SUKUPUOLIKIINTIÖT TYÖMARKKINAJÄRJESTÖIHIN
Työmarkkinajärjestöjen hallitukset ovat voimakkaasti miesenemmistöisiä, vaikka ammattijärjestöjen jäsenkunnasta lähes puolet on naisia. SAK:n, STTK:n ja Akavan jäsenkunnan täytyy vähin erin herätä näkemään, mitä se merkitsee, että miehet hallitsevat ammattiyhdistysliikettä. Naisille erityisen tärkeät asiat, kuten naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, vanhemmuudesta koituvien kustannusten tasapuolisempi jakaminen työnantajien kesken eivät näytä etenevän, kun miesvaltaiset päätöksentekoelimet määrittävät viime kädessä neuvottelutavoitteet koko jäsenkunnan puolesta. Jos seuraavalta tupo-kierrokselta halutaan todella edistystä näissä asioissa, naisten täytyy tehdä vallankumous työmarkkinajärjestöissä.
SAK:n jäsenkunnasta naisia on noin 46 % ja järjestön hallituksen jäsenistä naisia on viisi kahdestakymmenestäviidestä eli 20 %. Akavan jäsenkunnasta naisia on noin puolet ja järjestön hallituksen jäsenistä naisia on samoin viisi kahdestakymmenestäviidestä eli 20 %. STTK:ssa naisten osuus hallituksen jäsenistä on viisi seitsemästätoista eli 29 %, mutta niinpä naisten osuus jäsenkunnasta onkin 68 %.
Kolmen keskusjärjestön yhteisestä jäsenmäärä on noin 2,10 miljoonaa. Heistä noin 53 % on naisia eli 1,12 miljoonaa. Kuten edellä olevista tilastoluvuista voi päätellä, naisilla on selkeä aliedustus ammattiyhdistysliikkeen johtoportaissa. Asiaa auttaisi selkeiden sukupuolikiintiöiden säätäminen kunkin keskusjärjestön sääntöihin.
Tasa-arvolaki ei edellytä kansalaisyhteiskunnalta samaa, mitä se vaatii kunnallisilta ja valtiollisilta elimiltä. Kuitenkin ammattiyhdistysliikkeessä kannattaisi ottaa opiksi esimerkiksi kunnallissektorilta, jossa naisten mahdollisuudet olla tasavertaisesti mukana päätöksenteossa kasvoivat merkittävästi sen jälkeen kun 40 % kiintiöt lainsäädännöllä määrättiin. Mainittakoon, että Vihreän liiton säännöissä edellytetään sama 40 % edustus monijäsenisiin luottamuselimiin, kuten puoluehallitukseen. Kuriositeettina esitän myös työnantajapuolen johtoportaan sukupuolijakauman:
Teollisuuden ja työnantajien hallituksessa on 40 jäsentä, jotka ovat kaikki miehiä. Palvelutyönantajien hallituksessa on 25 jäsentä, joista naisia on kaksi. Työnantajaleirin johtoportaan kokoonpano vaikuttaa sukupuolinäkökulmasta täysin toivottomalta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen sitä mieltä, että työmarkkinajärjestöjen hallituksiin on valittava parhaat saatavilla olevat henkilöt. Työmarkkinajärjestöjen ensisijainen tehtävä on puolustaa kaikkien jäseniensä, eli työntekijöiden etuja. Kiintiöt eivät nähdäkseni tue tätä tavoitetta. En kannata valintoja sukupuolen perusteella.
Nykyään käytännössä valitaan juuri sukupuolen perusteella, hyvä että sitä vastustat.
"Teollisuuden ja työnantajien hallituksessa on 40 jäsentä, jotka ovat kaikki miehiä. Palvelutyönantajien hallituksessa on 25 jäsentä, joista naisia on kaksi."
Vastustan ehdottomasti sitä, että sukupuoli olisi määrittävä tekijä valintoja tehtäessä. Myös muutenkin kuin tilastollisesti. Toivottavasti osaat lukea tämän nyt oikein.
On tuossa, että palvelualoilla on erittäin paljon naisia ja työnanatajien hallituksessa pelkästään kaksi naista? Palvelualat ovat matalapalkka-aloja varmaan suurin osa.
Hmmm...voisiko todella olla niin, että miehet ovat hallitukseen niin paljon pätevämpiä kuin naiset? (Miehiä 25 ja naisia 2)