Mutta ei ylittänyt YLEn uutiskynnystä.
Ehtoollisen jako alkoi klo 15 ja jatkuu edelleen. Vauhti on ollut n. 5 000 ehtoollista/tunti.
Ehtoollisen jako alkoi klo 15 ja jatkuu edelleen. Vauhti on ollut n. 5 000 ehtoollista/tunti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ja mitä se ehtoollinen saa aikaan ja mien se näkyy.
luulevatko sen syöjät olevansa sitten ....niin mitä he ovatkaan, kertokaa.
Maakunnallisessa sanomalehdessä kyllä oli heistä artikkeleja . Olen käymässä täällä nyt kesällä. Eli siis Satakunnassa. En ole menossa sinne, vaikka sanottiin saavat muutkin tulla, en tykkää ruuhkista.
Mielenkiintoista tuossa toisessa artikkelissa oli , että he näkevät sukulaisia ja serkkuja kerran vuodessa noilla juhlilla. Näyttää menevän samoin kuin muillakin. Ja kuka nyt ison muksulauman kanssa lähtee mihinkään.
Ei Satakunta ole edes heidän aluettaan, silloin tällöin on heistä, olen vähän ihmetellyt. Kai ihmiset muuttavat sitten. En ole edes koskaan täällä nuoruudessa tavannut yhtäkään livenä. Nyt olen asunut Hgissä jo kauan, joten kai tilanne on muuttunut.
Juuri tuli päivitetty tieto, paikalla oli tänään 87 000 henkilöä.
Mikähän on ennätys?
En ole asiaa seurannut, en ole tainnut lukea lehteä tänään, artikkelit olivat aikaisemmin. Tuli vain mieleen aloituksesta asia.
Netissä näyttäisi olevan noin: https://www.satakunnankansa.fi/
Hienoa!
87k hihhulia samassa paikkaa, voisi jo sanoa tyhmyyden tiivistyneen ja Satakunnan AO keskiarvon laskeneen väliaikaisesti.
Ei voida jos sinä et ole siellä 😂
Eilen seuroissa leivottii mm 80 000 pizzaa! Karkkia oli 5 000 kiloa, jaatelöä oli 5 000 kg ja ihan tajuttomat määrär kaikkkee muuta.....
Melkoinen keittiö ja tarjoilut,
Voi, erilaisia uutisia ja artikkeleita on tänä vuonna ollut huomattavan paljon enemmän kuin aiemmin. Oikein hyvä asia. Ja monessa eri mediassa.
Olen kuunnellut radiosta näitä Suviseuroja. Hyvää raamatullista sanomaa näin hellarina voin todeta. Ja systeemi on rautainen :)) - Alkujuonto, virsi, puhe, virsi, puhe, loppujuonto. Näin se homma hoituu aina uudestaan ja uudestaan neljän päivän ajan.
Voitko todistaa tuon väitteesi?
Tuon asian tietäminen kuuluu ihan perussivistykseen.
Sinä siis valehtelet, selvä!
Eihän YLE muusta kerrokaan kuin Pride kulkueesta, ja aina näistä reilusti yli, nähtävästi laskivat mukaan muutkin Hesan kaduilla kulkijat.
Mutta esim. yhteiskristillisestä vappumarssista jos kerran mainittiin niin ainakin parituhatta alikanttiin ja tai ei ollenkaan, Keuruun kesäjuhlat, Vapaakirkon , Evankelisten ja Lestaadiolaisten suviseurat, ym. kristittyjen porukat, meitä koskaan näytetä YLE:n uutisissa , joskus voi olla vilaus, mutta nämä Hesan Pride marssit ja muut saa aina hehkutusta kuinka paljon väkeä.
Kristityt Suomessa saa tietoisesti negatiivista uutista tai ei ollenkaan.
Meidän pitäisi mennä 200 000 kristittyä kerrankin Hesan keskustaan vain marssimaan lapsinemme kristinuskon ja raamatun puolesta. Se kyllä meillä on kaikilla yhteistä vaikka muuten ollaan erillään.
>>+Meidän+pitäisi+mennä+200+000+kristittyä+kerrankin+Hesan+keskustaan+<<
Paljonko+teitä+oli+vastustamassa+tasa-arvoista+avioliittolakia.+Muutama+kymmenen.+
Mutta+ei+konservatiiviset+kristityt+yhdessä+marssi+kun+eivät+pärjää+muutenkaan+keskenään.
Vanhoillislestadiolaiset+esim+lähtee+siitä,+että+taivaaseen+pääsee+vain+vanhoillislestadiolaiset+ja+kaikessa+bisneksessä,+politiikassa+ja+jopa+äänestämisessä+vanhoillislestadiolainen+suosii+aina+vanhoillislestadiolaista+uskonveljeään.+
Vanhoillislestadiolaisten+marssi+on+yhtä+kuin+Suviseurat+ja+siellä+saa+saarnata+vain+Rauhanyhdistyksen+sertifioimat+saarnamiehet.
ps+lestat+ei+päästäneet+Aa-kerholaisia+edes+Suviseurojen+alueelle+keräämään+nimiä+siihen+tasa-arvoisen+avioliittolain+vastaiseen+kansalaisaloitteeseensa,+vaikka+v-lestat+vastustivatkin+100%+ehdottomuudella+tasa-arvoista+avioliittolakia.+
Eikä+ne+oikein+välitä,+mitä+jotkut+homot+tai+edes+joku+rauhansanalainen+pääministeri+Sipilä+tekee,+kun+ne+kaikki+joutuu+kuitenkin+helvettiin.+Kun+ne+ei+ole+vanhoillislestadiolaisia.
Joo, Juhannusaattona Isossa Kirjassa on koolla 30 000 kristittyä koolla mutta YLE näytti kun 600 muslimia kokoontui Oulunkylän urheilukentälle.
" lestat ei päästäneet Aa-kerholaisia edes Suviseurojen alueelle keräämään nimiä siihen tasa-arvoisen avioliittolain vastaiseen kansalaisaloitteeseensa"
Luin lestapalalstan kommentteja tuohon aikaan ja minä tyhmä luulin, että lestat ovat vastaan tuota lakia, mutta mitä vielä, ei sinnepäinkään. Ihmetykseni oli suuri.
Ja aloittajalle, että vai ei ollut ylenuutisissa suviseuroista, no sitä en tiedä oliko ylellä vai ei mutta jollakin kanavalla kyllä oli, useamminkin. Ja iltasanomat on hehkuttanut JOKA PÄIVÄ. Mitä itse ihmettelen.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005276140.html
Helarien tai vapikse kesäjuhlista ei sanaakaan. Muusta kuin helarien heinäpaaleista oli juttua Karjalaisessa ja jsk.muussa julkaisussa mutta ei itse juhlista.
Pridekulkueesta taas oli niin joka uutisissa etenkin "homo" YLEllä.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Viljo Juntunen :
"Vanhoillislestadiolaisten kanta sukupuolineutraaliin lakiesitykseen on selkeän kielteinen.
https://yle.fi/uutiset/3-7652610
"Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaaran mukaan homoseksuaalisuuden toteuttaminen on synti.
SRK aikoo Kaarivaaran mukaan vaikuttaa evankelisluterilaisessa kirkossa sen puolesta, ettei kirkko vihkisi homopareja.
Hänen mielestään ei ole ajankohtaista pohtia kirkosta lähtemistä, koska avioliittolain muutos ei aiheuta välittömiä muutoksia kirkossa."
Vanhoillislestadiolaiset jättää kirkon, jos kirkko alkaa vihkimään samaa sukupuolta olevat avioliittoon.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75029-homoparit-naimisiin-kirkossa-kysyimme-heratysliikkeilta-3-yrittaa-estaa
Huonoa uskontojournalismia tuossa linkissä, kannattaa vilkaista keskusteluketjuun, jossa joku ilmoitti ne lut. kirkon herätysliikkeet ja niiden jakautumisen. En kuulu itse mihinkään, mutta kuitenkin tiedän noista.
Kirkkoon kuuluvista eivät tietenkään monet muutkaan halua muuttaa avioliittoa kirkossa, joten ei ole edes näistä herätyliikkeistä ainoastaan kyse.
Itse asiassa sen vuoksi linkin luinkin, kun sanottiin, että vain kolme yrittää estää.
>>+Kirkkoon+kuuluvista+eivät+tietenkään+monet+muutkaan+halua+muuttaa+avioliittoa+kirkossa,+joten+ei+ole+edes+näistä+herätysliikkeistä+ainoastaan+kyse.+<<
Ei+ole,+eikä+edes+siitä,+vaikka+85%+kirkon+jäsenistä+kannattaisi+saman+sukupuolisten+kirkkohäitä.+Syystä+että+seurakuntavaaleissa+äänestää+enää+noin+15%+äänioikeutetuista.+
Kirkolliskokouksessa+noilla+kolmella+herätysliikkeellä+plus+lopuilla+fundiksilla+ja+konservatiiveilla+on+hallussa+reilu+puolet+paikoista.+Ei+kuitenkaan+vielä+ihan+3/4+eli+riittävästi+että+voisivat+esittää+kirkon+avioliittoa+vain+miehen+ja+naisen+väliseksi.+
Eikä+sekään+muuttaisi+tilannetta+vaikka+esittäisivätkin,+koska+se+kaatuisi+todennäköisesti+eduskuntaan+tai+viimeistään+presidenttiin.+Ihan+kirkon+oman+edun+vuoksi.+
Kirkon+avioliittokäytäntö+ei+siis+muutu,+partisaanipapit+vihkii+saman+sukupuolisia+avioliittoon+koska+kirkkolaissa+on+sen+mentävä+reikä+ja+kirkon+konsuilla+ja+fuduilla+on+jatkossakin+paha+olla.+
Kirkossa+toimitaan+jatkossa+kaksilla+säännöillä.+Mielenkiintoista.
Kirkolla on vain yksi avioliittokäsitys; avioliitto on miehen ja naisen liitto.
Jos joku pappi tätä rikkoo se ei ole kirkon aviolittokäsityksen syy.
Suomen Luterilaisella kirkollla on tällä hetkellä tietty avioliittokäsitys. Se saattaa muuttua.
Kuten on muuttunut Ruotsissa ja Norjassa Luterilaisissa kirkoissa.
Nyt eletään tämän käsityksen kanssa ja papit ruotuun!
Laitatko papit ruotuun myös naispappeuden suhteen?
Ilmeisesti aloittaja on joko lukutaidoton tai mediankäyttötaidoton jos ei tiedä että myös YLE on uutisoinut Suviseuroista.
Pahantahtoinen valehtelija paremminkin kuten usko.vainenkin, jos nyt ei vaan olis ihan sama persoona.
Eipä.uutisoinut eilen.
Mikä sinä olet ketään syyttämään pajansuopaisuudesta ja valehtelusta?!
Tuleeko Suviseuroista siis uutisoida joka ikinen päivä?
Tässä muuten linkki YLE:n sivuille josta näet että uutisointia on ollut myös eilen.
Ja toissapäivänä.
Jne.
https://yle.fi/uutiset/18-185295
Sinä nyt tässäkin valehtelit, onneksi kirjoitit kertakäyttöisellä nimimerkilläsi etkä rekisteröidylläsi.
Minä puhuin YLE:n uutisista tv:ssä joten saat pitää valehtelijan viittasi!
Et puhunut eikä aloittajakaan puhunut TV uutisista.
Et edes tiedä enää mitä itse olet kirjoittanut?
YLE.n TV uutisia ei ketjussa ole mainittu ennen tuota viimeistä kommenttiasi.
Valehtelet siis taas.
Näin on. Uutisoinnista, YLE- uutisoinnista tarkkaan ottaen puhuttiin.
Näemmä on! Olen seurannut näitä monen muunkin median kautta, mutta Yleltä löytyy myös monta juttua.
Kuuntelin tuon evl-messun jälkeen tuon Suviseurojen tunnin ohjelman Yleradiosta . Luther mainittiin yllättävän usein ja ainakin ensimmäisessä kävi ilmi, että ihan luterilainen oppi Jeesuksen tulemuksesta, ei mitään tuhatvuotisia valtakuntia edessä.
Sanoi, ettei saa pelotella, mutta ei siitä voi vaietakaan. Yleisilme oli rauhallinen.
Harmi että vain tunti Yleltä lähetysaikaa, ainoastaan kahden virren aikana - oli enemmän saarnoja, jouduttiin sitten esittelemään siinä virren aikana Suviseuroja. Harmilloista, virsiä ei nykyään enää kuule missään, hyvin harvoin evlinkään messussa. En ole tottunut virsiin, en käynyt silloin messussa kun niitä on soitettu, nyt kun kävisin tai kuuntelisin, niin on aina vaihtoehtomessuja ,
Harmilloista, virret ovat katoamassa.
Tänään oli painetussa lehdessä sitten joku artikkeli.
Miellyttävää kuuneltavaa
Satakunnan Kansa kertoo että on ollut 87000 vierasta Suvi-seuroissa.
Tämä on parituhatta enemmän kuin Porin asukasluku.
Kyllä. Ihailtavaa miten kaikki on organisoitu ja toimii. Muuta virkavaltaa ei tarvita kuin yksi palolaitoksen sammutusyksikkö läheisydessä.
Yhtä hienoissa merkeissä muuten ole Tuska festivaalikin sujunut. Tosin siellä oli hiukan vähemmän ihmisiä.
"Pieniä ovat silakat joulukaloiksi" alikers. Lahtinen
Neste oil ralli kerää väkeä noin puoli miljoona rallin ystävää. "Ralli se on mun rattoni.....