Älykkyys tappaa jumalat.

manfromthefuture

Tuhansia vuosia sitten vaistonvaraisesti luodut käsitteet loivat elämälle yksinkertaisen kaavan: "Luoja loi meille maailman ja sen jälkeen meidät, ja antoi yksinkertaisen viestin; usko, niin pääset taivaaseen". Nyt on asiat toisin. Mitä enemmän tiedämme, sitä vähäisempi merkitys on vanhan maailman käsitteillä ja uskomuksilla ja sitä enemmän jumaluskon vahvaksi perustaksi on paljastunut taikausko. Nyt kaiken saadun tiedon valossa vaikuttaa rehellisesti oudolta, että suurin osa ihmiskunnasta elää muinaisten tekstien mukaisesti ja uskoo mitä niissä sanotaan. Uskonto onkin vuosituhansien aikana muuttunut voimakkaaksi, hallitsevaksi ja riippuvuutta aiheuttavaksi psykologiseksi vaikuttimeksi. Ja sekin muuttaa muotoaan. Uskominen johonkin. Nythän myös uskotaan, että meidät on luonut jokin kehittyneempi avaruusoliorotu. Vanhan maailman sielusta on kehittynyt kvanttisielu. Eikä se lopu, ennen kuin faktatieto debunkkaa kaiken uskomuksellisen.

Älykkyys on ihmisen kirous. Se lopulta tappaa uskomukset ja korvaa ne tiedolla. Edessä on se päivä, kun elämän synty, universumin salat ja jumalattomuus paljastuu. Se antaa taas uuden näkökulman elämälle ja tarkoitukselle.

10

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12___13

      "Luoja loi meille maailman ja sen jälkeen meidät, ja antoi yksinkertaisen viestin; usko, niin pääset taivaaseen".

      Luulisi, että älykäs ihminen lukisi itse Raamattua ja tietäisi, että usko ei itsessään välttämättä hyödytä, koska ikuinen elämä on Raamatun mukaan vanhurskaille:

      Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
      Mat. 25:46

    • Lähetystyösi

      Taltioi ihmeessä epistolasi, jotta voit ajan myötä koota niistä pyhän kirjan uskontunnustuksineen.

    • alfa123om22

      Kirkkoisä Augustinus opetti, että TIETO EI OLE AVUKSI mikäli tahtoo Jumalasta päästä eroon. Sillä hänen mukaansa USKONTO JA TIEDE päätyvät lopulta samaan johtopäätökseen: Kaikki maailmankaikkeudessa osoittaa kohden Luojaa.

      Uskonto on lohdutusta ja mielikuvitusta sekä paheellisessa mielessä kyky hyväksikäyttää muita ihmisiä ja riistää heitä. Uskonto on kaksikasvoinen Janus, mutta ei symmetrinen sillä uskonnossa jää TUO HYVÄ PUOLI VOITOLLE LOPUSSA. Jumala on estänyt enemmän sotia kuin mitä on aiheuttanut niitä.

      Itsekin olisin ilman uskontoa käyttäytynyt väkivaltaisesti ainakin viittä tai kuutta henkilöä kohtaan ja tehnyt näin elämäni aikana pahaa muille. Nyt olen itse tinkinyt elämäni laadusta, mutta olen sallinut muiden elää omalla tavallaan heitä pahemmin häiritsemättä.

      Uskonto on päällisin puolin paljon pahaa, mutta silti enemmän hyvää kuin pahaa.

      • utry2hard

        Tiede on päätynyt siihen, että luoja ei ole tarpeellinen selitys. Augustinus oli väärässä. Hänen aikanaan tiede oli vielä lapsen lapsenkengissä. Hän ei kyennyt ennustamaan tietokoneita, mikroskooppeja, satelliitteja, eikä muitakaan nykytieteen saavutuksia joilla luontoa päästään nykyään tutkimaan.


      • Augustinus eli täysin erilaisessa maailmassa kuin me. Sitä emme tiedä, mitä hän sanoisi asioista nyt.

        Minulla ainakaan ei ole ongelmia jättää väkivaltaa käyttämättä ilman uskovaisuutta. Enimmällä osalla ihmisistä tilanne lienee sama. Hurskaiksi uskovaisiksi itsensä määrittelevät ihmiset ovat tehneet niin paljon pahaa, että siitä ei kannata hirvittävästi puhua.

        Sotia on ONNEKSI syttymättäkin jäänyt, mutta siitä on turha numeroa tehdä, että Jumala olisi sodat estänyt. Sitä väitettä et pysty todistamaan Sinä eikä kukaan muukaan.


    • eihyvä

      Älykkyys tappa paljon muutakin. Sitä mukaa kun uskonto on länsimaissa menettänyt merkitystään niin syntyvyytemme on laskenut maailman kansoista eniten. Sensijaan hartaat uskovaiset ympäri maailmaa lisääntyvät kanien tavoin ja lopulta syrjäyttävät meidät "älykkäät"

      • ööööhhhrpsmtäh

        Uskonnot ei ole menestykselle välttämätön asia. Mistä edes yhdistit uskovaisuuden hiipumisen ja syntyvyyden laskun???


      • Sisäänrakennettuako
        ööööhhhrpsmtäh kirjoitti:

        Uskonnot ei ole menestykselle välttämätön asia. Mistä edes yhdistit uskovaisuuden hiipumisen ja syntyvyyden laskun???

        En ole nimim. eihyvä, mutta vastaan kuitenkin. Kyllähän tuo ihan faktoihin pohjautuvaa on. Tuolla sivulla on paljon puhuva tilastokuvaaja (jos käytössäsi on mainostenestäjä, joudut kytkemään sen pois nähdäksesi kunnolla):

        https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2015/05/12/charted-the-religions-that-make-the-most-babies/?utm_term=.a9e20bde4988

        Eli agnostikot ja ateistit eivät ole elinkelpoisia evoluutiossa, not fit to survive. Johtuuko tämä sitten jumalista vaiko agnostikoista ja ateisteista itsestään, kas, siinäpä pulma. Joka tapauksessa ihmiskunta näyttäisi kuolevan melko pian sukupuuttoon, jos kaikilla olisi AA-luokitus.

        Jos agnostikoille ja ateisteille annetaan yhdistetyksi lisääntymisasteeksi 1.5 lasta / 2 aikuista, niin viidessäkymmenessä sukupolvessa (n. 1000 vuotta) nykyinen 7 ½ miljardin ihmisen populaatio olisi kutistunut vähän yli neljään tuhanteen ihmiseen. Jokainen voi tämän taskulaskimellaan tarkistaa näppäilemällä 7500000000 x 0.75^50 = 4247


      • Lisälasku
        Sisäänrakennettuako kirjoitti:

        En ole nimim. eihyvä, mutta vastaan kuitenkin. Kyllähän tuo ihan faktoihin pohjautuvaa on. Tuolla sivulla on paljon puhuva tilastokuvaaja (jos käytössäsi on mainostenestäjä, joudut kytkemään sen pois nähdäksesi kunnolla):

        https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2015/05/12/charted-the-religions-that-make-the-most-babies/?utm_term=.a9e20bde4988

        Eli agnostikot ja ateistit eivät ole elinkelpoisia evoluutiossa, not fit to survive. Johtuuko tämä sitten jumalista vaiko agnostikoista ja ateisteista itsestään, kas, siinäpä pulma. Joka tapauksessa ihmiskunta näyttäisi kuolevan melko pian sukupuuttoon, jos kaikilla olisi AA-luokitus.

        Jos agnostikoille ja ateisteille annetaan yhdistetyksi lisääntymisasteeksi 1.5 lasta / 2 aikuista, niin viidessäkymmenessä sukupolvessa (n. 1000 vuotta) nykyinen 7 ½ miljardin ihmisen populaatio olisi kutistunut vähän yli neljään tuhanteen ihmiseen. Jokainen voi tämän taskulaskimellaan tarkistaa näppäilemällä 7500000000 x 0.75^50 = 4247

        Jos lisääntymiseen tarvitaan kaksi aikuista, niin sukupuutto seuraisi 77:ssä sukupolvessa, jolloin ihmisiä olisi alle 2. Taskulaskimella: 7500000000 x 0.75^77 = 1.79


    • TarinoidenHyötyaste

      Vain jos avaa verhot, voi aurinko paistaa sisään.

      Vähä-älyinen antaa ajatustensa ravata jatkuvasti ja myös uskoo niihin, korkeampi äly ymmärtää ettei ajatuksiin ole välttämättä luottamista ja osaa myös hiljentää itsensä.

      Moni itseään älykkäänä pitävä kuuluu näihin mielen "hei laukkaratsureima" -joukkoihin.

      Mielen tekemät johtopäätökset ovat korkeintaan yhtä luotettavia kuin premissit joihin ne perustuvat.

      Vain jos mieli hiljentää itsensä, voi se alkaa kuunnella maailmankaikkeutta. Vain sillä lailla voivat verhot avautua ja valo alkaa kajastaa sisään. Mutta jos sitä kokemusta aletaan heti poisselittää joillakin neurologisilla nuotiotarinoilla, on se taas verhojen vetämistä eteen.

      Ihminen voi päästä vain niin pitkälle kuin hänen järkähtämättömät oletuksensa sallivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe