Suvaitsevaisuus ja monikultturisuus voitti!

Suomen monikulttuurisen kansan yhteiset arvot ja suvaitsevaisuus voittivat tänään ajamalla rasistien häirikköleirin tänään rautatientorilta. Leirin päällikkö kannettiin raudoissa telkien taakse samalla kun suvaitsevaiset jakoivat suosion osoituksia ja aplodeja sankaripoliiseille. Seuraansa hän sai useamman muun poliisin kimppuun käyneen rasistihäirikön. Todennäköisesti isot sakot tulee mellakoinnista. Tämä olkoon merkiksi rasisteille että tässä maassa kansanryhmäävastaan kiihottaminen vihapuheilla ja rasismilla on kielletty ja rasismiin tullaan tulevaisuudessa puuttumaan yhä varmemmin ja entistä ankaremmilla menetelmillä kuten tänään.
5131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä suomalainen nuori on tyhmä, joka hyväksyy tämän nykymenon. Te vaan jauhatte jostain rasistisuudesta, jota koulussa on opetettu. Ette ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Vaikka ette itsestänne välitä, ajatelkaa
edes tulevia lapsianne.

Äänestä

Suvaitsevainen gestapo vain siellä näytti miten käy jos ei ole eliitin kanssa samaa mieltä.

Äänestä

Ei vaan Suomen monikulttuurisen kansan yhteiset arvot ja suvaitsevaisuus hävisivät tänään. Suomi Ensin porukalla ei ole mitään tekemistä rasisimin kanssa, vaan he vastustivat laitonta maassaoloa.
Vihervasemmistolaiset kulttuurimarxistit eivät ymmärrä asia yhteyttä. Tai eivät halua ymmärtää, koska he suvaitsevat vain oman sairaan ja perverssin ideologiansa. Kulttuurimarxisteilla ei ole minkäänlaista suvaitsevaisuutta erilaisiin mielipiteisiin, jotka ovat kaiken kehityksen avain. Demonisoimalla erilailla ajattelevia ei rakenneta mitään hyvää.

Äänestä

Häpeän Suomen esivallan ja poliisien menettelyä, oikeuksiensa ja isänmaansa puolesta taistelevia
kohtaan.Onko jo Suomi luovutette vieraitten maiden ja islamin alamaiseksi ,vailla mitään
suojaa ja oikeuksia.Herätkää suomalaiset vääryyttä vastaan,ennenkuin menetätte maanne.

Äänestä

nukkuvia herätellään tehokkaasti uurnille ei tässä muuta merkittävää tapahtunut ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ei.rasismille kirjoitti:

Suomen monikulttuurisen kansan yhteiset arvot ja suvaitsevaisuus voittivat tänään ajamalla rasistien häirikköleirin tänään rautatientorilta. Leirin päällikkö kannettiin raudoissa telkien taakse samalla kun suvaitsevaiset jakoivat suosion osoituksia ja aplodeja sankaripoliiseille. Seuraansa hän sai useamman muun poliisin kimppuun käyneen rasistihäirikön. Todennäköisesti isot sakot tulee mellakoinnista. Tämä olkoon merkiksi rasisteille että tässä maassa kansanryhmäävastaan kiihottaminen vihapuheilla ja rasismilla on kielletty ja rasismiin tullaan tulevaisuudessa puuttumaan yhä varmemmin ja entistä ankaremmilla menetelmillä kuten tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu