NSA rekrytoi

NSA otti minuun eilen yhteyttä ja pyysi olemaan yhteistyössä heidän kanssaan. Yhteyden otto tapahtui pitkän valmistelun jälkeen suoraan mielikuvitukseeni. Sain tietää että he ovat tarkkailleet toimintaani jo pidemmän aikaan.

NSA:n toimintatavat ovat hyvin salamyhkäisiä. He rekrytoivat riveihinsä arki elämän ihmisiä ketkä eivät työskentele heille rahasta, vaan motivaationa on edetä askel askeleelta syvemmälle tähän organisaatioon. Ensimmäiset yhteyden otot tapahtuvat siten, että tietynlainen mind control saa ihmisen tiedostamaan olevansa rekrytoinnin kohteena. Tästä ei kuitenkaan jää sellaisia todisteita että kontaktin kohteena oleva henkilö voisi todistaa tämän olevan totta.

Maailmassa on salaliitto ihmisten vapauden riistämiseksi. Ja hetki hetkeltä tämä organisaatio saa lisää pahan agendansa ajavia ihmisiä.
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa hienolta. Kerro niille että mä haluan mukaan kans.

Ajattelen nimeni samalla kun luet niin tiedät kuka olen.

Jos tämä ei onnistu niin aamulla löydät pöydältä lapun johon kirjoitin nimeni sillä aikaa kun nukuit.

Äänestä

Kukaan ei tee työtä rahatta. Ilman rahaa tekeminen on teennäistä ja nysväilyä. Kokemustasi voi verrata lähinnä harhaan, manipulointiin ja oman mielen rikkaaseen toimintaan.

Äänestä

Onnittelut. Siellähän on oikein hyvät palkat.

Suosittelen seuraavaksi varaamaan heidän edustajansa kanssa henkilökohtisen tapaamisen. Suomessa he toimivat salanimellä psykiatri ja aikoja voi varata lääkäriasemilta yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salaliiton-paljastaja kirjoitti:

NSA otti minuun eilen yhteyttä ja pyysi olemaan yhteistyössä heidän kanssaan. Yhteyden otto tapahtui pitkän valmistelun jälkeen suoraan mielikuvitukseeni. Sain tietää että he ovat tarkkailleet toimintaani jo pidemmän aikaan.

NSA:n toimintatavat ovat hyvin salamyhkäisiä. He rekrytoivat riveihinsä arki elämän ihmisiä ketkä eivät työskentele heille rahasta, vaan motivaationa on edetä askel askeleelta syvemmälle tähän organisaatioon. Ensimmäiset yhteyden otot tapahtuvat siten, että tietynlainen mind control saa ihmisen tiedostamaan olevansa rekrytoinnin kohteena. Tästä ei kuitenkaan jää sellaisia todisteita että kontaktin kohteena oleva henkilö voisi todistaa tämän olevan totta.

Maailmassa on salaliitto ihmisten vapauden riistämiseksi. Ja hetki hetkeltä tämä organisaatio saa lisää pahan agendansa ajavia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu