Hei. Kysyisin kun tilille on nyt kertynyt n.100te säästöjä. Haluaisin kovasti niille tuottoa koska eihän tilillä makuuttaminen kannata. Esim. Sijoitusasunto kiinnostaa. 100te silti ei saa edes uutta kerrostalo kaksiota joten mietin että ottaako pankista velkaa sen verran että saa omaksi kaksion vai ottaakko kaksi asuntoa ja alkaa vuokratuloilla lyhentämään rahoitusvastiketta? 100te saisi keskeltä kaupunkia kaksi kaksiota (48te kpl).
Asuntoon pankkilaina vai rahoitusvastike..?
3
319
Vastaukset
Velkavipua kannattaa käyttää mikäli haluaa nostaa oman pääoman tuottoa. Velkavivun määrä kannattaa kuitenkin suhteuttaa omaan riskinsietokykyyn. Mitä isompi velkavipu, sitä pienempi asunnosta kuukausittain saatava kassavirta. Mutta taas toisaalta, mitä isompi velkavipu, sitä useamman asunnon pystyy ostamaan. Esimerkiksi tuolla 100.000€ pääomalla pystyisi edullisemmasta kaupungista hankkimaan 3-5 sijoitusasuntoa reippaalla velkavivulla.
Jos puhutaan uudiskohteista niin silloin kannattaa ilman muuta hyödyntää yhtiölainaa ja lyhentää sitä rahoitusvastikkeella. Yhtiölainan etu suhteessa pankkilainaan on se, että rahoitusvastikkeen saa hoitovastikkeen lisäksi vähentään vuokratuloista kokonaisuudessaan. Lisäksi taloyhtiölainan korko on todennäköisesti matalampi kuin hlökoht. lainassa. Uudiskohteissa on tällä hetkellä yhtiölaina-aste yleensä 60-80% asunnon velattomasta hinnasta eli 100.000€ maksavaan asuntoon tarvitaan omaa pääomaa 20-40t€. Yhtiölainoissa on tyypillisesti alkuun lyhennysvapaata n. 2-5 vuotta, jolloin asunnosta saatava kassavirta on sijoituksen alkuvaiheessa reippaasti positiivinen.- Teewee90
Kiitos vastauksesta. N. 45te on täälläpäin hyvältä paikalta uusi kaksio. Tarvii harkita.
- Näinsevaannyton
Rahoitusvastikkeen saa vähentää vain jos se tuloutetaan as Oy tuloksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616