Wanha lieksalainen, juhannus ja Jussi

Juhannus tuo mieliimme pielisjärveläisinä, lieksalaisina tai turisteina Pielisen saarineen ja Kolin nähtävyyksineen.

Kolin satamasta kapusimme kauan sitten kapeaa polkua pitkin Alamajan kautta Ylämajalle ja sieltä Kolin huipulle laatikkokameroinemme.

Pielinen tuo mieliimme muistikuvia monen vuosikymmenen ajalta Pielisen ehkä kuuluisimmasta laivamiehestä.

Konemestari, lentomestari, laivuri, opettaja, jne. Jussi Tolkki syntyi Jaakkiman kunnassa Laatokan Karjalassa vuonna 1906. Jätettyään merimiehen työt alkuvuodesta 1931, hän aloitti Pielisellä M/S Ukko-Kolin konemestarina kesäkuussa 1931. Tuolloin seilattiin Vuonislahden ja Kolin väliä kaksi vuoroa päivässä.

Jussi Tolkin oma yritystoiminta alkoi sotien jälkeen vuonna 1946. Jussin ensimmäisen oman moottoriveneen nimi oli M/V Koli. Alus osoittautui kuitenkin liian pieneksi ja Tolkki rakennutti vuonna 1947 uuden suuremman moottoriveneen, jonka nimeksi tuli M/V Turisti. Vuonna 1949 oli taas vuorossa uusi vene ja sen nimeksi annettiin M/V Mikki. Viimeisin Tolkin moottorivene oli vesibussi M/S Tuula, joka valmistui vuonna 1951 ja se aloitti liikenteen kesällä 1952. Tolkki liikennöi vesibussilla syksyyn 1974 saakka. Vuonna 1975 vene siirtyi uudelle omistajalle, jatkaen kuitenkin Pielisen reiteillään.

Monet meistä muistavat Jussi Tolkin harmaine villapaitoineen hiljaisena jämptinä miehenä, joka piti aluksensa aina huippukunnossa. Moniammattilainen Jussi Tolkki kuoli vuonna 1993.

http://www.laiva.fi/ships/485/

Lähteitä:
Jussi Tolkin muistiinpanot, 1978
Lauri Kuivalaisen muistelot, 2000
omat muistikuvat

27

1888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienipellavapää

      Tuulan kyydissä pääsimme tyttökaverini kanssa käymään kerran Kolilla ihan Jussi Tolkin vieraina. Tarkkaa vuotta en muista mutta oli joskus 50luvun lopulla. Olimme pieniä tytöntylleröitä. Saimme ohjatakkin Tuulaa pienen matkaa Pielisellä.

      • Jussi piti lapsista, tiedän sen.
        On se ollut pienelle tytölle mahtava elämys, tuo josta kerroit.


    • HIENOA WANHA LIEKSALAINEN!Taas hyvää historiaa!Oiskpa Esa Pakarisen laulussa laulettu Tolkin laivasta..

    • Rauhaisaa juhannusaattoa kaikille!

      Huomasin, että olin unohtanut Jussi Tolkin "laivastosta" vesibussin nimeltä M/S Lokki, joka liikennöi Pielisellä myös muistaakseni vuoteen 1974 saakka. Lokki on jäänyt kirjallisuudessa ja muisteloissa hieman taka-alalle. Varmaan muistatte myös tämä aluksen Pieliseltä.

    • Jotenkin tuo Wanha viehättää.
      Palasin uimasta.
      Pieliseltä.
      Vesi oli toki tosi kylmää.
      Vieläkin näyttää 1,2, aresti tarkkuus mittarissa.

      Ei veden, vaan muuta. Olisikohan ollut Pielisen veden jotain 12-17 astetta.
      Vesi lämpeni kroolatessa.

      Moottorialus Tuulan tunnen häitteni myötä. Kolille kyyditti hääyöksi hotellihuoneeseen, Pielisen vesiä pitkin. Pielisen pinta oli kaunis ja tyyni. Laivuri toki nuorelle parille tarjosi silloin sopivasti tilanteeseen sopivaa juotavaa.

      Olin edellisen vuorokauden alussa, syrjäsilmälläni, näkeväni kansijumppaa ko. aluksen suhteen Höytiäisellä.
      (mitkään puhalluspelastusliivit niilläkin voimistelijoilla ollut, kun olivat niin vartalomyötäisiä.)

      Hamppari on mielestäni katsontakantainen tyylikäs sana. Vasemmalla kädellä osaavista muurareistakin ovat vai vitsit minulla. Kevättähän on aina, koko elämä.

      Olkaapa koko juhannus ja Jussi hyvin ja oikein turvallisin mielin vielä jatkossa.

      PS. Kantakaa itseänne kuin ymmärrys ja vesi kantavat. Kehossanne on vettä, enemmän kuin edes hetkessä ymmärtää vettä ajatuksen laineilla kantaa...

    • Joensuun Elli oli alunperin Eino Kettusen tekemä laulu jota esittivät Pakarisen lisäksi Jorma Ikävalko ja Tapio Rautavaara.

      • Eino Kettunen oli Pielisen tuntija, juukalainen kuplettien kirjoittaja. Laulu juukalaisesta Joensuun Ellistä ilmestyi vuonna 1953.

        Ensimmäinen Koli-niminen laiva seilasi Pielisellä vuosina 1902-1915 ja toinen 1946-1947. Veikkaan, että laulussa mainitaan tuo ensimmäinen Koli-laiva, johon mahtui 150 matkustajaa ja koska toinen Koli oli Jussi Tolkin alle 10-metrinen moottorivene. Ensimmäinen Koli-laiva jatkoi seilailuaan Saimaalla vuoden 1915 jälkeen.


    • Onko tuolla telkkarissa, Eliksiirissä, juuri menossa ohjelma, jossa Tuula esiintyy moottorit käyden?

      • Itse itselleni vastaten. Kyllä.


    • anti.tulla

      Missä tietäjiä kertoisivat enemmän juhannusjutuista.

    • Tuli muutaman kerran kuljettua Kolin ja Lieksan väliä Jussin laivoilla.
      Jussi oli tosiaan aika hiljainen ja harvapuheinen, mutta ei ollut vaimonsakkaan mikään räpättäjä.
      Ulkopuoliselle heissä oli se yhteinen piirre, etteivät ulospäin näyttänee ystävällisiltä, mutta olivat oikein mukavia.
      Vaimonsa oli Mauroja.

    • Hieman historiaa lentomestari Tolkista. 29.2.1940 Ruokolahdella ryssä ampui hänen nousukiidossa ollutta Gloster Gladiator lentokonetta. Jussi itse pelastui, koneen moottori lensi sadan metrin päähän koneesta järven jäälle. Päivä oli tuhoisin ilmavoimille koko sotien aikana. Tämän kertoi minulle motoristikaverini joka on kävelevä historian kirja. Kuullessaan nimen Jussi Tolkki tietoa alkoi tulla kuin apteekin hyllyltä.

      • Tuota en tiennytkään.


      • Lainaan ilmailuhistorian tuntijan Jukka Piipposen kirjoitusta kyseisestä Jussi Tolkin ilmataistelusta:

        ”Helmikuun 29. päivä 1940 – karkausvuodesta johtuva kalenterin ylimääräinen päivä – muodostui ilmavoimien hävittäjälentäjille tuhoisimmaksi päiväksi koko sotien aikana.

        Gladiator -lentäjät olivat pahimmassa pulassa. Vääpelien Väinö Lilja ja Juho Tolkki Gladiator -koneet syttyivät vihollisten ampumina tuleen. Lilja hyppäsi pahoja palovammoja saaneena koneestaan laskuvarjolla Vuoksenniskalla ja Tolkki teki ensin laskun jäälle tukikohtaan, mutta nousi heti takaisin ilmaan, vain joutuakseen saman tien kolmen vihollishävittäjän ahdistamana tekemään pakkolaskun Haapaveden jäälle, Kauniskallion kohdalle. Palava kone vielä pirstoutui kappaleiksi hänen ympäriltään, mutta onneksi vääpeli sai vain pahoja mustelmia”.

        Hyvin ovat motoristikaverillasi ilmataistelut muistissa.


      • Kaverini tuntee sotahistorian niin tarkkaan että moni professorikin jää toiseksi.


      • olin.siloin

        Opetti koneoppia Rantalan koulussakin 1958-9


      • Dimitrinniemi
        olin.siloin kirjoitti:

        Opetti koneoppia Rantalan koulussakin 1958-9

        Niin teki olin hänen opetuksessaan aloitin koulun 1952 Mustolassa.


    • Onko Lieksa jo juhannustunnelmissa? Oivallista keskikesän juhlaa!!

      • Nostit sitten pari vuotta vanhan jutun ylös. No, ei tämä huono valinta ole. Laivoja, laivureita ja Tuulaa on mukava muistella. Oi niitä aikoja, kun nuorena seilasin ne muutamat kerrat.
        Pikku hiljaa keskikesän tunnelmiin virittäydytään. Pihanurmi 1,5 ha juuri äsken leikattu ja juhla saa pikimmiten alkaa.

        Olkaa sitten hukkumatta siellä vesillä. Lämpöä nyt piisaa. Toivotaan että ei auringonpaiste ja muu grillaa älyä tolkuttomaksi siellä vetten päällä veneillessä.

        Hyvää Juhannusta toivotan vaan kaikille.


      • Nomikäänsheriffi kirjoitti:

        Nostit sitten pari vuotta vanhan jutun ylös. No, ei tämä huono valinta ole. Laivoja, laivureita ja Tuulaa on mukava muistella. Oi niitä aikoja, kun nuorena seilasin ne muutamat kerrat.
        Pikku hiljaa keskikesän tunnelmiin virittäydytään. Pihanurmi 1,5 ha juuri äsken leikattu ja juhla saa pikimmiten alkaa.

        Olkaa sitten hukkumatta siellä vesillä. Lämpöä nyt piisaa. Toivotaan että ei auringonpaiste ja muu grillaa älyä tolkuttomaksi siellä vetten päällä veneillessä.

        Hyvää Juhannusta toivotan vaan kaikille.

        Niin, jäi mainitsematta, että Tuula seilaa edelleen Höytiäisellä. Kuuluu kesän ohjelmaan käydä "katsastamassa".


      • Nomikäänsheriffi kirjoitti:

        Nostit sitten pari vuotta vanhan jutun ylös. No, ei tämä huono valinta ole. Laivoja, laivureita ja Tuulaa on mukava muistella. Oi niitä aikoja, kun nuorena seilasin ne muutamat kerrat.
        Pikku hiljaa keskikesän tunnelmiin virittäydytään. Pihanurmi 1,5 ha juuri äsken leikattu ja juhla saa pikimmiten alkaa.

        Olkaa sitten hukkumatta siellä vesillä. Lämpöä nyt piisaa. Toivotaan että ei auringonpaiste ja muu grillaa älyä tolkuttomaksi siellä vetten päällä veneillessä.

        Hyvää Juhannusta toivotan vaan kaikille.

        En halunnut pommittaa palstaa uudella, turhalla aloituksella, kun oli jo olemassa, ja vielä hyvää historiamuistelua.


      • Ei tuo ole relevanttia. Väsytys on oivaa, ei typeryys.

        Olin aika kömpelö, kun unohdin loppukevennyksen. Vaikka ette uskoisikaan, niin väitän, että keskustelin Matti T:n kanssa parikin kertaa viime vuonna Nurmeksessa. Hänessä vanhana miehenä huokui kaikesta vastoinkäymisistään huolimatta vielä todellisen merikapteenin henki.

        https://www.youtube.com/watch?v=W11QLJ_Ienc


    • Oivallinen viestiketjun nosto Uuninpankolta!. Hyvää juhannusta kaikille, huomenna hieno keli seilata Pielistä pitkin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6067
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3606
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2731
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2219
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2175
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1282
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe