Muistan, miten lapsena suntion juhlallinen hahmo herätti hartaan kunnioitukseni. Hän oli se, jolla oli oikeus kävellä pitkin kirkon käytäviä ja kerätä pitkällä haavilla rahaa kansalta. Hän se laitteli virsien numerot taululle ja otti vastaan vainajien arkut. Mitä kaikkea lienee tehnytkin.
Suntio oli ulkoiselta olemukseltaankin meillä siihen aikaan hyvin juhlallinen. Hän oli suurikokoinen, hiukset ilmeisesti alun perin mustat ja kulmakarvat tuuheat. Suntion ilme oli aina niin vakava, että en kuvitellut hänen nauravan koskaan. Ehkä se olikin siinä ammatissa kiellettyä tai ainakin sopimatonta?
http://beta.oikeamedia.com/o1-23813
Joka tapauksessa kiinnitti huomiotani tässä hiljattain piispa Irja Askolan haastattelussa hänen ilmoituksensa, että terrorismista ei kannata kirkoissa huolehtia, sillä suntiot on hyvin koulutettu niiden varalle.
Tämä oli iloinen uutinen, mutta pakko on sanoa, että se hätkäytti. Mielessäni suntion hahmo koki lähes täydellisen muodonmuutoksen. Se kotipitäjän suntio, jonka en voinut koskaan kuvitella pitävän kädessään järeämpää asetta kuin kirkkoraamattua, olikin nykyään muuttunut myös terrorismin torjujaksi.
Joitakin kysymyksiä toki herää. Terroristit ovat nykyään varsin häikäilemättömiä ja suntioiden pelkkä henkinen auktoriteetti tuskin riittää taltuttamaan niitä, joiden pään koraani ja vihapuhujat ovat sekoittaneet.
Niinpä odotan näkeväni ensi kerran kirkossa käydessäni suntion kantavan pientä ja sievää konepistoolia kainalossaan, kenties vaikkapa mustan sortuukinsa liepeen alla, ettei taistelevan kirkon niin sanoakseni suntimis (gewältigung) funktio tarpeettomasti korostu.
Mutta totisesti noudattaa kirkkomme Lutherin ajatusta kahdesta regimentistä. Nykyaika on konkreettisesti osoittanut, ettei pelkkä henki enää riitä kirkossakaan. Regim des Schwertes muss auch da sein! lausahtaisi varmaan nyt Martti-tohtori.
Suntio oli ulkoiselta olemukseltaankin meillä siihen aikaan hyvin juhlallinen. Hän oli suurikokoinen, hiukset ilmeisesti alun perin mustat ja kulmakarvat tuuheat. Suntion ilme oli aina niin vakava, että en kuvitellut hänen nauravan koskaan. Ehkä se olikin siinä ammatissa kiellettyä tai ainakin sopimatonta?
http://beta.oikeamedia.com/o1-23813
Joka tapauksessa kiinnitti huomiotani tässä hiljattain piispa Irja Askolan haastattelussa hänen ilmoituksensa, että terrorismista ei kannata kirkoissa huolehtia, sillä suntiot on hyvin koulutettu niiden varalle.
Tämä oli iloinen uutinen, mutta pakko on sanoa, että se hätkäytti. Mielessäni suntion hahmo koki lähes täydellisen muodonmuutoksen. Se kotipitäjän suntio, jonka en voinut koskaan kuvitella pitävän kädessään järeämpää asetta kuin kirkkoraamattua, olikin nykyään muuttunut myös terrorismin torjujaksi.
Joitakin kysymyksiä toki herää. Terroristit ovat nykyään varsin häikäilemättömiä ja suntioiden pelkkä henkinen auktoriteetti tuskin riittää taltuttamaan niitä, joiden pään koraani ja vihapuhujat ovat sekoittaneet.
Niinpä odotan näkeväni ensi kerran kirkossa käydessäni suntion kantavan pientä ja sievää konepistoolia kainalossaan, kenties vaikkapa mustan sortuukinsa liepeen alla, ettei taistelevan kirkon niin sanoakseni suntimis (gewältigung) funktio tarpeettomasti korostu.
Mutta totisesti noudattaa kirkkomme Lutherin ajatusta kahdesta regimentistä. Nykyaika on konkreettisesti osoittanut, ettei pelkkä henki enää riitä kirkossakaan. Regim des Schwertes muss auch da sein! lausahtaisi varmaan nyt Martti-tohtori.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.