Konffassa luettu profetia Suomelle

Markku Tuppurainen luki seuraavan profetian eilisessä tilaisuudessa. Mitä mieltä olette tästä?

"Lapseni, tahdotteko seistä kanssani siinä työssä, jonka aion tehdä maassanne. Tietäkää, aion vuodattaa - olen vuodattamassa henkeni kaiken maassanne asuvien päälle. Mikään liha ei tule pysäyttämään sitä, mitä olen tekemässä. Luonnollisessa elämässänne näkemänne ovat merkkinä siitä, mitä tulen täällä tekemään. Näette sateen tulevan äkkiä ja niin runsaana, ettette odottaneet. Samoin Henkeni tulee ilman määrää runsaana. Tulen lähettämään teidän päällenne aallon aallon perään, aallon aallon perään. Tätä liikehdintää ei voi rajoittaa, eikä pysäyttää. Tulette näkemään monien monien tulemaan Poikani valtakuntaan. Joten olkaa minun työtovereitani ja yhteistyössä minun Henkeni kanssa. Teillä tulee olemaan yllänne minun voiteluni opettaakseni heille minun Sanaani. On tärkeää, että tunnette Sanani, opetatte sitä. Korostakaa Sanan tärkeyttä ja pitäkää kiinni rististä, sillä siinä on ihmisiä pelastava ja vapauttava voima. Nöyrtykää edessäni, tulen antamaan teille voiman tähän työhön. Tietäkää, että teen tämän. Paljastan synnin ja poistan sen verelläni, niin että minulla on pyhä ja voideltu kansa minun nimeni kunniaksi."

37

2341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei antanut yhtään päivämäärää. Ei jatkoon.

      • Tuppurainen itse arveli, että tämä tapahtuisi jo tänä vuonna. Profetiassa itsessään sitä ei ollut.

        Päivämäärät voivat mennä pieleen, koska olemme vajavaisia profetoimisessa. Siksi mielestäni on viisainta - jos ei ole aivan varma - jättää se pois. David Wilkerson on tästä hyvä esimerkki. Hänen kirjoittamansa Näky-kirjan sanoma on sangen tarkasti toteutunut, mutta toteutumisaika meni hiukan pieleen. Wilkerson arveli näkynsä toteutuvan paljon aikaisemmin, mitä se todellisuudessa toteutui. Uudemmasta painoksesta onkin viisaasti jätetty ajanjaksot pois. Jotkut enemmän profetoineet ovat varovaisia aikojen ilmoittamisessa, elleivät ole aivan varmoja, että sekin on tullut Herralta.


    • Pyhähenki

      Herran päivä on tuleva. 7.7.2017.

    • Kuinkakauvanvielä

      Jeesus Kristus on Herramme. Kiitos yli ymmärryksemme käyvästä rakkaudesta. Armahda meitä sinun nimesi tähden. Tule Pyhä Henki ja johda tämä kansa lähelle Jumalaa. Anna valtakuntasi jo tulla. Aamen.

      • Elisaärrä

        Itse rukoilen näin: Jeesus Kristus, ole Pyhän Henkesi kautta läsnä jne. Raamattu käskee korottamaan Kristusta!!


      • Onpas se Jeesus kovin pieni mies kun häntä pitää tavallisten ihmisten ylistää, palvoa ja korotella. Varmaan maailman pienin jumala.


      • miksi-näin
        Ibrahimus kirjoitti:

        Onpas se Jeesus kovin pieni mies kun häntä pitää tavallisten ihmisten ylistää, palvoa ja korotella. Varmaan maailman pienin jumala.

        Muhamed se se vasta pieni on kun toimii vihan vimmassa joka puolella eurooppaa, aasiaa, afrikkaa.


      • asdfgasdfgasdfg
        miksi-näin kirjoitti:

        Muhamed se se vasta pieni on kun toimii vihan vimmassa joka puolella eurooppaa, aasiaa, afrikkaa.

        Samaa abrahamilaisperuahan tuo kuin kristinuskon tyypitkin. Ja samat tavatkin.


    • järvellemenossaa
    • junaradallaa
    • liikutaa
    • Elisaärrä

      Tyypillinen vapaiden suuntien (lähinnä helluntailaisuudessa) "profetia". Kunpa uskottaisiinkin Jumalan sanaan ihan kokonaan. Raamattu puhuu lopunajan suuresta luopumuksesta, joka on jo tapahtunut. Vain harvat löytävä, sanoo Raamattu. Hyvin harva uskoo Jumalan sanan koko totuuteen. Jumala poimii omansa jotka HÄN on VALINNUT.

    • mikkelinmies1

      Kannattaa ajatella Jeesuksen ihmeellistä sovitustyötä historiallisessa Jerusalemissa. Nämä em. Tuppuriaisen profetiat toteutuvat, koska ovat niin yleisellä tasolla. Yritin lukea. Esim. "olkaa minun työtovereitani" vaikuttaa melkein kuin lause "tule, menemme Mikkeliin". Siis ainoa suuri herätys tulee olemaan tänä aikana ja tietenkin koko maa planeettaa koskeva, eika suinkaan tälläinen pikkupläntti kuin Suomi helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissä 2017. Ainoa maa itseasiassa jota Jumalaamme kiinnostaa on Israel.

      Lukekaa Raamattua Jooel 3: 1 "sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan , kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon.." En hirveästi odottele Suomea kohtaavasta siunauksen ryöpystä. Vaasa, Seinäjoki, Mikkeli, Helsinki ja Lapua. Olette saaneet ylenpalttisesti. Seuraava ihmeellinen hetki on, kun Hän saapuu. Toivoisin olevani elossa tuolloin. Miten näen Jeesuksen saapuvan? Ilmeisesti tässä maailman laajuisessa mediassa, mutta miten persoonakohtaisesti? Ei ole selvinnyt.

      Ainoa maa, pikkupläntti,johon JUmala todella kohdistaa voimansa ja palaa sinne on Israelin ja maailman pääkaupunki Jerusalem. Tapaamme siellä, uudistisyntyneet kaikkialta. Hieno hetki. Mietin vain, kuinka Hän järjestelee tapaamisemme? Meitähän on satoja miljoonia kautta vuosisatojen. Uskon toki Hänen absoluuttiseen viisauteen. Käyttäneekö tätä kummallista mediaa hy väkseen? Käyttköön. Haluan tavata perssoonakohtaisesti Maailman Vapahtajan ja Luojan

    • Nyt-on-se-aika

      Ihana profetia! Otan ilolla vastaan!
      "Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia koittaa sinun ylläsi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herran kirkkaus, sinun ylläsi näkyy Hänen kunniansa..." Jes.60:1-2-...

      • tyypillisiävääriä

        Se ei vaan ole Jumalasta


    • Tätämieltä

      1Kor.13:9. Biblia (1776). Sillä me ymmärrämme puolittain, ja propheteeraamme puolittain. 10. Mutta kuin täydellinen tulee, vajaa lakkaa.

    • Itselleni Herra on puhunut näin: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän" (Aam 8:11).

    • Tarkkaväännös

      Aam.9:13. Biblia (1776). Katso, se aika tulee, sanoo Herra, että yhtä haavaa kynnetään ja niitetään, ja yhtä haavaa viinamarjat sotkutaan ja kylvetään, ja vuoret makiaa viinaa tiukkuvat, ja kaikki mäet ovat hedelmälliset.

    • Roskaa.

      • synnnintunnustus

        Yrittääkö Tuppurainen jotenkin kirkastaa mainettaan? Viime aikaiset tapahtumat tietäen vaikea uskoa tuohon profetiaan. Seinäjoen helluntaiseurakunta on pahasti pois raiteiltaan.


      • asdfgasdfgasdfg
        synnnintunnustus kirjoitti:

        Yrittääkö Tuppurainen jotenkin kirkastaa mainettaan? Viime aikaiset tapahtumat tietäen vaikea uskoa tuohon profetiaan. Seinäjoen helluntaiseurakunta on pahasti pois raiteiltaan.

        Kaikki helluntailahkothan ovat. Yhtä sekopäistä hurlumheitä koko lauma.


    • IsäeiolePoika

      Raamatun mukaan tulee olla Isä ja Poika.Jolla ei ole Poikaa ei ole Isääkään.Tässä profetiassa on jotenkin näin, että isä puhuu isän ja pojan persoonassa, mutta Raamatun mukaan Isä on Poikaa suurempi ja eri persoona ja istuu Isän oikealla puolella valtaistuimella Taivaassa :

      Tulette näkemään monien monien tulemaan Poikani valtakuntaan ja sitten Isä puhuu tässä : Nöyrtykää edessäni, tulen antamaan teille voiman tähän työhön. Tietäkää, että teen tämän. Paljastan synnin ja poistan sen verelläni, niin että minulla on pyhä ja voideltu kansa minun nimeni kunniaksi.".

      Vaikuttaisi, että sama persoona puhuu isän ja pojan persoonana. Isä ei ole tullut lihaksi ja vuodattanut vertaan vaan Poika, Jeesus Kristus. Isä on Henki Raamatun mukaan.
      Koen, että tämäprofetian sanoma on ristiriidassa Raamatun sanan kanssa.

      Isä ei ole Poika, vaikka ovakin yhtä. Isä on Poikaa suurempi.Kuitenkin Isä on Pojassa ja Poika Isässä.

    • onsiinäkoettelista

      Raamatun sanassa kun Isä puhuu tai Poika niin huomaa siinä olevan heillä oma persoona kuten:

      KR 33/38

      Joh 14
      2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?

      Matteus 17
      5. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".

      Ymmärtääkseni tämä sama rakenne on silloin kun Raaatun Jumala ilmoittaa itseään Isässä ja Pojassa.

      Tuossa konfassa esitetyssä profetiassa mielestäni on sekoittunut isän ja pojan olemus .Elämme uudenliiton aikakautta .Se mitä Uudessa Testamentissa lukee ilmaisee selkeästi puhuuko Poika vai Isä.
      Tuossa profetiassa ei esiinny tätä Raamatullista selkeyttä.
      Käsittääkseni tässä profetiassa ei tunnusteta Isää ja Poikaa vaan on sekaannus.
      Herra tietää miten tuon profetian laita on, mutta kyllä meitä Raamatun mukaan kehoitetaan koettelmaan henget ovatko ne Jumalasta.

      1 Joh 4
      1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
      4. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.

      1 Joh 2
      18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
      19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
      20. Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
      21. En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
      22. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus?


      ***Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. ***

      23. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
      24. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.

    • YksOnTuomari

      Voisko tää niuhottaminen ja hyttysten siivilöinti jo loppua! Jos tiedät, mikä on pääasia, niin pysy siinä!!!!!! Keskity omaan vaelluksees, naapuri tekee tilin itsestään Herralle, ei sulle. Ja oisko sunkin ympäristössä vielä umpiuskomattomia? Mitä jos alkaisit huolehtia niistä! Kantaisit hedelmää, sen sijaan että nyt pistät muille uskoville parhaas mukaan kapuloita rattaisiin. Lue raamatusta tuomitsemisesta. Tutki itteäs! Entäs fariseukset! Ettet vaan oo menossa siihen suuntaan! Varo, varo, varo! Ne oli Herran vihollisia. VARO!

    • koetelkaakaikki

      1 Tess 5
      19. Henkeä älkää sammuttako,
      20. profetoimista älkää halveksuko,
      21. mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;

      Palataan siis viestiketjun aiheeseen, joka oli;

      Markku Tuppurainen luki seuraavan profetian eilisessä tilaisuudessa. Mitä mieltä olette tästä?

    • pihonsivultaaa

      25.6.2017

      Profeetallinen sanoma 141 vuoden takaa

      Englantilainen teologi G. H. Pember (1837–1910) kirjoitti vuonna 1876 erinomaisen kirjan Earth's Earliest Ages (Maan aikaisimmat aikakaudet), jossa hän profeetallisesti antaa kuvauksen Raamatun valossa ajasta ennen Herran tulemusta.

      "Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva." Matt. 24:37.

      Pember kirjoittaa seitsemän suurta syytä vedenpaisumusta edeltäneelle luopumukselle, jotka hän näki alkavan tapahtua jo tuolloin:

      1. Taipumus palvoa Elohim-Jumalaa, se on, vain Luojana ja Hyväntekijänä, mutta ei armoliiton Jehova-Jumalana, joka käsittelee tuhoon säädetyt uskottomat, ja joka etsii lunastuksen heille. Kristus lunastajana kielletään.

      2. Kohtuuton naissukupuolen korostus ja avioliiton peruslain hylkääminen. Naissukupuoli alkaa liikkumaan uudelle alueelle ja enemmän vallitsevaan asemaan. Avioliitto löysentyy ja avoimesti vaaditaan, että avioside tulisi olla sopimus, ei elinajaksi, vaan niin pitkäksi aikaa kuin sopimuksen osapuolet tahtovat.

      3. Nopea kehitys mekaniikassa ja sitä seuraava monien laitteiden keksiminen, joiden kautta tulee lievitys (syntiinlankeemuksen) kirouksen, ja elämä muuttuu helpommaksi ja suopeammaksi. Myös ammattitaitoa taiteessa, joka vangitsee ihmisten mielet ja saa aikaan kokonaan Jumalan unohtamisen.

      Huolettomat ihmiset asettuvat nauttimaan mukavuuksista ja hemmotteluista tuona ylellisenä aikakautena. Nähden vain hyvää nykyisessä elämässä he uhraavat vain harvoja ajatuksia Jumalalle ja sokeutuvat kaikelle puheelle tulevasta maailmasta.

      4. Liitto yleisen seurakunnan ja maailman välillä, joka saa nopeasti aikaan täyden sulautumisen yhteen. Jumalan kaupungin muurit hajotetaan maahan silmiemme edessä, niin että muukalainen voi astua sisään kuten tahtoo. Jotkut tulevat pitämään kiinni muinaisten gnostilaisten opista, joka kieltää ylösnousemuksen ja antaa vapauden tehdä ruumiissa mitä haluaa.

      Kasvaa nopeasti vastustus sille mitä kutsutaan dogmaksi. Sen sijaan että Raamattu tunnustetaan Hänen eläväksi Sanaksi, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita sen kautta mitä siihen on kirjoitettu, siihen suhtaudutaan kuin tavalliseen elämäntapakirjallisuuteen, josta voidaan päättää ottaa tai hyljätä se mitä tahdotaan, ylimielisesti asettaen jumalisuuden kruunun itsensä päähän.

      5. Nopea väestönkasvu. Kun he lisääntyvät, ihmisistä alkaa tulla kärsimättömiä rajoituksia kohtaan ja oppivat toimiaan yhdessä, ja heidän luottamuksensa näyttää kasvavan omaan kuviteltuun voimaansa, jolloin he pian ajautuvat pelotta jumalattomiin tekoihin. Suuret organisaatiot, joita ei enää sido yhden kansan rajat, enteilevät toista Baabelin kapinaa.

      6. Eenokin ja Nooan saarnaamisen hylkääminen, joiden varoitukset tulivat kuolemantuomioksi maailmalle ja parantumattomaksi paatumukseksi ihmisille.

      Aluksi monet tulevat vakuuttuneeksi ja heräävät, mutta vähän päästä kun he näkevät päivä päivältä ilman merkkiäkään ennustetusta kostosta, he menettävät pelkonsa: he menevät takaisin lempisynteihinsä kuin koira oksennukselleen ja heistä tulee pilkkaajia ja ivaavat varoituksia.

      Uskottomuus ja taikausko alkavat varjostamaan jopa kaikista otollisimpia kristikunnan maita. Kristikunnassa yleisen evankeliumin hylkääminen johtaa vääjäämättä sokaistumiseen ja parantumattomaan paatumiseen.

      7. Ilmavallan hallitsijan olentojen ilmaantuminen maan päälle ja heidän laiton kanssakäyminen ihmisrodun kanssa. Ei tule olemaan enää mahdollista kieltää luopumuksen yliluonnollista luonnetta henkisyyteen, joka leviää maailmassa ennen näkymättömällä nopeudella.

      Yliluonnollinen viettelee palvelijansa ja pitää heidät otteessaan yksinomaan jatkuvasti toistuvilla ihmenäytöksillä. Epäuskoiset, jotka aluksi etsivät perusteita yliluonnollisen kieltämiseen, ovat ne jotka todennäköisimmin kohdattuaan yliluonnollisen ja antautuvat täysin noiden uusien ihmeiden papeille.

      "Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja." 1. Tim. 4:1 (RK).

      • pihonsivultaaa

        Lisäksi hän listaa seitsemän Jumalan yleismaailmallisten lakia, jotka tullaan rikkomaan.

        1. Laki Sapatista (viikkolevosta). Maailmalle julistettiin, että seitsemäs päivä on pyhitetty.

        2. Miehen johtajuus naisen ylitse. Tätä ei vaan kielletä, vaan se yritetään kääntää päinvastoin.

        3. Avioliittoinstituutio ja sen purkaminen, että elinaikana mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Useita vastustuksia nousee vastaan tätä lakia.

        4. Laki sovittamisesta, että kaikki elämä täytyy maksaa elämällä, ja ettei ilman veren vuodatusta ole sovitusta. Lopunajan filosofeille sellainen sovitus on hirvittävin kauhistus ja heille ei kelpaa Kristus.

        5. Käsky käyttää eläinten lihaa ruuaksi.

        6. Liitto siitä että "joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava". Tätä vastustetaan epäinhimillisenä, että murhaaja teloitetaan.

        7. Käsky lisääntyä ja täyttää maa, johon kuului hajaantuminen ja kansakuntien luominen. Baabelissa ihminen vastusti tätä käskyä ja nyt ihmiset toistavat tätä yritystä samalla tavalla väittäen, että tulisi olla humanitaarisia, maailmankansalaisia, kaikkea muuta paitsi rakastaa omaa maatansa. Tämä on valmistumista Antikristuksen hallintaan, jonka "valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot". Maailmankansalaisuuden kehittyminen tulee olemaan välttämätöntä.


    • pihonsivultaaa

      Liisa Nuutisen 31.1.2016 näkemä uni ufo-olennoista

      Näin 31.1.2016 yöllä unen.

      Yhtäkkiä tuntui, että jotakin todella suurta oli tapahtumassa. Tuntui, että taivaalta oli tulossa jotakin todella valtavaa. Kaikki ulkona olevat tunsivat sen.

      Luulin, että nyt Jeesus on tulossa takaisin ja huusin: "Jeesus tulee!"

      Kuitenkaan taivaalta ei laskeutunut Jeesus vaan ufoja, joista tuli ulos olentoja, jotka esittivät olevansa ihmisen näköisiä humanoideja. He halusivat antaa vaikutelman, että he ovat hyviä ja tulleet auttamaan ihmiskuntaa.

      Kuitenkin tiesin hengessä, että nuo olennot olivat pahoja. Mietin, ovatko ne demoneita, mutta koin niiden olevan pelkkiä ihmisiä, jotka ovat kokeneet niin sanotun lusiferisen illuminaation eli saatanan valaistumisen, jonka johdosta ovat saaneet saatanalta yliluonnollisia voimia ja kyvyn tehdä ihmeitä, joiden avulla yrittävät harhauttaa ihmiskuntaa uskomaan asiaansa.

      Loppuhuomautus: Tiedän, että ns. illuminaatti suunnittelee jossain vaiheessa toteuttavansa ns. väärän ufoinvaasion. Ns. lusiferisessa illuminaatiossa ihmiseen menee demoneita, eli he antavat kehonsa demonien käyttövälineeksi, jota demonit sitten käyttävät kuin omaa kehoaan.

      • tietäjähenkii

        Ap. t. 16:16-18

        16 Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.

        17 Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".

        18 Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä.


      • sanattäyttyvät

        Ilm. 13:13

        Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

        -----------------

        Ilm. 17:

        13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.

        14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

        15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.

        16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.

        17 Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.

        18 Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."


    • crossroadsdell
      • mustatastaraamatusttaa

        Jos tahdot noitua ja pakottaa henkiä tulemaan näkyviin luoksesi ja tekemään palvelustasi, niin seuratkaa seuraavia ohjeita:

        Olkaa tottelevainen Jumalan käskyille niin paljon kuin mahdollista.

        Perustukaa ja luottakaa Jumalan voimaan ja väkevyyteen: uskokaa vahvasti Hänen kaikkivoipaan apuun työssänne, ja henget tulevat palvelukseenne ja tottelevat teitä.

        Jatkakaa noitumistanne, älkääkä lopettako, vaikka henget eivät heti ilmestyisikään.

        Olkaa väsymätön työssänne ja uskossanne, sillä epäilevä ei koskaan mitään aikaan saa.

        Ottakaa tarkka huomio ajasta, esim.:

        Maanantai-yönä kello yhdestätoista kello kolmeen.

        Tiistai-yönä kello kymmenestä kello kahteen.

        Keskiviikko-yönä kello kahdestatoista kello kolmeen.

        Torstai-yönä kello kahdestatoista kello kahteen.

        Perjantai-yönä kello kymmenestä kello kolmeen.

        Lauantai-yönä kello kymmenestä kello kahteentoista.

        Sunnuntai pitäkää pyhänä Herralle Sepaothille, Adonai, Tetragrammaton.


    • jatketaankoettelimista

      Jo yhteiskunnassa lisääntyvästä "valvontajärjestelmästä" on havaittavissa pedon valtakunnan vähitellen eteneminen.Kaikkea yritetään valvoa.Matkustamistasi, ostoksiasi, mieltymyksiäsi.Tekniset käyttämämme laitteet tallentavat tietoja meistä ja niiden kautta voidaan seurata toimintaamme. Tosin monet niistä liittyvät tavalliseen arkielämäämme ja tuohon omituisen valvontajärjestelmän kehittämiselle ei niinkään kiinnitetä huomiota.

      Lopulta kukaan ei voi ostaa ja myydä .ellei ota pedonmerkkiä.Uskovat sitä eivät tule ottamaan.
      kaikki mitä Raamattuun on kirjoitettu tulee tapahtumaan viimeistä piirtoa myöten.
      Nyt meidän tulee varoa, ettei meitä eksytetä ja koetella henget ovatko esim. saarnat , profetiat Jumalasta. Tässä viestiketjussa lähinnä on aloittajan tarkoitus ollut koetella Tuppuraisen lukemaa sanomaa.

      Ilmestyskirja 13
      16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
      17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

      Johanneksen ilmestys 14

      7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
      8. Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".
      9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
      10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
      11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
      12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

      • 1234567---

        Pedon merkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . . Jumalan merkki on sapatti.


      • yksvanhaukko
        1234567--- kirjoitti:

        Pedon merkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . . Jumalan merkki on sapatti.

        Vastaus.1234567...
        Me emme tiedä vielä,mikä pedonmerkki tulee olemaan,Sunnuntai ei ole mikään merkki,se on kristittyjen lepopäivä.


    • 86885

      Se vaan pakkaa rohvetiijaa...:)

    • Niinpukkaa

      Ilm.14:10. Biblia (1776). Sen pitää myös Jumalan vihan viinaa juoman, selkiää viinaa, joka hänen vihansa maljaan kaadettu on; ja häntä pitää tulella ja tulikivellä pyhäin enkelitten edessä ja Karitsan edessä vaivattaman.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2012
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      145
      1448
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      124
      991
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      802
    Aihe