Valoa tunnelin päässä?

Olen rekisteröinyt tänne nimimerkin Luzer, jonka salasanaa en nyt muista.
Salasana minulla kuitenkin on tallessa omalla asunnolla pöytälaatikkoon kirjoitettuna, joten tulen kirjoittamaan jatkossa rekisteröidyllä nimellä, niin kuin nytkin olisi ollut tarkoitus. Pitkä tauko kirjoittelusta, niin salasana päässyt unohtumaan.

Olen siis se henkilö, joka kävi useita kertoja itsemurhan rajamailla vuoden vaihteen tienoilla.
Hakenut itselle apua ja hoitoa siinä enemmän ja vähemmän onnistuneena. Kielteisiä lausuntojakin ehti tulla useita kertoja hoitoon pääsemiseksi. Sittemmin useiden kommellusten ja pahasti kroonistuneen masennuksen ja unettomuuden vuoksi lopulta pääsin tutkimuksiin.... Tai olen pääsemässä, sillä jono on piiiiiitkä. Niin pitkä, että olen tässä odotellassakin välillä ontunut.

Yhtä tarinaa en ole täällä kertonut, joka tapahtui muistaakseen helmi-maaliskuun ajalta, josta en ole tainnut täällä vielä kertoa. Olin päättänyt, että tänään se henki sitten lähtee. Otin viinaa niin paljon, että filmi katkesi... ehkä hyvä niin, sillä sen sijaan, että olin menossa junaradalle, olinkin mennyt sänkyyn nukkumaan. Aamulla heräsin sängystä. Tietokone oli yhä auki. Olin googlannut siinä umpituiterissa, miten saa parhaiten junaradalla hengen pois. Olin tehnyt jopa suunnitelmat paperille, miten tulen sen suorittamaan ja sain jopa yksityiskohtaisia ohjeita keskustelupalstoilta. Minulla oli nimittäin herätessäni korvatulpat korvissa (niiden idea on, ettei kuule junan tuloa eikä paniikissa juokse sitten junan alta pois).
Pian tuon tapahtuman jälkeen pääsin vihdoin hoidon piiriin (tosin se on näihin päiviin asti ollut auttamattoman vähäistä. käsitti lähinnä vain Sepram lääkityksen, sekä viitisen käyntiä debressiohoitajan luona, joka laittoi vauhtia HUS:iin; vihdoin olen jonossa tutkimuksiin.

Kuukausi kaupalla olen odotellut testeihin pääsyä. Odotellassani olen kokenut nousu- ja laskukausia, mutta itsemurha ei ole ollut enää niin mielessä, kun uskon, että tästä vielä noustaan.
Kuitenkin toukokuussa tapahtui sellainen kommellus, että se mahdollisesti tuhoaa koko mun tulevaisuuden. Sen tapauksen yksityiskohtia en avaa tässä. Joka tapauksessa olen toukokuusta näihin päiviin asti elänyt epätietoisuudessa. Pahimmillaan tulevaisuuteni on kokonaan pilalla. Just, kun on saanut taloudellisen puolen jotenkin mallilleen, toukokuun tempauksen seuraukset voivat olla niin tuhoisat, etten tule nousemaan pahimmillaan enää ikinä jaloilleen.
Päivä päivältä itsemurha on taas tuntunut houkuttelevammalta. Jos saamani rangaistukset ovat kohtuuttoman suuret, voi olla, että jäljelle jää enää itsemurha vaihtoehtona.
Tempauksesta sen verran, ettei siinä kenenkään henki joutunut koetukselle, vain oma henkeni vaarantui vähän. Vastaavista tempauksista jotku ovat joutuneet jopa linnaan ja saaneet järkyttävän isot sakkorangaistukset. Elän tällä hetkellä pelossa!