoittaa sitä jostakin muusta syystä, on pahimmanlaatuisen ylpeyden vallassa. Jeesuksen rukous on hyväksi vain ihmiselle, jonka sydän suree syvästi ja jonka mieli on vapaa maailmallisesta jutustelusta, sillä mieli, joka saa ravintonsa sikojen kaukalosta, ei voi nauttia Pyhän Nimen tarjoamaa ravintoa.” Jeesuksen rukousta ei siis pidä missään tapauksessa harjoittaa ”jostakin muusta syystä” eli uteliaisuudesta ja halusta saada ihmeellisiä kokemuksia, näkyjä tai erityisiä tuntemuksia, vaan ainoastaan siksi että tuntee todella olevansa sen armon tarpeessa, jota itselleen pyytää. Ilomurheen ilopuolta tuossa sitaatissa edustaa se, ettei puhuta vain pelkästään tuhlaajapojasta vaan nimenomaan siitä, että hän on matkalla kotiinsa. Vaikka hän ei vielä ole kotona, kotiinpaluun odotus siivittää jo hänen askeleensa.
Ensimmäinen Jeesuksen rukouksen lahja on todellakin oman syntisyyden tajuaminen. Eihän
parannuskaan voi alkaa, jos ei ensin näe sen tarvetta. Jeesuksen rukous on hengen miekka, joka
tunkeutuu luihin ja ytimiin. Rukoilija alkaa nähdä selvästi oman tilansa. Hän havahtuu huomaamaan, että sellaisena kuin hän on helvetti ainoa hänelle sovelias asunto. Tämän havainnon seurauksena katumuskyyneleet alkavat vuotaa. Silloin ei enää ole kiinnostunut toisten synneistä ja oma puhdistuminen alkaa. Isä Sofronistakin on säilynyt hänen vanhoilta päiviltään kuvaus, kuinka hän kerran kätki päänsä käsivarteensa ja sanoi sydäntä särkevällä äänellä: ”Minä olen hyvin syntinen. On kertoja, jolloin en uskalla katsoa kasvojani peilistä.”

On olemassa valtavasti ohjeita ja selityksiä siitä, millä tavoin Jeesuksen rukousta pitäisi harjoittaa. Näissä ohjeissa on erilaisia painotuksia ja korostuksia. Esimerkiksi jotkut etenkin venäläiset hengelliset ohjaajat suhtautuvat Jeesuksen rukoukseen hyvinkin varovaisesti, pelkäävät eksytystä ja toiset jopa kieltävät Jeesuksen rukouksen harjoittamisen kokonaan ennen tiettyä hengellistä kypsyyttä. Venäläisillä ja yleensäkin meillä pohjoisen asukkailla lienee enemmän taipumusta kaikenlaisiin pohdiskeluihin, joista useimmiten on hyviä seurauksia, mutta jotka voivat joskus johtaa monimutkaisiin ajatuskuvioihin ja vääriin johtopäätöksiin.
Etelän ihmiset taas ovat spontaanisempia ja ulospäin suuntautuvampia, joten he eivät ajaudu niin helposti Havukka-ahon ajattelijoiksi. Etelän lyhytjännitteisille ihmisille suurempana ongelmana lienee kyllästyminen, josta sikäläiset ohjaajatkin sitten varottavat. Rukoukseen innostutaan, mutta jollei heti ala tapahtua jotakin, väsähdetään ja jätetään koko asia sikseen! Siksi kreikkalaiset hengelliset ohjaajat eivät tunnu olevan huolissaan eksytyksestä, vaan rohkaisevat kaikkia innokkaasti harjoittamaan Jeesuksen rukousta, vaikka ei odotetakaan, että kaikki pääsisivät sen huipulle.
Arizonan kreikkalainen isä Efraim neuvookin optimistisesti, että jokaisen kannattaa yrittää
Jeesuksen rukouksen harrastamista ja mitä Jumala sitten itse kullekin suo. Perimmäisenä ajatuksena on, että Jeesuksen rukous on siunaukseksi kaikissa elämäntilanteissa.

Vanhus JoosefHesykasti, jota voidaan kutsua kreikkalaisen maailman Jeesuksen rukousherätyksen isäksi,sanoo: ”Rohkaisen jokaista uskovaa harjoittamaan rukousta ’Herra Jeesus Kristus, armahda minua’ varmasti uskoen, että hän hyötyy siitä, mille asteelle hän sitten pääseekin. Ikuisen elämän muistaminen ja nöyryys ovat takeita siitä, että on oikealla tiellä.
”Simonopetran luostarin igumenina toiminut isä Emilianos vakuuttaa: ”Parempaa apua kuin Jeesuksen rukous et löydä koko elämässäsi, sillä Jeesuksen nimen avuksi kutsuminen ja käyttö välittävät sinulle Hänen voimansa.” Ohjaajat ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen rukous kantaa paljon hedelmää niissä, jotka uskollisesti pysyvätsen harjoittajina.