Voiko narsistiksi tulla kesken elämän?

Ihmiset joiden seurassa olemme vaikuttavat meihin tavalla toisella. Jos ei-narsistinen ihminen päätyy naimisiin narsistin kanssa hänhän elää hänen ehdoilla mutta voiko käydä myös niin että tämän narsistin toiminta muokkaa hänestäkin narsistin? Tarkoitan lähinnä sitä että ihmisen käytös muuttuu vastaavanlaiseksi muita kohtaan. Omassa elämässäni on ollut usein aikoja esim töissä jossa on täysin erilaisten ihmisten kanssa ja taistelee sitä vastaan että pystyy olemaan oma itsensä. Joskus on tullut tuurtuminen ja huomannut tulleensa käytökseltään samanlaiseksi kuin työkaverit.

Jos on vuosikymmeniä narsistin jatkuvassa pompotuksessa ja seurassa voiko hän omaksua itseleen hänen piirteet ja muuttua hänenlaisekseen narsistiksi?
11277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sanoisimpa ettei voi jos puhutaan narsistista henkilönä jolla on narsistinen persoonallisushäiriö ts. häiriö on persoonassa.

Kaikissa meissä on narsimia , sitä huonolaatuistakin, joka saattaa tulla esiin aina silloin tällöin. Käyttäydymme narsistisesti, itsekkäästi, typerästi ja syyttelemme milloin mitäkin olosuhteita/toisia ihmisiäkin vaikka heillä ei olisi osaa eikä arpaa siihen, että olemme turhautuneita kun asiat eivät suju/ihmiset eivät toimi niinkun me haluaisimme

Tottakai me ihmiset muutumme ajan mittaan, kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös ihmissuhteilla on vaikutusta meihin, mutta ajattelen, että kyllä se persoonallisuutemme, joka on identiteetin ytimessä pysyy suht muuttumattomana.

Hieman vaikea selittää omin sanoin, mitä tarkoitan tuolla erovaisuudella, joten linkitän taas hivenen Vakninia tähän kohtaan

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Johdanto.html

Mutta joo, on kyllä mahdollista tulla narsistin kaltaiseksi, kopin ny tästä toisesta linkistä tämän kohdan, mutta asiaa on käsitelty laajemmin tässä luvussa

"Narsisti on läsnä aaveen lailla kauan senkin jälkeen kun hän on kadonnut fyysisesti. Tämä on todellinen vaara, jonka narsistin uhrit joutuvat kohtaamaan: että he tulevat hänen kaltaisikseen, katkeriksi, itsekeskeisiksi, epäempaattisiksi. Tämä on narsistin viimeinen kumarrus estradilla, ikään kuin ylimääräinen kappale taputusten jälkeen."

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

Nää on vähän kinkkisiäkin juttuja, joskus voi olla vaikea erottaa kumpi on kumpi, uhri/narsisti. Edelleen lainaan hivenen tekstiä ko. linkistä ja uskoisi, että tuota "muiden huitomista" turhaantuneiden uhrien toimesta on monikin tunnistanut myös tällä palstalla

Siispä, meidän ehkä pitäisi puhua uudesta mielenterveyshäiriöstä nimeltä NPHU, Narsistisen Persoonallisuushäiriön Uhrit.

He kokevat häpeää ja syyllisyyttä menneen avuttomuutensa ja alistumisensa tähden. Heihin sattuu ja he ovat hauraita simuloidun ihmisen - narsistin - kanssa eletyn simuloidun yhteiselon riipaisevan kokemuksen herkistäminä. Heissä on sisäisiä arpia ja he kärsivät usein traumaattisen stressin jälkitilasta (PTSD). Jotkut heistä huitovat muita tasapainottaakseen turhautumistaan katkeralla aggressiolla.

Äänestä

Miten te itse kohtelette narsistia?

Äänestä
  • Kohtelin omaa narsisti-psykopaattiani ns. normaalisti, eli kuten ketä muuta ihmistä tahansa, johon minulla oli tietty suhde. Rakastin ja koin saavani vastarakkautta...
    Kunnes.
    Sen jälkeen,,, niin,,, asia mutkistui melkoisesti. Tuli melkoisia mutkia matkaan. Narsisti oli vaikuttanut elämääni siinä vaiheessa joten pettymys oli melkoinen. Narsistia kohtelin sen mukaisesti. Meni vuosi tai pari ennekuin sain juonesta kiinni. Siihen saakka kohtelin häntä kuten alkohlistia, eli lakkasin esittämästä mitään kunnon vaatimuksia henkilölle, joka ei niihin olisi pystynyt vastaamaan kuitenkaan. Kohtelin häntä kuitenkin kunniotuksella sitä myöden kuin se vähääkään oli mahdollista.
    Nykyään yritän olla haavoittamatta häntä. Onnistuu vain niin että en ole missään tekemisissä. Tällä menetelmällä en itse myöskään joudu kuuntelemaan asioita joita en jaksa kuunnella, enkä tule osalliseksi mistään mistä en halua osalliseksi tulla. Jos tämä nyt keksii jotain takanapäin, niin sille en mahda mitään.

    Äänestä

Ma vaikutin ehka vahan narsistille kun tein just niinkuin psykopaattini halusi.
Mutta eihan siina käytöksessä mun omasta itsekeskeisyydesta ollut kyse vaan mun psykopaatin harjoittamasta manipuloimisesta ja mun avuttomuudesta siina.
Ihmiset syytteli mua itsekeskeiseksi ja mita enemman itsestani luovuin sita enemman ne syytteli etta pitaisi luopua lisaa. Mun psykopaatti sai henkista valtaa sita enemman mita enemman muut vaati minua luopumaan "itsekeskeisyydestani". Ja mita enemman olin psykopaatin vallassa sita itsekeskeisemmalta ma naytin.
Yritin selittaa ihmisille, etta ihmiset olis kenties tyytyvaisempia muhun jos ma tekisin toisinpain eli alkaisin itsekeskeisemmaksi. Mutta ei he uskonu millaan, eika ollut samaa mielta. Ja ma luovuin ja luovuin itsestani ja he valitti ja psykopaatin valta kaikkiin kuvioihin kasvoi.

Äänestä

Olen aiemmassa elämässäni lähtenyt suhteesta, jossa miehen käytös (narsistinen myös, mutta ei varsinainen narsisti) vaikutti minuun niin vahvasti, että huomasin puhuvani jonkun muun suulla. Sanoin yhden hirveän lauseen yhdelle työkaverille... Vähän sen jälkeen erosin siitä miehestä. Siihen asti minulle oli ollut hyvin tärkeää olla hienotunteinen toisia ihmisiä kohtaan. Huomasin että olin muuttunut oikein kunnolla.
Eron jälkeen tein monta uudistusta ja pyyhin elämästäni haaskaamani vuodet pois, kertakaikkisesti. Niitä vuosia ei ole koskaan eletty.

Äänestä
  • No nyt mun pitaa kertoa.
    Ma olen varmasti loukannu monia ihmisia nuorena oudoilla lauseilla kun mun psykopaatti aina neuvoi mita mun pitaa ihmisille sanoa ja mahan toistelin kuin papukaija. En tarkottanu mitaan loukkaavaa kun en tuntenu mitaan loukkaavaa niita ihmisia kohtaan, mutta ma vaan sanoin niinku aiti oli neuvonu samalla kun tunsin hyvinkin sydamellisesti.

    esimerkiksi joku muusikko olis kutsunu mut kuuntelemaan musiikkiaan ja mun psykopaatti sano mulle kun kerroin, etta "jos han soittaa kauan niin sahan voit tehda valilla jotain muuta. No jotenkin vahingossa ma sanoin muusikolle etta: "Jos soitat kauan, niin mahan voin tehda valilla jotain muuta." Ja sit mun suureks ihmetykseks ja suruks kutsu peruuntui.
    Nyt en tieda itkiskö vai nauraisko...

    Äänestä

Pitää sanoa vanhana narsistin uhrina, että olen alkanut huomaamaan itsessäni viime aikoina kasvavia narsistisia piirteitä. Empatiakykyni on vähentynyt ja huomaan olevani katkera ja kateellinen muille pienistäkin asioista.

Olen kuitenkin ainakin toistaiseksi todella introvertti, joten en usko että aktiivista narsistista kiusaajaa minusta tulee koskaan. Toivottavasti tämä on vain väliaikainen vaihe oman traumani käsittelyssä.

Äänestä

Itse tapasin n. kolmekymppisenä ensimmäisen varmasti NPH-ihmisen. Täytyy sanoa, että en ole koskaan nähnyt niin kateellista, valehtelevaa, empatiakyvytöntä hyväksikäyttäjää kuin HÄN on.

Mutta.. Oma persoonani muuttui vain HÄNTÄ kohtaan. Jos HÄN huomionhakuisena keksi itselleen sairauksia, (joita HÄNEN "ystävillään" oli), olin täysin kylmä ja empatiakyvytön HÄNTÄ kohtaan.

Jos HÄN kateuspäissään haukkui "ystäviään", (asioista, joissa HÄNELLÄ itsellään oli parannettavaa) en lähtenyt leikkiin mukaan.

Kun HÄN ei meinannut jättää minua hetkeenkään rauhaan, valehtelin lähteväni HYVÄLLE ystävälleni muutamaksi päiväksi, ihan ilkeyttäni, koska aloin nauttia siitä, että HÄN hermostuu..

jne, jne.. Lopulta poistin HÄNET kylmästi elämästäni. (HÄN oli kaverini)

Tulos: HÄNEN mielestään olen tunnekylmä, empatiakyvytön, ilkeä sekopää, jonka kanssa ei kannata olla missään tekemisissä!

Sitähän minä olin, mutta vain HÄNELLE :)

Äänestä

Mielestäni runsas alkoholin ja huumeiden käyttö, piirtää narsistisia viivoja omaan sieluusi.

Äänestä

Pidän itseäni liian kilttinä, kompromisseihin liian herkästi taipuvana "jos sulla on hyvä olla niin mullakin" tyyppisenä. Käyn töissä,alkoa vähän,ystäviä on jokka tuntuu viihtyvän seurassani. Nyt on alkanut huolestuttaa.
Exäni joka petti ja valehteli,joutui psykoosiin erottuamme.
Nyksä on alkanut katsomaan minua inhoten. Hän myös tuijottelee minua sanomatta ja vastaamatta mitään. Sitä on tehnyt alusta pitäen.
Olen huomaavinani hänessä jotain muuttunutta(tai sitten hän alkaa olla oma itsensä). Mitä jos hänkin sekoaa,voiko syy olla osittain minun ja mistä sen saan selville? vai haksahdanko aina mielenterveydeltään herkempiin?

Äänestä

"Jos on vuosikymmeniä narsistin jatkuvassa pompotuksessa ja seurassa voiko hän omaksua itseleen hänen piirteet ja muuttua hänenlaisekseen narsistiksi?"

Riippuu varmaan siitäkin, millaisessa suhteessa on narsistiin. Pahimmassa sairastumisvaarassa ovat narsistin perheeseen kuuluvat, rakastetut ja lapset. Tietämäni narsistin puoliso on joutunut turruttamaan itseään psyykenlääkkeillä vuosikymmenet, koska ei ajoissa kyennyt eroamaan. Nuoruusvuosiensa jälkeen hän ei ole ollut työelämässä ja vaikuttaa zombilta. Kauan sitten hän oli iloinen ja eläväinen, energinen ihminen. Tuskin hänestä tuli narsistia, mutta hän luhistui henkisesti ja fyysisestikin. Perheen lapsista toinen otti etäisyyttä elääkseen omaa elämäänsä ja nähtävästi onnistuikin. Toinen taas peri narsismin vanhemmaltaan ja sairastuttaa nyt omaa perhettään.

Nassen uhrit työpaikalla ja naapurustossa eivät ole jatkuvassa altistuksessa ja saavat kuin rokotuksen narsismia vastaan. Narsistin hoviin ajautuvat ihmiset ovat luullakseni jo valmiiksi keskivertoa narsistisempia Heitä oikean nassen esimerkki näyttää ohjaavan heitä syvemmälle narsismin onkaloihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


juhannustaikuus kirjoitti:

Ihmiset joiden seurassa olemme vaikuttavat meihin tavalla toisella. Jos ei-narsistinen ihminen päätyy naimisiin narsistin kanssa hänhän elää hänen ehdoilla mutta voiko käydä myös niin että tämän narsistin toiminta muokkaa hänestäkin narsistin? Tarkoitan lähinnä sitä että ihmisen käytös muuttuu vastaavanlaiseksi muita kohtaan. Omassa elämässäni on ollut usein aikoja esim töissä jossa on täysin erilaisten ihmisten kanssa ja taistelee sitä vastaan että pystyy olemaan oma itsensä. Joskus on tullut tuurtuminen ja huomannut tulleensa käytökseltään samanlaiseksi kuin työkaverit.

Jos on vuosikymmeniä narsistin jatkuvassa pompotuksessa ja seurassa voiko hän omaksua itseleen hänen piirteet ja muuttua hänenlaisekseen narsistiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu