Merkel on aiemmin vastustanut homoavioliittoja, ja ilmeisesti itse edelleen vastustaa, mutta on lieventänyt kantaansa siinä mielessä että hyväksynee nyt poliitikoille vapaat kädet jos asiasta äänestetään.
Saksassahan on kyllä voimassa laki rekisteröidystä parisuhteesta, mutta samaa sukupuolta olevien avioliitto ei, vielä, ole mahdollinen.
Tansaniassa - jonne eräs suomal. naispappi uhkasi, (tyhjäksi uhkaukseksi osoittautui), muuttaa, kun Suomessa on MAHDOTONTA elää - sen sijaan tiukennetaan otteita homoja vastaan.
Siellä voi lain mukaan saada elinkautisen tuomion homoudesta/sen harjoittamisesta, mutta tähän asti vaino ei ole ollut erityisen aktiivista.
Nyt kuitenkin Tansaniassa ollaan tiukentamassa linjaa. Homojen etuja ajavia järjestöjä estetään toimimasta ja niiden työntekijöitä pidätetään ja karkotetaan maasta.
38 maassa Afrikan 54:stä homous on kriminalisoitu.
Kaksijakoista kehitystä. Toisaalla kehitys kehittyy, toisaalla taantumus taantuu entisestään.
Suomessa muuten sekä työnantajien EK että duunareiden Ammattijärjestöt/-liitot, mukana tämän viikon Pridessa. Teemana tietenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelu työpaikoilla - tilanne parantunut viime vuosina, mutta korjattavaa vielä riittää.
EK:n edustaja totesi mm., että taloudellinen kehitys on parasta sellaisissa maissa ja sellaisilla alueilla maiden sisälläkin, joissa on liberaalimmat arvot, kuin joillain muilla alueilla.
Eli tällainenkin positiivinen näkökohta asiaan, vaikka tasa-arvo, ja oikeudenmukaisuus tietenkin perustavan laatuinen lähtökohta - mutta jos talouskin siitä hyötyy, niin sehän on vain ekstraa. Jospa se puhuttelisi joitakin, joita sateenkaarivähemmistön aseman parantaminen ei sinänsä ja itseisarvona kiinnosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten avausviesti liittyy ateismiin mitenkään?
Vaikka ihan hyvä jos Saksa tulee tasa-arvoisemmaksi
Äänestys kai huomenna perjantaina, juuri ennen parlamentin lomia, mutta laki hyväksytään vasta myöhemmin.
Merkel sanoi muuten ilmatonmuutoksen tiimoilta viisaasti että tieteelliset tosiasiat, kuten siis ilmastonmuutos ja ihmisen vaikutus siihen, olisi syytä kaikkien hyväksyä. Itse laventaisin tuota lausuntoa mm. evoluutioon.