Sodan totuus

Sanotaan, että sodan ensimmäinen häviäjä on totuus. Mutta pitääkö kansalle valehdella saadakseen heidät sotimaan? Ovatko valheet välttämättömyys sodalle?
Itse ajattelen, että jos totuudessa ei ole syytä sodalle, niin silloin sille ei ole syytä.
Otetaan vaikka talvisota, suomalaiset puolustautuivat kommunismia vastaan ja Stalinin hirmuhallintoa, nimenomaan totuudessa oli hyvä syy sotimiseen. Tiesimme, että siellä on ihan kauheaa emmekä halunneet sitä tänne.
Tai vaikka Isis. Isis on hirmumurhaajia täynnä, jotka kiduttavat miehiä, naisia, lapsia ja tappavat heitä kammottavasti. Ja lisäksi tekevät ja innoittavat terrori-iskuja Euroopassa haluten alistaa koko maailman kalifaattinsa alle. Eikö tässä ole syytä taistella Isisiä vastaan? He ovat pahempia kuin natsit.
Tai natsit aikanaan. He pistivät juutalaisia keskitysleireille ja kaasuttivat hengiltä ja halusivat myös maailmanvaltaa. Siinäkin oli syytä sotimiselle, joka perustui totuuteen. Oikeutettu, kunniallinen sota perustuu mielestäni totuuteen; jos tosiasiat ovat riittäviä sotaan käymiselle, silloin sodalle on riittävä syy. Jos sotiminen perustuu valheeseen, lähes kaikki hävivät; silloin voi olla eliitin rikkaita, jotka ovat junailleet sotaa ja hyötyvät siitä tai aseteollisuus esimerkiksi. Mutta silloin kansalaisia molemmin puolin harhautetaan antamaan henkensä mitättömien syiden tähden. Muita 'syitä' sotimiselle voivat olla ahneus, raha, valta, alueet, luonnonrikkaudet, kosto, suuruudenhulluus, mutta ovatko nämä oikeutettuja syitä sodalle? Jos ihmisille valehdellaan, että tuo vastapuoli on peto ja heidät sen varjolla usutetaan veljeskansansa kimppuun… Kannattaa miettiä myös Suomen nykytilannetta; meitä ei pelkästään ajeta Natoon, meitä ajetaan myös sotaan. Sotaan, jossa me häviämme.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Rfi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu