Alajärven hellarit

Olen vuosia seurannut Alajärven hellareita ja tullut siihen johtopäätökseen, että ovat tosi itsekeskeisiä ja suvaitsemattomia. Ulkokultaisuus paistaa niin läpi, että milloin tuo kupla räjähtää käsiin? He esittävät tai varmaan luulevat olevansa hyviä ihmisiä, mutta todellisuudessa nauttivat, kun saavat juoruilla ja puhua pahaa ihmisistä, he etsivät toisista heikkouksia ja iloitsee niistä. Mutta omistaan eivät eivät puhu mitään . Erilaisuus tuntuu olevan heille vaikea paikka, vaikka kaikki olemme täällä maapallolla luojan luomia niin heille pitäisi olla kaikki samalla muotilla tehtyjä. Poikkeava ihon väri, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen, maahanmuuttajat, työttömyys eli kaikki heidän mielestään poikkeava ei ole hyväksyttävää.
221005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ja ovat siten parempia kuin ei heidään mafiassaan olevat noin se on nähty koettu havaittu ja se on niin. Vuosien kokemus asiasta.

Äänestä

Kyllä ne koirien asiat hyvin hoitaa valtuustotasolla ja hallituksessakin. Nyt vaan se koirapuisto joutuu muuttamaan toiseen paikkaan. olis ollu kyllä ykköspaikka joen rannalla ja monien naapurina.

Äänestä

Ei pidä muuttaa keskustan alueelle jos kaipaa täyshiljaisuutta. Harmittaa narisiat ja valittajat.

Muuttajaa taajaman ulkopuolelle jos joka asiasta valitetasn ja itketään.

Älkää tehkö asumuksianne taajaman sisälle itkijä narisijat.

Jos heittää kiven ilmaan se putoaa alas idiootit.

Äänestä

Onkohan tuo aloittaja niitä Alajärven hellareita, kun teksti vaikuttaa juuri siltä, mistä hän noita hellareita syyttää..

Äänestä
  • En ole niitä vaikka kovasti käännytystyötä minulle syntiselle tekevätkin.

    Äänestä

No iloitaan kuitenkin siitä, että meillä on oikea Jumalan seurakuntakin täällä. Jokainen voi mennä tekemään parannusta Rauhanyhdistykselle.

Äänestä

Mitä minä noita tunnen niin samanlaisia ihmisiä puutteineen kuin muutkin. Ehkä meillä kaikilla olisi aina joskus syytä vilkaista peiliin ja tsekata millainen " kaikkivaltias" se sieltä oikein luuraa.

Äänestä

Minä olen saanut ihan toisenlaisen kuvan kuvan, en vaan ko, herätysliikkeen jäsenistä, vaan kaikista Jeesukseen uskovista kristityistä. He ovat mukavia ihmisiä, kuten muutkin jotka haluavat lähimmäiselleen hyvää, kuten Jeesuksen antama esimerkki neuvoo ja osoittaa.
Tälläiset mielipiteet kuten aloituksessa, joissa saatetaan huonoon valoon kokonaisia kansan ryhmiä, on erittäin arveluttavia ja voivat olla ja ovatkin kiihottamista kansan ryhmää vastaan, joka on titenkin laitonta jat josta voi joutua leivättömän pöydän ääreen vastaamaan teoistaan.

Äänestä
  • Ja oikea hellari lähtenyt kirjoittamaan ja mainetta putsaamaan. Vai kiihottamista kansanryhmää vastaan :)) Taisi totuus tuntua pahalta?

    Äänestä

  • Totuus on se että yksikään ihminen ei voi sanoa että on täydellinen, nuhteeton , tai että hänelle on annettu oikeus tuomita. Mutta totuus on myös niin että Jumalan Sanaa vääristetään ettei tarvitse tehdä kukin kohdallaan parannusta synneistään ja mielummin otetaan vastaan evankeljumi mikä on "muutettu" sopimaan tämän päivän ihmiselle, juoruaminen on synti siinä missä muukin synti. Raamatussakin sanotaan että omaksi tuomioksemme väärennämme Jumalan ilmoittamaa Sanaa! No, mikä tulee hellareihin, tai muihin suuntiin tärkeintä on se että jokainen omalla kohdallaan tekee tilit selväksi Jeesuksen kanssa, ei ole muuta pelastusta tai tietä taivasten valtakuntaan. Ihminen on paha! ei ole tässä mailmassa yhtään omien tekojen kautta pelastuvaa ihmistä, siihen tarvitsemme Jeesuksen Kristuksen sovitus työn, ja ONNEKSI Hän ei katso titteleitä tai mihin kirkkokuntaan kuulumme! Ja vielä on armon aikaa jäljellä tehdä sitä parannusta synneistään Jumalan edessä!

    Äänestä

Helluntailaiset naureskelevat kirkkouskovaisille. Halveksivat. Nähty monet kerrat jopa omissa sukulaisissa samaa. Semmoista on helluntailaisuus.

Äänestä

Kaikki uskovaiset samaa porukkaa. Lähimmäiseltä voi viedä vaikka silmätkin päästä ahneuksissaan. Turhia omantunnontuskia ei tarvitse kärsiä, sillä ainahan voi illalla laittaa sängyn viereen köntölleen ja pyytää kaikki päivän pahat teot anteeksi. Sitten vain köntölleen siipan viereen, mutta mielessä tietenkin naapurin mantan leveä ja antoisa ahteri ja hyllyvät utareet. "Liity sinäkin veli seurakuntaamme...."

Äänestä

Raha sekä suuri asuntoauto Keuruun kokouksessa on näille tärkeää.

Äänestä

Olen itse miettinyt ko. herätysliikkeen motiiveja ja sitä kuinka maallinen mammona näyttelee niin tärkeää osaa. Toinen analogia, mitä en ymmärrä lainkaan on se että vaikka kuinka pahoja tekoja tehnyt tulee seurakuntaan, hänestä voi tulla yhtäkkiä hyvä ihminen jopa seurakunnan pastori tmv. Jos taas "tavallinen" ihminen parantaa tapansa hän kyllä kantaa leimaa otsassaan lopun ikäänsä. Ehkäpä en ymmärrä tätä hellari juttua, koska olen tavallinen kirkkouskovainen ja sitä kautta tyhmempi..

Äänestä
  • Suurin+ongelma+on+se+että+on+liian+paljon+painoa+mihin+kirkkokuntaan+kuuluu...+Jumalan+silmissä+sillä+ei+ole+väliä+oletko+Luterilainen,+Vapaakirkkolainen,+Paptisti,+Helluntailainen+tai+mikä+muu....+Jeesuksen+oikealla+seurakunnalla+ei+ole+seiniä,+ei+muuta+nimeä+kun+Jeesus.+Kaikki+seurakunnat+ovat+pahan+kerran+vajavaisia+koska+ne+koostuvat+ihmisistä+joka+ovat+syntisiä+ei+enkeleitä.+Minuakin+on+loukattu+monet+kerrat,+milloin+mitäkin+epäoleellista..+mutta+Jeesukselle+minä+kelpaan+tämmöisenä+kun+olen,+en+tavoittele+viisautta,+rikkautta,+valtaa+tai+kunniaa+haluan+vain+olla+Jeesuksen+oma+loppuun+asti.++Tämän+päivän+kristityn+yksi+suurimmista+synneistä+on+mammonan+tavoittelu.+Missä+meidän+aarre+on+siellä+on+myös+meidän+sydän.++Olen+itse+ollut+jo+vuosia+Jumalan+"nöyryytys"+koulussa,+menettänyt+kaiken+maallisen+omaisuuden,+voin+sanoa+ei+ole+puutetta+ollut+milloinkaan+ja+kiitos+on+sydämessäni+joka+päivä.+Ei+se+ole+syntiä+jos+on+hieno+koti+tai+menestynyt+se+on+siunaus,+mutta+kaikille+se+ei+ole+hyväksi.+Ehkä+minulle+se+ei+ollut+hyväsi,+ja+nyt+ymmärrän+että+tärkeintä+Jeesukselle+oli+saada+minun+sydän+100%+ei+90%+vaan+täysin!+Tyhmiä+tai+viisaita+ihmisten+silmissä+ei+ole+väliä,+sillä+ei+me+omin+viisauksien+tai+tekojen+kautta+saavuteta+Taivasten+Valtakuntaa!+Tähän+lopuun+viellä+sanoisin+sen+mikä+sanotaan+Raamatussa,+"se+joka+on+paljon+saanut+anteeksi+rakastaa+enemmän".+Kiitos+Herralle+että+jokainen+päivä+on+armo+uusi,+ja+se+on+ilmainen+kaikille!

    Äänestä

Mikään uskontojengi ei ole toistaiseksi kyennyt tekemään näkymättömastä näkyvää joten huuhaata koko homma.
Mitään konkreettista ei ole esiintynyt kelläkään-ellei piilevä rahankeruu järjestölle ole sellaista.

Äänestä

mielestäni uskominen johonkin korkeampaan henkiolentoon kertoo vain heikosta psyykkeestä.

Äänestä
  • Henkiolentoja on ihmisten mutta jokin the henki onkin jo kovempi juttu jolla on ne kuuluisat voimat ylittää kyllä ajatukset. Eletään nyt tämä elämä ensin suht kelvosti niin nähtäväksi jää sitten mutta nyt ensin this. Täts it.

    Heikot hurahtaa noihin ihme nussinta teloitus itsemurha raiskaus rahankeräys perheet sekoittava Hajoittaviin yms lahkoihin ja niistä on juttua vuosikymmeniltä ha eiköhän joku aina aloita hulluuden ja niin heikkomieliset lankeaa taas ja taas hullujen johtajien nussittaviksi yms mitä kirjoitin.

    Äänestä

  • niin totta!ja sehän menöö kyseisissä hihhulipiireissä niin että mitä enemmän oot vetäny huumeita/tappanut ihmisiä niin sitä kovempi saarnamies... :D

    Äänestä

Helluntailaiset on mielenvikaista porukkaa.

Äänestä

Kommentointi klo.3:55.. . Unettomuus myös merkki mielenterveyden ongelmista.

Äänestä
  • Yksinkertaiset johtopäätökset taas ovat tyypillisiä merkkejä helluntailaisuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkivaltias kirjoitti:

Olen vuosia seurannut Alajärven hellareita ja tullut siihen johtopäätökseen, että ovat tosi itsekeskeisiä ja suvaitsemattomia. Ulkokultaisuus paistaa niin läpi, että milloin tuo kupla räjähtää käsiin? He esittävät tai varmaan luulevat olevansa hyviä ihmisiä, mutta todellisuudessa nauttivat, kun saavat juoruilla ja puhua pahaa ihmisistä, he etsivät toisista heikkouksia ja iloitsee niistä. Mutta omistaan eivät eivät puhu mitään . Erilaisuus tuntuu olevan heille vaikea paikka, vaikka kaikki olemme täällä maapallolla luojan luomia niin heille pitäisi olla kaikki samalla muotilla tehtyjä. Poikkeava ihon väri, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen, maahanmuuttajat, työttömyys eli kaikki heidän mielestään poikkeava ei ole hyväksyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu