No ei varmaankaan kuulu Kotka osioon mutta..

Keskustelua herättääkseni kirjoitan näin, Eikö jokin yritys voisi alkaa ompelemaan ja järjestämään Varattomien hautauksia siten että Arkku on peitelty suomen lipulla? Koko arkun kokoinen ja kun kuitenkin tuhkataan niin ei ole mitään ongelmaa? Miten toimitaan esim. Pyhässä maassa Israelissa kun kaikki kuolevat ja haudataan tasavertaisin menoin. Peittämällä Virosta tuotukoivu laho lauta palttoo halventavana ihmisen työlle, on Suomen lippu parhain peite Supi Suomalaisellemme palttoon peitoksi, Sama mitä sinne uuniin meneekään sitähän ei voine tuhkasta erottaa mitenkään? Valitettavasti. Mikä yritys alkaa seuraavaksi siis valmistamaan Suomenlippuja koivulahojen viron palttoiden suojaksi?
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kohta ystävämme narssu pakkomielle ehdottaa arkun ulkopintaan liimattavaksi, kiinalaisella akselirasvalla tietenkin karvahattuja.

Äänestä

Näin on. Karvahatut sopisivat paremmin. Suomen lippua tuskin saa haudata. Se on häväistys lipulle. Arkun päällä niitä on ollut, mutta se on otettu pois arkun laskuvaiheessa. Kyllä taaas menee yli hilseen nasssun herja jutuiksi.

Äänestä

Narssu on varastanut lippunsa mikä sillä on. Antaa varmaan kunniansa samalla varkaudelleen kun vetää sitä salkoon ja kunnioittaa varkauttaan ja lippua hiljaisella hetkellä tangon juurella ja muulloinkin kun se liehuu viattomana tangossa ja kukaan muu ei tiedä totuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen-lipun-alla kirjoitti:

Keskustelua herättääkseni kirjoitan näin, Eikö jokin yritys voisi alkaa ompelemaan ja järjestämään Varattomien hautauksia siten että Arkku on peitelty suomen lipulla? Koko arkun kokoinen ja kun kuitenkin tuhkataan niin ei ole mitään ongelmaa? Miten toimitaan esim. Pyhässä maassa Israelissa kun kaikki kuolevat ja haudataan tasavertaisin menoin. Peittämällä Virosta tuotukoivu laho lauta palttoo halventavana ihmisen työlle, on Suomen lippu parhain peite Supi Suomalaisellemme palttoon peitoksi, Sama mitä sinne uuniin meneekään sitähän ei voine tuhkasta erottaa mitenkään? Valitettavasti. Mikä yritys alkaa seuraavaksi siis valmistamaan Suomenlippuja koivulahojen viron palttoiden suojaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu