Kohellusta ja kohellusta

J ja J ovat varsinaisia koheltajia ja kohta saamme taas kerran kuulla jotain posketonta kurnutusta, uutisia Tehtaanniemestä, miksi pitää pelata RR:n pussiin eikä hankolaisten veronmaksajien. On siinä meillä edustajat. Toinen tuli vaaleissa vasta sijalle 16 ja toinen oli 2, mutta kumpikin ottivat haltuunsa johtopaikkoja. Ei ole hyvät cv:t, mutta poliittinen diktatuuri pelaa. Siinä saa demokratia kyytiä ja hankolaiset. Väkiluku laskee.
3130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toinen J on hyvä ja aikaan saava. Ei mulla muuta.

Äänestä

Toisenlainen kulttuuri tulee olla perustana, jos halutaan, että Hangon väkiluku käntyy kasvuun. Nykyinen sdp-rkp -coalitio, joka äänestää ryhmäpäätöksin, aiheuttaa sen, että enemmistön mielipide ei välttämättä voita valtuustossa eikä lautakunnissa. Sen takia kansalaiset tuntevat etujaan sorrettavan ja he haluavat muuttaa pois toiselle paikkakunnalle, jossa ehkä asukkaita kunnioitetaan enemmän. Vuosien varrella Hangossa on kaupunkilaisten etuja poljettu sijoittamalla suuria summia rahaa sataman erilaisiin rakenteisiin. Hankolaisten kyselyissä esiin tulleet tarpeet, uimahali ja jäähalli ja monet muut pienemmät asiat ovat AINA saaneet siirtyä tuonnemmaksi, koska vitun satama on tarvinnut rahaa. Nyt viimeinen niitti on ollut Tehtaanniemen Hangon turismin kehittämiseksi varatun hotellitontin antaminen keinottelijoiden asuntorakentamiseen ja muka uimahallin rakentaminen. Tämä on kaikki seurausta sdp-rkp coalition demokratian häpäisystä. Lukekaa Tapio W:n kirja, joka löytyy esimerkiksi Elisan e-kirjakaupasta. Siinä erään eteläsuomalaisen kunnan valtuusto päättää rakentaa vesitornin torille. Sitä tämä hakolainenkin meininki on ollut; kaavan vastaista rakentamista jonkun muun tarpeisiin. Hävetkää poliitikot! Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki tekisivät niin kuin sdp ja rkp tekevät Hangossa? Täysi sekamelska vailla mitään järkeä.

Äänestä

Tottakoksan, oletkohan se toinen J itse! Halpaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliittinenvankila kirjoitti:

J ja J ovat varsinaisia koheltajia ja kohta saamme taas kerran kuulla jotain posketonta kurnutusta, uutisia Tehtaanniemestä, miksi pitää pelata RR:n pussiin eikä hankolaisten veronmaksajien. On siinä meillä edustajat. Toinen tuli vaaleissa vasta sijalle 16 ja toinen oli 2, mutta kumpikin ottivat haltuunsa johtopaikkoja. Ei ole hyvät cv:t, mutta poliittinen diktatuuri pelaa. Siinä saa demokratia kyytiä ja hankolaiset. Väkiluku laskee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu