Onko teillä kotivara?

TurvallisuusTilanne

Onko teillä varastoituna kotona erilasia pitkään säilyviä elintarvikkeita hätätilanteita varten? Itse ajattelin tänään asiaa, että olisi hyvä olla hätävarasto, ja aloin keräämään sitä. Olen jotenkin aina huolissaan näiden turvallisuus asioiden vuoksi, ja aina välillä tuntuu, että en osaa enää luottaa siihenkään, että onko Suomen turvallisuus tilanne varma sodan uhalta. Ostin hapankorppuja muutaman paketin ja pehmeämpää näkkileipää. Pähkinävoi levitteenä säilyy melko pitkään kaapissa. Ostin lasten piltti ruokia, niissä on pitkälle päiväykset, vaikka minulla ei edes ole lapsia eikä ole tulossa eikä suunnitelmissa hankkia enää. Enempää en jaksanut kantaa, mutta aion jatkaa keräämistä.

12

967

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuukauden_varat

      Kymmenisen kiloa riisiä, makaronia ja perunamuusijauhetta. Näiden höysteeksi säilykkeinä vastaava määrä lihapullia, stroganoffia ja sikanautaa. Hernekeittoa. Muutama purkki persikoita ja ananasta. Sardiineja, sieniä, tomaattisosetta. Rusinoita, sokeria ja jauhoja. Näkkileipää, hapan- ja sokerikorppuja. Pussikeittoja. Retkikeitin ja pari litraa tenttua. Kymmenkunta isoa pulloa mielijuomaani Pepsi Maxia. Vettä tulee hanasta ja jos ei tule niin joki on vieressä.

      Ostan kaupassa käydessä usein normaalitavaroiden lisäksi purkin tai paketin jotain varastoitavaksi sopivaa. Jos taas joskus laiskuus painaa ja tuoretavarat ovat vähissä, saatan ottaa varastosta päivän ateriat. Siinähän ne vanhat vaihtuvat uusiin. Pepsejä täytyy vaihtaa tiuhemmin, sillä puoli vuotta varastoitu juoma maistuu jo omituiselta.

      Yksi yläkomero on täynnä ruokaa ja siitä saa tietyn turvallisuuden tunteen. Kyllä näillä kuukauden pärjää, vaikkei kaupasta saisi mitään. Pakastimessa on tietysti yhtä ja toista lisäksi, mutta ne voi joutua tiukassa paikassa käyttämään nopeastikin.

      Kahvia ja teetä en käytä, mutta ehkä niitäkin pitäisi varata. Kriisitilanteessa ne loppuvat ensiksi ja niillä olisi hyvä käydä vaihtokauppaa.

      • TurvallisuusTilanne

        Ihan hyvältä kuulostaa. Onhan tuo sodan uhka aika kaukaa haettu, mutta jotenkin vain tuntuu tilanne niin epävarmalta, että jotenkin täytyy varautua. Ja onhan se samalla sijoitus, kun elintarvikkeita kuitenkin menee, vähän niinkuin laittaisi rahaa pankkiin.

        Yritän aloittaa välttämättömyyshyödykkeistä, joita ilman en selviä. Kävin itse tänään täydentämässä varastoa hakemalla kahvia lisää. Siihen hupenee nopeasti enemmän, mutta onhan tämäkin samalla hyvä sijoitus. Kahvia minullakin aina menee. Nyt alkaa olla suunilleen vuoden kahvivarat varastoituna omiin tarpeisiin. Täytyy vielä miettiä, jos täytyy varautua mahdollisen tulevan kumppanin ja hänen perheenjäsentensäkin varalta hankkimaan jotain. Täytyy vaan katsoa ne viimeiset käyttöpäivät, että ehtii käyttää kaikki sitä ennen. Pikakahvissa näytti olevan päiväykset kaikkein pisimmälle. Seuraavaksi aioin hankkia vessapaperit ja alan kantamaan 5 litran kanistereilla hiilihapotonta kivennäisvettä.

        Näin kesällä on helpompi täyttää näitä varastoja. Ja jos hätätilannetta ei tule, niin sittenpä selviää pidemmälle ilman kaupassakäyntiä.


    • puurosilmä

      makaroonia, puuroaineksia riisipuuroon ja kaurapuuroon, hernekeittoa, lihapullia, pussikeittoja sekä pakkasessa jauhelihaa, wokkivihanneksia, makkaraa,pihvejä. Rahatkin kun välillä on tosi vähissä varsinkin lääkelaskujen ja muidenkin laskujen jälkeen niin ompahan mistä ottaa ja laittaa evästä....

    • kaikkeaLöytyyKotoa

      Ruokaa ei kannata varastoida isompia määriä, sitä ehtii hakemaan, kun kriisistä tulee tietoja. Tärkeämpää on löytyä käteistä rahaa, jotta voi ostaa, jos ja kun sähköiset maksupalvelut joskus katkeavat.
      Kotivaraa ei ole tarkoituksellisesti rakennettu, silti valmiudet pahojen aikojen varalle ovat kohtuulliset ihan luontaisesti, oma agregaatti sähköntuotantoon, dieseliä satoja litroja, joskus yli 1000L ajoneuvokäyttöön, polttopuita vähintään vuodeksi talon ja veden lämmitykseen, aseita patruunoita yli 1000kpl.

      Haja-asutusalueella valmiuden ovat yleensä paremmat ok-taloissa. Kerrostaloasukkaat, myös pelkän sähkön varassa olevat ok ja rivari asukkaat ovat haavoittuvaisia jo sähkö- ja tietoliikenne yhteyksien katkettua, saati pahempien kriisien sattuessa, itseään pitää myös pystyä puolustamaan, rosvojoukot lähtee yleensä liikkeelle sekasorron ollessa päällä, ruokavarastollakaan ei tee mitään, jos joku ne voi ottaa sinulta pois.

      • survari

        "Ruokaa ei kannata varastoida isompia määriä, sitä ehtii hakemaan, kun kriisistä tulee tietoja. "
        *Huutonaurua!*
        Toivotan onnea ja menestystä valitsemassasi strategiassa. Tulet niitä tarvitsemaan.


      • kevyetOnSinunEväät
        survari kirjoitti:

        "Ruokaa ei kannata varastoida isompia määriä, sitä ehtii hakemaan, kun kriisistä tulee tietoja. "
        *Huutonaurua!*
        Toivotan onnea ja menestystä valitsemassasi strategiassa. Tulet niitä tarvitsemaan.

        Käyt hamstraamassa leipäjonosta kuivia leivänkänttyjä komeroosi :)
        Ei tarvita sotaa, tai muuta valtakunnallista kriisiä, sinulle tulee hätätila vähemmästäkin, kun sossu lopettaa rahan jakamisen, joudut tyytymään pelkkään köyhän "huutonauruun" siltojen alla, se ei paljon lämmitä talvipakkasella. Onnea valitsemallasi tiellä.


      • survari
        kevyetOnSinunEväät kirjoitti:

        Käyt hamstraamassa leipäjonosta kuivia leivänkänttyjä komeroosi :)
        Ei tarvita sotaa, tai muuta valtakunnallista kriisiä, sinulle tulee hätätila vähemmästäkin, kun sossu lopettaa rahan jakamisen, joudut tyytymään pelkkään köyhän "huutonauruun" siltojen alla, se ei paljon lämmitä talvipakkasella. Onnea valitsemallasi tiellä.

        Minulla on 18-24 kk kiertävä ruokavarasto. En todellakaan lähde kauppaan enää siinä vaiheessa, kun tieto kriisistä tulee. Kauppaan lähtevät enää epätoivoiset hamstraajat ja typerykset, jotka eivät usko väestönsuojeluviranomaisten ohjeita kotivarasta. Sehän sitten talvipakkasella lämmittää, kun ei ole vettä, ruokaa, lämpöä eikä turvaakaan.


      • KäteinenEiPilaannu
        survari kirjoitti:

        Minulla on 18-24 kk kiertävä ruokavarasto. En todellakaan lähde kauppaan enää siinä vaiheessa, kun tieto kriisistä tulee. Kauppaan lähtevät enää epätoivoiset hamstraajat ja typerykset, jotka eivät usko väestönsuojeluviranomaisten ohjeita kotivarasta. Sehän sitten talvipakkasella lämmittää, kun ei ole vettä, ruokaa, lämpöä eikä turvaakaan.

        Elät harhojesi vallassa, sinulta puuttuu realismi. Ei ole sellaista äkillistä kriisiä edes teoriassa, jotta ruokavarastoa kannattaa pitää, ainut on ydinvoimalan räjähdys ja silloinkin suoritetaan evakointi toiselle alueelle, ruokavarojasi et saa mukaasi. Lämmöt, sähköt voi mennä talvella poikki, taloudellinen kriisi yllättää, niihinkään ruokavarastosi ei ratkaisua tuo.


    • köyhtynyt

      Ilman näkkileipää olisi nytkin tullut nälkä.

    • olenvarautunut

      ON vichyä 20-30 pulloa, lonkeroa 1 suitcase, viiniä viitisen litraa ja pakasteessa pari pakettia ruispaloja. Vessapaeria on myös kokonainen säkki.

    • valintaatehtävä

      Yleensä on kellarissa perunat (ja porkkanat) seuraavaan kesään saakka ainakin meille kahdelle ja ehkä aikuistuneelle nuorisollekin. Nyt juuri kellari odottaa mullan siivousta ja uusia perunoita. Kahvia löytyy pari pakettia enkä päästä sitä koskaan loppumaan. Teetäkin on. Pakasteesta löytyy vielä marjoja ja mehuja viime vuodelta. Jos sähkö katkeaa, pakastin ei paljon auta, mehut pitää juoda heti ja marjat syödä! Kalaakin pakasteesta löytyy, muttei juuri lihaa. Muusijauhetta löytyy ja nuorison jäljiltä nuudeleita (tosin päiväykset paukkuneet). Spagettia ja makaronia on pari pussia. Vieläpä joku pussikeitto, lihapurkki ja sardiiniannos löytyy.

      Käärmepakkaus löytyy, samoin hiilitablettipurkki, tosin taitavat olla vanhoja, kun niitä ei ole koskaan tarvittu. Kipulääkkeitä on vähän jonkin leikkauksen jäljiltä. Lääkeitä ei nyt saa ostettua kotivarastoon paljoakaan. Tai sitten pitää maksaa enemmän. Reseptit sentään pysyvät nyt pari vuotta voimassa. Lääkkeet saattavat loppua apteekeista "tavallisissakin" oloissa. Allergialääkettä sai joskus pienen paketin ilman reseptiä. Ne vaan loppui heti, kun nenät alkoivat niiskuttaa. Piti sitten viedä lapsi lääkäriin, että saatiin resepti siihen isoon pakettiin. Sarjassa "turha " lääkärikäynti.

    • Sokerisauna

      Kotivaraa on aina hyvä olla hiukkasen, itsellä on näin rauhan aikana kotosalla aina perustarpeita joilla esim kaupan alan lakko tms. taittuisi ilman ongelmia, isoja varastoja en pidä vanhenemisen takia. Jos tilanne alkaisi kriisiytyä etukäteen toimiva ehtii kyllä haalia tavaraa.

      Maaseudulla asuen olen optimoinut hieman omavaraistaloutta. Meillä on tilatankissa polttoainetta aina se 1000 litraa, oma perunamaa, omenia, marjoja jne. sekä kanoja. Näillä pysyttäneen aika hyvin ruuassa mahdollisessa kriisitilanteessa. Taloa voi lämmittää puilla ja agregaatin / aurinkopaneelien hommaamista olen harkinnut. Aseita ei ole.

      Tärkeintä on olla likvidiä varallisuutta, jota voi sitten käyttää nopeasti jos jokin kriisi alkaisi eskaloitua. Jos varsinaista kotivaraa haalii, pitää muistaa kierrättää varastoa ettei se mene huonoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2528
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1811
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      127
      1541
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      51
      1521
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1327
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      162
      1317
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1285
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1208
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1148
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      66
      1105
    Aihe