Kylläpäs näytti juuri kamalalta. Ähtärin kaupungin hallituksen ensi maanantain kokouksen esityslista. Kurkkaappa itse, jos tajuut.
Kuusi vastinetta Vaasan hallinto-oikeuteen tehtyihin valituksiin.
Ei ollut kuin Olli Sahinmäeltä ne Panda, ja Hotellin ostot etupäässä.
Oli demarien tekemää.
Johtavan PÄTEVÄN teknisen johtajan työpaikkahäirinnästä tehtyyn kunnallisvalitukseen vastine.
On turhaa valittaa työmääriä, sellaisten virkamiesten, joilla on päätäntään joku yhteys ja nyt vastineiden kirjoittaminen tulee tapahtua omalla ajallaan.
Kuusi vastinetta Vaasan hallinto-oikeuteen tehtyihin valituksiin.
Ei ollut kuin Olli Sahinmäeltä ne Panda, ja Hotellin ostot etupäässä.
Oli demarien tekemää.
Johtavan PÄTEVÄN teknisen johtajan työpaikkahäirinnästä tehtyyn kunnallisvalitukseen vastine.
On turhaa valittaa työmääriä, sellaisten virkamiesten, joilla on päätäntään joku yhteys ja nyt vastineiden kirjoittaminen tulee tapahtua omalla ajallaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voi voi, kirjoitetaanko salassapito lappo.
Onko heimo ja Seppo jo valmiiksi kirjoittanut,nimi vaan laitetaan alle,
VVMTULKAAAPUUN
Jos ne tulisivat niin saisivatko ne sinut hoitoon?
Sua ne pitäis hoitaa.Mutta ymmärrystä ei voi lisätä,kun ei ole tilaa
Nyt menee lujaa. Kaupunki sijoittaa tuottavasti.
Hotellin osakkeet 1 milj.
Pandala 8,2 milj.
Hotellin laajennus 6,7 milj.
Edellisistä on valitukset käsittelyssä
Liikuntahalli 6 milj.
Niittylän päivakoti 2milj.
Yht 23,9 miljoonaa. Puuttuu vielä hotellin peruskorjaus, sitten joskus.
Mutta ei se mitään, kaupunkihan ei riskeeraa juuri mitään, suurimmat sijjoitukset tekee Elukkapuisto, yksityisoikeudellinen yhtiö , joka tarvitsee kaupunkia vain silloin kun sillä on rahapula eli aina. Lisäksi Elukkapuistolla on vastuullaan pandapariskunnan vuokra ja täysihoito , vähintään 1,5 miljoonaa per vuosi.
Repikää tuosta voitollista liiketoimintaa.
Mukaan vastuut tapauksista tekee 70 miljoonaa.Näin hyvin se talous on hoidettu.
Tappiollista kaikki toiminta.Hätäpäissään myydään Pihlajalinnan osakkeet ja viivottimella mitataan vanhat navetta kiinteistöveroihin.
Muuttaisit nyt pois hyvä ihminen. Se olisi meille kaikille parasta.
Tuhansia on jo muuttanut,Jotka osaa keskustella ja olla huolissaan.Kähmintää ei harrasta ne tuhannet.Jokos Teillä on alle 5 tuhatta asukasta..hheh haa hah
Puhutaan ja 70 miljoonaa kirjanpidossa vastattavaa,onkin syy kamreerille hakea kiireesti vakavaraisuus kuntiin..
Kun vaan pääsis.Soneralla yhteyksiä,että pysytään ruodussa.
On se totta, tänään kaupunginhallitus istuu ja luulempa taas 23.00 saakka suuret kokouspalkkiot. Virkamiehet sorvanneet kunnalisvalituksiin vastineet.
Tästäkö huonosta hallintosta ME MAKSAMME.
Nehän nosti itse itselleen kokouspalkkiot jo taanoin, ei tämä noviisiporukka.
Ilkka ei kerro vieläkään mitään kaup.hallituksen eilisestä kokouksesta. Jatkuukohan se vielä?
Kymppi uutiset alkoi kun tulin kotiin. Yli 10 tuntia kokoustettiin,komeat palkkiot.
Odotetaan iltapäivä lehtiä,ne paremmin julkaisee. Taikka keskisuomalainen.