Luomakunta

LUOMAKUNTA

Kaiken on Luoja luonut
kuusituhatta vuotta sitten
kaikki on lahjaa ylhäältä
ilma jota hengittää
vesi joka virvoittaa
Alussa Jumala antoi kaiken luomansa ihmiselle
ja Hän sanoi sitä hyväksi
Syntiinlankeemuksen jälkeen
tuli synti sairaus rappeutuminen kuolema
tappaminen kärsimys tuska
Hän lähetti ihmisen pois paratiisista
viljelemään ja myös varjelemaan maata

Oli vielä pimeää ja satoi lunta
kun yhtäkkiä linnut lauloivat
Luoja on luonut niin lampaan kuin sudenkin
kerran ne syövät rinnakkain kedon ruohoa kummatkin
kerran on Herra vapauttava luomakunnankin
niin kuin oli alussakin
Kaiken on Jumala luonut lajiensa mukaiseksi
miljardien vuorovaikutussuhteiden ihmeellinen kudos

Mitään ei voi syntyä tyhjästä


Katsoin metsää ja tulin surulliseksi
ne keräävät nyt joka oksankin pois
mistä metsä saa nyt multansa kasvaakseen
missä viisisataavuotiset männyt
missä vanhukset hylättyinä laitoksissa pillereissään
ei kunnioiteta enää vuosirenkaita yli kolmeakymmentä
perintö myyty pois
äly ei ole sama kuin viisaus

Paperinkerääminen ei säästä yhtään puuta
kun metsät hakataan ulkomaille
yksitoikkoinen puupelto
Tahdotaan kuvittaa eläimet
avarassa luonnonkauneudessa käyskentelemässä
luonnon rauhassa
totuus on jotain aivan muuta

Kanat yhdeksän kappaletta neliömetrillä
nokat katkaistava etteivät ahdistuksissaan noki toisiaan
minkki ravaa ympyrää häkissään
possut järsivät toistensa saparot ahtaudessaan
ammuttu kummatkin karhunpoikanen ja emo
he kehittivät sähköiskut ohjaamaan korennon lentoa
valaat teurastetaan elävänä

Eläimetkin kykenevät tuntemaan
eläimetkin osaavat leikkiä
eläimetkin osaavat rakastaa tavallaan
ne tarvitsevat niille luodun erityisen elinolosuhteensa
kana mouhevaa maata kuopiakseen
lehmät avaraa niittyä kulkeakseen
possut maata tonkiakseen
Olen nähnyt talitinttien suukottelevan toisiaan
kalan piirtämässä kaunista kuviota pohjahiekkaan
norsun maalaamassa kuvansa paperille
korppien laskemassa lumirinnettä selällään
keväällä lehmän hyppelevän niityllä

Tulen hakkuuraiskion rajalle
Ihmisellä on kyky tuhota luontoa
ihmisellä on kyky varjella luontoa

Mitä luonnonmukaisempi on metsä
sitä enemmän se virkistää hiljaa kulkijaa
Vaeltaminen marjastaminen sienestäminen
hiihtäminen kalastelu pilkkiminen uiminen
kaunis maisema raikas tuuli
kurjen huuto kevätsateen ropina
vihreä verso kultainen vilja
kirkas puro linnun laulu
ystävän käsi lapsen nauru
häivähdys Tekijästään
metsän puut kedon eläimet
koko luomakunta kiittää ja ylistää
Luojaansa Jumalaansa
sillä Hän on hyvä!

Vain Jeesus tie
ikuiseen taivaan kotiin vie
rakastavan Isän luo
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joka sana aivan totta. Useampien ihmisten pitäisi ymmärtää tämä. Ihminen on riippuvainen
luonnosta ja luonto antaa niin paljon. Älkää tuhotko kaunista isänmaata.

Äänestä

Aloitus on ihan puuta heinää. Se teidän raamattu nimenomaan sanoo että "Menkää ja täyttäkää maa? Ei varmaan sen satukirjan keksinyt vuohipaimen tullut ajatelleeksi, että siitä saattaa tulla tulevaisuudessa ongelmia.
Sitä jumalan käskyä toteuttaessaan ihmiset kuluttavat luonnonvarat, pilaavat ilman veden ja maaperän.
Miksei ihminen saa sitten tuhota luontoa kun jumalakin sitä teki vedenpaisumuksineen?

Äänestä

Ei tietenkään saa tuhota luontoa. Ihminen kuluttaa jo liikaa ja pitää myös muistaa, että
ihmisiä on liikaa maapallolla. Se pahentaa kulutusta. Luonto tarkoitettu varjeltavaksi.
Jumala ei tuhoa vaan loi maan, jona aikana oli ihmeitä tapahtui. Muiden muassa tuo vedenpaisumus.

Äänestä
  • Oletpa ylimielinen muita ihmisiä kohtaan kun sanot että ihmisiä on liikaa. Oletko mielestäsi sitten parempi ihminen, kuin ne joita on mielestäsi liikaa?
    Miten voit tulkita toisin käskyn että "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa" Eihän maa ole vielä läheskään täynnä, Suomessakin on paljon pieniä kuntia joista väki vähenee ja paljon raivaamatonta korpea?
    "Hallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.”
    ”Jokainen liikkuva, elossa oleva eläin olkoon teille ravinnoksi.”
    Näin sanoo myös se teidän raamattunne.



    Miksi me ihmiset huolestuisimme liikakansoituksesta ja ympäristön saastumisesta?
    Kun jumala on sitä mieltä että nyt ihmisiä on liikaa ja luonto saastuu, niin se yksinkertaisesti vain järjestää uuden tulvan. Meidän ei tarvitse välittää ympäristön saasteista, sukupuuttoon kuolevista lajeista, tai mistään kestävästä kehityksesta sillä jumala hoitaa senkin ihmetulvallaan ja varmasti siinä samassa tuhoaa luontoa enemmän, kuin mitä ihminen ikinä pystyisi.

    Äänestä

  • No sinun kommenttisi vasta ylimielinen kommentti onkin. Tavallaan myönsit, että et
    välitä ympäristöstä. Ja et välitä että se saastuu ja ihmiset ja eläimet kärsii.
    Siihen aikaan kun minä synnyin -65 niin ei ollut vielä ongelmana ylikansoistusta maapallolla.
    Se on paljon myöhemmin todettu. Pentti Linkolan viisauksia kannattaa myös lukea ja tutkia.

    Äänestä

  • Sitä paitsi et voi tuntea ja tietää Jumalan ajatuksia sen enempää kun muutkaan ihmiset.
    Jumala on kaikessa viisaudessaan antanut ihmiselle järjen, jonka mukaan ihmisen kannattaisi
    toimia ja jonka mukaan tehdä. Ei me voida kuin tyhmä kakarat luottaa siihen että antaa olla.
    Kyllä Jumala hoitaa ja tekee kaikki puolestamme. Ja me vaan oltais ylimielisinä ja porskuteltais.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauttakulkumatkalla kirjoitti:

LUOMAKUNTA

Kaiken on Luoja luonut
kuusituhatta vuotta sitten
kaikki on lahjaa ylhäältä
ilma jota hengittää
vesi joka virvoittaa
Alussa Jumala antoi kaiken luomansa ihmiselle
ja Hän sanoi sitä hyväksi
Syntiinlankeemuksen jälkeen
tuli synti sairaus rappeutuminen kuolema
tappaminen kärsimys tuska
Hän lähetti ihmisen pois paratiisista
viljelemään ja myös varjelemaan maata

Oli vielä pimeää ja satoi lunta
kun yhtäkkiä linnut lauloivat
Luoja on luonut niin lampaan kuin sudenkin
kerran ne syövät rinnakkain kedon ruohoa kummatkin
kerran on Herra vapauttava luomakunnankin
niin kuin oli alussakin
Kaiken on Jumala luonut lajiensa mukaiseksi
miljardien vuorovaikutussuhteiden ihmeellinen kudos

Mitään ei voi syntyä tyhjästä


Katsoin metsää ja tulin surulliseksi
ne keräävät nyt joka oksankin pois
mistä metsä saa nyt multansa kasvaakseen
missä viisisataavuotiset männyt
missä vanhukset hylättyinä laitoksissa pillereissään
ei kunnioiteta enää vuosirenkaita yli kolmeakymmentä
perintö myyty pois
äly ei ole sama kuin viisaus

Paperinkerääminen ei säästä yhtään puuta
kun metsät hakataan ulkomaille
yksitoikkoinen puupelto
Tahdotaan kuvittaa eläimet
avarassa luonnonkauneudessa käyskentelemässä
luonnon rauhassa
totuus on jotain aivan muuta

Kanat yhdeksän kappaletta neliömetrillä
nokat katkaistava etteivät ahdistuksissaan noki toisiaan
minkki ravaa ympyrää häkissään
possut järsivät toistensa saparot ahtaudessaan
ammuttu kummatkin karhunpoikanen ja emo
he kehittivät sähköiskut ohjaamaan korennon lentoa
valaat teurastetaan elävänä

Eläimetkin kykenevät tuntemaan
eläimetkin osaavat leikkiä
eläimetkin osaavat rakastaa tavallaan
ne tarvitsevat niille luodun erityisen elinolosuhteensa
kana mouhevaa maata kuopiakseen
lehmät avaraa niittyä kulkeakseen
possut maata tonkiakseen
Olen nähnyt talitinttien suukottelevan toisiaan
kalan piirtämässä kaunista kuviota pohjahiekkaan
norsun maalaamassa kuvansa paperille
korppien laskemassa lumirinnettä selällään
keväällä lehmän hyppelevän niityllä

Tulen hakkuuraiskion rajalle
Ihmisellä on kyky tuhota luontoa
ihmisellä on kyky varjella luontoa

Mitä luonnonmukaisempi on metsä
sitä enemmän se virkistää hiljaa kulkijaa
Vaeltaminen marjastaminen sienestäminen
hiihtäminen kalastelu pilkkiminen uiminen
kaunis maisema raikas tuuli
kurjen huuto kevätsateen ropina
vihreä verso kultainen vilja
kirkas puro linnun laulu
ystävän käsi lapsen nauru
häivähdys Tekijästään
metsän puut kedon eläimet
koko luomakunta kiittää ja ylistää
Luojaansa Jumalaansa
sillä Hän on hyvä!

Vain Jeesus tie
ikuiseen taivaan kotiin vie
rakastavan Isän luo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu