Ollaanko kohta taas hallituskriisin edessä?

Soteuudistus hiertää jälleen kerran pahasti Kepun ja Kokoomuksen välejä. Ja painetta tulee myös perussuomalaisten taholta. Tänään nimittäin kuultaneen taas uutinen uudesta loikkarista, joka syö hallituksen enemmistöä pienemmäksi. Halla-aho saattaa vielä tuhota koko hallitusenemmistön. Siniset ovat nähneet gallup-luvut, jotka Soini on tietysti tyrmännyt. Sanansa jo pahasti syönyt Soini on kuitenkin menettänyt pahasti uskottavuuttaan omiensakin joukossa, että kylmiä lukuja ei enää Soinin puheilla noin vain nollata.

Olisikohan nyt Reijo Hongiston vuoro loikata? Kun Sipilä kertoili, että RKP:n ja KD: kanssa enemmistö olisi ollut liian pieni, niin kohta ollaan tätä menoa jo samassa tilanteessa näiden ylijäämäpersujen kanssa.

Kokoomus tuskin antaa tällä kertaa periksi, koska siellä on myös nähty gallup-luvut. Ne näyttävät Kokoomuksen kohdalla sen verran hyviltä, että hallituksen hajoaminen ei ole niin suuri katastrofi Kokoomukselle kuin Kepulle. Tosin hajoamisen jälkeinen aika olisi erittäin epävarma ja riskialtis kaikille, minkä vuoksi hallitusta kyllä yritetään pitää vänkällä pystyssä. Sekään ei onnistustu, jos Halla-aho saa lisää loikkareita sinisistä, joiden poliittinen tulevaisuus näyttää jo nyt kohtalokkaalta.

1

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uppist

      Up

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe