Onko perisynti?
A- Jumalan kehoituksen noudattamatta jättäminen
B- Tuomitsemisen alkaminen, hyviksi ja pahoiksi asioiksi (tajunnantilan muutos)
C- Ensimmäinen "tunne" , häpeä , jolloin nopeasti hävyt peitettiin
Vai kaikki nämä eli lihaksi tuleminen/ ajatteleminen/ hetkestä kaikkoaminen /menneisyyden luominen siten että "itse" määritellään sen mukaan/pelko ?
Lapset ovat ikuisia olentoja siihen asti kunnes heihin iskostetaan ensimmäinen mielipide tunteen kera...siten, ovatko vanhemmat "käärme"?
Minulle IHMINEN on opettanut kuoleman merkityksineen...Kuolleet haudatkoot kuolleita Jeesus mainitsi?
Minä tulin lihaan kehoni ollessa n. 3 v vanha , heräsin tänne pelkoon ja sen minusta Jumala kitki ollessani 30 .
Onko vanhempien oppi jo eksytys?
JEESUS ON KRISTUS!
Pohdiskeltavaa perisynnistä teille
JohannesJM
2
146
Vastaukset 2
- 12___13
Kun Aatami ja Eeva hylkäsivät Jumalan Edenissä, johtivat he kaikki ihmiset eroon Jumalasta. Tuo ero on periytynyt meille asti. Sitä kutsuisin perisynniksi. :)
- Ennaltamäärääminen
Perisynnistä kertoo ainakin Room 5. Että ihmiset syntisiä Aatamista ja Eevasta lähtien, paitsi se yksi Jeesus.
Ennaltamääräämisestä asiaa kirjoitettu vaihteeksi ortodoksiuskonnon osastolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14891526/onko-uskottava-tahdonvapauteen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551099
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust551023Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131014Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7910- 90841
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5725Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190643- 73617
- 57603